eteläosassa, New Londonin kaupungin ympäristöllä on joukko
kivimurtimoita, joissa jokaisessa on suomalaisia. Siellä on paikat
Niantic, Millstone, Stony Creek, Waterford, Leetes Island, Middletown
y.m. Täällä on työ ja ansio jotenkin tasaista. Hiljaisesti elävät
kansalaisemme ja jotkut ovat onnistuneet hiukan säästämäänkin
vanhojen päiväin varalle. Suomalaisilla on raittiusseura ja on heillä
ollut seurakuntaharrastustakin. New Yorkista on merimiespappi tuon
tuostakin käynyt heidän luonaan pitämässä jumalanpalveluksia.
Pennsylvania, Ohio, Indiana ja Illinois.
Pennsylvania on työmiehen ansioiden suhteen Amerikan huonoimpia
valtioita. Monopoolit ja suuret rahamiesyhtiöt ovat haltuunsa
ottaneet sen pohjarikkauden ja liiketilaisuudet. Työmiesten
työvoima kiristetään niin lujalle kun suinkin ja palkkoja alinomaa
pienennellään. Tuhkatiheään syntyy työlakkoja, joilla miehet
kumminkaan enimmäkseen eivät voita mitään. Rahavalta on liian
mahtava, se kietoo heitä yhä ahtaammalle.
Siirtolaisia on tuossa valtiossa paljon, erittäinkin slaavilaisia,
mutta rahamiehet eivät anna heille melkein mitään ihmisarvoa, pitävät
työjuhtina, joiden on vaan lisättävä heidän rikkauksiaan. Työmiesten
kurja asema hiilikaivannoissa ja tehtaissakin on valtion toimeen
panemien tutkimusten kautta astunut jo liian räikeästi esille,
mutta raha estää parannuksien toimeenpanon. Jos milloin saadaankin
säädetyksi hyödyttäviä lakeja työmiesten hyväksi, ei niitä panna
toimeen. Rahavalta julkisesti ylenkatsoo ja pilkkaa niitä.
Muutama aika sitte sheriffi, valtion virkamies, apulaisineen, joiksi
oli kerännyt rikkaita nuorukaisia, ampui kolmattakymmentä viatonta
siirtolaistyömiestä Latimerissa. Asiasta oli oikeudenkäynti ja
siellä ammuttujen viattomuus selvästi ilmeni. Sheriffin joukkio oli
ampunut työmiehet maantiellä, vaikka nämät olivat aseettomia eivätkä
olleet kenellekään pahaa tehneet. Ainoa vihan syy rahamiehillä heitä
vastaan oli se, että miehet olivat työlakossa ja olivat menossa
naapurikaivannolle tapaamaan työtovereitaan. Oikeudessa ratkesi
kumminkin asia niin, että ampujat pääsivät kaiketta rangaistuksetta.
Siinä siis siirtolaistyömiehet tuomittiin melkein seisoviksi kaiken
lain ja turvallisuuden ulkopuolella. Tällaista ihmisarvon loukkausta
ja siirtolaisen hengen halveksimista ei varmasti, ainakaan vielä, voi
tapahtua missään muualla Unioonin valtioissa.
Niin on jalomielisen William Pennin perustama veljesrakkauden
valtio syrjäytynyt perustajansa tarkoituksesta. Tuo on ainoastaan
yksi esimerkki. Amerikkalaisista sanomalehdistä näkee useita muita.
Pennsylvania ei olekaan enää valtio, jossa jokaisella ihmisellä on
samat oikeudet ja vapaudet.
Pennsylvaniassa on myös olemassa vasta tehty laki, jonka mukaan
jokaisen ulkomaalaisen on suoritettava vero joka työpäivältä.
Tuo vero on kyllä hyvin vähäpätöinen ja se on tuomittu sotivan
Yhdysvaltain perustuslain henkeä vastaan, niin että sitä veroa tuskin
enää missään kannetaan, mutta kumminkin sekin on yhtenä todistuksena
pennsylvanialaisten mielialasta siirtolaisia kohtaan.
Pennsylvania, jonka uutisasutuksen perustuksen ruotsalaiset ja
suomalaiset panivat Delawaresta käsin, mutta joka vasta William
Pennin uutisasutuksen kautta sai uuden, kasvavan voiman, on hyvin
tuotantorikas valtio. Sen hiilialueet ovat laajat ja loppumattomat.
Tehtaita on siellä enemmän kun missään muualla Unioonin valtioissa.
Suurteollisuus on Pennsylvanian leimana, ja sepä onkin yhtenä syynä
työmiehen polettuun asemaan siellä. Kaupunkien nimet Philadelphia ja
erittäinkin Pittsburg panevat heti ajattelemaan taivaalle nousevia
savutorvia, suuria koneita, sulatusuuneja ja jättiläistuotantoa.
Philadelphia ei ole enää Amerikan suurin kaupunki, mutta on monessa
suhteessa huomattava. --
Suomalaisia on Pennsylvaniassa paljon, mutta siellä ei kumminkaan ole
yhtään suurempaa kansalaistemme pesäpaikkaa. Ei ole sellaisiakaan
paikkoja, joihin kansalaisemme olisivat pysyvämmin asettuneet.
Tilapäiset työsuhteet kulettavat heitä paikasta toiseen. Alinomaiset
työlakot tekevät työn epävarmaksi, vaikka olisikin huonoon palkkaan
tyytyväinen. Toisiin paikkoihin on työlakot kulettaneet suomalaisia
"skäbeinä", sellaisina, jotka työnpuutteen takia ovat olleet
pakoitettuina lähtemään haettuina lakkolaisten sijalle heidän
ansioilleen ja heidän leipäänsä syömään.
Philadelphiassa, valtion suurimmassa kaupungissa, on vähemmän
suomalaisia kun missään muussa Amerikan suurkaupungissa.
Kansalaistemme luku siellä ei tee monta kymmentä. Mitään yhteistä ei
heillä ole.
Enimmät Pennsylvanian suomalaiset työskentelevät hiilikaivannoissa.
Kansalaisiamme lienee melkein jokaisessa huomattavammassa
hiilikaivannossa kaikissa piirikunnissa. Enimmän heitä kumminkin on
Pittsburgista eteläänpäin Monongahelajoen varsilla. Siellä on Fitz
Henry, Belle Vernon, Braddock, Allenport, Fayette City, Brownsville,
Cadvallader, y.m. Suomalaisia on siellä niin paljon, että heillä on
yhteisiä raittiusharrastuksiakin.
Muita paikkoja, joissa suomalaisia on, olen merkille pannut:
Wilkesbarre, Oliphant, Forks City, California, McCartney, Bellefonte,
Rankin Station, Brownsville, Gillespie, Ansonville ja Oshanter.
Enimmäkseen näissäkin on suomalaisten työnä hiilenkaivaminen, mutta
on muutakin tointa. Bessemerissä ja New Castlessa on suomalaisia,
työssä kivimurtimoilla. Niissäkin on syntynyt kansalaistemme kesken
raittiusyhteyksiä.
Siinä kohdassa, missä Pennsylvanian valtio ulottuu suureen
Eriejärveen, on Erie-niminen satamapaikka. Sinne tuli ensimmäiset
suomalaiset jo v. 1872, mutta sittemmin muutti niistä osa Ohioon
ja osa aina Oregoniin asti. Aivan viime aikoina on Erie ruvennut
tulemaan uudelleen huomattavammaksi suomalaisten asuinpaikaksi.
Miljoonainomistaja M. A. Hanna isonti siellä laivatelakkaansa ja
kuletti malmi- ja hiililaivain lastaustyöhön suomalaisia Ashtabula
Harborista, Ohiosta, missä hänellä myös on telakat.
Ohio.
Ohio on Amerikan huomattavimpia ja vankimpia valtioita. On oikein
ihmeellistä ajatella, että tämäkin valtio-, joka melkein näyttää
vanhan sivistyksen ja asutuksen pesäpaikalta, on tämän vuosisadan
kuluessa kansoitettu ja viljelykseen saatettu. Erämaata oli se vielä
silloin kun v. 1802 otettiin valtioiden joukkoon. Silloin ei oltu
valtioksi hyväksyttäessä niin suurivaateisia kun nykyään.
Mutta sitte alkoikin uutisasukkaita suuremmissa joukoissa tulvata
sinne. Pelätyt irokesi-intiaanit saatiin kukistetuiksi. V. 1840
oli Ohiossa asujamia 3/4 miljoonaa ja 30 vuotta myöhemmin oli se
lisääntynyt puolella miljoonalla. Tämä ei ollut kyllä mitään nopeaa.
kasvamista, mutta Ohio oli sinäkin aikana ehtinyt tehdä itsensä
kuuluisaksi. Ohio on ensimmäinen valtio, jonka perustuslaissa
kiellettiin orjuus kokonaan. Ja periaatteelleen uskollisena ottikin
se innolla osaa orjasotaan, lähettäen liikkeelle yli 300,000
sotilasta. Se oli ihmeellisen paljon verrattuna Ohion silloiseen
väkilukuun. Ja sodan kuuluisimmat päälliköt ja voittajat Grant,
Sherman, Sheridan, McPherson, Rosecrans y.m. olivat kotoisin
Ohiosta. Myös on Ohio Yhdysvalloille antanut useampia presidenttejä
kun mikään muu valtio. Ohiolaisia olivat synnyltään paitsi Grantia
presidentit Hayes, Garfield ja Ben Harrison. Ohiolainen on
nykyinenkin presidentti McKinley. Nykyisin on Ohion väkiluku noin 4
1/2 miljoonaa, on siis melkein nelinkertaisesti kasvanut sitte vuoden
1871. Suuria, komeita kaupunkeja on noussut, valtio on tuottavimpia
maanviljelysalueita. Ja tehtaiden vuotuinen tuotanto nousee noin
400 miljoonaan dollariin. Se on todella jättiläisedistystä, ja on
pääasiallisesti tapahtunut nykyisen miespolven aikana!
Siirtolaisille on Ohio osottautunut olevan paljon sopivampi
valtio kun itäiset naapurinsa. Yhteen aikaan kulki siirtolaisuus
pääasiallisesti tuohon valtioon ja sieltä sitte hajaantui lännemmäs.
Usea suomalaisistakin siirtolaisista on ensin asettunut ansaitsemaan
Ohioon ja sitte on jatkanut matkaansa lännemmäs.
Sen vuoksi onkin tähän valtioon jo aikaisin muodostunut suomalainen
pesäpaikka, jonka asujamisto on ollut hyvin vaihtelevaa. Tuo
pesäpaikka on Eriejärven rannalla ja kuuluu nykyään Ashtabulan
kaupunkiin, vaikka suomalaiset sen vieläkin tuntevat paremmin
vanhalla nimellä Harbor. Nimi Harbor merkitsee satamaa ja on se
luonnollinen satamapaikka juuri Ashtabulalle. Harborissa on suuret
laivatokat (telakat). Sinne tulee kesäisin paljon laivoja lastattuna
rautamalmilla Michiganin ja Minnesotan rauta-alueilta. Malmi puretaan
satamassa ja kuletetaan rautatietä Pittsburgiin ja muihin suuriin
rautatehdaskaupunkeihin. Ja laivoihin lastataan sitte kivihiiliä
vietäväksi malmialueille. Suomalaisia on noilla rautaseuduilla
kaivamassa malmia, mutta vielä yksinomaisemmin ovat he ottaneet
haltuunsa satamatyön Harborissa.
Kerrotaan, että lokakuulla 1872 saapuivat ensimmäiset suomalaiset
Ashtabulaan. Joukossa oli 25 miestä ja yksi nainen ja olivat he
kotoisin Isostakyröstä, Ylistarosta ja Kälviältä -- noista seuduista
on nytkin enimmän suomalaisia Harborissa.
Minään satamapaikkana ei Harboria vielä siihen aikaan tunnettu.
Joitakin taloja kyllä löytyi, vaan nämä eivät olleet rakennettuina
kaupunkitalojen järjestykseen.
Syyskesällä 1873 saatiin rautatie Harboriin valmiiksi. Tokkaa oli
myös tehty; niin että samana syksynä jo joitakin rautamalmilla
lastattuja laivoja tyhjennettiin. Sittemmin on tokkaa vuosi vuodelta
laajennettu, useat eri komppaniat ovat olleet puuhassa. Paitsi
satamatöitä ei Harborissa muita sanottavia yleisempiä työpaikkoja
ole, lukuunottamatta Ashtabulaa.
Varsinaisesti asettui suomalaisia asumaan Harboriin v. 1874. Ja
syyskesällä 1875 tuli Eriestä, jonne kansalaisia oli saapunut
samaan aikaan kun Ashtabulaankin, joukko suomalaisia Harboriin.
Nyt alkoivat suomalaisetkin hommata omia asunnoita. Maa oli siihen
aikaan vielä jokseenkin halpaa, joten ei ollut mitään mahdotonta
vähempivaraisenkin saada talo. Ne, jotka siihen aikaan talon
laittoivat, ansaitsivat hyvin pitämällä täysihoitoa työväelle.
Nopeasti kasvavan liikkeen vuoksi tuli Harbor hyvin kuuluksi
työpaikaksi, joten keväisin suuret joukot siirtolaisia tulvasi
Harboriin. Ennen muuttaneiden kehoituksista suomalaisetkin
suuntasivat kulkunsa sinne. Kuten jo mainittu, pysyväisesti eivät
kumminkaan kaikki jääneet Harboriin, vaan sieltä kautta kulki
suuri osa siirtolaistulvasta länteen. Usea hyvänä työnaikana
kesällä ansaitsi rahoja ja syksyllä muutti muualle työnetsintään.
Suomalaisten vakaantumiselle Harborin asutuksessa on tämä ollut
suurena haittana. Tavallisesti ne, jotka perhesuhteiden vuoksi eivät
niin helposti ole päässeet muuttelemaan, ovat pysyväisemmin jääneet
sinne asumaan. Harvemmin on tapahtunut, että Harboriin olisi muualta
kun suorastaan Suomesta kansalaisiamme muuttanut.
Vuoden 1884 paikoilla nousi suomalaisten luku Harborissa kesäisenä
aikana noin pariin sataan henkeen. Kymmenen vuotta myöhemmin nousi
kansalaistemme luku lähemmäs tuhat henkeä, kesäisinä aikoina yli
senkin. Nykyisin on suomalaisten lukumäärä paikkakunnalla noin
puolitoista tuhatta henkeä. Viime vuosina on suomalainen asutus koko
lailla vakaantunut. Oma talo on Harborissa noin 50 suomalaisella
perheellä.
Pari vuotta sitte muutti useita kymmeniä suomalaisia Erieen, kun
siellä alkoi suuremmat työt ja suomalaiset saivat sinne oman
työnjohtajansa. Myös Conneautiin (Jesteriin) ja Fairportiin on aina
joitakin suomalaisia Harborista muuttanut.
Tokkatyö Harborissa ei ole kevyttä. Kesän ajalla puretaan rautamalmia
ja lastataan kivihiiliä laivoihin. Talven ajalla lastataan
rautamalmia rautatievaunuihin kesällä nostetuista malmivarastoista.
Heikompivoimaiset miehet eivät kestä tätä työtä. Malmin purkauksessa
on työ hengenvaarallistakin. Miehet luovat rautamalmia "poketeihin"
juuri sen alla, mistä nostotelineet nostavat "poketit" ylös. Usein
tapahtuu loukkauksia ja moniaat suomalaiset ovat henkensäkin
menettäneet.
Hyvän työkykynsä takia ovat suomalaiset tulleet suosituiksi tässä
työssä. Ansiot ovat kesällä hyvinkin hyvät, joten säästäväiset ovat
voineet koota talteenkin.. Suomeen on suuria summia rahoja lähetetty
Harborista, mutta ainakin entisinä aikoina olisi enemmän voinut ja
pitänyt lähettää. Silloin oli juoppous ja raaka elämä mitä nurjinta.
Nyt ovat olot paljon muuttuneet.
Käsityöläisinä on muutamia suomalaisia, samoin kauppa-alalla.
Huomatuimmassa asemassa on kauppias J. Kinnunen, joka tekee suurinta
liikettä Harborissa, otettiinpa sitte minkäkieliset liikemiehet
tahansa huomioon.
Harborin suomalaisten yhteispyrinnöistä, seurakunta- ja
raittiusharrastuksista kannattaa erityisesti puhua, sillä ne ovat
ikäänkun kuvauksena, miten kehitys hyvään päin tapahtuu kelvollisen
johdon ja kansan oman heräämisen kautta Amerikan suomalaisten
keskuudessa. Harborin suomalaisten elämä on kurjaa kurjemmasta
muuttunut verrattain siistiksi lujan henkisen työn ja taistelun
kautta.
Ensi vuosina ei mitään seurakunnallisen elämän harrastusta näkynyt
Harborin suomalaisilla. Tuskinpa silloin kenenkään mieleen johtui
ajatustakaan, että suomalaisilla vielä löytyisi järjestetty evank.
luterilainen seurakunta Harborissa. Kun minkäänlaista paremman
elämän opetusta silloiset suomalaiset eivät saaneet, arvaa helposti
minkälaiseksi elämä vähitellen muuttui. Juominen ja sitä seuraava
irstainen elämä lopetti melkein kaiken siveellisyyden. Kun ottaa
huomioon, että muittenkaan kansallisuuksien elämä ei ollut
mallikelpoinen, niin ei ole ihme että suomalaisetkin vähitellen
kehittyivät ja tottuivat raakalaiselämään. Surkeita kuvauksia ja
kertomuksia levisi siihen aikaan Harborista. Ne siirtolaisten
perheiden jäsenet, jotka seurasivat sanomalehdistä oloja Amerikassa,
oikein kammoksuen ajattelivat Harboria ja toivoivat, ettei vaan "isä
olisi Harborissa".
Kun asukkaat Harborissa ovat melkein yksinomaan siirtolaisia useasta
eri kansallisuudesta, tahtoi usein syntyä rettelöitä kansallisuuksien
kesken. Veriset tappelutkaan eivät olleet aivan harvinaisia. Ne
olivat olevinaan kansallisuustaisteluita kunnian laakereiden
saavuttamiseksi, mutta suurimpana syynä niihin kumminkin oli juoppous
ja raaka elämä. Ruotsalaiset ja suomalaiset olivat näissä tappeluissa
aina yhtä poikaa.
Vaikka kansalaistemme elämä silloisena aikana näyttikin täydelliseltä
raakalaiselämältä, löytyi joissakin vielä taipumusta miettimään
sielunkin tulevaisuutta. Kotimaassa saatu kristillinen kasvatus ei
ollut vielä tykkänään siementänsä kadottanut. Kun pastori Backman
v. 1881 kävi Harborissa, niin paljo suomalaisia riensi häneltä
neuvoa saamaan. Past. Backmanin käynti ei jäänyt vaikutuksetta.
Useissa suomalaisissa heräsi halu saada omakielinen pappi Harboriin.
Seuraavana vuonna kutsuivatkin he Rock Islandin ruotsalaisessa
Augustana Collegessa opiskelevan kansalaisemme J. J. Hoikan kesäloman
ajaksi papillisia toimituksia tekemään. Parina vuotena kesän ajoilla
toimi hän Harborissa, mutta sitte kun hän vihittiin papiksi,
muutti hän pian Astoriaan. Sitte toimitti useita vuosia papillisia
toimituksia seikkailija J. W. Lähde. Vähän aikaa toimi Harborissa
pappina eräs toinenkin kulkusaarnaaja, joka myös oli saanut
papiksivihkimyksen jossakin toiskielisessä synoodissa.
Kun pastori E. Panelius oli merimiespappina New Yorkissa, kävi hän
Harborissakin. Hänelle silloiset suomalaiset valittivat kipeää papin
tarvetta. Pastori Panelius lupasi olla apuna papinsaantiin Suomesta.
Mutta ei vieläkään sitä saatu.
V. 1889 sattui taas eräs toiskielisessä synoodissa vihitty
suomalainen saarnamatkoillaan Harboriin ja tarjoutui papiksi
suomalaisille. Melkein yksimielisellä suostumuksella päätettiin
hänet ottaa määräajaksi. Jonkun aikaa meni asiat jotenkin hyvin
eteenpäin. Kirkko hankittiin ja osa kirkon hinnasta maksettiinkin.
Mutta vuoden parin kuluttua alkoi kuulua yhä enemmän ja enemmän
tyytymättömyyttä pappia vastaan. Vaadittiin pidettäväksi seurakunnan
kokous, jossa käsiteltäisiin kysymys papin erottamisesta. Kokouksia
pidettiin kaksikin, mutta niissä ei saatu mitään aikaan. Ne olivat
myrskyisimpiä kokouksia, mitä Harborin suomalaisten keskuudessa
lienee pidetty. Lopuksi pappi ja seurakunnan esimies julistivat, että
se erotkoon ja katsottakoon erotetuksi seurakunnasta, joka ei ole
tyytyväinen nykyiseen pappiin. Tätä julistusta noin kaksi kolmannesta
seurakunnan jäsenistä noudattikin. Eronneet, kun heitä oli enemmistö,
ajattelivat, että oikeuden mukaan kirkon pitäisi kuulua heille,
ja tahdottiin se sulkea, kunnes oikea pappi ehdittäisiin saada.
Lakimieheltä kysyttiin neuvoa, mutta asia oli selvä: suuri enemmistö
oli julkisesti luvannut erota seurakunnasta, mutta johtokunta oli
pysynyt seurakunnan yhteydessä, siis niillä, jotka ovat seurakunnasta
luvanneet erota, ei ole mitään sanomista kirkkoon, vaikkapa ovatkin
kirkon asuneet.
Asiat olivat nyt niin huonolla kannalla kun ne olla saattaa.
Amerikkalaiset kongregatsionalistit olivat kyllä huolehtineet
suomalaisten sielunhoitoa ja heidän toimestaan oli eräs suomalainen,
entinen maalari, saarnaamassa, mutta enemmistö hengellisiä asioita
harrastavista kansalaisista halusi hartaudella oikeata ev.
luterilaista pappia.
Suurin enemmistö suomalaisista kumminkin oli välinpitämätöntä. Heidän
elämänsä oli mitä kurjimmalla kannalla. Kapakat olivat tavallisia
kokouspaikkoja. Kapakasta lähdettiin työhön ja työstä kapakkaan.
Niiden mielestä, jotka asiaa ajattelivat, näytti tila kauhealta.
Mutta mistä apu?
Moniailla yksityisillä henkilöillä oli vieläkin ajatuksena, että
pitäisi koettaa yhäkin hankkia Suomesta pappi. Toiveen toteutuminen
näytti mahdottomalta. Viimein v. 1891 pidettiin yleisempi kokous,
jossa päätettiin hankkia pappi Suomesta.
Ja kun hätä oli suurin, apukin saapui. Samana vuonna onnistuttiin
saamaan pastori A. Kivioja Harborin suomalaisille papiksi. Heti
pidettiin seurakunnan perustava kokous. Ruotsalaisilta pyydettiin
kirkkoa jumalanpalveluksiin ja lupa saatiin.
Nimellisesti oli nyt seurakunta perustettu, mutta todellisuudessa oli
se vielä puolittain unelma. Tulevaisuus näytti synkältä olevaisten
olojen synnyttämän kurjuuden takia. Synkältä se lienee näyttänyt
opettajallekin ja hänen vaimolleen.
Mutta seurakunnallisen elämän harrastajia rupesi nousemaan yhä
useampia. V. 1893 päätettiin ryhtyä oman kirkon hankkimiseen. Kun
ensimmäinen kokous pidettiin, ei kirkon rakentamista varten ollut
yhtään senttiä rahaa, mutta pari viikkoa kokouksen jälkeen ostettiin
tonttimaa kirkolle. Se maksoi 500 dollaria. Rahat oli kerätty
vapaaehtoisilla lahjoilla. Kirkkoa alettiin myös heti rakentaa.
Puolen vuoden kuluttua oli se valmis ja vihittiin juhlallisesti
tarkoitukseensa. Kirkko tuli maksamaan, paitsi tonttimaata, 3,257
dollaria, joka jäi isoimmaksi osaksi velkaan. Kello laitettiin
tapuliin ja maksoi se 135 dollaria. Muutenkin sisustettiin kirkko
tarpeen mukaan.
Niin on hyvin onnistuttu, että viimeinen velka kirkosta maksettiin
heinäkuulla 1898 ja sen muistoksi on pidetty komeat seurakunnan
juhlat. Samana vuonna, kun velka kirkosta suoritettiin, ostettiin
pappila, hinta 1,740 dollaria.
Pastori Kiviojan ja hänen rouvansa uutteralla, innokkaalla
vaikutuksella parani Harborin suomalaisten olot ihmeteltävästi.
Seurakuntalaisten luku lisääntyi lisääntymistään ja tavat alkoivat
muuttua. Hengellisistä asioista ruvettiin huolehtimaan.
Paitsi toimintaa seurakunnan alalla ovat pastori ja rouva Kivioja
muistettavat yleensä Harborin suomalaisten henkisen elämän
kohottajina. Erittäinkin on heidät mainittava raittiustyön tekijöinä.
Vuodesta 1892 on Harborin suomalaisten keskuudessa ollut
vaikuttamassa raittiusseura "Kunto". Seuran alkuunpanijat ovat
pastori ja rouva Kivioja. Seuran perustava kokous pidettiin joulukuun
7 p:nä ja vietetään sitä vuosipäivää vieläkin juhlana Harborin
suomalaisten keskuudessa. Puheenjohtajaksi valittiin rouva Liisa
Kivioja.
Seuran jäsenluku alkuajoilla ei ollut suuri. Nuorison melkein
yksinomaiset seurapaikat olivat kapakkain sitä varten laitetuissa
tanssihuoneissa. Kapakkatanssit olivat nuorison varsinaiset huvit.
Noita tansseja pidettiin useita kertoja viikossa. Ei pidetty häpeänä
sitä, että naisetkin kävivät siellä. Yhdessä sitä juotiin, yhdessä
tanssittiin. Ja elämä oli rivoa.
Kuntoseura rupesi kapakkatansseja vastustamaan. Rouva Kivioja teki
innolla työtä saadakseen nuoret naiset heittämään kapakkatansseissa
käynnin. Eikä se työ mennyt hukkaan. Vähän ajan kuluttua jo osa
nuorisoa alkoi inhoa kapakkatansseja, ja parin vuoden kuluttua
ainoastaan huonomaineisimmat, muista erillään elävät kansalaiset
kulkivat niissä. Yleinen katsantokanta oli muuttunut. Nuorison
seurapaikka muuttui kapakasta Kuntolaan. Kyllä vieläkin löytyi niitä,
jotka kävivät kapakassa, mutta enemmistön suhteen oli asia voitettu.
Vanhempain, erittäinkin tokalla työskentelevien miesten keskuudessa
oli raittiusseuran alkuaikana, ja ennen sitä, yleinen mielipide,
ettei kovaa työtä tokalla voi tehdä juomatta olutta. Se usko oli
luja, kun se oli saanut sijansa itsepintaisen suomalaisen päässä.
Mutta vähitellen alkoi sekin usko horjua. Raittiusseuralaiset tekivät
kestäväisyydellä työtä sellaisten rinnalla, jotka oluen pitivät
varsinaisena juomanaan. Tultiinpa vielä sekin huomaamaan, että
raittiit olivat kestävämpiä pitemmässä voimainponnistuksessa.
Monta muuta hyödyllistä opetusta on Kuntoseura antanut. Se on myös
saanut aikaan seudulla siveämmän ja säädyllisemmän seurustelutavan.
Seuran toimesta on lainakirjasto ja lukusali, jotka ovat kaikkien
Harborin suomalaisten käytettävinä.
Kun pastori Kivioja joku aika sitte muutti Suomeen, herätti hänen
lähtönsä suurta surua Harborin suomalaisissa. Monen silmät kyynelistä
kostui lähtöhetkellä. Harborissa yleensä tunnustetaan, että hän oli
sikäläisten suomalaisten henkisen elämän uudistaja.
Nyt on Harborin suomalaisilla pappina pastori Kaarlo Huotari, joka
sitä ennen toimi Suomi-synoodin lähetyspastorina sekä Ironwoodin
seurakunnan hoitajana.
Harborissa on jo jonkun aikaa ollut toimessa toinenkin raittiusseura,
johon Kuntoseurasta erosi toistakymmentä jäsentä voidakseen edistää
asiaansa vapaampien sääntöjen mukaan. --
Varsinaisessa Ashtabulassa on vähemmän suomalaisia, käsityöläisiä
ja palvelijattaria. Siellä ilmestyy myös suomalainen sanomalehti
"Amerikan Sanomat", jonka julkaisijana on kokenut sanomalehtimies
August Edwards. Mr. Edwardsilla on oma, sievä talo kaupungissa.
Ashtabulan ympäristöllä on muutamia suomalaisia maanviljelijöinä.
Enimmäkseen viljelevät he lampuoteina muunkielisten tiloja.
Harborista itäänpäin lyhyen matkan päässä niinikään Eriejärven
rannalla on Conneautin (Jesterin) lastauspaikka. Sielläkin on
suomalaisia satamatyössä muutamia satoja. Heillä on oma raittiusseura
ja ovat edistyneet jotakuinkin hyvin.
Täältä etelään päin on tehdaspaikoissa Warrenissa, Girardissa ja
Youngstownissa suomalaisia. Kun rautatehtaat ovat käynnissä, on
tilaisuutta ansaitsemaan jotakuinkin hyvin. Myös heillä on omia
raittiusrientoja.
Harborista jonkun matkaa länteenpäin on huomattava suomalaisten
asuinpaikka Fairport Eriejärven rannalla. Se on Harborin jälkeen
suurin suomalainen pesäpaikka Ohiossa ja on siellä useita satoja
kansalaisiamme.
Juoppous oli tässäkin satamapaikassa viedä kansalaisemme kokonaan
perikatoon, mutta vihdoin ajattelevat henkilöt rupesivat puuhaamaan
raittiusseuraa. Puuhassaan saivat he hyvää apua pastori Kiviojalta,
jonka vaikutus ulottuu yleensä suomalaispaikkoihin Ohiossa, jopa
Pennsylvaniassa asti. Raittiusseura Kasvi perustettiin marraskuulla
1893. Se on nyt Amerikan suurimpia suomalaisia raittiusseuroja
kuuluen yleiseen raittiusliittoon Kansallis-Raittius-Veljeysseuraan.
Suureksi osaksi on Kasvi saanut suomalaisten elämän Fairportissa
muuttumaan parempaan päin. Kansalaisemme ovat siistin elämän takia
saaneet tunnustusta muiltakin kansallisuuksilta. Mutta tietysti
vieläkin löytyy joukossa paljon väkijuomain suosijoita, joita
kumminkin yleinen mielipide jo tuomitsee. Sievä, oma talo on
Kasviseuralla noussut uutteran työn hedelmänä. Seurakunnallisessa
suhteessa on Fairportin suomalaisilla yhteinen pappi Harborin kanssa.
Muutamia suomalaisia on ruvennut farmareiksi Fairportin ympäristöllä
ja toisia on muuten farmitöissä. Lähellä olevassa Painesvillen
kaupungissa on suomalaisia erilaisissa töissä. Eteläänpäin
Fairportista Geaugakauntissa (kaunti vastaa melkein Suomen
kihlakuntaa) on suomalaisia työnansioilla Burtonissa, Chardonissa,
Claridonissa ja useissa paikoissa muualla.
Suuressa Clevelandin kaupungissa Erien rannalla on vaan pienempi
luku suomalaisia. Siitä länteenpäin Lorainin lastauspaikalla on
kansalaisiamme enemmälti ja sitte taas hiukan useissa lähipaikoissa,
Elyriassa y.m.
Syvempänä Ohion sisämaassa on ennen suomalaisista yleisemmin tunnettu
hiilikaivantopaikka Jacksonville, mutta sittemmin työpäälliköiden
oikullisuuden vuoksi muutti paljon kansalaisiamme pois. On heitä
vieläkin siellä jonkun verran sekä muutamissa naapurikaivannoissa.
Mutta jo kukoistamaan päässeet yhteispyrinnöt ovat kuihtuneet
kansalaisten vähälukuisuuden takia. Samoin on käynyt monessa muussa
paikassa Amerikassa.