Viimeisten Delawaren suomalaisten luut olivat jo aikoja sitte
ehtineet vaaleta haudoissaan kun uusi, varsinainen siirtolaisuus
alkoi Suomesta Amerikkaan. Erittäinkin viime vuosikymmeninä se
on ollut hyvin mahtava, kymmeniä tuhansia Suomen kansan lapsia
on siirtynyt tuohon vapaavaltioon, joka on kaikista Euroopan
kansallisuuksista vienyt osansa ja väkiluvussaan huimaavasti kasvanut
muiden kaikkien kustannuksella.
Amerikan suuruus ja mahti on kokonaan Euroopasta tulleiden
siirtolaisten ja heidän jälkeläistensä luoma. Eturivissä tässä
suhteessa ovat kulkeneet englanninkieliset kansat ja niinpä ovatkin
englantilaisuudelle valloittaneet tuon suuren maan. Nykyään on
englanninkieli yleensä Pohjois-Amerikassa vallitsevana ja ainoastaan
vanhat ranskalaiset uutisasukkaat itäisessä Canadassa ovat
huomattavammin ja pysyvämmin jaksaneet kielellistä omintakeisuuttaan
säilyttää. Suuretkin siirtolaiskansat, kuten saksalaiset, ovat
sulautuneet tuohon yleisamerikkalaisuuteen. Kumminkaan ei Amerikan
kansan, joka on kokoonpantu niin monenlaisista eri aineksista,
yhtenäisyys johdu niin paljon yhteisestä kielestä kuin yhteisistä
vapaista laitoksista, joihin vastatullut siirtolainenkin niin pian
ihastuu ja kiintyy.
Onhan saksalaiset esimerkiksi tunnetut kansallisesta ylpeydestään,
mutta Amerikan sulatusmylly jauhaa ne pian yleisamerikkalaisiksi.
Kotimaassa he eivät liene hyvinkään kiihkeitä vieraita kieliä
suosimaan, mutta Amerikassa katsovat kunnia-asiakseen perehtyä
kansan yleiseen kieleen, vaikka kyllä omallakin kielellään toimeen
tulisivat. He ovat amerikkalaisia, tunnustaen maan kielen ja
laitosten oikeudellisen aseman, mutta samalla kotielämässään ovat
saksalaisia lukien omakielisiä sanomalehtiä ja kasvattaen lapsiaan
saksa äidinkielenä.
Samoin tekevät muut kansallisuudet. Sen vuoksi ei siellä kieliriitoja
sekoitu politiikkaan -- entisinä aikoina mitä vähäsen on ollut, on
ne pian unehutettu. Kukaan ei enää yritä väkivaltaa kansan yleistä
kieltä vastaan.
Sitte vuoden 1820 on Yhdysvaltoihin mennyt siirtolaisia Englannista
2,7 milj., Irlannista 3,8 milj., Saksasta 5 milj., Itävalta-Unkarista
lähes 1 milj., Skandinaaviasta 1,3 milj., Itaaliasta lähes 1 milj.
j.n.e. Kuten näkyy on siis muukin, eikä pelkästään englanninkielinen
aines suuresti edustettuna.
Amerikan suomalaisiltakaan kansallisuuteensa nähden ei siis ole
mahdottomia toivominen. Heilläkin on kyllä omia kansallisia
laitoksia, jotka isoksi osaksi ovat vasta alkukehityksessä, he
säilyttävät kansallisuuttaan ehkä sitkeämmin kun monet muut
siirtolaiskansat, mutta sittekin ovat he myös amerikkalaisia,
suomalaisinakin lukevat enimmäkseen itsensä kuuluviksi tuon suuren
vapaavallan kansaan, ottaen samat oikeudet ja velvollisuudet kun on
muilla amerikkalaisilla. Vaikuttavin osa heistä ei ole enää vieras
Amerikassa, s.o. he eivät ole suomalaisia vieraalla maalla, vaan ovat
he _"Amerikan suomalaisia"_, kansa itsessään. Heidän käsityskantansa
on suureksi osaksi muodostunut toisenlaiseksi kun mikä on Suomen
suomalaisilla. Ja sellaisina on heitä ja heidän kehitystään
koetettava ymmärtää, niin he kumminkin itse toivovat.
Puhtaasti Suomen suomalaisena on enin osa siirtolaisiamme lähtenyt
Amerikkaan. Harva lienee mennyt sinne jäämisen aikomuksella.
Enimmäkseen on lähdetty ansaitsemaan parempia päiväpalkkoja kun mitä
on ollut mahdollista Suomessa saada, on lähdetty rahoja kokoomaan
voidakseen sitte paremmin tulla toimeen synnyinmaassa.
Sillä tarkoituksella työskentelee vieläkin suuri osa Amerikan
suomalaisia. Heillä on hyvin monella perheet ja omaiset Suomessa ja
ne ovat lujimmat siteet, jotka kiinnittävät kotimaahan. Mutta kuta
useampia vuosia tulee Amerikassa työskennellyksi, sitä tutummaksi
ja miellyttävämmäksi alkaa sen maan olot tulla. Kutsutaankin perhe
Amerikkaan, ja vaikka vieläkin on tarkoitus hyvin rahoja ansaittua
palata Suomeen takaisin, siirtyy se tuuma kumminkin vuodesta toiseen.
On ruvettu Yhdysvaltain kansalaisiksi ja käytetään tuota oikeutta
vaaleissa sekä niin perehdytään yleiseen kansalliselämään, joka on
hyvin vilkasta Amerikassa.
Rahoja ansaitessa on työskennelty kaivannoissa tahi muissa töissä,
missä runsaampi palkka maksetaan. Vihdoin saattaa siirtolainen panna
vanhan päätöksensä toimeen ja lähtee Suomeen, joka niin rakkaana on
mielessä väikkynyt.
Mutta palaavan siirtolaisen mielessä onkin Suomi jo paljon muuttunut,
tullut vieraammaksi. Se on: hän itse on muuttunut. Vaikka hän on
tullutkin vakavasti jäämisen aikomuksella, alkaa hänen mielensä tehdä
takaisin. Hän kokoaa taas tavaransa, ja joukkonsa kera matkustaa
uudelleen Amerikkaan jäädäkseen. Hän hankkii maatilan ja asettuu
sitä viljelemään. Suomi on menettänyt ikipäiviksi kansalaisensa, ja
siirtolaisen mielessä vieläkin väikkyy Suomi ihanana -- muistojen
maana, jossa hän ei kumminkaan enää voi viihtyä.
Tämä on monen Amerikan suomalaisen elämäntarina lyhykäisyydessään.
Suomalaisten luku maanviljelysseuduilla lisääntyy lisääntymistään,
ja nyt jo löytyy kymmeniä tuhansia suomalaisia Amerikassa, jotka
tunnustavat kyllä olevansa suomalaisia, mutta joille on Amerikka
kotimaa. Suomella ei auta murehtiminen. Kaikessa köyhyydessään on
se saanut ottaa osaa muiden Europan maiden kohtaloihin. Kaikki nuo
samalla tavalla menettävät lapsiaan. Tässä on Suomi suhteellisesti
paremmassa asemassa kun monet muut. Norjalaisia esimerkiksi lasketaan
olevan Amerikassa melkein yhtä paljon kun Norjassa. Suomesta on vasta
pieni prosentti siellä -- vaikka tarvittu sekin olisi kotona.
Kuinka paljon on siis nykyään suomalaisia Amerikassa?
Vaikea on sitä tarkalleen sanoa, kun ei edes ole selvillä kuinka
paljon sinne on mennyt. Paitsi Suomesta on Amerikkaan mennyt paljon
suomalaisia pohjois-Ruotsista ja Ruijasta. Yhdysvaltain tilastollinen
toimisto ilmoittaa, että vuodesta 1883 on sinne saapunut. Suomesta
siirtolaisia seuraavasti:
v. 1883 723 v. 1888 2,231 v. 1893 6,651
1884 835 1889 2,027 1894 2,400
1885 555 1890 2,451 1895 2,437
1886 491 1891 5,281 1896 6,308
1887 1,822 1892 5,099 1897 3,066
Siis 15 viime vuoden kuluessa on Suomesta Yhdysvaltoihin saapunut
42,377 siirtolaista. Mutta tässä luvussa ei ole vielä ne, jotka
ovat Canadaan saapuneet eikä nekään, jotka Canadan kautta ovat setä
Samulin alueelle tulleet.
Suomenpuolinen tilasto ilmoittaa, että esimerkiksi v. 1893 otti
Suomesta passin Amerikkaan 9,117 henkeä, -- ja onhan niitä kaikkina
aikoina ollut passittakin menijöitä. Seuraavana vuonna (1894)
otti Suomesta passin Amerikkaan 1,380 henkeä ja saapui yksistään
Yhdysvaltoihin -- 2,400 henkeä! Numerot valtameren molemmilla puolin
eivät käy läheskään yhteen. Amerikan tilasto tässä ei käynekään
kalenteri- vaan tilivuoden (heinäkuusta heinäkuuhun) mukaan.
Mutta muutto Amerikkaan, huolimatta tuostakaan vanhasta "Uuden
Ruotsin" aikuisesta kiihkosta, johtuu paljon aikaisemmilta ajoilta
kun v. 1883. Tiedetään, että jo aikaisin tällä vuosisadalla sortui
yksi ja toinen Suomen kansalainen Amerikkaan. Joku merimies,
kyllästyneenä merielämään, pysähtyi Amerikan satamakaupunkeihin,
asettui sinne asumaan tahi mahdollisesti tunkeutui uutisasukkaana
sisämaahan. Varsinaisten Amerikan pioneerien joukossa on tiettävästi
ollut suomalaisiakin, samoin kun vieläkin jotkut kansalaisistamme
elävät pioneerielämää tunkeutuen Amerikan saloille raivaamaan tietä
viljelykselle. Myöskin Californian kultakuume on vetänyt jo aikaisin
suomalaisiakin tuonne kaukaiseen länteen.
Näitä Amerikan uutisasukkaan monivaiheisessa elämässä harmaantuneita
suomalaisia tavataan vieläkin paikoin tuolla mantereella. Kovaa
elämän koulua ne ovat käyneet. Milloin ovat taistelleet intiaaneja,
milloin erämaan petoja ja puutteita vastaan. Osaltaan ovat
suomalaisetkin olleet tietä edistykselle raivaamassa. Ja näissä niin
sanoaksemme urhoissa näkyy suomalaista sitkeyttä ja katajaisuutta
vieläkin.
Yksi sellainen on Gustaf Wilson, Venäjän varakonsuli Portlandissa
Oregonin valtiossa. Noin puolen vuosisataa sitte saapui hän New
Yorkista laivalla San Franciscoon, joka siihen aikaan oli vaan
pieni kylä. Hän on ollut noita kaukaisen lännen raivaajia, on
kehityksen alusta saakka ottanut osaa sen kohtaloihin. Hän on muiden
uutisasukkaiden keralla elänyt erämaassa keskellä villien joukkoja.
Kokemuksesta on hänen muistossaan tuo julma sota, jonka intiaanit
nostivat uutisasukkaita vastaan pitkin koko länsirannikkoa aina
brittiläisiin rajamaihin asti. Intiaanit eivät säästäneet ketään,
eivät uutisasukkaitten vaimoja ja lapsiakaan. Silloin saivat
siirtolaiset kestää kovia aikoja, silloin kysyttiin urhokkaisuutta
uutisasukkaan puolelta.
Nyt on Gustaf Wilson vanha ukko, mutta herttainen suomalainen
luonteeltaan. Kansalaisilleen on hän tilaisuudessa olemaan suureksi
avuksi, kun on ainoa suomenkieltä taitava Venäjän edustaja koko
Amerikassa.
Vielä vanhempi Amerikan suomalainen on kansalainen William Lundell,
joka elää varakkaana maanviljelijänä Massachusettsin valtiossa.
Mutta vaikka hän saapuikin Amerikkaan lähes 70 vuotta sitte, ei
hänen kokemuksensa ole niin monet kun ukko Wilsonin, sillä hän on
elänyt kaiken aikaa raivatummissa oloissa. Vanhus Lundell, vaikka
onkin naimisissa amerikkalaisen kanssa, puhuu vielä suomen- ja
ruotsinkielet sujuvasti.
Myöskin Yhdysvaltain sisällisessä sodassa on ollut suomalaisia
taistelemassa. Monta niitä ei enää liene elossa. Yksi niitä kumminkin
on Peter Lahti Franklinissa, Minnesotassa, ja hän kantaa osanotostaan
sotaan hallitukselta eläkettä 14 dollaria kuukaudessa.
Vielä on otettava huomioon eräs ryhmä suomalaisia aikaisempia
siirtolaisia. Muistammehan, että "Suomen kansakoulujen isän"
nimellä tunnettu, ansiokas Uno Cygnaeus oli nelisen vuotta pappina
Alaskassa, missä oli suomalaisiakin, arvattavasti siirtyneet sinne
Venäjän hallituksen toimesta, jolle tuo maa aikoinaan kuului. Myös
on siellä ollut joku muukin suomalainen pappi. Tuolla jäisen Sitkan
kaupungin seuduilla on ollut järjestyksessään toinen suomalainen
siirtokunta Amerikassa. Sekin lienee melkein pohjineen hävinnyt.
Suomalaisia lienee muuttanut pois venäläisten kera, sen jälkeen
kun Yhdysvallat v. 1867 ostivat 7 1/2 miljoonalla dollarilla tuon
rikkaan maan venäläisiltä. Nyt ei Sitkan suomalaisia paljon tunneta.
Kumminkin niitä vieläkin on ja yhäkin pitävät suomea äidinkielenään.
Sinne muuttaneiden suomalaisten Alaskassa syntyneitä täysi-ikäisiä
jälkeläisiä on, jotka puhuvat selvää suomea, aivan kun olisivat
Suomessa eläneet ja kasvaneet.
Mutta varsinainen suomalainen siirtolaisuus, joka siitä lähtien on
katkeamatta jatkunut, voidaan laskea alkaneen vuosina 1867--68,
jolloin katovuoden johdosta enemmälti suomalaisia perheitä rupesi
menemään tuonne kaukaiseen lännen maahan, josta oli kuultu, ettei
siellä halloja ole ja että siellä työntekijä hyvin tulee toimeen.
Hyvät ajat olivat erittäinkin silloin Amerikassa. Sisällisen sodan
jälkeen oli liike suunnattomasti vilkastunut, työpalkat olivat
korkeat ja silloin alkoi suuremmassa määrässä pohjoislännen ja
"Suuren lännen" uutisasutus. Hallituksen toimesta oli erinomaista
viljelysmaata saatavana mainioilla ehdoilla, ja ilolla nähtiin, että
maa tuli asutuksi siirtolaisuuden kautta.
Skandinaavialaiset olivat varsinaisen siirtolaisuutensa aikaisemmin
alottaneet. Amerikan kiihko oli siellä jo ollut hyvän aikaa vallalla.
Minnesota oli Amerikkaan aikovien siirtolaisten, maanviljelijäin
silmämääränä. Sinne alkoi varsinaisten ruotsalaisten mukana mennä
noita jo melkein ruotsalaistuneita Vermlannin suomalaisia, joita nyt
elää jotenkin yhdessä joukossa Minnesotan Renvillekauntissa.
Vihdoin tarttui siirtolaisuuden halu suomalaisiin pohjois-Ruotsissa
ja Norjassa. Ensimmältä enimmät Amerikkaan menevät suomalaiset
siirtolaiset olivat sieltä kotoisin. Hyvin huomattavana osana
Amerikan suomalaisista ovat nytkin nuo pohjois-Skandinaaviasta
menneet suomalaiset ja heidän jälkeläisensä, sillä he muiden
vanhempien suomalaisten kera muodostavat ydinosan "Amerikan
suomalaisista". Luonnollisesti he helpommin omistivat uuden
vapaavallan isänmaakseen ja perehtyivät oloihin, kun isänmaan käsite
heillä ennestäänkin oli jakaantunut, olivathan he olleet suomalaisia
vieraskielisessä maassa.
Täältä käsin Amerikan kiihko lienee päässyt Suomeen, ja kuten jo
mainittiin alkoi siirtolaisuus huomattavammin tuon surkuteltavan
nälkävuoden aikana. Samaan aikaan kun monista paikoin Itäsuomessa
meni yhteensä tuhansia siirtolaisia Venäjälle parempia elämisen
ehtoja etsimään, silloin Pohjanmaalta ensimmäiset siirtolaisjoukot
painautuivat meren taakse Amerikkaan. Ja kun verrataan näitä kahta
siirtolaisryhmää, täytyy myöntää, että paremmalle osalle ovat
Amerikan suomalaiset päässeet. Sen sijaan kun Venäjälle menneistä
suomalaisista verrattain harvat pääsivät nousemaan itsenäisempään
taloudelliseen asemaan, jota vastoin monet sortuivat kurjuuteen,
nuo Amerikan suomalaiset elävät yleensä hyvinvoipina maatiloillaan,
joista useat ovat aivan suurviljelyksiksi nousseet.
Kun nyt suomalaiset saivat Amerikassa vakavamman jalansijan ja
rupesivat tulemaan hyvin toimeen, oli luonnollista, että he
kirjoittelivat tästä omaisilleen ja tuttavilleen Suomeen, ja niin
rupesi siirtolaisuutta jatkumaan, vaikka ajat Suomessa paranivatkin
eikä kaikilla enää olisi ollut niin tarpeellista muuttaa. Amerikka
kumminkin kykeni etuisuuden puolesta voittamaan parhaatkin ajat
Suomessa.
Ja siirtolaisuutta on jatkunut säännöllisesti. Toisina vuosina
on Amerikkaan menevien luku ollut suurempi, toisinaan vähempi,
riippuen ajoista ja työnsaantisuhteista tuossa maassa. On
sanottu siirtolaisten aivan mielettöminä kiiruhtavan Amerikkaan,
taudintapaisessa kiihkossa. Iso osa lähtevistä muka tulisi hyvin
toimeen Suomessa lähtemättäkin. Saattaa niin olla, mutta lähtevällä
on toivossa vielä parempi toimeentulo tai ansionsaanti. Onneaan
lähtee kyllä kukin Amerikkaan etsimään, mutta harva ajattelematta,
tarkemmin punnitsematta. Suhde aikain ja ansioiden välillä Amerikassa
ja Suomessa näyttää olevan siirtolaistulvan mittarina. Työmiehelle
on palkka Amerikassa aina suurempi kun Suomessa, huononakin Amerikan
aikana. Mutta työnsaanti on toisinaan Amerikassa liikeseisauksien
aikana hyvinkin huonoa. Niin oli laita tunnettuna paniikkiaikana,
vuosina 1894--95. Silloin siirtolaisuuskin Suomesta väheni melkein
kolmanneksi osaksi siitä mitä se oli edellisinä vuosina ollut. Kun
taas republikaanipuolueen voitto viime presidentinvaalissa antoi
toiveita paremmista liikeajoista Amerikassa, nousi siirtolaisuus
Suomesta taas melkein entisilleen, mutta kun asetetut toiveet
eivät näyttäneet ottavan toteutuakseenkaan, väheni siirtolaisuus,
ei kumminkaan niin alas kun oli noina paniikkivuosina, sillä ajat
olivat toki jonkun verran parantuneet. Järkeä siinä siis kyllä on
siirtymisessä käytetty, eikä se ole ihmettä, sillä matka vieraaseen
maahan, outoihin oloihin kurjissa kortteereissa siirtolaislaivoissa
ei ole leikintekoa. Mutta tietysti löytyy kevytmielisestikin lähteviä.
Siirtolaisuus käy etupäässä Pohjanmaalta ja muilta niiltä seuduilta,
joista on jo ennen lähteneitä Amerikassa. Nuo antavat tietoja ajoista
Amerikassa ja kertovat kokemuksistaan. Harvalle lähtevälle ovat
ihan outoja Amerikan ilot ja kärsimyksetkin. Mutta itse tulevaisuus
on kullekin outo, ja jos ensikertalaisen mielessä väikkyy ihania
toiveita ja kuvitelmia, väkisinkin pakkautuu mieleen pelkoa ja
hirvittävääkin. Että tällaista liikkuu kevytmielisenkin mielessä,
sitä todistaa se, kun nuo juuri enimmäkseen koettavat lähtöhetkellä
vaihtelevia ajatuksiaan väkijuomiin upottaa.
Koeta, lukija, asettua Amerikkaan menevän siirtolaisen asemaan, niin
huomaat tokko tuo matkanteko aivan niin hauskaa on.
Jos ei sinulta jäisikään lähempiä omaisia, kuten vaimo ja lapset
sekä vanhemmat, joita kyllä jää usealta siirtolaiselta, jää
sinulta kumminkin koko läheinen omais- ja tuttavapiiri, johon
kumminkin jotkut siteet sinua kiinnittävät, jääpi kotiseutu
muistoineen. Jääpi myöskin suomenkieli, sillä tiedät että Amerikassa
puhutaan toista kieltä eikä sinua ymmärretä. Mieleesi täytyy
väkisinkin johtua ajatus: mitenhän minut siellä ymmärretään kun en
yksinkertaisimpiakaan tarpeitani osaa selittää, mitenhän suoriudun
"puhumattomana" edes matkalla, saatikka sitte perillä.
Ja kun Suomen rannat katoaa näkyvistä, katoaa myös ihanat toiveesi
jos niitä olisi ollutkin. Siirtolaiskortteeri laivoissa herättää
sinut elämän todellisuuteen. Kärsi noissa kurjissa kortteereissa
merikivussa ja lähtösi ikävyydessä. Jos ei sinulla ole merikipua, on
siellä toisilla ja tämä ei suinkaan elämän suloutta sinuun vaikuta.
Laivan vaihtopaikoissa anna kulettaa itseäsi kun eläintä ja sittekin
on aina pelko mielessä, että ehkä eksyt ja jäät yksinäsi selviämään
oudolla seudulla vieraskielisessä maassa. Rahaa ei ole sinulla
kun muutama markka, mitenhän selviät, jos ei kaikki kävisi aivan
säännöllisesti. Mistäpä tiedät tokko tuokaan vieraskielinen kulettaja
on rehellinen.
Joudut Atlannin laivaan. Joskin Suomen laivassa sait ruokaa, jonka
ruuaksi tunsit, täällä on toisellaiset ruuat, joita et tunne ja
jotka eivät tahdo mennä alas, vaikka nälkäkin olisi. Asemasi vaan
huononee. Kielelläsi et tule ollenkaan toimeen. Ja sattuu myrsky
suurella merellä, kun et ole moneen päivään nähnyt muuta kun vettä
ja taivasta. Isokin laiva on kun leikkikalu ankaran luonnonvoiman
käsissä. Ihme on, jos et kadu lähtöäsi. Amerikka alkaa mielessäsi yhä
pelottavampana esiintyä.
Kun tulet New Yorkiin, on ensiksikin pelko mielessäsi, tokko
sinua vähien rahojesi takia maalle lasketaan. Olet kuullut, että
vähärahaisia palautetaan takaisin. Joutua takaisin, uudestaan
tekemään sama matka!
Ja jättiläiskaupungin hyrinä sitte hämmentää koko mailman silmissäsi.
Näet itsestään kulkevia vaunuja, aivankun paholainen niitä
liikuttaisi, näet... näet paljon, niin että ajatuksesi seisahtuu.
Miten selvitä tästä ja päästä johonkin ansioille? Jos on sinulla joku
tuttava, on se tavallisesti Amerikan sisäosassa. Tästä on vielä pitkä
matka. Sinä tiedät ja ehkä saat kokea, että New Yorkin satamassa
kulkee kaikellaisia veijareita, jotka saattavat sinulle tehdä vaikka
mitä vahinkoa.
Siirtolaiskonttorista sinut autetaan rautatieasemalle, jos on
rautatiepiletti ostettuna. Jos ei ole, saat itse parhaasi mukaan
koettaa päästä ansioille, ja se ei ole helppoa "puhumattomalle"
maassa, jossa kukin välittää vaan hiukan muista kun itsestään. Ehkäpä
kumminkin pääset jatkamaan matkaa rautatiellä. Sinut tuupataan
vaunuun, jossa kuulet kieliä, mutta et niistä ymmärrä mitään.
Menisihän se nyt kumminkin, kun tämä sama juna veisi sinut perille
asti. Mutta mitäs vielä! Sinun tulee pari kolme kertaa vaihtaa junaa.
Mitenhän niissä selviää?
Tulet vihdoinkin perille. Matkalla olit jo monta kertaa ajatellut,
että tuskin perille ollenkaan pääset. Perin rääkkäytyneenä olet
matkan päässä, mutta vaivoillesi ei siinäkään tule loppu. Nythän
vasta on päästävä yrittämään saada Amerikan kullasta kiinni. Siinä
saat monet vaikeudet kestää ennenkun töihin pääset.
Ei, "lystiä" ei ole Amerikan matka. Ja useimmat Amerikkaan lähtijät
sen edeltäpäin tietävät. Kevyellä mielellä sitä matkaa ei voi tehdä.
Ja kumminkin vuosittain tuhannet suomalaiset ovat noita kärsimyksiä
kärsimässä. Todellisuus matkalla on kärsimystä kysyvää, mutta
vielä hirveämpää on pelko mielessä, että mitähän tästä vielä,
tulee, mikä on minun kohtaloni. Olet kuullut kertomuksia tuhansista
perikatoon joutuneista. Kyllä sinua on peloteltu tarpeeksi ja siis
mielikuvituksessasi saatat kärsimyksen hetkillä oikein hirmukuvia
luoda. Harvalla on se luonto, että vastoinkäymisissä voi lohduttaa
mieltään niillä kultaisilla toiveilla, joita myös kullakin Amerikkaan
lähtevällä on. -- --
No-niin, olipa kärsimykset kuinka suuret tahansa ja olipa syyt
Amerikkaan matkustamiseen mitkä tahansa, varma vaan on, että joka
vuosi sinne joukko suomalaisia rientää ottaen vastaan kohtalon, mikä
itsekullekin on suotu. Ja kun siirtolainen perehtyy Amerikan oloihin,
kyllä se alkaa mennä. Elää sitä sielläkin, ja myöntää täytyy, että
toimelias suomalainen työmies on saanut ja edelleenkin saa itselleen
hyvän aineellisen toimeentulon.
Sitä mukaa kun siirtolaiset kullakin paikkakunnalla asuttuvat ja
lisääntyvät, nousee heillä myös henkisiä pyrinnöitä, valmistelevat
itse olonsa. He toimivat parhaan järkensä mukaan enintäin hyvin
vähällä ennakkokokemuksella, usein ei ole kokemusta ensinkään.
Suomessa ovat he kuuluneet seurakuntiin ja muihin järjestettyihin
laitoksiin, mutta ne ovat heille olleet valmiina, täällä on
heidän itsensä kaikki muodostettava alusta pitäen. Kun ajatellaan
sitä Suomen kansaluokkaa, josta siirtolaiset ylipäänsä ovat, ei
ole ihmeteltävä, vaikka ei kaikki laitokset ensi kerralla, eikä
toisellakaan kunnollisia tule. Kokemus on ensiksi hankittava, ja
Amerikan suomalainen se on "vaivanen, joka kaikki kokee".
Ottaen tämän huomioon voidaan paremmin ymmärtää Amerikan suomalaisia
ja niitä puutteellisuuksia, mitä heidän keskessään vallitsee. Samalla
voidaan oikein arvostella myös mitä hyvää heidän puuhissaan ilmenee.
Suomalainen asutus.
Suomalaisia on Amerikassa kaikissa valtioissa ja myös Canadan
jokaisessa maakunnassa. Muutamissa valtioissa on heitä vaan
jokunen, eksynyt sinne työnetsinnössään, mutta toisissa valtioissa
on tuhansittain. Etelävaltiot eivät ole olleet oikein mieluisia,
vaikka tuon tuostakin ovat suomalaiset sinne farmareiksikin
(maanviljelijöiksi) yrittäneet. Ilmanala on siellä suomalaisten
mielestä liian kuuma, ja monessa yrityksessä ovat onnistuneet
hedelmättömiä maa-aloja saamaan. Mutta näyttää siltä, että
tulevaisuudessa suomalaiset rupeavat etelässäkin menestymään.
Mieluisimmat asuntopaikat suomalaisille löytyy pohjoisvaltioissa,
erittäinkin Michiganissa ja Minnesotassa. Ilmanala on siellä
suomalaisille terveellistä ja enemmän vanhaa kotimaata muistuttavaa.
On siellä vesiäkin johtamassa mieleen tuhatjärvien maata.
Hedelmällistä on maa ja viljelykseen sopivaa.
Minnesotassa ja erittäinkin Michiganissa on suuria, mahtavia
kaivantoja, joissa tuhannet suomalaiset ovat löytäneet joltisenkin ja
verrattain pysyväisen ansiopaikan. Ylä-Michiganissa on Kuparisaaren
mailman mainiot vaskikaivokset. Siellä on suomalaisten suurimmat
pesäpaikat Calumetin ja Hancockin kaupungeissa. Kuparisaarelta
hiukan etelään päin on mahtavia rautakaivosseutuja, joissa myöskin
on vankkoja suomalaisasutuksia kuten Ironwood, Ishpeming ja sen
naapurikaupunki Negaunee.
Minnesotassa on suomalaisten suurimmat maanviljelysseudut,
jotka väkiluvultaan kilpailevat melkein Kuparisaaren paikkain
kanssa. Siellä on Cokaton ja New York Millsin "farmikontrit"
naapuriseutuineen, joissa tuhansittain kansalaisiamme elää nisun
y.m. maanviljelystuotteiden kasvatuksella. Ja pohjoisessa osassa
Minnesotaa, suuren Superiorjärven länsipuolella on suomalaisista
rikas rautakaivantoseutu, n.k. "Mesabaränssi". Siellä on Elyn,
Towerin, Virginian y.m. kaupungit suomalaisineen.
Paljon suomalaisia on asettunut viljelemään maata molempien
Dakotavaltioitten aavoille preereille, joissa kyllä ei suurtenkaan
maa-alojen perkkaus viljelykselle ole vaikeata, mutta joissa
kuivuus tahtoo haitata kasvullisuutta ja sitä koetetaan korjata
paljomaksavalla keinotekoisella kastelulla. Siellä on Frederickin,
Savon, Lakotan y.m. suomalaiset maanviljelysseudut.
Ja Etelä-Dakotan länsiosassa on Mustien Kumpujen (Black Hills)
rikkaat kultakaivannot, joissa myöskin koko joukko suomalaisia
ansaitsee verrattain hyviä päiväpalkkoja.
Jos jatkamme matkaa lännemmäs, on edessämme Wyomingin valtio ja
sen naapurit Montana sekä Colorado. Kaikissa näissä on lukuisasti
suomalaisia. Wyomingissa kansalaiset ovat hiilikaivantoseuduilla
kuten Rock Springsin, Hannan, Carbonin y.m. kaupungeissa. Montanassa
on myös suomalaisista rikkaat hiiliseudut Belt, Sand Coulee ja Red
Lodge, mutta kaivaa siellä suomalaiset jalometallejakin Butte Cityssä
sekä muualla. Colorado on kullasta, hopeasta ja muusta metallista
rikas valtio, kuten Montanakin. Siellä on paljon noita kaivannoita,
ja suomalaisia tavataan enimmän Leadvillen sekä Telluriden
kaupungeissa.
Idaho, mormoonivaltio Utah ja Nevada ovat myös jaloista metalleista
rikkaat maat, mutta suomalaisia niissä ei hyvin paljon ole. Toista
on Tyynenmeren rantaan ulettuvien valtioiden Californian, Oregonin
ja Washingtonin laita. Suomalaisia on jokaisessa noissa valtioissa
tuhansittain. Lännen erinomainen ilmanala ja maan rehevä kasvullisuus
on vaikuttanut sen, että siellä moni kansalaisemme menestyksellä
viljelee maata ja elää tyytyväisenä. Siellä on Hockinsonin,
Centrevillen, Adamsin ja monet muut suomalaiset maanviljelysseudut.
Paljon on suomalaisia Fort Braggin y.m. seuduilla Californiassa
kaatamassa jättiläispunapuita, Rocklinissa kivitöissä ja San
Franciscosta lähtevinä merenkävijöinä.
Oregonissa on tunnettu suomalaisten pesäpaikka Astoria mahtavan
Columbiavirran suulla. Kansalaisemme siellä ansaitsevat kesäisin
jotenkin hyvin pyytämällä joesta lohta, jota sitte kannuihin pantuina
syödään yli koko maapallon. Rohkeutta ja tarmokkuutta kysyy tuo
kalastus ja monta uhria on ahnas Columbia niellyt.
Washingtonin valtiossa on myös jalon metallin kaivoksia, mutta
suomalaisia työskentelee enemmän Carbonadon hiilikaivoksessa.
Jos vielä katselemme Yhdysvaltain alueita kaukana lännessä niin
tapaamme suomalaisia jotenkin lukuisasti Alaskassa etupäässä
kullankaivamishommissa.
Palataksemme taas itään kulemme suuren, Englannille kuuluvan alueen,
Canadan kautta. Jo Tyynen meren rannalla siellä tapaamme suomalaisia
Wellingtonin ja Nanaimon hiilikaivoksissa, sitte läpeensä pitkin
Canadan Pacificrautatien vartta joko kaivoksissa tai rautatien
töissä. Lähestyessä itää tulemme suurempiinkin suomalaispaikkoihin
kuten Port Arthurissa, Sudburyn kuparikaivoksilla y.m. Myös
maanviljelijöinä on suomalaisia Canadassa.
Setä Samulin itävaltioissa on suuriakin suomalaisia pesäpaikkoja.
Ashtabula Harbor on vanhin suomalainen asutusseutu Ohiossa.
Siellä samoinkun Fairportissa y.m. on laivanlastaus päätyönä
kansalaisillamme. Illinoisissa ja Indianassa on suomalaisia
tehdas- ja kaivostöissä. Massachusetts on idän suomalaisten enimmän
asuttu seutu. Kansalaisiamme on siellä kivitöissä ja tehtaissa.
Kivityöt antavat suomalaisille elatusta myös Mainen, Vermontin
ja Connecticutin valtioissa. Pennsylvaniassa on kansalaisiamme
hiilikaivannoissa, samoin Länsi-Virginiassa. Suuressa New Yorkin
kaupungissa on paljon suomalaisia käsityöläisinä.
Tarkoitukseni on seuraavilla lehdillä johtaa lukijata tarkemmin
katselemaan noita suomalaisten eri asumaseutuja.
Nyt vielä koettakaamme tehdä jonkunlainen lasku suomalaisten luvusta
eri valtioissa. Tarkkaa laskua siitä on mahdoton saada, vaan
summittainen, erään paljon matkustaneen Amerikan suomalaisen kanssa
tekemäni luettelo on seuraava:
Minnesota ...... 25,000 henkeä.
Michigan ....... 22,000 "
Canada ......... 10,000 "
Dakota ......... 8,000 "
Massachusetts .. 7,000 "
California ..... 7,000 " Oregon ......... 6,000 "
Washington ..... 6,000 "
Montana ........ 4,000 "
New York ....... 4,000 "
Ohio ........... 3,500 "
Wyoming ........ 3,000 "
Wisconsin ...... 3,000 "
Pennsylvania ... 3,000 "
Illinois ....... 2,000 "
Colorado ....... 1,500 "
New Jersey ..... 1,000 "
Alaska ......... 1,000 "
Maine .......... 500 "
Connecticut .... 500 "
Indiana ........ 400 "
Utah ........... 300 "
Idaho .......... 300 "
Vermont ........ 200 "
New Hampshire .. 200 "
Muut valtiot ... 2,000 "
Tämän laskun mukaan on suomalaisia Amerikassa siis vähän yli 120,000.
Toiset arvelevat että suomalaisten luku Amerikassa nousee tuskin
100,000:een, mutta löytyy niitäkin jotka väittävät kansalaisiamme
olevan aina 200,000 asti. Jos otamme lukuun Suomen ruotsalaiset
siirtolaiset ja merimiehet, niin kohtuullisin lasku lienee 125,000,
vaikka yllä esitetyt numerot eri valtioihin nähden eivät aivan
paikkaansa pitäisikään.
Käykäämme nyt katselemaan suomalaisia valtioittain ja pesäpaikoittain.
New York.
New Yorkin valtio, Keisarivaltio (Empire State) on väkirikkain ja
huomattavin kaikista Uniooniin kuuluvista valtioista. Ja sen sydän
on jättiläiskaupunki New York, joka täyttää Hudsonjoen suulla olevan
Manhattansaaren ympäristöineen. Väkiluku Suuressa New Yorkissa nousee
nykyään lähemmäs 3 1/2 miljoonaan.
New Yorkin kaupunki on Amerikan portti. Suuren Lännen asujamet
sanovat, että se on vaan puoleksi amerikkalainen. Enin osa
siirtolaisista astuu ensiksi maalle New Yorkissa. Ainoastaan
vähempi määrä kulkee Bostonin, Philadelphian, Baltimoren tai muiden
maallenousupaikkain kautta. Esimerkiksi v. 1897 saapuneista 230,832
siirtolaisesta nousi maalle New Yorkissa 180,556, Bostonissa 13,333,
Philadelphiassa. 10,930, Baltimoressa 6,215 j.n.e.. Kun vuonna
vuotuisenaan tuollainen suuri joukko siirtolaisia (muutamina vuosina
on se paljon suurempi) kulkee New Yorkin kautta, näkee Amerikan
suuruuden ensiksi siinä, ei ole kumma että New Yorkia on totuttu
pitämään Amerikan pääkaupunkina, ja onkinhan se sitä paitsi suurin.
Suomalaisista siirtolaisista on minulla käsillä Yhdysvaltain
hallituksen tilasto tilivuodelta 1895 (heinäk. 1 p:stä 1894 kesäk. 30
p:ään 1895). Silloin saapui siirtolaisia Suomesta New Yorkin satamaan
2,145, Bostoniin 242 ja Philadelphiaan 50. Myöskin on tässä tietoja
samana vuonna Canadan satamien kautta saapuneista suomalaisista
siirtolaisista. Heitä saapui sieltä 204.
Kun on tässä tullut käsille Yhdysvaltain hallituksen
siirtolaistilasto vuodelta 1895, tekee tuosta mieli tähän, vaikka
onkin pieni syrjähyppäys aineesta, ottaa myös muutamia muita tietoja
suomalaisista siirtolaisista mainitulta vuodelta.
Saapuneista kansalaisistamme sinä vuonna oli henkilöitä alle 15
vuoden 259, henkilöitä 15--40 ikävuosien välillä 2,109 ja yli 40
vuoden olevia 69. Sukupuoleen nähden oli siirtolaisista 1,309 miestä
ja 1,128 naista.
Ammattiin katsoen oli mainittuna vuonna saapuneista suomalaisista
siirtolaisista:
Pappeja .................................. 1.
Soittotaiteilijoita ...................... 6.
Lääkärejä ................................ 1.
Kirjanpitäjiä ............................ 1.
Leipureja ................................ 3.
Läkkiseppiä .............................. 4.
Kirjansitojia ............................ 1.
Puuseppiä ................................ 14.
Kauppapalvelijoita ....................... 3.
Ompelijattaria ........................... 2.
Insinöörejä .............................. 6.
Lämmittäjiä .............................. 2.
Koneenhoitajia ........................... 4.
Merimiehiä ............................... 60.
Muurareja ................................ 3.
Mekaanikkoja ............................. 1.
Kaivantomiehiä ........................... 2.
Maalareita ............................... 2.
Sahureja ................................. 1.
Suutareja ................................ 4.
Kivenhakkaajia ........................... 2.
Räätälejä ................................ 9.
Tynnyrintekijöitä y.m. käsityöläisiä ..... 2.
Ajureita ................................. 1.
Maanviljelijöitä ......................... 33.
Kalastajia ............................... 1.
Työmiehiä (laborers) ..................... 772.
Palvelijoita ............................. 396.
Ilman ammattia (lapset, vaimot y.m.) ... 1,100.
Tästä näkyy suunnilleen mistä luokasta suomalaisten siirtolaisten
enemmistö on. Esimerkin vuoksi mainitsen, että samana vuonna
saapuneista tanskalaisista siirtolaisista oli opettaja- ja
virkamiesalalla 25, käsityöläisiä 564 ja kovantyön tekijöitä
(maanviljelijöitä, työmiehiä ja palvelijoita) 1,318.
Skotlantilaisista oli opettaja- ja virkamiesalalta 65, käsityöläisiä
1454 ja kovantyöntekijöitä 1,213. Olen nämä ottanut vertaukseen
sen vuoksi, kun näillä ja suomalaisilla oli kovantyöntekijäin luku
melkein yhtä suuri.
Tästä jo nähdään, että Suomesta käsityöläisten siirtolaisten luku
on suhteellisesti pienempi kun muista siirtolaismaista. Sen vuoksi
suomalaiset siirtolaiset ylipäänsä luetaan Amerikassa "laborers",
kovantyöntekijäin luokkaan. Kansallisuutemme sivistyksen maineelle
suuressa vapaavallassa se ei ole eduksi. Ja tämä selittää senkin,
että suomalaisia on verrattain vähän edullisemmissa asemissa,
työnjohtajina y.m.
Mutta eräässä toisessa suhteessa Yhdysvaltain hallituksen
julkaisema tilasto asettaa suomalaiset hyvin edulliseen valoon --
niinikään sivistyskysymyksessä. Tilaston mukaan ovat suomalaiset
siirtolaiset ensimmäisten joukossa siinä suhteessa, että ne
osaavat lukea. Saapuneista siirtolaisista tällä alalla olivat
portugalilaiset kehnoimmassa asemassa. Heistä nimittäin oli 67,35
prosenttia luvuntaitamattomia. Itaalialaisista oli sellaisia 52,93,
unkarilaisista 37,69, venäläisistä 36,42, kreikkalaisista 25,18,
belgialaisista 15,22, turkkilaisista 14,79, espanjalaisista 8,71 ja
irlantilaisista 7,27. Kaikki nämä kansat sekä monet muutkin ovat
jälellä suomalaisista, joiden joukossa löytyi vaan 3,58 prosenttia
luvuntaitamattomia. Ranskalaisten, englantilaisten, hollantilaisten,
skotlantilaisten, saksalaisten, sweitsiläisten ja skandinaavien
prosenttiluku on vielä pienempi. Tanskasta saapuneista siirtolaisista
oli vaan 0,49 prosenttia luvuntaitamattomia.
Tutkimukset kaikkien näiden tietojen selville saamiseksi toimitetaan
siirtolaisten maallenoususatamassa, etupäässä laivalinjojen antamien
luettelojen mukaan. Yhdysvalloissa on parhaillaan tekeillä laki,
jonka mukaan kaikki lukua ja kirjoitusta taitamattomat siirtolaiset
estetään pääsemästä maalle. Suomalaisia ei tämä laki tule niin kovin
koskemaan kun etelä- ja itäeurooppalaisia kansoja. Mutta kyllä
muutamilta meikäläisiltäkin estyy sitte pääsö Amerikkaan. Palautetut
siirtolaiset lähetetään kulettavien laivalinjojen kustannuksella
takaisin.
Nykyään estetään maahan tulemasta ainoastaan ne siirtolaiset,
jotka ovat hömmelöitä (idiootteja), mielipuolia, köyhiä (s.o.
sellaisia, joilla joko maalle astuessaan ei ole joku summa rahaa
tahi joista päätetään, etteivät he pysty saamaan elatusta maassa),
rikollisiksi tuomittuja ja n.k. kontrahtityömiehiä (sellaisia, joita
on ulkomailta kontrahdilla palkattu ja kutsuttu johonkin työhön).
Viimemainittu kysymys on jotenkin kierä ja saattaa oudon siirtolaisen
usein pulaan. Kun siirtolaiselta kysytään: Onko Teillä edeltäpäin
määrätty, varma työpaikka tiedossa? tekee useimman mieli vastata
myöntävästi, arvellen että niin kaiketi varmemmin maalle pääsee,
kun ei ole "kruunulla" pelkoa siitä, että joutuu häntä elättämään.
Mutta myöntävä vastaus on paha loukkauskivi vaikuttamaan sen, että
siirtolainen työnnetään takaisin laivaan ja viedään entisille
asumasijoilleen. Usein saa tulkki tässä tapauksessa olla apuna asiaa
oikaisemassa.
Tuo laki kontrahtityömiehistä tuntuu omituiselta, mutta sen tarkoitus
on estää työnteettäjiä kulettamasta halpapalkkaista työväkeä
ulkomailta. Näin on tahdottu turvata amerikkalaista työmiestä.
Siirtolaistilasto vuodelta 1895 osoittaa, että ainoastaan 2
suomalaista siirtolaista palautettiin Yhdysvaltain satamista, toinen
köyhänä ja toinen kontrahtityömiehenä. Esimerkin vuoksi mainittakoon,
että samana vuonna palautettiin itaalialaisia 731 ja venäläisiä 599.
Kun nyt siirtolainen onnellisesti on päässyt kaikista kyselmyksistä
ja tutkimuksista, jotka tavallisesti toimitetaan New Yorkin satamassa
olevalla Ellissaarella, paitsi tänä vuonna, jolloin entisen palaneen
siirtolaismajan sijalle ei vielä uutta ehditty rakentaa, pääsee hän
vapaana astumaan vapaan maan kamanalle. Ja useimmiten siirtolainen
tällöin on vapaampi kun taivaan lintu, vapaa lentämään minne tahansa,
mutta ilman kotia, ilman pesää.
Monet on mahtaneet olla suomalaistenkin siirtolaisten mietteet
astuessa New Yorkin eteläpäässä olevaa Patteripuistoa sen varrella
löytyviin siirtolaiskonttoreihin. Kysymys: mikä on oleva kohtaloni
Amerikassa? lienee noussut useamman mieleen.
Siirtolaismatkustus on kokonaan n.s. laivalinjain käsissä.
Suomalaisille tätä nykyä tunnetuimmat ja enimmän käytetyt laivalinjat
ovat Cunard-, Walkean Tähden, Amerikan, Ankkuri- ja Thingvallalinjat.
Näillä kaikilla on komeita laivoja kulkemassa Euroopan ja Amerikan
välillä. Ennen kulkivat suomalaiset enimmäkseen n.k. Breemenlinjalla,
jonka lähtöpaikka Euroopasta oli Breemenin satama Saksassa, mutta kun
sen suomalaisen asiamiehen G. A. Grönlundin johtama siirtolaisyhtiö
teki konkurssin ja kun sittemmin laivalinjat yhteisessä kokouksessaan
tekivät sopimuksen, ettei Keski-Euroopan linjat kuleta matkustajia
Pohjoismaista, lakkasi suomalainen siirtolaisuus Saksan kautta
kokonaan.
Harvoja siirtolaispilettejä, eli "tikettejä", niinkun Amerikan
suomalaiset niitä nimittävät, ovat laivalinjat itse kumminkaan
suorastaan myyneet suomalaisille. Piletinmyynti on ollut
erityisten siirtolaistoimistojen hallussa, joita on itsekullakin
kansallisuudella. Paitsi piletin myyntiä toimittavat nuo
siirtolaistoimistot myös siirtolaisten rahalähetyksiä vanhaan maahan.
Miljoonia markkoja kulkee näiden toimistojen kautta vuosittain
Suomeen. Saadakseen paremman ansion rahalähetyksestä toimittavat nämä
sen siten, että ostavat Amerikan dollareilla Englannin puntia ja
lähettävät tällaisia pankkiosoituksia Suomen pankkeihin. Näin voivat
he maksaa Amerikan dollarista 5 mk. 10 penniä ja enemmänkin sekä
sittekin voivat tehdä voittoa.
Suomalaisille huomattavin siirtolaistoimisto on nykyisin Hornborg
& C:o, jonka johtajana on hra Aksel Hornborg. Tämä on Suomen
Höyrylaivaosakeyhtiön asiamies Amerikassa ja sen takia sekä kun
Saksan linjat eivät enää kuleta suomalaisia matkustajia on sen
hallussa suomalaisen siirtolaismatkustajaliikkeen enemmistö.
Toinen yhtiö, joka myös huomattavassa määrässä toimii suomalaisten
keskuudessa on skandinaavialainen S. Nielsen & C:o, jolla liikkeellä
on suomalaisiakin palvelijoita. Nämä molemmat toimistot ovat
Statekadulla Patteripuiston varrella.
Suomalaisten rahalähetyksen kotimaahan hoitanee nyt enimmäkseen vanha
pankkihuone C.B. Richard & C:o, jonka liike on New Yorkin suurimmalla
liikekadulla Broadwaylla vähän ylempänä siirtolaistoimistoja.
Nyt voidaan katsoa rahalähetyksen ainakin tältäpuolen olevan
turvallisissa käsissä. Niin ei ole aina ollut. Satoja tuhansia
markkoja ovat suomalaiset siirtolaiset ja heidän omaisensa
menettäneet entisten siirtolaisyhtiöiden konkursseissa. Enimmän
häviötä on suomalaisille tullut skandinaavialaisen "American Emigrant
C:n" sekä suomalaisen G.A. Grönlundin johtaman siirtolaisyhtiön
konkursseissa. Monen hiellä ja vaivalla kootut rahat hupenivat
näissä vararikoissa. G. A. Grönlund oli aikanaan suomalaisen
siirtolaisliikkeen huomatuin ja suosituin johtaja. Melkein koko
siirtolaismatkustajaliikkeemme oli hänen hallussaan, ja hän ilmoitti
lähettävänsä siirtolaisten rahoja Suomeen vuosittain 6 miljoonaa
markkaa. Tämä erinomainen menestyksensä houkutteli häntä liian
suuriin yrityksiin, ja noita varten lienee hän käyttänyt jossakin
määrin kansalaistemme rahoja. Mutta kun tuli yleinen paniikkiaika
v. 1893, eivät hänen yrityksensä menestyneet ja seurauksena oli
konkurssi. Grönlund poistui Amerikasta kansalaistensa tuomitsemana
ja seikkaili sitte Ruotsissa, Suomessa ja Afrikassa. Nyt kuuluu
hän olevan liikehommissa St. Louisin kaupungissa Missourin
valtiossa Amerikassa. Suomalaiset eivät ole vielä unehuttaneet sitä
katkeruutta, jonka hänen yhtiönsä konkurssi vaikutti. Siirtolaiset
olivat tottuneet suosimaan Grönlundia m.m. sen takia, kun hän maksoi
dollarista aina niinkin korkean kurssin kun S.mk. 5:15 ja ehkä
enemmänkin, eivätkä ottaneet huomioon, että sitä ei Grönlund voinut
maksaa muuten kun heidän kustannuksellaan. Grönlundin vararikosta
puhuivat aikoinaan amerikkalaisetkin lehdet laajalti ja kutsuivat
miestä "Suomalaiseksi Napoleoniksi", joka oli kärsinyt Waterloonsa.
Muita suomalaisia liikehuoneustoja kun nuo siirtolaistoimistot on
New Yorkissa vähän. Varsinaisia kauppapuoteja ei ole kun parilla
entisellä Suomen juutalaisella, jotka harjoittavat vaatekauppaa,
yksi ehkä suuremmassakin määrässä. Myös pienempiä tupakka- ja
rihkamakauppoja on toisinaan ollut suomalaisilla, vaikka eivät ole
oikein ottaneet menestyäkseen.
Kunnioitetuimpia New Yorkin suomalaisia on Brooklynin puolella
asuva apteekari Niilo Kant. Hän on lehtori Canthvainajan orpana ja
saapui Amerikkaan lähes 30 vuotta sitte. Hänellä on suuremmoinen,
suosittu apteekkiliike ja lienee hän varakkaimpia Amerikan
suomalaisia. Apteekari Kant on hiljainen ja vaatimaton mies eikä
ota juuri ollenkaan osaa suomalaiseen seura-elämään, mutta milloin
rahankeräyksessä tai muun neuvon pyynnössä mennään hänen luokseen, on
hän aulis auttaja.
Suuremmoinen on myös leipuri C. G. F. Lindstrandin leipuriliike.
Hänellä on aina joukottain hevosia kiidättämässä leivoksia
suomalaisiin ja ruotsalaisiin perheisiin. Yleinen tapa Amerikassa on
näet, että myyjä toimittaa tavaran ostajan kotiin. Herra Lindstrand
on Waasanpuolelta kotoisin.
Liikkeistä mainitessa pitänee huomauttaa, että on myös muutamia
suomalaisia kapakoita. Ja Hämeenlinnasta karanneella juutalaisella
teurastajalla Rosenbergillä sanotaan olevan makkaratehdas ja
useita lihapuoteja. Kuuluu niitä myös olevan muitakin suomalaisia
liikemiehiä, jotka kuten viimemainittukin eivät oleskele ollenkaan
suomalaisten kanssa.
Siirtymällä yleisestä kauppa "bisneksestä" muille aloille on ensiksi
mainittava, että Amerikan suomalaisten enimmän levinnyt sanomalehti
"Siirtolainen" ilmestyy New Yorkissa Brooklynin puolella. Lehteä
kustantaa "Suomalais-amerikkalainen Kustannusyhtiö", joka harjoittaa
myös jotenkin suureksi kasvanutta kirjainkustannusliikettä.
Yhtiön osakkeet ovat äskettäin oston kautta joutuneet liikkeessä
työskenteleväin miesten omiksi ja liike edistyy aikalailla. Yhtiöllä
on oma kolminkertainen talo (kellarikerros neljäs, jossa on koneet).
Enimmät suomalaiset New Yorkissa ovat käsityöläisiä. Ylipäänsä
ovat he itsenäisellä taloudellisella kannalla ja useita voidaan
varakkaiksikin kutsua. Muutamilla on omat talot. Yleensä lienee
Suur-New Yorkin suomalaisilla ainakin 50 omaa taloa, joista kukin on
arvossa 2,000--10,000 dollarin välillä.
Puuseppiä on paljon ja työskentelevät he etupäässä rakennustöissä
ja laivavarveilla. Palkka on siinä 3 dollarin vaiheilla päivältä ja
niin ollen voisi hyvinkin saada säästöön, kun vaan työt olisivat
pysyväisempiä. Mutta kun muutamina aikoina kuluu kauvankin
työnetsintään, vähentää se tietysti vuotuista työnansiota. Työpäivä
puusepillä kuten useimmilla käsityöläisillä on 8-tuntinen, vaikka
ei kaikilla aloilla sitä niin säännöllisesti noudateta kun
puusepäntöissä.
Epävakaisemmat työajat ovat muurareilla ja räätäleillä. Muurarien
säännöllinen päiväpalkka on 4 dollaria. Rakennustöitä ja siis
muurausta on New Yorkissa paljon, mutta paljon on työhönpyrkijöitäkin.
Suomalaiset räätälit saavat ansionsa melkein yksinomaisesti
kappaletyöllä. Päiväpalkalla tekeviä suomalaisia räätälejä lienee
hyvin vähän. Osa suomalaisista tekee ainoastaan housuja, toiset vaan
liivejä ja kolmannet takkeja j.n.e. Yleensä ovat suomalaiset räätälit
hyvässä maineessa ja tekevät työtä parhaimpiin liikkeihin. Valmiina
myytävien vaatteiden tehtaissa, joissa maksetaan huonoja palkkoja,
ei suomalaisia työskennelle yhtään, vaan tavallisesti meikäläinen
räätäli saa jo työpalkassa enemmän kun tuollaiset valmiit vaatteet
myydessä maksavat. Niinpä noissa tilauksesta tekevissä liikkeissä
maksaakin vaatekerta paljon enemmän. Työaika räätäleillämme on
hyvin lyhyt, tavallisesti vaan muutamia kuukausia keväisin ja
syksyisin. Mutta silloin ansaitsevat he noin 20 dollarin vaiheille ja
enemmänkin viikossa. Työnsä tekevät he joko kotonaan tai yhteisesti
hyyräämissään työhuoneissa.
Maalarit tekevät työtä joko päiväpalkalla tai urakalla, s.o. ottavat
jonkun työn valmistaakseen vissistä hinnasta. Heidän ansionsa tehnee
noin 2 ja 3 dollarin vaiheille päivässä. Koristemaalari voi ansaita
puolta enemmänkin.
Suomalaisia kulta- ja hopeaseppiä on myös arvokkaimmissa tehtaissa
työssä ansaiten noin 3 dollarin vaiheille päivässä. Suurin osa näistä
kansalaisistamme on sellaisia, jotka ovat jo ennen tehneet samaa
työtä Pietarissa. Yleensä on New Yorkissa verrattain lukuisasti
Pietarin suomalaisia.
Myös löytyy New Yorkissa suomalaisia suutareja, kelloseppiä,
huonekalujenpäällystäjiä, mekaanikkoja y.m. Suutarit saavat
Amerikassa ehkä huonompia päiväpalkkoja kun mitkään muut
käsityöläiset. Konetyö on sen ammatin ansiot turmellut, sillä
enimmäkseen käytetään valmiita tehdaskenkiä.
Omia liikkeitä suomalaisilla käsityöläisillä New Yorkissa on perin
vähän. Yrittelijöitä on ollut, vaan enimmäkseen ne eivät ole
onnistuneet.
Suomalaista ammatitonta työväkeä on myös New Yorkissa tehden
mitä työtä milloinkin sattuu. Niiden ansiot ovat vaihtelevat.
Yleensä olisi parempi, että se suomalainen siirtolainen, joka ei
taida jotakin erityistä ammattia, ei pysähtyisi New Yorkiin eikä
yleensä idän valtioihin, sillä työnsaanti on täällä kehnompi sekä
paikat huonommat. Länteen pitäisi mennä, siellä olisi paremmin
työn ja ansion tilaisuuksia. Mutta monet ovat rahanpuutteen takia
pakoitetut jäämään New Yorkiin ja usea heistä saapi ainakin alussa
nähdä kurjuutta. Ikävä kuva New Yorkista mahtanee olla monilla
niistä herrasmiehistä, joita Suomesta vanhemmat ja muut omaiset
ovat lähettäneet juoppouden ja muiden paheiden takia korjautumaan
Amerikan oloissa. Surkeaa kurjuutta lienevät he saaneet kokea
tuossa jättiläiskaupungissa. Mutta Amerikassa sellainen, jolla on
vähänkään tahdon lujuutta jälellä, ei tarvitse kauvan tuollaista
kurjuutta kestää. Hän voi nousta, ja onkin esimerkkejä, että jotkut
tuollaisista hyödyttömistä herrasmiehistä ovat nousseet ja tulleet
hyödyllisiksi, toimeentuleviksi ihmisiksi. Mutta on myös esimerkkejä
kurjuuteen lopullisesti sortuneista.
Puhuessa New Yorkin suomalaisista ei voi jättää mainitsematta
merimiehiä, vaikka he liikkuvatkin kaiken mailman vesillä. New
Yorkista paljon suomalaisia palkkautuu merimiehiksi purjehtimaan
joko syvillä vesillä tai rannikolla. Melkein jokaisessa Yhdysvaltain
sotalaivassa palvelee suomalaisia merimiehinä, jossakin on heitä aina
pariinkymmeneen. Näin otti heitä useampia kymmeniä osaa viime sotaan
Espanjan kanssa. Myös maaväessä oli paljon suomalaisia. Kaikkiaan
lienee kansalaisiamme ollut osallisena viime sodassa muutamia
satoja. Jotkut saavuttivat erityistä huomiota, kuten surmansa saanut
Widemark, jonka nimeen amerikkalaiset mielellään ovat liittäneet
tunnustuksen "urhoollinen". Kuuluisassa sotalaivassa "Maine", joka
räjähti Havanan satamassa, mikä tapaus oli yhtenä sodan jouduttajana,
menetti henkensä kolme suomalaista. Useissa amerikkalaisissa ja
Amerikan satamissa käyvissä Ulkolaisissa laivoissa on suomalaisia. Ja
rikkaiden amerikkalaisten komeissa huvialuksissa on myös suomalaisia
merimiehinä nauttien jotakuinkin hyvää palkkaa helposta työstä.
Suomalaisen maine merimiehenä on Amerikassa hyvä, ovat ensimmäisiä
norjalaisten jälkeen.
Suomalaisia naisia on hyvin paljon New Yorkissa. Niitä on enemmän kun
miehiä. Ne ovat ylipäänsä palvelijoina amerikkalaisissa perheissä.
Ja ne ovat verrattain edullisessa asemassa: ei niiden tarvitse
niinkun miesten olla viikkoja ja kuukausia etsimässä ja odottelemassa
töitä, vaan tavallisesti saavat sen oitis, sillä paikkoja on
enemmän kun palvelijoita. Jos panee ilmoituksen etenkin keväisin ja
syksyin amerikkalaiseen sanomalehteen, että siellä ja siellä olisi
suomalainen tyttö, joka haluaisi palveluspaikkaa, niin saattaa
kymmenittäin herrasväkeä käydä tätä heille pyytämässä. Ja vaikka
ilmoituksessa mainitsee, että tyttö on vasta maahan tullut eikä osaa
englanninkieltä, on hakijoita sittekin runsaasti.
Enemmän kun ilmoitusten kautta välitetään palveluksen saantia
palvelushankintatoimistoissa. Siellä palvelustytöt istuvat
odottelemassa, kun rouvat ja herrat käyvät tarjoamassa paikkoja.
Tavallisesti palvelusta hakevan tytön osaksi jää valitseminen,
jota vastoin rouva saa olla tyytyväinen kuka heille vaan tulee.
Tarkkaan otetaan huomioon montako henkeä on perheessä, onko muita
palvelijoita, onko renki kantamassa sisään kivihiiliä, pestäänkö
pyykit kotona ja onko erityistä pesijätä j.n.e. Useimmiten ei täällä
toimistossa vielä asiaa ratkaista, vaan rouva tai herra, joka on
tyttöä pestaamassa, antaa sähkövaunurahat ja tyttö käy katsomassa
tarjottua paikkaa. Hän saattaa olla vuorokauden siellä, katsella
emännän luontoa, ruuan hyvyyttä ja palvelijattarelle määrättyä
kamaria. Jos ne eivät tyydytä, palaa tyttö takaisin toimistoon
valitsemaan toista paikkaa.
Amerikka on naisten paratiisi, sanotaan. On se, varsinkin
palvelusnaisiin nähden. Oikein täytyy ihmetellä amerikkalaisen
rouvan kärsivällisyyttä opettaessaan esimerkiksi vasta Suomesta
maalta tullutta tyttöä. Tyttö ei saa kielestä mitään selvää, ei
tunne ruuanlaitosta, ei osaa mitään amerikkalaisen maun mukaista.
Opetuksen täytyy tapahtua kädestä pitäen, viitteloimalla. Siitä
tyttö alkaa oppia tärkeimpiä sanoja kielestä ja tottuu laitoksiin.
Ruuan laitoksen suhteen Amerikassa ei olla niin suurvaateisia kun
herrasväessä yleensä Suomessa. Vähemmillä sekoituksilla se ruoka
syntyy.
Palvelusväellä täytyy olla oma kamarinsa, kyökissä ei makuuteta.
Vähintäänkin yhdeksi illaksi viikossa pitää palvelijan puolelta
päivin päästä ulos vapaaksi huvitteleimaan. Jos talossa on vaan
yksi palvelija, hoitaa rouva itse silloin taloustehtävät. Ja joka
ilta jälkeen kello 7 tai 8 on palvelija vapaa talon työstä ja saapi
tehdä omia töitään tai lähteä tuttaviaan tervehtimään. Tavallisesti
tytöillä on vapaina iltapäivinä joka toinen torstai ja joka toinen
sunnuntai.
Palkkaa maksetaan palvelustytöille seuraavasti: sisäpalvelijalle
14--16 dollaria kuukaudessa, keittäjättärelle 18--20 dollaria ja
pesijättärelle 20--24 dollaria. Vasta maahan tullut siirtolaistyttö
saapi tavallisesti ensimmäiseltä kuukaudelta 8 dollaria. Pian se
sitte nousee 10 dollariin. Löytyy suomalaisia palvelijattaria
muutamia, jotka saavat aina 30 dollaria ja enemmänkin palkkaa
kuukaudessa. Olen kuullut erään suomalaisen tytön, joka
palvelee yhdellä Vanderbiltilla, saavan palkakseen 75 dollaria
kuussa. Mutta se on tavatonta. Suomalainen tyttö, joka palveli
miljoonainomistajalla Gouldilla ei saanut läheskään niin paljoa.
Lännessä maksetaan paikoin hiukan parempia palkkoja kun New Yorkissa.
Jos suomalaiset neitosemme New Yorkissa tahtoisivat säästää, voisivat
he palkka-ansioistaan koota hyväsesti vanhan päivän varalle. Ja
onkinhan niitä koko joukko säästäviä, joilla on muutamien vuosien
säästöinä useita satoja dollareita. Mutta iso osa tytöistämme ei
ole niin halukas säästämään. Moni palvelee vaan muutaman kuukauden
saadakseen sitte laiskehtia yhtä kauvan ja kuluttaa säästöt.
Vaatetukseen kuluu myös hyväsesti, sillä neitoset ovat hyvin
puettuja, mutta siitä ei ole mitään sanomista, sillä maassa maan
tavalla.
Kun nyt olemme käyneet läpi suomalaisten ansio- ja työpuolet New
Yorkissa, heittäkäämme yleinen silmäys heidän henkisiin rientoihinsa,
"yhteispyrinnöihin", niinkun niitä Amerikan suomalaisten keskuudessa
kutsutaan.
Huomattavimman ja siunauksellisimman vaikutuksen tässä suhteessa on
tehnyt Suomen Merimieslähetys asemansa kautta. Se on vaikuttanut
paikkakunnalla vuodesta 1887. Sitä ennen oli kyllä jo suomalaisilla
seurakunta ollut ja olivat ostaneet kalliinlaisen kirkonkin. Mutta
he onnistuivat saamaan sopimattoman henkilön papikseen, ylioppilas
J. W. Lähteen, ja osaksi sen sekä osaksi liian suurten maksujen
vuoksi menetettiin kirkko, ja seurakunta hajosi. Tämä olisi kauvaksi
ajaksi tympässyt seurakuntaharrastuksen, ellei Merimieslähetys olisi
ruvennut seudulla työskentelemään. Vaikea oli saada ensin kansalaisia
kokoon, mutta vähitellen ne liittyivät lähetykseen. Viime aikoina
lienee Lähetyksen seurakuntaan kuulunut lasten kanssa kaikkiaan noin
tuhat henkeä.
Kun yhteen aikaan kuului puheita, että ehkä Merimieslähetys
lakkauttaa toimensa New Yorkissa, alkoivat Brooklynin puolella asuvat
suomalaiset varusteleutua ja muodostivat erityisen seurakunnan
(silloin ei vielä Lähetyksen yhteydessä järjestettyä seurakuntaa
ollut). Kun suomalaisia lisääntyi paikkakunnalle (nyt on suomalaisia
Suur-New-Yorkissa ja sen lähimmässä ympäristössä noin 4,000),
säilytettiin tuo seurakunta, vaikka lähetyskin jatkoi toimintaansa.
V. 1897 ostivat Brooklynin suomalaiset itselleen kirkon, maksaen
siitä 2,800 dollaria, josta osa on vielä velkana, mutta johon hintaan
joku tuhatkunta dollaria kerättiin lyhyeen aikaan ihmeteltävällä
uhraavaisuudella (yhtenä ainoana iltana tuli lahja-antia noin 600
dollaria).
Osaksi tästä innostuneina Lähetysseurakunnankin jäsenet rupesivat
puuhaamaan itselleen omaa kirkkoa, sillä näihin asti on käytetty
jotenkin kallisvuokraista hyyryhuoneustoa; nykyisestä kirkosta
maksetaan vuokraa noin 1,000 dollaria vuodessa. Keräys pantiin
toimeen ja yhtenä iltana tuli uhrauksia vähän yli 1,000 dollaria.
Mutta kirkon hankkiminen New Yorkin puolella on paljon vaikeampi kun
Brooklynissa, sillä maa aijotuilla paikoilla on hyvin kallista. Asia
on tätä kirjoittaessa vielä valmistumassa.
Vilkkaat ovat myös raittiusriennot New Yorkin suomalaisten
keskuudessa. Brooklynin puolella on raittiusseura Aamunkoitto, joka
on jo toistakymmentä vuotta vanha. Varsinaisessa New Yorkissa, joka
on Manhattansaarella, on kaksi suomalaista raittiusseuraa, Oras ja
Tähti, joista ensinmainittu on vanhempi. Ja vielä tähän ryhmäkkeeseen
kuuluu raittiusseura Alku, joka toimii joen toisella puolen Jersey
Cityssä New Jerseyn valtiossa. Vaikka seudulla onkin innokkaita
raittiuden harrastajia, eivät he seuroihin ole saaneet suurta
jäsenlukua. Suurkaupunki laajuutensa puolesta sekä viettelyksineen
pitää kansamme enemmistöä noista hyödyllisistä seuroista poissa.
Useimmat New Yorkin suomalaiset käsityöläiset kuuluvat
"toiskielisten" toveriensa kanssa ammattiuniooneihin,
työväenyhdistyksiin, joilla on tarkoituksena ammattinsa etujen
valvominen. Mutta on suomalaisilla omakin työväenyhdistyksensä
Brooklynin puolella. Tällä on tarkoituksena suomalaisten tutustaminen
työväenasiaan, mutta jäsenluku ei ole suuri, pääasiallisesti juuri
ehkä noiden ammattiunioonien takia.
Vielä on New Yorkin suomalaisilla naisyhdistys Pyrkijä, jonka
tarkoitus on turvata jäseniään ja yleensä suomalaisia naisia
seudulla. Miljoonakaupungissa, suurten viettelysten keskellä on
sellaisella yhdistyksellä tärkeä työala.
Kristillinen Nuorisoyhdistys toimii hartaudella hengelliseksi
herättämiseksi. Seudulla on toisinaan jotenkin hyvin harjoitetut
lauluseurat, joskus torvisoittokunta, Ystävyyden seura y.m. Yleensä
on seuraelämä New Yorkin suomalaisten keskuudessa hyvin vilkas.
Iltamia ja juhlia on alinomaa, joissa kansalaiset kohtaavat toisiaan.
Olen tähän asti puhunut vaan varsinaisen New Yorkin ja siihen
yhdistetyn, joen toisella puolen olevan Brooklynin suomalaisista. On
suomalaisia muuallakin New Yorkin valtiossa vaikka paljon vähemmässä
määrässä. Useissa New Yorkin esikaupungeissa tavataan suomalaisia,
varsinkin palvelustyttöjä.
Buffalon kaupungissa on myös pieni luku suomalaisia. Osa tekee työtä
öljytehtaissa, osa käsityöläisinä.
* * * * *
New Yorkin yhteydessä sopii tehdä lyhyt silmäys suomalaisiin
naapurivaltiossa, New Jerseyssä. Tuossa valtiossa ei olekaan monta
kansalaistamme muualla kun aivan lähellä New Yorkin miljoonakaupunkia.
Hudsonvirran länsipuolella on Jersey City ja tämän yhteydessä
pohjoispuolella kaupunki Hoboken. Oikeastaan ovat nämä suuren New
Yorkin esikaupunkeja, vaikka kuuluvatkin toiseen valtioon. Näissä
molemmissa on lukuisasti suomalaisia eläen samanlaisissa olosuhteissa
ja ansioissa kun suuren kaupunginkin kansalaiset. Etupäässä on siellä
suomalaisia puuseppiä ja rakennustyömiehiä. Useita omia taloja on
kansalaisilla, joukossa kallisarvoisiakin. Kansalaiset voivat yleensä
hyvin, muutamia voi varakkaiksikin sanoa.
Seurakunnallisessa suhteessa kuuluvat Jerseyn suomalaiset
Lähetysseurakuntaan ja ovatkin seurakunnan innokkaita kannattajia.
Raittiuden edistämiseksi on seudulle hiljan perustettu raittiusseura
Alku.
Jersey Cityn naapurikaupungeissa on myös vähän suomalaisia,
kuten Newarkissa ja Elisabetissa. Newarkin laiteella on Amerikan
suurimman kultaseppäliikkeen, Tiffanyn, tehtaita. Siellä on muutamia
suomalaisia hopeaseppiä, ansaiten jotakuinkin hyvin.
Uuden Englannin valtiot.
Tällä nimellä tunnetaan kaikki ne valtiot, jotka ovat New Yorkin
valtiosta koilliseen päin, koko se nurkka Yhdysvaltoja. Päävaltiona
tässä joukossa on Massachusetts, joka myös suomalaisiin nähden on
seudun huomattavin valtio. Muut tähän ryhmään kuuluvat valtiot
ovat Maine, New Hampshire, Vermont, Connecticut ja Rhode Island.
Jokaisessa näissä on suomalaisia.
Uusi Englanti lukee itsensä Amerikan sivistyksen kehdoksi, onhan
siellä Boston, "Amerikan Ateena". Jäykät, ylpeäluontoiset puritaanit
ovat valkoisen uudisasutuksen esi-isiä. Ja ne amerikkalaiset, jotka
johtavat sukunsa noista puritaaneista, erittäinkin ensimmäisistä
v. 1626 Plymouthissa maalle nousseista, ovat ikäänkun Amerikan
aristokratiana, ylpeilevät suvustaan kuten Euroopan aateliset
ja katsovat enemmän tai vähemmän halveksien muuta myöhemmistä
siirtolaisista polveutuvaa kansaa. Sitä perikuntaa löytyy
Uuden Englannin valtioissa paljon ja se lyöpi muusta Amerikasta
eroavan leiman sikäläiseen elämään. Tämä ei olekaan enää niin
tasa-arvoisuuden maata kun muu osa Yhdysvaltoja. Erittäinkin
pienempäin kansojen myöhemmin tulleet siirtolaiset, kuten
suomalaiset, ovat saaneet tuosta ylpeydestä kärsiä. Vaikeata on
siirtolaisen täällä nousta vaikuttaviin asemiin, sitä koetetaan pitää
niin paljon kun mahdollista alempana syntyperäisiä amerikkalaisia.
Kansa on olevinaan sivistynyttä, ja onhan koulunkäynti ollut yleistä
aina siirtokuntien alusta saakka, mutta sittekin saattaa heidän
kesken nousta kysymyksiä sellaisia kun: onko suomalaisella tunteita?!
Outojen kansain siirtolaiset käsitetään puolittain eläimiksi, kuten
tuokin todella eräälle sanomalehdelle tehty kysymys todistaa.
Siirtolaisilla saattaa kumminkin olla sivistyspyrintöjä yhtä hyviä ja
parempiakin kun noilla "jenkeillä", mutta nämä eivät viitsi niistä
ottaa selkoa. Vaikka suomalaisia Uudessa Englannissa asuu lukuisasti
ja on asunut jo kymmeniä vuosia, ovat he siellä melkein vähemmin
tunnettuja kun missään muualla. Uusi Englanti ei suomalaisille eikä
yleensä uudemmalle siirtolaisuudelle ole läheskään niin edullinen kun
ovat suuren lännen seudut. Sen vuoksi on kyllä syytä ottaa varteen
kuuluisan amerikkalaisen Horace Greeleyn uuttera kehoitushuuto:
"Länteen, länteen, nuori mies mene länteen".
Uusi Englanti on kyllä ollut aikoinaan huomattu maanviljelysalue,
mutta nyt alkaa se olla enemmän teollisuuden maa. Eteläiset
valtiot siinä ovat tehtaita täynnä, joten se todella ansaitsee
olla vanhan Englannin kaima. Pohjoisosat eivät olekaan soveliaita
maanviljelykselle, maapohja on kallioista ja karua. Siellä
on kiviteollisuus huomattava, lohotaan ja hakataan erilaisia
kiviä moniin tarkoituksiin. Vanhat puritaanit olivat tunnettuja
uskonnollisesta järjestyksestään ja ankaroista, kaavamaisista
tavoistaan. Tässä suhteessa on Uuden Englannin kansa hyvin muuttunut.
Kirkot monessakin uskonlahkossa ovat tulleet maallisen intoilun ja
huvittelun pesiksi. Ne ovat klubihuoneita, joissa seurakuntalaiset
käyvät seurustelemassa keskenään, nuoret huvittelemassa ja lapset
leikkimässä. Vetääkseen kansaa kirkkoon toimittavat papit sinne
näytelmiä, kuvaelmia, jopa tanssiaisiakin. Ja Uuden Englannin sydän,
Boston, pidetään muussa osassa Yhdysvaltoja olevaan amerikkalaiseen
käytännöllisyyteen nähden seisovan alimmalla asteella. Mutta ylpeitä
siellä ollaan, ylpeillään tieteistä, taiteista ja vanhasta suvusta.
Kieltämättä on Uusi Englanti Yhdysvaltain rikkaimpia osia.
Monille miljoonanomistajille suitsuu tehtaitten savutorvista
lisää dollareita, mutta silti ei voida sanoa, että yleinen
kansan hyvinvointi olisi siellä paremmalla kannalla kun muualla
Yhdysvalloissa, päinvastoin on se huonompi. Työpalkat ovat yleensä
hyvin alhaiset ja näkyvät vuosi vuodelta laskeutuvan. Työlakkoja on
tiheään, mutta työväki niillä vähän voittaa, vastassa on liian väkevä
kultamuuri. Tuskin missään muualla, paitsi ehkä Pennsylvaniassa, on
työväki niin vähävoimainen.
Syy siihen, että varsinainen Uuden Englannin kansa katsoo suomalaisia
halveksien, ei ole etsittävä ainoastaan kansan luonteesta;
vaan suureksi osaksi myös suomalaisista itsestään. Ensiksi on
huomattava, että suomalaiset täällä vielä vähemmän kun muualla
opettelevat englanninkieltä, joten amerikkalaisten seurustelu heidän
kanssaan käy vaikeaksi. Toiseksi raittiuden suhteessa on suuri ero
varsinaisen amerikkalaisen ja suomalaisen välillä. Suomalaisissa on
vielä paljon juoppoutta ja raakuutta, jota vastoin osaksi ehdoton
kieltolaki, kuten Mainessa, ja osaksi paikallinen kielto (local
option) on poistanut kapakat varsinaisten amerikkalaisten tahdosta
usealla seudulla. Ennen ovat suomalaiset juoneet vielä enemmän kun
nykyään, ennen, jolloin oli paremmat ansiot. Se oli Uuden Englannin
suomalaisten suurin alennusaika, se, jolloin työpalkka oli parempi.
Paljon on nyt korjausta tapahtunut huonompien työaikain vallitessa.
Mutta lähtekäämme nyt tarkastelemaan suomalaisia heidän
asumapaikoillaan tällä alueella. Jos lähdemme ensin etsimään
suomalaisia perukoilta, pohjoisesta, joudumme:
Mainen valtioon.
Kuten jo sanottu on Maine raittiusvaltio. Lain mukaan ei siellä
saa olla kapakoita, mutta todellisuudessa niitä kumminkin
on siellä täällä muka salassa, vaikka kansa niistä yleensä
tietää. Ja suomalaiset eivät suinkaan ole eläneet siellä kuten
raittiusvaltiossa. Muutamat matkustelijat ovat sanoneet, etteivät
missään ole nähneet suomalaisten juovan niin paljon kun tuolla. On
siellä kansalaisiamme kuollutkin aivan välittömästi väkijuomain
liialliseen nauttimiseen.
Kun lähdemme Mainen suomalaisia etsimään, on paras pitää
Rocklandkaupunkia keskipisteenä, sillä sen ympäristöllä on vahvimmat
suomalaisseudut. Kaupungissa itsessään ei suomalaisia ole, paitsi
ehkä muutamia palvelustyttöjä, mutta lähistöllä ovat Hurricane
Island, Vinal Haven ja Greens Island yhdellä puolen sekä vähän
syrjempänä Long Cove ja Clarks Island. Kaikki nämä paikat, paitsi
Long Cove ovat saarilla, ja sinnepä ensin lähdemmekin.
Heti kun laiva on kaupungin rannasta lähtenyt kohti itäistä
ilmansuuntaa, alkaa saaristo häämöittää. Lähemmäksi tultua näemme,
että saarilla kasvaa tiheää kuusikkoa, ja kallioisia rantoja Atlannin
aallot huuhtelevat. Tyynelläkin loiskahtelee mainingit alinomaa
louhikossa. Ei kestä matka täyttä tuntia kun jo ollaan Hurricanen
saarella, "Horikissa", niinkun suomalaiset sanovat. Harmaa kallio
kohoaa merenpinnasta toista sataa jalkaa korkealle. Ja siellä on
taloja, pieniä puuhökkeleitä jokunen määrä.
Ensimmäiset suomalaiset tulivat tänne v. 1892. Samana vuonna
olivat kivityömiehet melkein kaikkialla Amerikassa työlakossa. Kun
ei tämänkään saaren vanhat työmiehet ruvenneet työhön, käytiin
Massachusettsin murtimoilta hakemassa suomalaisia. Palkkaa
suomalaiset saivat ensi alussa noin 2 dollaria päivältä, mutta nyt
se on huonontunut, ja sen vuoksi suomalaisiakin, joita tänne jo tuli
enemmälti, on taas lähtenyt joukolla pois.
Puolen kolmatta "mailin" (engl. peninkulma, noin 1,6 kilometriä)
päässä tästä toisella puolella on Vinal Haven ja siitä melkein
suoraan salmen poikki Greens Island. Vinal Haven on oikea kaupunki,
jonka asujamet elävät kivityöstä ja kalastuksesta. Suomalaiset, joita
alkoi tulla tänne samaan aikaan kun Hurricaneenkin, ovat melkein
yksinomaan kivityössä. Murtimoita on saarella useampiakin. Greens
Island on pieni paikka, suomalaisiakin vähäsen.
Kaikki nämä kolme saarta ovat yhden näköpiirin sisällä, lähellä
toisiaan. Vähän kauvempana, parin tunnin laivamatkan päässä on
neljäs saari, Greens Landing, jossa on myös suomalaisia. Kauppala
on kauniilla paikalla, jyrkän kallion rinteellä. Suomalaisia saapui
sinne pari vuotta myöhemmin kun noihin edellisiin saariin.
Palaamme taas Rocklandiin ja lähdemme ajamaan sähkövaunulla Long
Covea kohti. Loppumatkan ajamme hevosella. Noin kahden tunnin
kuluttua olemme Long Covessa. Hienoa sinertävää graniittia ovat
vuoret. Ensimmäiset talot tien varrella ovat suomalaisia ja onkin
niitä kansalaisillamme useita. Suomalaisia on täällä asunut kauvemmin
kun muualla Mainessa, vaan heidänkin lukumääränsä suureni vasta
vuoden 1892 jälkeen. Suomalaisia on täällä vieläkin lukuisasti,
vaikka on heitä paljon muuttanut pois kuten muualtakin Mainesta
työaikain huonottua.
Clarks Island on soukan salmen erottamana Long Covesta. Se on hyvin
pieni paikka, mutta suomalaisia on sielläkin. Kivityö antaa täällä ja
Long Covessa kansalaisillemme elatuksen.
Ja kivestä ne ottavat leipänsä Mainen suomalaiset muuallakin. Heitä
tapaamme vielä sisämaassa Monsonissa ja Oakdalessa, jotka ovat noin
80 mailia Bangorin kaupungista pohjaiseen. Kivi on täällä erilaista
kun rannikolla, se on mustaa ja pehmeää. Siitä valmistetaan tauluja.
Näitä taulukivikaivantoja on monta ja niiden yhteydessä kiven
höyläyslaitos. Myös on ympäristöllä vähän metsätöitä suomalaisille.
Kansalaisiamme on seudulla ollut melkein yhtä kauvan kun Long
Covessakin, jotkut väittävät niitä olleen kauvemmankin, sillä kun
seudulla on vanha ja vahva ruotsalaisasutus, ovat suomalaiset heidän
joukkoonsa aikaisin tulleet.
Paitsi näitä paikkoja on suomalaisia vielä Mainessa muuallakin, kuten
Stoningtonissa, State Pointissa, Hall Quarryssa y.m. Kivityö on
yleinen ansion lähde.
Kolmisen vuotta sitte oli henkiset pyrinnöt Mainen suomalaisten
keskuudessa vilkkaassa alussa. Raittiusseuroja syntyi useita,
vaikka ne eivät oikein onnistuneet juoppouteen vajonneita
kansalaisiamme vetämään puoleensa. Syntyi seurakuntayhteyksiäkin
ja oli heillä yhteen aikaan oma pappinsakin, eräs piispa Eloheimon
vihkimä suomalainen ylioppilas. Mutta sitte töiden vähettyä
alkoi suomalaisia muuttamaan pois. Seurakunnat hajosivat ja nyt
on enimmät raittiusseuratkin nukahtaneet, ehkä kumminkaan ei
lopullisesti. Massachusettsista käy suomalainen pappi toisinaan
tekemässä kirkollisia toimituksia kansalaisten kutsuessa. Ja eräs
maallikkosaarnaaja on seuduilla pitänyt raamatunselityksiä.
Aineellinen toimeentulo ei ole ollut niin hyvä kun on suomalaisilla
monessa muussa paikassa. Jotkut ovat kyllä säästäneet hyvinkin ja
säästäähän sitä voisi pienestäkin palkasta, kun vaan olisi kykyä.
Uuden Englannin suomalaiset ansaitsevat enimmäkseen kivityöstä
elantonsa. Mainessa on se työ melkein yksinomaista. Massachusettsissa
on hyvin paljon suomalaisia kivityössä. Myös Vermontissa ja
Connecticutissa ottavat suomalaiset kivestä leivän. Sen vuoksi
ansaitsee vähän tutustua tuohon työhön ja kivimiesten elämään.
Uuden Englannin kivi on etupäässä graniittia, paikoin hyvin kaunista
valkoisilla, mustilla ja ruskeilla täplillä. Muutamilla seuduilla
on kivi kovempaa, toisilla pehmeämpää, on myös ero kauneudella ja
arvolla. Kallioissa on halkeamia ja se tekee työn irti ottaissa
huokeammaksi.
Koneilla tehdään ensin reijät kallioon. Reikiin pannaan dynamiitia
ja ruutia, sekä työnjohtaja sitte toimittaa ampumisen. Panos ei saa
olla liian kova, että kallio yhdellä laukauksella halkiaa. Parempi
on, että vasta toinen tai kolmas laukaus irroittaa kivimöhkäleen.
Ennen ampumista antaa hyvissä työpaikoissa koneen pilli merkin, että
työmiehet ehtivät pakoon vaaramailta. Varomattomuus useinkin on syynä
onnettomuuksiin.
Irti saatu iso möhkäle paloitellaan sitä mukaa, mitä aijotaan
tehdä. Työpäällikkö punavärilangalla viivoittaa kiven merkiten
miten hakkurin tulee se särkeä. Viivaa myöten hakkuri ensin
teräsmeisselillä lyö matalan uran ja siihen sitte pienillä
teräspurilla tekee reikiä noin 2--5 tuuman päähän toisistaan. Reijät
kaivetaan tavallisesti 3 tuumaa syviksi ja paksummissa kivissä
tehdään joitakin reikiä 6 tuumaisiksi. Pitäen poraa, "rilliä",
toisessa kädessään lyö hakkuri sen päähän 4 1/2 naulaa painavalla
vasaralla ja niin syöttää reijän tarpeellisen syväksi. Tuollaisia
kivenkalkuttajia on välistä monta kymmentä yhdellä linjalla. Noita
kolmen tuuman reikiä tekee tavallinen kivimies 15 yhdessä tunnissa.
Oppimaton ja huonovoimainen ei saa läheskään niin monta. Työpalkka
tavalliselle kivimiehelle on nykyään puolitoista dollaria päivässä,
mutta kaikki eivät ansaitse sitäkään.
Näin hakatuissa linjoissa käytetään harvoin ruutia. Ne halkeavat
itse reikien avulla kiilaamalla. Kun kiilat on asetettu reikiin,
lyödään niitä säännöllisesti kerta kutakin alkaen linjan päästä. Tätä
jatketaan kunnes kivi halkeaa. Tarkka ja varovainen täytyy tässä
olla, että kivi määrätylle linjalle suoraan halkeaa.
Huomattava osa kivityössä on "peivien" teko. Peivit ovat katukiviä,
hakatut tiilikiven muotoon. Niitä tunnetaan kivimurtimoilla Uudessa
Englannissa kolmea laatua: Bostonin, New Yorkin ja Philadelphian
peivit. Ensinmainitut ovat suurimmat ja Philadelphian pienimmät.
Peivit tehdään yleensä urakalla. Nykyisin maksetaan noin 20 dollaria
tuhannelta kappaleelta. Ennen saatiin näistä maksua 40 dollaria ja
ylikin. Tämä etupäässä on ansiot kivimurtimoilla huonontanut. Peivin
valmistuksessa käytetään 20 naulan painoista kivikirvestä, jolla
katkaistaan kiveä niinkun halonhakkaaja halkoja. Kun kivi on palottu
peiveiksi, valmistetaan peivien sivut ja kulmat pienillä taltoilla
ja hämärillä. Huonoina aikoina on paljon peivejä kasassa myymättä.
Silloin ei saa maksua tekijä eikä teettäjä.
Peivin "muusiksi" sanotaan semmoinen murtimopaikka, jossa tekijä itse
irroittaa kiven kalliosta. Tämä työ on ampuessa saattanut monelle
suomalaiselle kuoleman. Peivimuuseissa harvoin tapaa terikkaa, jolla
muuten murtimoissa nostetaan kivet. Terikka on vahva nostokone, voipi
kohottaa tuhatkin leiviskää painavan kivimöhkäleen. Hyvinä aikoina,
kuten v. 1893, ansaittiin hyvästi peivinteolla. Silloin, kun juuri
muualla Amerikassa vallitsi huonot ajat, oli murtimoilla "Canadan
aika".
Nyt on toista. Nyt tuskin on missään muualla niin huono aika kun
juuri kivimurtimoilla. Mutta tämä huono aika on ollut henkisesti
puhdistavaa. Paljon on juoppoutta ja raakuutta hävinnyt.
Miehen ruoka ja hoito maksaa murtimoseuduilla keskimäärin 13--15
dollaria kuussa. Ansio tekee talvella keskimäärin 17--20 dollaria
kuussa ja kesällä 25--40 dollaria. Kun lasketaan vaatetarve y.m.,
niin ei tarkkakaan mies talviansioista voi suuria säästää.
Kivityö Massachusettsin ja Mainen valtioissa on melkein samallaista.
Mainessa kuuluu olevan kivi eheämpää, lujempaa ja helpompaa
irroittaa. Myöskin palkat lienevät Mainessa hiukan paremmat kun
Massachusettsissa.