Esipuhe.
Suomalaiset vanhimpain uutisasukkaiden joukossa.
Ilmiö Ruotsin suuruuden ajalla. Etelämeren komppania. Ensimmäinen
Amerikan kiihko. Uuden Ruotsin perustaminen. Loistoaika.
Hollantilaisten alammaisuudessa. Englantilaisten voitto. Elintavat.
William Pennin lausunto suomalaisista.
Siirtolaiset.
Siirtolaiset ja Amerikka. "Amerikan suomalaiset". Tilastoa
suomalaisten siirtymisestä. Suomalaiset pioneerit. Alaskan
siirtokunta. Varsinaisen siirtolaisuuden alku. Matkalla
Amerikkaan.
Suomalainen asutus.
Amerikan suomalaisten lukumäärä.
New York.
Siirtyvien ammatti. Maallepääsyn esteet. Siirtolaiskonttorit.
Liikemiehet ja käsityöläiset. Merimiehet ja sotilaat. Naispalvelijat.
Kirkko-, raittius- y.m. puuhat. New Jersey.
Uuden Englannin valtiot.
_Maine_. Kivimurtimot Rocklandin ympärillä. Monson. Selitys kivityöstä.
_New Hampshire. Vermont Massachusetts_. Kiipin niemi. Kongressimies
kertoo suomalaisista. Onko suomalaisella tunteita. Fitchburg. Nolo
englanninkielen opetus. Worcester. Quincy. _Rhode Island. Connecticut_.
Pennsylvania.
Ohio.
Suomalaiset Harborissa. Puuhat hengellisen hoidon järjestämiseksi.
Kapakasta Kuntolaan. Fairport
Indiana.
Illinois.
Chicagon nopea edistys. Suomalaiset Chicagossa. Waukegan. De Kalb.
Michigan.
Ala- ja Ylä-Michigan. Kuparisaari. Calumet & Hecla. Seurakuntain
kehitys Kuparisaarella. Palovakuutusyhtiö. Hancock. Käynti
kuparikaivannossa. Ishpeming ja Negaunee Kaivannot. Menomineeränssi.
Ironwood. Mielenvikaisuus. Vahvin työmies maailmassa.
Wisconsin.
Minnesota.
Valtion tilasto ja suomalaiset. Cokaton kontri. Puimajuhla.
Nurmijärvi. Duluth. New York Mills. Runeberg. Ely ja Tower.
Mesabaränssi.
Dakota.
Maanviljelys preereillä. Savo. Lakota. Rolla. Mustat Kummut.
Montana.
Valtion rikkaus. Butte. Yöllä intiaanien parissa.
Belt ja Sand Coulee.
Wyoming.
Carbon. Hanna. Rock Springs. Käynti hiilikaivannossa.
Colorado.
Valtion luonto. Pilvien kaupunki. Tellunde. Suomalaisia
kultakaivoksia.
California.
Kultakuumeen aika. Paratiisillinen maa. Punapuut ja mahtava luonto.
San Francisco. Rocklin, Fort Bragg. Käynti punapuumetsässä. Eureka.
Ihana San Josén laakso.
Oregon ja Washington.
Miellyttävä valtio. Columbiajoki. Suomalainen aarniometsän
perkkaajana. Suomalaisten tulo Astoriaan. Monenlaista kalastusta.
Yö kalaveneessä Columbialla. Suomalaisia erakoita. Carbonado.
Suomalaiset suurviljelijät. Adams ja Centerville.
Alaska.
Luonto ja ilmanala. Rikastumisen tilaisuuksia. Matka Klondikeen.
Suomalaiset kultamailla.
Suomalaiset hajallaan eri valtioissa.
Syyt hajaantumiseen. Rahatonta kyytiä. Uutisasutuksen yritystä
etelässä. Merimieslähetyksen asema Floridassa.
Canada.
Luonto ja asema. "Canadan aika". Hiilikaivoksia Tyynen meren rannalla.
Matka Canadan Pasificia pitkin. "Uusi Suomi". Port Arthur ja Fort
William. Copper Cliff.
Ruotsinkieliset suomalaiset.
Henkiset pyrinnöt vasta alussa. Ruotsinkieliset New Yorkissa,
San Franciscossa, Massachusettsissa y.m.
Henkiset riennot.
Yhteispyrintöjen yleinen suunta. Hajaannusta ja yhtymistä.
Kirkolliset pyrinnöt.
Seurakunnallisten rientojen kehitys eri paikoilla. Suomisynoodi.
Amerikan suomalaisia pappeja. Synoodilaiset ja niiden vastustajat.
Keskisuunta. Suomen merimieslähetyksen työ Amerikassa.
Kouluharrastukset.
Puuhat vasta pienellä alulla. Suomiopisto.
Raittiusriennot.
Juoppous pääpaheena siirtolaisuuden alkuaikoina. Vaivanen kaikki
kokee. Kehitystä parempaan päin. Raittiusaatteen heräys.
Veljeysseuran perustaminen. Raittiustyö pääsee kukoistukseen.
"Ystäväin Yhdistys". Itsenäisiä seuroja.
Työväenkysymys.
Suomalaiset amerikkalaisissa ammattiyhdistyksissä.
Omia työväenseuroja.
Naisten yhteispyrinnöt.
Naisen asema Amerikassa. Suomalaisetkin naiset alkavat tuntea
uuden asemansa. Naisyhdistyksiä henkiseksi kohennukseksi ja
jäsenten turvaamiseksi.
Sanomalehdistö ja valistustyö.
Siirtolaislehtien toimitustapa. Ensimmäinen suomalainen sanomalehti
Amerikassa. Sven Tuuva ja Sankarin Maine. Amerikan Suomalainen
lehti. Uusi Kotimaa. Yhdysvaltain Sanomat. Amerikan Uutiset.
Siirtolainen. Muita uutis- y.m. lehtiä. Paimen-Sanomia.
Sanomalehtimieskokous. Lehtien sisältö. Kirjain kustannus.
Kaunokirjallisuus. Loppulause.
Esipuhe.
Suurella osalla Suomen kansaa on tiedot Amerikan suomalaisista
hyvin vajanaiset ja hämärät. Syynä tähän ei liene niin
välinpitämättömyyskään, vaan siirtolaistemme oloja käsittelevien
esitysten puute.
Tämän kirjan tarkoitus on toki edes vähän valaista tuon jotenkin
lukuisan suomalaiskansan elämää ja oloja, joka on Amerikkaan
siirtynyt ja siellä pyrkii edistymään niin hyvin aineellisella
kuin henkisellä alalla, koettaen miten mahdollista sopeutua uusiin
olosuhteisiin.
Samaa Väinön kansaa on Atlannin tuolla puolen, samasta pesäkunnasta
lähteneitä. Suomen nimi on heidänkin suurimmalle osalleen hyvin rakas
ja mielellään lukeutuvat meidän kansamme jäseniksi, vaikka toiselta
puolen Amerikan ihmeellisen voimakas sulatusmylly koettaa heitä
itseensä liittää.
Tarpeen olisi, että emämaassa suurempi huomio käännettäisiin Amerikan
suomalaisiin, muistaen että siellä on veljiä ja sisaria kansastamme
jo hyvin suuri joukko. Yhteys emämaan kanssa näin paremmin voisi
ruveta säilymään ja se taas turvaisi kansallisuutemme säilymistä
tuolla suurella eri kansallisuuksien kilpakentällä uudessa maailmassa.
Tutustuessa Amerikan suomalaisiin Suomen kansalla yleisesti on
tilaisuutta tutustua itseensä, sillä noin mierolaisen tavoin joutuen
vieraaseen maahan, missä ei toinen kansallisuus jouda paljon
välittämään toisen nostamisesta, tullen outoihin oloihin, joissa ei
ole entisiä, vuosisatojen kehittämiä järjestyksellisiä seurakunta- y.m.
laitoksia pohjana, vaan siirtolaiskansan itsensä on kaikki
rientonsa alusta pitäen muodosteltava ja kehitettävä, siellä Suomen
nykyisellä kansallakin on tilaisuutta huomata mihin pystyy ja minne
taipumukset viepi. Vierellä kulkee siellä muut kansallisuudet,
toiset etempänä, toiset taampana. Se on kansallisuuksien kilpailua,
voimannäytöstä, kyvynosoitusta; siinä myöskin voidaan nähdä kuinka
syvälle järjestetyt olot ja vuosisatain kehitys on vaikuttanut
kansaamme.
Suomen syväin rivien lapsi on kotimaassa elänyt parressaan,
johon tälle on valmiina henkinen ruoka kannettu. Valmiina on
ollut laitokset, joissa on saanut sieluansa ravita, ja on ollut
koulujakin hengen ylennykseksi. Tuosta parresta on hän lähtenyt pois
monenlaisten houkutusten vetämänä, on tullut vapauden laitumelle,
missä hänen itsensä on ravintonsa haettava. Myöntää täytyy, että tuo
on suuri olojen muutos kansamme syväin rivien lapselle.
Luulisipa uteliaisuudenkin vetävän Suomen emäkansan jäseniä
katsomaan, miten siirtolainen suoriutuu uudessa asemassa, miten
itse muodostelee olonsa Amerikan vapaassa maassa. Sen vuoksi lienee
vajanainenkin esitys Amerikan suomalaisista tervetullut.
* * * * *
Paitsi persoonallisia havaintojani, joita tein toimiessani viidettä
vuotta sanomalehtimiehenä Amerikan suomalaisten keskuudessa, olen
tätä teosta varten kerännyt tietoja useista Amerikassa ilmestyneistä
suomalaisista sanomalehdistä. Myöskin monet Amerikan suomalaiset
kansalaiset ovat ystävällisesti auttaneet työtäni antamalla tietoja
eri aloilta. Niistä kiitollisuudella mainitsen tässä seuraavat:
_Alex. Leinonen_, Calumetissa, Mich., _S. Ilmonen_, Hancockissa,
Mich., _Alex. Pantti_, Ishpemingissä, Mich., _Tuomas Holkko_,
Harborissa, O., Pastori _P. Airaksinen_, Kiipillä, Mass.,
Pastori _Adolf Riippa_, Astoriassa, Ore., _Antero Havela_, Rock
Springsissä, Wyo., _Fr. Lindgren_, Stoningtonissa, Me., _Antero
Riippa_, Brooklynissa, N. Y., _K. Aug. Juusola_, Elyssä, Minn.
Näiden sekä useampien muiden ystävällinen avunanto on
kirjoittamisessa ollut suurena apuna.
Nurmes, Sariola, syyskuulla 1898.
_Akseli Järnefelt._
Suomalaiset vanhimpain uutis-asukkaiden joukossa.
Vaikka tällä teoksella ei olekaan tarkoitus esittää Amerikan
suomalaisten historiaa, näyttää kumminkin tarpeelliselta kertoa
vähän suomalaisten vanhimmasta uutisasutuksesta uudella mantereella.
Sehän ikäänkun ansaitsi suomalaisille oikeudellisen osuuden Amerikan
myöhempään asuttamiseen muiden suurempain siirtolaiskansojen
rinnalla. Suomalaiset uutisasukkaat Delawaressa kolmatta vuosisataa
sitte, jolloin vielä intiaanit hallitsivat laajaa Amerikkaa
metsästysmaanaan, ikäänkun ostivat hiellään, vaivallaan ja --
häviämisellään oikeuden kansalaisilleen uuteen mantereeseen.
Omituisimpia ilmiöitä Ruotsin mahtavuuden ajalta oli Uuden Ruotsin
uutisasutuksen perustaminen Delawarejoen varsille Amerikkaan
16-sataluvulla. Se on selvimpiä todisteita suurvaltaisuuden tunteen
heräämisestä jalon Kustaa II Aadolfin kansassa. Mitkään muut kun
laajentunut katsantokanta ja suuremmoiset uudet hankkeet eivät
voineet tuota aatetta nostaa.
Alkuvaikutus tuohon tuumaan nousi kyllä vieraalta taholta, mutta
Ruotsi oli kypsynyt sen pilventakaisen puuhan vastaanottamiseen.
Nousevan suurvallan kunnianhimolle tarvittiin vaan pieni tyrkytys
ulkoapäin.
Hollantilainen Wilhelm Usselinx (Uxelius) oli kotimaisen
kauppayhtiönsä palveluksessa käynyt hollantilaisissa uusissa
siirtokunnissa Amerikassa ja oli ihastunut sikäläiseen luontoon ja
maan viljavuuteen. Niihin aikoihin hollantilaiset juuri alkoivat
uutisasutuksensa nykyisen New Yorkin kaupungin seuduilla.
Usselinx tuli Ruotsiin ja rupesi houkuttelemaan Kustaa Aadolfia
perustamaan suurvaltansa merkiksi siirtokuntaa Amerikkaan sekä
rupeamaan mahtavasti esiintymään merellä Espanjan ja Hollannin
kilpailijana. Ruotsin kuninkaan hovi oli niinä aikoina toimipaikkana
kunnianhimoisille ulkolaisille kiihottelijoille, jotka halusivat
päästä uuden suurvallan hommissa vaikuttaviin asemiin. Usselinx oli
yksi tuollainen. Ruotsi oli voitokkaissa taisteluissaan Venäjää,
Puolaa ja Tanskaa vastaan herättänyt mailman huomiota. Usselinx
ehdotti, että Ruotsin olisi tehtävä kauppasopimuksia kaukaisten
maiden kanssa ja muodostettava ruotsalaisia siirtokuntia kristinuskon
levittämiseksi, valtakunnan rajojen laajentamiseksi, valtiovaraston
kartuttamiseksi ja kansan taakan keventämiseksi sekä kaikkien
maailman kaupan etujen hankkimiseksi.
Ehdotukseen innostui nuori kuningas ja Usselinx sai v. 1624
valtakirjan muodostaa n.k. Etelämeren komppania, jonka etuoikeudet
vahvistettiin kesäk. 14 p:nä 1626. Yhtiön hallinto tuli sijaitsemaan
Gööteporissa ja siihen oli ulkomaalaisillakin lupa tulla.
Kuningas julisti kenelle tahansa Ruotsin valtakunnassa vapauden
mennä Amerikkaan perustettavaan ruotsalaiseen siirtokuntaan. Asia
herätti suurta innostusta. Kuningaskin merkitsi osakkeita yhtiöön.
Kaikensäätyistä kansaa ilmaantui siirtolaistarjokkaiksi, kerrotaanpa
kuninkaan äidin ja prinssi Juhana Kasimirinkin aikoneen matkaan.
Mutta innostus oli suurempi kun tarjona olevat voimat. Maa oli sotien
kautta köyhtynyt. Kuningas, joka isänmaan alttarille oli uhrannut
pöytähopeansakin, jätti nyt lunastamatta osakkeensa yhtiössä, samoin
jäi enimmiltä muilta. Kuninkaalle ja kansalle tärkeämpi asia,
avunanto Saksassa kärsiville uskonveljille, tukahutti Amerikankiihkon.
Etelämeren komppania kumminkin pääsi alkuun ja jatkoi tointaan.
Usselinx oli väsymätön ja sankarikuninkaan kuoltua koetti mainion
valtiokanslerin, Aksel Oxenstjernan kehoituksesta innostuttaa
saksalaisia asiaan. Mutta Nördlingenin tappio lamautti protestanttien
mielet Saksassakin.
Tiedot ovat hyvin hämäriä siitä saiko Usselinx todella ruotsalaista
uutisasutusta alkuun Amerikassa. Kumminkin kerrotaan, että keväällä
1627 tuli Amerikkaan Delawarejoen suulle uutisasukkaita Ruotsista,
Suomesta ja Liivin sekä Vironmaalta. Mahdollisesti nämä olivat
irtolaisväkeä, jotka halusivat jossakin saada omaa maata.
Kumminkin olisi hukkaan kaikki nämä puuhat menneet (Etelämeren
komppaniaa kohtasi monet onnettomuudet, muiden muassa espanjalaiset
ja hollantilaiset anastivat sen parhaat laivat), ellei Oxenstjernan
toimesta olisi kolme rikasta hollantilaista Samuel Blommaert, Peter
Spiring ja Peter Minuit innostuneet asiaan. Viimemainittu oli ollut
hollantilaisen siirtokunnan kuvernöörinä Amerikassa, vaan oli juonien
kautta joutunut siitä toimesta pois sekä ruvennut toimimaan entisiä
ystäviään vastaan.
Minuit sai uuden Amerikankiihkon Ruotsissa. Uutta retkikuntaa
puuhattiin ja yllämainitut hollantilaiset lupasivat suorittaa puolet
kustannuksista, ja toisen puolen kustansi "kolme Oxenstjernaa Ruotsin
hallituksessa ja Klaus Flemming". Säännöt tehtiin siirtolaa varten ja
kuningatar Kristiina ne vahvisti.
Kaksi Etelämeren komppanian laivaa, "Kalmarin avain" ja "Grip"
varustettiin retkeä varten ja syksyllä 1637 lähti retkikunta
liikkeelle Gööteporista. Mukana oli pappi, insinööri ja noin 50
perhettä siirtolaisia. Varmaa ei ole siitä oliko tässä retkikunnassa
suomalaisia, mutta luultavaa on kumminkin, että siinä oli Vermlannin
suomalaisia, jotka olivat saaneet kokea kovaa sortoa Ruotsissa ja
siksipä olivat halukkaita muuttamaan.
Maaliskuussa 1638 saapui tämä retkikunta Delawarejoelle ja
pian piti Minuit yhteisen neuvottelukokouksen ruotsalaisten ja
intiaanien kanssa. Huomattavin intiaanipäällikkö kokouksessa oli
Minquessa-intiaanien johtaja, soturivanhus Mitatsimint, joka
ihastuneena ruotsalaisten lahjoihin möi kernaasti maata tulokkaille
ja taivutti muitakin päälliköitä myymään. Ruotsalaiset maksoivat
maista enemmän kun intiaanit älysivät tahtoakaan. Näin ostivat
ruotsalaiset koko sen maa-alueen, joka on nykyisten Christiana
Creekin ja Schuylkiljoen välillä. Ystävyys uutistulokkaiden ja
intiaanien välillä vahvistettiin "ikuisiksi ajoiksi" eikä se koskaan
pahemmin päässyt särkeytymään, mikä on merkillistä, sillä muut
uutisasutukset Amerikassa olivat melkein alituisesti sotajalalla
intiaanien kanssa.
Retkikunnan mukana tullut maanmittari, luutnantti Kling teki kartat
ja asetti rajoille patsaat varustettuna kuningattaren nimimerkillä.
Nyt oli hyvä ja luja alku "Uuden Ruotsin" siirtokunnalla, mutta
kun 30-vuotinen sota yhä piti Ruotsin huomiota kiinnitettynä siinä
ja vaati varoja, ei muistettu valtameren takaisia. Onnettomuudeksi
siirtokunnan hyvä turva Peter Minuit hukkui ja hänen sijalleen
lähetetty uusi kuvernööri palasi pian takaisin vanhaan maahan.
Se toki oli hyvä asia, että intiaanit pitivät liittonsa ja olivat
ystävällisiä, mutta hollantilaiset Uudessa Amsterdamissa (nykyisessä
New Yorkissa) olivat koko ajan katsoneet karsain silmin ruotsalaisten
siirtokuntaa ja yhä vielä katsoivat Uuden Ruotsin alueen oikeastaan
heille kuuluvan. Jo heti ruotsalaisten tultua oli hollantilaisten
kuvernööri Wilhelm Keift pannut vastalauseensa asettumiselle
Delawarejoen varsille.
Mutta ruotsalaiset eivät säikähtäneet. Vaikka heillä ei
ollutkaan muuta sotilaallista turvaa kun Minuitin rakennuttama
pieni Kristiinalinna nykyisen Wilmingtonin kaupungin kohdalla,
jossa varustuksessa oli vaan muutama tykki ja 24 miestä, eivät
hollantilaiset uskaltaneet päälle tulla, sillä siihen aikaan
olivat ruotsalaiset pelättyjä sankareita, johon asemaan uroteot
pitkällisessä sodassa olivat heidät korottaneet.
Uutisasukkaat vähälukuisinakin edistyivät hyvin. He onnistuivat
saamaan käsiinsä jotenkin huomattavan osan intiaanikauppaa.
Siirtokunnassa vallitsi vilkas toimeliaisuus: huoneita rakennettiin,
maata viljeltiin, siementä kylvettiin ja tupakkaa istutettiin.
Viimemainittuun kasvatukseen pantiin hyviä toiveita, että se
tulevaisuudessa muodostaisi siirtokunnan parhaan tulolähteen.
Turkiskauppa ja kauppa Länsi-Intiassa antoi niinikään hyviä toiveita.
Nämä kaikki seikat käsitti Ruotsin hallitus, ja kun tilaisuutta
tuli, lähettikin se vihdoin siirtokunnalle apua. V. 1642 lähetettiin
Ruotsista siirtokunnan avuksi uusia siirtolaisia kahdella laivalla.
Ja mukana tuli uusi kuvernööri everstiluutnantti Juhana Printz,
oikeudentuntoinen ja toimeensa sopiva mies. Laivat saapuivat
Amerikkaan helmikuussa 1643 oltuaan matkalla viisi kuukautta.
Valoisammat ajat koittivat nyt siirtokunnan tulevaisuudelle.
Seuraavat vuodet olivat kaunista edistyksen aikaa. Uusi Ruotsi oli
kukoistuksessaan. Kirkkoja rakennettiin, sekä toimessaan harras
ja tunnollinen ruotsalainen pappi Juhana Campanius harjoitti
siunauksellista työtään siirtolaisten keskuudessa sekä intiaanien
valistamiseksi. Uutisasutusta lavennettiin aina nykyiseen New Jerseyn
valtioon Trentonin kaupungin tienoille asti. Mutta laajennus tähän
suuntaan suututti yhä enemmän hollantilaisia. Tämä hollantilaisten
viha oli melkein ainoa synkkä pilvi muuten onnellisen siirtokunnan
taivaalla. Intiaanikauppa kävi hyvästi ja tavaroita, yksin
maanviljelyksen tuotteitakin pystyttiin myymään englantilaisille,
jotka kävivät Delawarejoen suulla ostoksiaan tekemässä.
Hollantilaisilla oli tähän aikaan Uudessa Amsterdamissa kuvernöörinä
karski sotaherra Peter Stuyvesant, joka piti omatkin alustalaisensa
ankarassa kurissa. Vahingoittaakseen Uuden Ruotsin siirtokuntaa
ja tehdäkseen tyhjäksi tämän kukoistavan kaupan anasti hän
hollantilaisten haltuun laajan Delawarelahden rannat. Näin lakkasi
ruotsalaisten kauppa englantilaisten kanssa, mutta intiaanikauppa jäi
entiselleen ja varsinkin ostettiin turkiksia Susquehanna-intiaaneilta.
Stuyvesant rakennutti ruotsalaiselle alueelle Kasimirlinnan ja asetti
siihen varustusväkeä sekä kuletti 26 hollantilaista perhettä linnan
ympärille uutisasukkaiksi. Mutta muihin suoranaisiin vihollisuuden
osoituksiin eivät hollantilaiset vielä ryhtyneet.
Jos Printz olisi pysynyt kauvemman aikaa siirtokunnassa, olisi tämä
ehkä edelleenkin saanut rauhassa elää. Mutta hän palasi v. 1653
takaisin Ruotsiin. Se etu Printzin palauksesta kumminkin oli, että
hän sai hallituksen taaskin kääntämään huomiotaan siirtokuntaan. Se
oli hyvin tarpeellista, sillä viiteen ja puoleen vuoteen ei ollut
tullut tietojakaan, saatikka sitte apua emämaasta Uuteen Ruotsiin.
Nyt lähetettiin kaksi laivaa matkalle. Mukana oli uusi kuvernööri
Johan Klaudius Rysingh, 60 sotilasta ja 150 siirtolaista. Tilan
ahtauden takia jäi aikovia paljon Gööteporiin. Mukana tuli myös
insinööri Pietari Lindström, joka teki Delawaren kartan ja pani
säännöllisen perustuksen Kristinakaupungille.
Rysingh oli jäykkätuumainen ja sotaisa mies. Hän ei käyttänyt
maltillisuutta hollantilaisia kohtaan, vaan ensi työkseen hävitti
Kasimirlinnan. Mutta intiaaneja kohtaan oli hän säyseämpi.
Suuri kokous pidettiin, jossa punanahat päällikkönsä Naomanin
suosiollisuuden takia vahvistivat ystävyysliiton entistä lujemmaksi.
Hollantilaiset olivatkin tuota ystävyyttä koettaneet särkeä
uskotellen, että ruotsalaisten tultua on kuolevaisuus intiaanien
kesken ollut tavallista suurempi.
Naoman kehoitti ruotsalaisia asettumaan Passyakjoen varsille, missä
asui paljon intiaaneja. Ja erittäinkin suomalaiset kuuluvat siellä
ostaneen helpolla maata ja laittaneen sinne asumuksiansa.
Mutta Kasimirlinnan hävittämisen kautta oli myös Uuden Ruotsin
kohtalo ratkaistu. Stuyvesant tuli syyskuussa 1555 viidellä
sotalaivalla ja 600 miehellä Delawarejoen suulle. Ensin valloitettiin
pienempi ruotsalainen varustuspaikka, jota urheasti puolusti
luutnantti Sven Skute. Sitte kahden viikon piirityksen jälkeen
valloitettiin ruotsalaisten pääturvapaikka Kristiinalinna. -- --
Silloin loppui Uuden Ruotsin itsenäisyys. Kustaa Aadolfin kaunis
unelma ei päässyt tämän enempää toteutumaan. Apua oli tullut liian
vähän emämaasta.
Mutta silti ei itse siirtokunnan historia vielä tähän lopu. Tuskin
monta siirtolaista lienee muuttanut pois, vaan yleensä jatkettiin
elämää entiseen tapaan. Hollantilaisille maksettiin veroa perheeltä
vaan 6 floriinia vuodessa. Ruotsalaisen kuvernöörin sijaan tuli
hollantilainen ylivouti. Ja ensimmäiseksi alivoudiksi asetettiin
suomalainen Antti Jurgen.
Suomalaiset itse asiassa eivät mitään hävinneet valloituksen
kautta. Heidän kansallisista tarpeistaan ei ennenkään mitään huolta
pidetty. Nyt toki oli vihollisuus hollantilaisten kanssa lopussa ja
siirtolaiset saivat turvallisemmin rauhassa edistyä.
Eivätkä hollantilaiset saaneet kauvan ylpeillä valloituksestaan.
Yhdeksän vuotta Uuden Ruotsin valloituksen jälkeen valloittivat
englantilaiset hollantilaisten siirtokunnan nykyisessä New Yorkissa
ja sen mukana tulivat Uuden Ruotsinkin siirtolaiset kuulumaan
Englannin vallan alle. Tämäkään valloitus ei pahentanut, pikemmin
paransi siirtolaisten tilaa. Englantilaiset sallivat ruotsalaisten
ja suomalaisten pitää täyden persoonallisen vapautensa, kielensä ja
tapansa.
Ja kun englantilainen William Penn toi v. 1682 kveekarit
Delawarejoelle ruotsalaisten ja suomalaisten luo sekä osteli
näiltä ja intiaaneilta maata perustaen Philadelphian kaupungin,
joka pyhitettiin veljelliselle rakkaudelle, vallitsi täysi sopu
ja rauhallinen toimeliaisuus siirtolaisten kesken. Kaupunki alkoi
kukoistaa nopeasti ja onnellisuus vallitsi koko ympäristössä.
Suomalaisten pääasuntopaikat olivat Philadelphian lähistössä,
missä nytkin on paikannimiä sellaisia kun Finland, Lapland y.m.
Kuten edellä on mainittu, heitä lienee tullut jo ensimmäisissä
siirtolaislaivoissa Usselinxin ja Minuitin mukana. Mutta varsinkin
tuli heitä Juhana Printzin matkassa sekä sitte melkein jokaisessa
laivassa. Uutisasukkaat kun menestyivät hyvin, kirjoittelivat
he kotipuolelleen houkuttelevia kirjeitä ja saivat yhä useampia
muuttamaan. V. 1693 mainitaan suomalaisia olleen siirtokunnassa
muutamia satoja ja elivät he vähän erillään ruotsalaisista
intiaanien naapureina. William Penn on noista ensimmäisistä
Amerikan suomalaisista antanut kauniin tunnustuksen, että he olivat
rehellisiä, rotevia, ahkeroita, raittiita ja kelpo ihmisiä; he
kunnioittivat esivaltaa, käyttäytyivät siivosti englantilaisia
kohtaan ja olivat ystävällisiä. Ja Penn myös todistaa, ettei ne
sukupuuttoon hävinneet, sillä harva uutisasukas löytyi, jolla ei
ollut kolme, neljä poikaa ja yhtä monta tyttöä; muutamilla oli kuusi,
seitsemän ja kahdeksankin poikaa.
Melkein samallaista elämää elivät kansalaiset uusissa oloissa kun
vanhassakin maassa. Maata viljeltiin erinomaisella menestyksellä.
Suomalaiset kutsuivatkin siirtolaansa paratiisiksi. Kansalaisemme
kykenivät vuosittain myymään naapureilleen leipää, jyviä, jauhoja
y.m. Metsässä oli riistaa ja järvissä kaloja. Intiaanit kun
elivät mitä parhaimmassa ystävyydessä suomalaisten kanssa, ei
metsästysmaista ollut puutetta. Ja suomalaiset vaimot ja tyttäret
kotona kehräsivät, kutoivat ja valmistivat vaatteita. Rukin hyrinä
ja kangaspuiden hilske tekivät elämän kotoisaksi kaukaisellakin
maalla. Jokainen tuli hyvin toimeen. Paitsi kotoisia viljalajeja
ruista, ohraa ja kauraa, viljeltiin myös nisua ja maissia, jota
viimeksimainittua kutsuttiin intiaaniohraksi.
Pari ikävämpää kohtaa tunnetaan suomalaisten historiasta tuossa
siirtokunnassa. Heti englantilaisen valloituksen jälkeen ilmestyi
siirtokuntaan eräs Königsmarck-niminen vehkeilijä ja nosti kapinan
uutta hallitusta vastaan. Hän sai suomalaisista monta puoluelaista.
Kapinan kukistuttua ja sen johtajan tultua ajetuksi pois maasta,
menettivät hänen puoluelaisensa tilansa ja niin tulivat kärsimään
suurta vahinkoa.
Toisen häiriön teki eräs suomalainen, jota kutsuttiin nimellä Long
Finn (Pitkä Suomalainen). Hän oli puhunut pahaa hallituksesta ja
joutui sen vuoksi kiinni. Oikeudenkäynti asiassa toimitettiin ja
Pitkä Suomalainen lienee saanut rangaistukseksi seisoa häpeäpaalussa
sekä sitte raippoja. Tämä tapahtui v. 1690. Asiaa tutkiessa syntyi
pula siitä, kun ei ymmärretty suomalaisia todistajia, jotka eivät
osanneet muuta kieltä kun suomea. Kunnollista tulkkia ei löytynyt.
Nämä poikkeustapaukset eivät suomalaisten mainetta paljon pilanneet.
Vapaudessaan elivät kansalaisemme yleensä omaa rauhallista elämäänsä.
Ja kuten näkyy eivät he hevillä luopuneet kielestään. Sehän on
suomalaisten tunnettu kansallinen ominaisuus, ja todistus siihen
saadaan melkein kaikista suomalaisista siirtokunnista.
Mutta näkymättömiin on sittekin Amerikan ensimmäisten suomalaisten
kansallisuus hävinnyt. Heitä oli liian vähän kestämään pitempien
aikojen kuluessa sulautumista. On arveluja siitä, että suomalaiset
ensin sulautuivat ruotsalaisiin, mutta se on tuskin luultavaa.
Mahdollisempi on ajatella että suomalaiset vähitellen sulautuivat
amerikkalaisiksi, omistaen englanninkielen. Olihan amerikkalaisen
sivistyksen pesäpaikka, Philadelphia niin lähellä vetääkseen
puoleensa. Ulkonainen pakko ei sitä sulautumista tehnyt, vaan
Amerikan vapaa yhteiskuntaelämä, joka on upottanut amerikkalaisuuteen
paljon mahtavammat siirtolaiskansat, espanjalaiset ja hollantilaiset,
ruotsalaisista puhumattakaan. Jos olisi suomalaista siirtolaisuutta
jatkunut vielä 18 vuosisadallakin, olisi ehkä kansallisuus säilynyt
uudempaan siirtolaisuuteen asti, mutta Suomen onnettomuudet,
suuri nälänhätä, Iso viha y.m. panivat tukkeen ensimmäiselle
Amerikankiihkolle.
Kumminkin niillä seuduilla Delawaressa ja Pennsylvaniassa, missä
nuo vanhat suomalaiset asuivat, on nytkin hiljaista, itseensä
sulkeutunutta, rauhallista ja jumalaapelkäävää kansaa, suuren
vapaavallan parhaimpia kansalaisia. Kielikin on siellä vähän eroava
yleisestä murteesta. Ja suomalaisia siellä muistetaan, sekä vähän
ylpeilläänkin polveutumista vanhoista pohjoisista siirtolaisista.
Kun suomalainen työmies nyt työnetsinnässään toisinaan sattuu
niille tienoille, kohtelevat herttaiset asukkaat häntä melkein kun
sukulaisenaan.
Hyvän todistuksen saivat ensimmäiset suomalaiset jalolta ja
rehelliseltä William Penniltä. Nykyistenkin siirtolaisten on syytä
pitää noita ensimmäisiä suomalaisia siirtolaisia esikuvinaan.