Tahtoisin elää, niinkuin elää keväinen talvipäivä, auringon verkalleen
vaeltaessa huurteisen metsän takaa yli kalpean, tyvenen taivaan: kylmä
olisi elämäni ja kirkas, rauhallinen rintani ja raitis, niinkuin
kimmeltävien hankien heijastus.
* * * * *
Pilviin peittymättä elämäni aurinko korkeimmilleen kohoaisi ja
synkinkin soppi sydämessäni valkenisi ja mieleni mustinkin varjo
vaihtuisi vaalean sinertäväksi, niinkuin talvisen poutapäivän lumen
varjo, joka sinensä taivaalta lainaa.
* * * * *
Tahtoisin kuolla, niinkuin kuolee keväinen talvipäivä auringon loivaa
latuansa illan maille painaessa: seuraisin mukana siitä surua
tuntematta, eikä kuolema minua kammottaisi, sillä minä näkisin kuun
taivaan kannella kirkastuvan.
* * * * *
Näkisin kuun takanani kirkastuvan sitä mukaa kuin aurinko edessäni
tummuu, ja toisen valon toiseksi vaihtuvan, enkä tietäisi, milloin
eloni tuli sammui ja milloin kuoloni kytönsä sytytti.
En tietäisi--mutta sen minä tietäisin, että yhtä ihana kuin oli minulle
elämäni päivyen kultainen kimmellys, yhtä ihana olisi minulle kuoloni
kuutamon hopeainen hohto.