Täällä on niin kylmä täällä Suomessa, täällä on kylmä kesälläkin.
Tosinhan innostuu kesä välistä meillekin tulemaan. Yht'äkkiä, keskellä
kylmiä, itäisiä tuulia ja sumuisia pahasiivoisia säitä avaa taivas
siniset silmänsä, luo talven peitteen päältään, ja paitahihasillaan
hypähtää aurinko vuoteeltaan.
Se alkaa paahtaa kuin etelämailla, haihduttaa jäät keveinä usvina
ilmaan, ja hanget kiiruhtavat kuin pelästyneet hiiret piilopaikkoihinsa
kivien koloihin.
Talven alla ollut nurmikko saa ihastuksesta vihreät verensä poskilleen,
koivu lehahtaa uuteen lehteen, joka hellästi hymyilee totisen petäjikön
kupeella, tuomikko pukeutuu muutamissa päivissä kukkashelyihinsä, ja
koko maisema tuoksuu tuoreutta ja lämminneen maan mehua.
Kaukaa etelämailta on lentänyt muuttolintu ja rakentanut pesänsä puun
haaraan; pääsky piirtelee tyynen taivaan alla, laulurastas sirottelee
järven niemessä säveliään liikkumattomaan yölliseen ilmaan, ja käki
kukkuu kultiaan etäisiltä mäkirinteiltä asuttuihin laaksoihin.
Pellolla on työmies ahkerassa toimessa, ja mieli toivoa täynnä kylvää
hän muhajavaan multaan tulevan sadon siemenen.
Mutta yht'äkkiä, juuri kun kaikki on kelteisimmillään ja
huolettomimmillaan ja kun hyönteiset vaeltelevat vedenpinnalla ja kalat
lyövät leikkiään luhtaisilla rannoilla--silloin käy kylmän viiman veto
läpi koko luonnon. On kuin olisi joku pahanilkinen särkenyt ikkunan
häähuoneesta: raaka ulkoilma alkaa tulvia sisään huuruisena ja
harmaana, tanssivien parien paljaita hartioita puistattaa, ja hääväki
kiiruhtaa väristen sisähuoneisiinsa.
Sillä tuuli on eräänä yönä kääntynyt pohjoiseen ja ajanut taivaalle
talvisia pilviä. Aamun kuluessa se on kiihtynyt kylmäksi viimaksi ja
ennen iltaa se on puhaltanut pois sen lämpimän, joka maasta uhkui, joka
hyppeli katoilla ja aidanselillä ja joka huljui lehdon sisässä. Ja se
vie mennessään tuoksun tuomen ympäriltä ja koivun puhkeavista lehdistä.
Ja se tuo sateen mukanaan, vuoroin vettä, vuoroin rakeita ja
lumiräntää, joka huuhtoo maisemasta kaikki heleät värit ja juoksettaa
metsät ja maat yhdeksi ainoaksi harmaanhaaleaksi ikävyydeksi.
Iloinen elinvoimainen luonto käy surulliseksi ja alakuloiseksi niinkuin
toiveissaan pettynyt.
Nurmikko nuutuu kuloksi tuulen sitä nyhtäessä.
Lehti puussa jää keskenkasvuiseksi eikä edisty viikkokausiin.
Marjan kukat panee halla ja karistaa ne maahan.
Lintujen pojat paleltuvat pesiinsä, sill'aikaa kun emo hakee
hyönteisiä, jotka ovat uudelleen kohmettuneet talvellisiin kätköihinsä.
Pääsky värisee ja näkee nälkää, eikä kuku käkikään, vaikka olisi sen
paras kukunta-aika.
Kesä oli innostunut tulemaan. Mutta se oli tullut liian varhain. Nyt se
ei enää jaksa ylläpitää omaa riemuaan.
Sillä täällä on niin kylmä täällä Suomessa, täällä on kylmä kesälläkin.
Ne ovat ne meidän kevätkylmämme, jotka tulevat joka vuosi, mutta joita
emme koskaan ymmärrä odottaa. Ne tulevat aina silloin, kun juuri olemme
talven unohtaneet ja antautuneet kesän valtaan.
Ne jäähdyttävät meiltä elämän innon juuri silloin, kun se on meissä
kuumimmillaan. Ne vilustuttavat henkemme ja katkeroittavat kesäiset
ilomme.
Sillä vaikka me alammekin uudelleen, kun etelän lämmin taas tulvii
ympärillemme, olemme jo ehtineet myöhästyä. Kevätkylmät tosin katoavat,
mutta vastassamme väijyy jo syksyinen halla, joka odottaa käydäkseen
hidastuneen edistyksen kimppuun ja kylmäistäkseen loput keskeytyneen
kesän hedelmistä.
Kevätkylmät ensin ja syksykylmät sitten--niiden väliin ovat paleltuneet
monet parhaat toiveemme ja karisseet maahan rohkeimmat unelmamme.