Iltatuuli tietä jäätävänä käy.
Revontulin paistaa pohjanliesi.
Ihmisliikuntaa ei muuta näy,
kuin hangen selkää hiihtelevä miesi.
Korpi laulaa öistä lauluaan,
kuudan hohteen maisemille valaa.
Hiihtäjä ei tuota huomaakaan;
povessaan niin jäytää, polttaa, palaa.
Varjonsa vain vitkaan heilahtaa,
jälkeenjääpä latu hämyyn haihtuu.
Tylsin miettein miesi tuijottaa
kärkiin liukuinten, ne vuoroin vaihtuu.
Hiihtäisikö riemuin toinenkaan,
sysäisikö sompaa innoissaan,
— tuskinpa, tuon uskon aivan varmaan,
jos ois samanlainen tehtävä:
viesti pappilaan on vietävä
kuolinvuotehelta oman armaan.