Mummo istui muurin luona,
liki kiukoan kiviä.
Sanoi vanhus vaivan nähnyt,
hampahaton haukotteli:
»Tulis Tuoni ottamahan!
Vaiva vanhan on elellä,
ikälopun istuskella.»
Haastoi tyttö penkin päästä:
»Enpä kuolisi, eläisin!
Hyvin on ikä ihana,
nuoruusaika armahainen.»
Kului vuosi — vieri toinen.
Tuli Tuoni mummon luoksi,
varsin valkeissa sukissa,
kalpeassa kauhtanassa.
Nykäisi. Havahtui ämmä.
»Älä tapa, Surmakulta!
Lupaa vielä viikon päivät
etehen elinikäni!»
Pois meni Manalan miesi.
Neitipä jälestä juoksi.