tarpeetonta mainita, ett'ei kukaan, jolle suinkin mahdollista oli,
ollut jäänyt tähän tilaisuuteen tulematta. Eivätkä ainoastaan
kaupunkilaiset olleet rantaan tulleet, vaan maaseutulaisiakin oli hyvin
kaukaa rientänyt. Kaikki olivat juhlapuvuissaan. Viskali komenteli
tottuneen sotilaan tavalla kansanjoukkoja ja tuon tuostakin teetti
poliseilla sotatemppuja, jotta nämä eivät niitä unhottaisi. Hän oli
oikein elementissään ja kertoi ja kertoi, kuinka sota-aikaan
Englantilaisia Haminassa odotettiin. Jos joku ei hänen komentoaan
totellut, sen hän vietti kauas kaupungin ulkopuolelle, eikä se saanut
enää takaisin tulla. "Putkaan" kumminkaan ei ketään pantu, sillä se
"tahdottiin pitää siistinä, jos niinkuin keisari haluaisi sitäkin käydä
katsomassa". Pormestari seisoi rouvansa kanssa etumaisinna laivasillan
tapaisella ja heidän takanaan olivat muut kaupunkilaiset "arvonsa
jälkeen". Neiti Snabb oli puettu tilaisuutta varten valmistettuun
komeaan, lukemattomilla rimsuilla -- tournyriä ei siihen aikaan vielä
ollut -- koristettuun leninkiin. Hän oli viehättävän näköinen tuo
rohkean pitkä nainen, kun hän siinä loistava kukkaisvihko kädessään
seisoi ja kohenteli mahtavata pukuaan. Siinä odottaessa vietiin hänet
erääsen makasiniin, jossa sitä varten tuodun peilin edessä saisi
harjoitella, kuinka tulisi notkistautua kukkaisvihkoa antaessaan. Kun
neiti Snabb sitten harjoitellessaan notkuhun painui, silloin toisetkin
makasinissa olevat Evan tyttäret tekivät huomaamattansa samoin, niin
että he nuokkuivat, kuin lainehtiva viljapelto -- näkö, jota mielellään
syrjästä katseli. Snabb'in tavallisesti kiipperä kärsivällisyys sai
olla koetuksessa, kun jokainen tahtoi asettaa hänen rintaansa kukkaista
-- ihanhan hän olisi kukkiin peittynyt, jos vaan kaikki olisivat
saaneet halunsa täyttää. "Voi hyvä Petronella, sinä armas Perpetua,
kyllä toiste otan teidän kaikkien kukat", puheli neiti Snabb -- ja
sillä lupauksella hän pääsi rauhaan.
Mutta päivä kului kulumistaan, eikä mitään kuulunut. Sitä myöten alkoi
myöskin taivaalle kokoontua uhkaavia ukkosen pilviä. Tultiin
levottomiksi. Siinä uskossa ja siinä toivossa oltiin kuitenkin varmat,
ett'ei taivas voi niin ankara olla, että nyt sateen laittaisi, kun itse
keisari on tulossa... Vaan -- "parhaat aikomuksetkaan ei ihmismielen
mukaan käy". Se toteutui tässäkin, sillä ensin välähti kirkkaita
salamoita, jyrähteli, niin että avaruuden luuli halkeavan ja viimein
rupesi sataa rapistamaan taivaan täydeltä. Kynttä kantta lähtivät
ihmiset kotiinsa ja mikä mihinkin sadetta pakoon kapasemaan. Uupuneina
parin vuorokauden kuumeentapaisista ponnistuksista eivät yhdet enempää
kuin toisetkaan huoneisiin päästyänsä jaksaneet valvoa, vaan vaipuivat
heti makeaan uneen. Kun sitten ukkonen oikein jyrähteli, heräsivät he
ja säpsähtivät puoliunissaan, kun luulivat, että nyt se keisari
tulee... Mutta mitään keisaria ei tullut -- ulkona vaan mellasti
myrskyilma, jyrisi ja patoi. Ja he nukkuivat uudelleen ja olivat
unissaan olevinaan keisaria vastaanottamassa... Tuntui niin
sanomattoman hauskalta saada häntä odottaa -- ja nähdä... edes
unissaankin... Niin, -- mitäs ne ihmisten toiveet useinkaan ovat muuta,
kuin vaan ainoastaan pelkkiä unia...