No, niin! Nyt jo oltiin rantaan kokoonnuttu vastaanottoa varten. On kai

tarpeetonta mainita, ett'ei kukaan, jolle suinkin mahdollista oli,

ollut jäänyt tähän tilaisuuteen tulematta. Eivätkä ainoastaan

kaupunkilaiset olleet rantaan tulleet, vaan maaseutulaisiakin oli hyvin

kaukaa rientänyt. Kaikki olivat juhlapuvuissaan. Viskali komenteli

tottuneen sotilaan tavalla kansanjoukkoja ja tuon tuostakin teetti

poliseilla sotatemppuja, jotta nämä eivät niitä unhottaisi. Hän oli

oikein elementissään ja kertoi ja kertoi, kuinka sota-aikaan

Englantilaisia Haminassa odotettiin. Jos joku ei hänen komentoaan

totellut, sen hän vietti kauas kaupungin ulkopuolelle, eikä se saanut

enää takaisin tulla. "Putkaan" kumminkaan ei ketään pantu, sillä se

"tahdottiin pitää siistinä, jos niinkuin keisari haluaisi sitäkin käydä

katsomassa". Pormestari seisoi rouvansa kanssa etumaisinna laivasillan

tapaisella ja heidän takanaan olivat muut kaupunkilaiset "arvonsa

jälkeen". Neiti Snabb oli puettu tilaisuutta varten valmistettuun

komeaan, lukemattomilla rimsuilla -- tournyriä ei siihen aikaan vielä

ollut -- koristettuun leninkiin. Hän oli viehättävän näköinen tuo

rohkean pitkä nainen, kun hän siinä loistava kukkaisvihko kädessään

seisoi ja kohenteli mahtavata pukuaan. Siinä odottaessa vietiin hänet

erääsen makasiniin, jossa sitä varten tuodun peilin edessä saisi

harjoitella, kuinka tulisi notkistautua kukkaisvihkoa antaessaan. Kun

neiti Snabb sitten harjoitellessaan notkuhun painui, silloin toisetkin

makasinissa olevat Evan tyttäret tekivät huomaamattansa samoin, niin

että he nuokkuivat, kuin lainehtiva viljapelto -- näkö, jota mielellään

syrjästä katseli. Snabb'in tavallisesti kiipperä kärsivällisyys sai

olla koetuksessa, kun jokainen tahtoi asettaa hänen rintaansa kukkaista

-- ihanhan hän olisi kukkiin peittynyt, jos vaan kaikki olisivat

saaneet halunsa täyttää. "Voi hyvä Petronella, sinä armas Perpetua,

kyllä toiste otan teidän kaikkien kukat", puheli neiti Snabb -- ja

sillä lupauksella hän pääsi rauhaan.

Mutta päivä kului kulumistaan, eikä mitään kuulunut. Sitä myöten alkoi

myöskin taivaalle kokoontua uhkaavia ukkosen pilviä. Tultiin

levottomiksi. Siinä uskossa ja siinä toivossa oltiin kuitenkin varmat,

ett'ei taivas voi niin ankara olla, että nyt sateen laittaisi, kun itse

keisari on tulossa... Vaan -- "parhaat aikomuksetkaan ei ihmismielen

mukaan käy". Se toteutui tässäkin, sillä ensin välähti kirkkaita

salamoita, jyrähteli, niin että avaruuden luuli halkeavan ja viimein

rupesi sataa rapistamaan taivaan täydeltä. Kynttä kantta lähtivät

ihmiset kotiinsa ja mikä mihinkin sadetta pakoon kapasemaan. Uupuneina

parin vuorokauden kuumeentapaisista ponnistuksista eivät yhdet enempää

kuin toisetkaan huoneisiin päästyänsä jaksaneet valvoa, vaan vaipuivat

heti makeaan uneen. Kun sitten ukkonen oikein jyrähteli, heräsivät he

ja säpsähtivät puoliunissaan, kun luulivat, että nyt se keisari

tulee... Mutta mitään keisaria ei tullut -- ulkona vaan mellasti

myrskyilma, jyrisi ja patoi. Ja he nukkuivat uudelleen ja olivat

unissaan olevinaan keisaria vastaanottamassa... Tuntui niin

sanomattoman hauskalta saada häntä odottaa -- ja nähdä... edes

unissaankin... Niin, -- mitäs ne ihmisten toiveet useinkaan ovat muuta,

kuin vaan ainoastaan pelkkiä unia...

Kynäelmiä II · 第 6 / 6 段