löivät kahdeksan. Lyönnin kuullessaan he hätkähtivät, astuivat vielä
muutamia askelia, niin että tulivat virstapatsaan kohdalle, joka loisti
valkoisena vihreätä nurmikkoa vasten. Astuivat nurmikolle, pysähtyivät
ikäänkuin näkymättömän voiman pakottamina, kääntyivät ympäri ja
odottivat henkeään pidättäen patsaan vieressä.
Näköala tältä kukkulalta oli melkein rajaton. Allaolevassa laaksossa
lepäsi kaupunki, josta he vastikään olivat lähteneet, suurimmat
rakennukset kohosivat yli muiden -- niiden joukossa tuomiokirkon torni,
Pyhän Tuomaan kirkon tornin huiput, kimnaasin nelikulmainen torni ja
oikealla vanhan luostarin vierasmajan torni ja pääty, missä tänäkin
päivänä matkamies voi saada annoksen leipää ja olutta. Kaupungin takana
yleni Pyhän Katariinan kukkula, edempänä kumpu kummun takana, kunnes
maisema vihdoin sulautui aurinkoiseen taivaanrantaan.
Näitä etäisiä vaaranteita vasten kohosi kaupungin muiden rakennusten
edessä suuri tiilinen kartano, jonka katto oli tasainen ja harmaa ja
pienet ikkunat ristikoilla suojatut, puhuen vankeudesta -- koko laitos
muodosti jyrkän vastakohdan goottilaistyylisille rakennuksille. Kuuset
ja rautatammet estivät sitä tielle näkymästä, mutta kukkulan laelle,
missä matkamiehet seisoivat, se näkyi kokonaan. Portti, josta he
taannoin olivat kadulle tulleet, oli tämän rakennuksen seinässä.
Keskellä kohosi surkea, tasapäinen, kahdeksankulmainen torni ja täältä
nähtynä se oli ainoa ruma kohta viehkeässä kaupungissa. Mutta juuri
tähän rumaan kohtaan olivat Angelin ja Liisu-Viisun katseet kiintyneet;
ympäristön kauneus tuntui heistä tehottomalta.
Tornin katolla oli pitkä salko. Heidän silmänsä riippuivat siinä
kiinni. Pari minuuttia kellon lyönnistä jotain liikkui verkalleen
salkoa ylös ja hulmahti tuuleen. Se oli musta lippu.
"Oikeus" oli täytetty, ja "kuolemattomien päämies", Aischylon mukaan,
oli herennyt leikkimästä Tessin kanssa. Ja d'urbervilleläisritarit ja
aatelisrouvat nukkuivat tietämättöminä haudoissaan. Molemmat äänettömät
katselijat taivuttivat päänsä maata kohti, ikäänkuin rukoukseen, ja
seisoivat siten pitkän ajan, hievahtamatta. Lippu viittoili hiljalleen
tuulessa. Kohta kun tunsivat voimainsa palajavan, molemmat nousivat
ylös ja kulkivat tiehensä käsi kädessä.