Monta monituista päivää oli jo vallinnut tavaton kuumuus. Nurmikko
näytti hyvin nuivealta ja savikko irvisteli aika tavalla helteen
tähden. Kärpäset, paarmat, perhot ja päiväpaisteessa monivärisille
välähtelevät sudenkorennot olivat ainoat, jotka näyttivät olevan
oloonsa tyytyväisiä. Muut, sekä ihmiset että eläimet kärsivät
nähtävästi paljo kuumuudesta, mutta taivas oli ja pysyi kirkkaana,
kellertävänä kumpuna, jolta aurinko kuivana, punaisena ja
välinpitämättömänä silmäili janoon nääntyvää maata.
Räyhylän nimismieskin kärsi janoa. Vaikka oli jo melkein puolenpäivän
aika, ei hän vielä ollut koskenutkaan aamukahviinsa, joka oli kupissa,
istuimella, kokoamattoman vuoteen vieressä, ja kumma kyllä, lämpimästä
huolimatta, näytti jäätyneen kuppiin. Tusinan verta kärpäsiä vietti
makean leivän päiviä siinä parin sokeripalan ympärillä. Niiden tointa
seurasi nimismies hajamielisesti silmillään, sammunut paperossi
nojatuolin karmilla olevan vasemman käden koukkusen ja etusormen
välissä.
Viimeinkin kävi viereisen huoneen ovi; sieltä kuului sipsuttelevia
askelia, kun väli ovi oli raollaan, ja jotain kilinää kuului sieltä
myös.
"Lottako se?" kysäsi nimismies.
"Niin on."
"Saitko sinä seltteriä ja amonjakkia?"
"Ei ollut seltteriä", vastasi naisen ääni. "Herrat kuuluivat yöllä
juoneen kaikki, vaan sainhan minä amonjakkia -- -- ja kauppamiehestä
ostin puolitusinaa olutta."
"Onko se edes kylmää?" uteli nimismies huuliansa maiskahduttaen,
"kuivaa suuta niin vietävästi."
"Kellarista hakivat", sanoi Lotta, tullen makuuhuoneesen tilaa
korjaamaan. "Ja pappilan renki toi tämän tänä aamuna, vaikka en
muistanut sitä äsken antaa teille."
Nimismies otti Lotan kädestä kolmikulmaisen, kirkon sinetillä suletun
kirjeen ja siirtyi viereiseen huoneesen, josta kohta kuului pullon
avaaminen ja oluen pulputusta.
Sitte rupesi nimismies ääneen lukemaan: "h. v.! suntio Ukkelin kertoi
sakastissa, eilen, herrastuomari Kososen heillä jutelleen, että
Häivelän isäntä taas on kaupungista tuottanut kuorman viinaa, ja jo
kuuluu sitä lauvantai-iltana myyneenkin kyläläisilleen. Ajattelin
siksi, että ehkä hänet nyt kerrankin saisi asiasta kiikkiin, sillä
Kosonen ei ole mies, joka turhia puhuisi. Veli tekee siis, niinkuin
hyväksi näkee, mutta pidin velvollisuutenani asiasta ilmoittaa
toivossa, että ehkä Häiveläinen vihdoinkin saataisiin asiasta
langetetuksi ja vallattomuudestaan lakkaamaan. Ystävällisesti
tuissimus: J. Ellonen."
Nimismies oli hetkisen ääneti, mutta puhkesi sitte
kärsimättömänä mutisemaan: "nyt ne ovat raittiushulluina kaikki
-- Kososet, Elloset ja muut! Mutta kiitoksia paljo, hyvät herrat! -- --
Vai pitäisi minun tässä helteessä lähteä ajamaan Häivelään asti -- --
3 peninkulmaa edestakaisin! -- -- ei sanottu passaavan! Ruuna on
Kujalan haassa, ja Pollen jalka on kipeänä, ja sitte on vielä tämmöinen
päivä, jotta on ihan sulaa. Menköön rovasti itse, jos tahtoo."
Hän tyhjensi toisen olut-lasin ja nousi edestakaisin virkahuoneessaan
kävelemään. Hiki tuli siinä kävellessä päähän, vaikka mies oli
jotensakin kelteisillään, ja katse synkistyi synkistymistään.
Monenlaisia mietteitä mahtoi vieriäkin tuon ryppyyn vetääntyneen otsan
alla, sillä kovin oli tuikea katse silmissä, mutta ei hän mitään
puhunut. -- Jo oli toinen olutpullo vähitellen tyhjentynyt ja siirtynyt
pöydältä vaatekaapin nurkkaan, mutta yhä jatkoi nimismies kävelemistään
lattialla. Viimein kirkastui kuitenkin hänen katsantonsa ja hän alkoi
hiljaa itsekseen puhella.
"Niinpä minä teenkin -- teen perhanaksi! Minä panen p:n moisten
raittiuspuuhain eteen. Ne luulevat, että ei ihmisellä ole täällä muuta
tekemistä kuin nuuskia salakapakoita ja käydä käräjiä, mutta minä sanon
'stopp' ja se pitää -- -- se stopp. -- -- Mutta kummanko minä panen
ilmiantajaksi, rovastinko vai suntion?" -- --
"Kyllä hehkuisi mieleni tanssittamaan rovastia itseään käräjissä, mutta
ehkä ne ihmiset ottaisivat sen kovin pahakseen. Mutta entäs jos
Häiveläinen suuttuu ja vielä tekee minulle mitä?"
Voimattomana hervahti nimismies istumaan pöytänsä eteen ja vaikeroi:
"mitä minä onneton teen, mitä minä onneton teen, jos se Häiveläinen
vielä ampuu minut? Kyllähän se sen tekee, -- -- -- kyllähän se sen
tekeekin -- -- ja tuo kirottu pappi on toisella puolen!"
Hetkisen ähkäiltyään alkoi nimismies huutaa Lottaa. Tytön sisään tultua
käski hän Lottaa juoksemaan kiireesti rättäri Raukkelinin luo ja
kutsumaan rättäriä aivan paikalla hänen puheilleen. "On näet,
Lottakulta, taas semmoinen vaikea pulma selvitettävänä, että tarvitaan
siihen kahdenkin miehen päätä", selitti nimismies, kun Lotta näytti
vastahakoiselta tottelemaan käskyä.
"On niillä nuo oluet selvitettävänä", supisi Lotta kärtyisesti
mennessään asialle, mutta hän meni kuitenkin.
Ei viipynytkään kaukaa Lotta asialla, ja heti sen perästä ilmestyi
rättäri Raukkelin nimismiehen virkahuoneesen, jo ovessa tullessaan
syvään kumarrellen. Nimismies viittasi käskevästi vierasta istumaan
lavitsalle ja sanoi: "huomenta, huomenta Raukkelin!"
"Kiitoksia paljo, herra nimismies", sanoi Raukkelin, istahtaen
ovensuuhun, ja katsellen halukkaasti olutpulloja pyöritteli hattua
käsissään.
Lotta sai tuoda sisään toisen juomalasin, ja sitte ojensi nimismies
rättärille rovastin kirjeen. Vaivaloisesti tavaili rättäri sen lävitse
ja laski sitte varovasti, melkein kunnioittavastikin pöydälle
nimismiehen eteen, mutta ei virkkanut mitään.
"Mitäs Raukkelin siitä sanoo?" kysäsi nimismies lempeästi.
Rättäri katsoi ensin tutkivasti esimieheensä ja arveli lopulta:
"mitäpäs minä siitä."
"Niin mitäs nyt mielestänne olisi paras tehdä?" tiedusti nimismies.
"Jaa, mitenhän olisi paras", tuumaili rättäri.
"Jos lähdetään Häivelään, niin menee päivä, jos taas ei lähdetä, niin
voi rovasti panna pahakseen", tiesi nimismies.
"Kyllä kai se niin on, kyllä kai se niin on, herra nimismies."
"Ja jos ei löydetäkään viinoja", sanoi nimismies.
"Ei siitä ole pelkoa", pisti rättäri vastaukseksi. "Kyllä sillä
Häiveläisellä aina on takanaan joitakuita kymmeniä kannuja. Eikös se
äskettäinkin käynyt taas herra nimismieheltä rahaa lainaamassa."
"Niin -- voipihan sillä ollakin, mutta jos se suuttuu ja tekee meille
vielä mitä kostoksi", sanoi nimismies vastaamatta kysymykseen.
"Kyllähän se suuttuu tietysti, suuttuuhan se, mutta mitäpäs hän voisi
kruunun voimaa vastaan", lausui rättäri tyytyväisesti hymyillen.
"Esimerkiksi ampuu jonakuna pimeänä yönä, kun se kuuluu olevan niin
raaka mies."
"Raakahan se mies on", tiesi rättärikin, "mutta näinköhän tuo
uskaltaisi kuitenkaan."
"Vai ei uskaltaisi! Kyllä ne pedot uskaltavat jos mitä. Uskalsihan tuo
Tikka-Nikukin mennä hovioikeuteen siitä viimeisestä viinan otosta. Ja
tietääkö Raukkelin, miten asia siellä päättyi?"
"Ei -- en minä muista kuulleeni, mutta totta kai viinat ja hevonen
menee, niinkuin kihlakunnassakin tuomittiin."
"Vai niin Raukkelin luulee", sanoi nimismies ivallisesti. Päinvastoin
hovioikeus sanoo, että meillä ei ollut oikeutta ottaa viinoja
maantiellä pois, ja että pää-asiana ei kuormassa ollut viina, vaan mies
itse -- Tikka-Niku itse näettekös."
"Ja Tikka-Niku siis voitti asian?" sanoi rättäri epäilevästi.
"Voittihan lempo, kun sai herrassyötinki Toukkasen asianajajakseen ja
lupasi antaa hevosen jos voittavat."
"No, mutta sitä ei olisi kukaan uskonut", päivitteli Raukkelin
nöyrästi.
"Sanokas muuta", jatkoi nimismies. "Sanokaas muuta -- -- -- ja mene
näitä sitte, viinoja, meidän sijassa keltään pois korjaamaan."
"Vaan, kunpa ne aina käyvät niitä ilmiantamassa", tuumaili rättäri
lasinsa tyhjennettyään. "Täytyyhän sitä viran puolesta, kun ilmoitetaan
kerran."
"Sehän se juuri on", myönsi nimismies, "mutta minäpä aionkin nyt tehdä
lopun koko ilmi antamisesta, vaan arvatkaapas miten."
"Mitenpäs minä koulun käymätön sitä osaisin arvata."
"Vasta nyt justiinsa sen minäkin keksin, kun Lotta antoi tuon rovastin
kirjeen", selitti nimismies nauraen. "Minä panen -- nähkääs, suntio
Ukkelinin ilmi-antajaksi ja herrastuomari Kososen kanssa, ja jään itse
vain sivusta katsojaksi."
"Niin. niin -- kyllä minä nyt ymmärrän", puhui rättäri. "Niin, kyllähän
sen Häiveläisen silläkin tavoin saa edes-vastaukseen ja sen kiukku
kääntyy suntioon ja naapuriinsa, mutta voipi se äkäillä siitä kuitenkin
teillekin. Voipi se äkäillä ja heittää vielä saatavanne maksamatta. --
Ja onhan se teille paljo velassa?"
"Onhan sitä summaa karttunut", sanoi nimismies, "mutta minä kutsutinkin
Raukkelinin tänne siksi, jotta te salavihkaa kuulustelisitte, ketä ne
aikovat, suntio ja Kosonen, tuoda vierasmiehiksi Häiveläistä vastaan."
"Saadaanhan ne muutoinkin tietää", vastasi rättäri vähän
hämmästyksissään. "Eikös niitä kuitenkin pidä kutsuttaa käräjiin -- --
niitä vierasmiehiä?"
"Pitää tietysti", nauroi nimismies, "mutta teidän on narrattava nuo
vierasmiehet jo ennen käräjiä puhumaan tietonsa jollekin, ne eivät
sitte kelpaa todistamaan. Minä annan oikeudessa tuomarin kysyä, että
ovatko he asiasta jo ennen kellekään puhuneet, ja tietysti ne äimät sen
myöntävät -- ja silloin minä yks'kaks' teen niistäkin ilmi-antajiä.
Eivät ne niin hupsuja ihmiset ole, että ne käräjistä käräjiin
rupeaisivat suotta aikojaan tyhjän tähden juoksemaan ja -- ilman
palkatta."
"Eivät kaiketi ne rupea", arveli rättäri Raukkelinkin, "ja siitä saa
herra nimismies olla varma, jotta kyllä minussa olisi miestä saamaan
ihmisten suut auki, vaikka täytyisi koko pitäjään väkeä puhuttaa.
Sanovat ne minulle tietonsa toki."
Nimismies nyykäytti päätään myönnyttävästi. Rättäri siitä
rohkaistuneena jatkoi: "mutta ne kielikellot voivat ruveta
juoksemaan yhä enemmän rovastin puheilla, ja se sitte aina kirjoittaa
noita -- -- miten sanoisin -- -- -noita lappujaan, niin jotta tuskin
niiltä sittekään rauhaa saapi."
"Kyllä minä Ellosesta sen taudin parannan", kehäsi nimismies.
"Mutta", väitti Raukkelin yhä, "jos ilmoittavat kylänluvuilla, niin
täytyyhän sen rovastin virkansa puolesta. -- -- Ja ilmoittavathan ne,
kun ne nyt kaikki ovat nousseet sellaiseen vimmaan viinaa vastaan."
"He he he!" naurahti nimismies. "Ehkä ilmoittavat, mutta rovasti ei ota
kuuleviin korviinsakaan, kun annetaan ukon itsensä parikaan kertaa
käydä käräjissä, ilmiantajana viinajutussa."
"Onhan tuo niinkin, mutta jos kirjoittavat kuvernööriin?"
"Paraalle!" huudahti nimismies. "Uskokaa pois Raukkelin, kun kuvernööri
ensi kerran käy täällä, niin hän kiittää meitä molempia ja sanoo, että
Räyhylässä on kerrassaan kelpo virkamiehet, jotka eivät omaa etuansa
katso. Kyllä minä sille asian osaan maalata."
"Kyllä kai se niin on, kuin herra nimismies sanoo", tuumaili rättäri.
"Ja niinhän se onkin, kyllähän te lain ymmärrätte."
"Luulisin ymmärtäväni, luulisin ymmärtäväni", vatkutti nimismies.
"Ilmankos sitä olisi oltu kymmenen vuotta 'tings-notariuksena' ja kuusi
vuotta kansselissa. Mutta kirjoitetaan nyt rovastille, että hän
toimittaa suntion tänne vieraita miehiä ilmoittamaan, sillä sen minä
sanon, että ilmi-antajan ne on puuhattava. Ja jos hän ei saa asiaa
selväksi, niin joutaa saada rapsauksen väärästä ilmiannosta. Minä en
tästä edes ota yhtään viinajuttua omasta puolestani ajettavaksi. Ei
siitä ole kuin vaivaa ja vihoja, mutta ken tahtoo niihin sotkeutua,
niin koettakoon parastansa."
Nimismies istahti kirjoituspöytänsä ääreen ja kirjoitti hetkisen. Sitte
sai Raukkelin lähteä sitä kirjoitusta pappilaan viemään, mutta
nimismies arveli: "kyllä nyt kannattaa hiukan levähtää, sillä luulen
tämän jo välttävän päivän työksi -- vai mitä Raukkelin ajattelee?"