Koska Guy Markenmore, esquire, joka oli matkalla
Markenmoren kartanosta, lähellä Selcasteria, löydettiin
kuoliaaksi ammuttuna ylängöltä läheltä Markenmoren
notkelmaa, tiistaiaamuna viime huhtikuun 24 päivänä,
ja luullaan hänen tulleen murhatuksi, huomatkaa, että
yllämainittu summa, sata puntaa, maksetaan kenelle
hyvänsä, ken antaa tietoja, joiden avulla murhaaja
voidaan vangita ja asettaa syytteeseen. Näitä tietoja
ottaa vastaan poliisi tai suoraan
_Gilbert Crewe_,
asianajaja, Selcaster.
"Hm!" hymähti professori astuen syrjään ja hymyillen hieman
ivallisesti. "Teidän rouva -- mikä hänen nimensä olikaan? --
Braxfieldinne ei ole ainakaan anteliaisuudella pilattu! Kunpa hän olisi
luvannut edes viisisataa -- vai mitä arvelette?"
"Rouva Braxfield", sanoi Blick katsahtaen ihmisiin, jotka innokkaina
tavailivat seinäilmoituksen sisältöä, "huomautti pilkallisesti
poliisikomisariolle ja minulle, ettei Markenmoressa ole ainoatakaan
miestä tai naista, joka ei ilmiantaisi omaa äitiänsä viiden punnan
setelistä! Mutta niitä on kaksikymmentä sadassa punnassa, joten --"
"Kaksikymmenkertainen kiusaus!" nauroi professori. "Oivallista
aritmetiikkaa, tosiaankin! Mutta, ystäväiseni, enpä luule tuosta
olevan suurtakaan hyötyä. Merkillisyytensä vuoksi haluaisin kuitenkin
saada kappaleen tuota ilmoitusta. Luuletteko, että arvoisa liima- ja
pensselimestarimme suostuisi antamaan meille yhden sellaisen?"
"Luulenpa, ettei mikään olisi hänestä mieluisampaa", sanoi Blick.
"Varsinkin jos annatte hänelle rahaa oluttuopilliseen -- ilmoitusten
kiinnittämistä pidetään kai janottavana työnä."
Professori naurahti taas, lähestyi ilmoitustenkiinnittäjää, otti pari
ilmoitusta ja ojensi miehelle puolen kruunun lantin.
"Te kai aiotte kiinnittää näitä kaikkialle tälle paikkakunnalle?" kysyi
hän ojentaessaan toisen ilmoituksen Blickille ja taittaessaan toisen
kokoon, pistääkseen sen taskuunsa. "Aiotte herättää suurta huomiota,
vai mitä?"
"Jotakin sentapaista, sir", vastasi ilmoitustenkiinnittäjä. "Sellaiset
ohjeet minulle annettiin. Rattaillani on kaksisataa kappaletta
näitä seinäilmoituksia, ja ne asetetaan julkisille paikoille ennen
päivällisaikaa, kaikkialle tähän kylään. Ja", lisäsi hän silmää
iskien, "kylläpä niistä varmaan koituu suurtakin hyötyä -- minun
mielestäni."
"Ei mitään hyötyä, niinkö arvelette?" kysäisi professori. "Miksei?"
"Koska tämä juttu on liian synkeään salaperäisyyteen verhoutunut",
sanoi ilmoitustenkiinnittäjä. "Synkeään, synkeään, synkeään -- hyvät
herrat! Mustien voimien tihutyö? -- eikä sitä voida selvittää käden
käänteessä. Mutta ammatti on ammattia, ja minun on harjoitettava
omaani, jona tällä kertaa on kaikkien kiihdyttäminen sekä rahanhimon ja
ahneudentunteiden herättäminen!"
"Humoristi!" huomautti professori, kun ilmoitustenkiinnittäjä oli
huristanut pois. Hän käveli kylään Blickin rinnalla silmäillen
ympärilleen tutkivasti. Äkkiä hänen katseensa osui Valtikkaan. "Kas!"
huudahti hän. "Tuossa on siis se majatalo, missä yöllinen kohtaus
tapahtui? Haluaisinpa katsastaa sitä sisältä -- voitaisiinkohan meille
tarjota siellä hieman aamiaista?"
"Minä asustan siellä", vastasi Blick. "Se on päämajani. Ja minulla on
siellä erikoinen arkihuone. Jos suvaitsette tuottaa minulle kunnian
käynnillänne, sir, niin minä tilaan haukattavaa milloin vain haluatte
-- siellä on hyvät varastot."
Professori suostui ehdotukseen ilomielin, ja seuraavien parin tunnin
ajan hän ja Blick, ruokapöydän ja valkean ääressä, keskustelivat
Markenmoren kysymyksen kaikista eri puolista. Kello kolme iltapäivällä
he lähtivät tutkimaan murhenäytelmän tapahtumapaikkaa, Markenmoren
notkelma lopullisena päämääränään. Mutta kun he astelivat tietä pitkin,
huomasi Blick äkkiä Daffy Halliwellin, juuri Dower-talon pikku portilla
-- ja lisäksi hän havaitsi, että Daffy viittasi hänelle rauhallisesti,
ilmaisten siten haluavansa puhua hänen kanssaan.