Mutta ennenkuin Harborough pääsi todistajain aitioon, tapahtui uusi
välinäytös. Poliisikomisario, joka oli keskustellut innokkaasti
rouva Tretheroen todistuksen päätyttyä etsivä Blickin kanssa,
nousi istuimeltaan, astui asianajajan luo, joka oli tutkinut rouva
Tretheroeta, ja ilmoitti hänelle jotakin kuiskaten. Asianajaja nousi
heti ja kääntyi tutkintotuomarin puoleen.
"Jos, kuten olen käsittänyt, sir, herra Harborough haluaa esittää
lausuntonsa, joka kai antaa lisäselvitystä siihen, mitä hän teki Guy
Markenmoren kuolinaamuna", sanoi hän, "niin minä pyytäisin ehdottaa,
että kuulisitte ennen häntä etsiväkomisario Blickin todistuksen, sillä
hän on hoitanut tätä juttua aina siitä saakka, kun rikos paljastui.
Komisario Blick esittää eräitä tosiasioita, joiden pohjalla herra
Harboroughia olisi tutkittava. Pidän tätä menettelytapaa sopivampana
kaikille, varsinkin herra Harboroughille itselleen ja hänen lailliselle
neuvonantajalleen."
Tutkintotuomari katsahti Walkinshawiin, joka nyökkäsi myöntymyksen
merkiksi.
"Kuulkaamme siis etsiväkomisario Blickiä", sanoi tutkintotuomari.
Hän katseli hieman uteliaasti, kuten kaikkikin salissa, etsivää, kun
tämä astui aitioon. Useimmat läsnäolijoista eivät olleet koskaan ennen
nähneet salapoliisia. Blick, tuumivat he, ei ollut lainkaan sellainen
kuin he olivat mielessään kuvitelleet hänen ammattiaan harjoittavien
ihmisten olevan. Hän lienee ollut kolmikymmenvuotias, mutta hän näytti
nuoremmalta. Hänen kasvonsa olivat hieman kerubi maiset, lapsekkaat, ja
kun ne olivat sileäksi ajellut, näyttivät ne vieläkin nuorekkaammilta;
hänen yllään oli hyvin teikarimainen ja muodikas sininen, ohuiden
vaaleampain juovain raidottama sarssipuku; hänen paidanrintansa,
kauluksensa ja kaulaliinansa tekivät varsin keikarimaisen vaikutuksen;
hänen huolellisesti harjatut hiuksensa, kullanväriset, sopivat
ihmeellisen hyvin hänen poskiensa terveeseen punaan; hänen kirkkaat
siniset silmänsä, terävät ja eloisat, olivat yhtä huomiotaherättävät
kuin voimakkaat juonteet suun ympärillä ja leveä päättävä leuka niiden
alapuolella. Sanalla sanoen Blick näytti enemmän teikaroivalta,
nuorelta armeijan upseerilta kuin poliisimieheltä, ja ihmiset, jotka
olivat muodostaneet käsityksensä etsivistä ylen liikuttavien romaanien
perusteella, alkoivat tajuta, että heitä oli petetty.
Blick ja asianajaja olivat vastakkain luoden toisiinsa keskinäistä
yhteisymmärrystä ilmaisevia katseita.
"Etsiväkomisario Charles Blick, New Scotland Yardin rikosasiain
osastolta, kai", sanoi asianajaja.
"Kyllä", vastasi Blick.
"Kertokaa oikeudelle, miten jouduitte käsittelemään tätä juttua."
"Tulin Selcasteriin muutamia päiviä sitten -- erään toisen asian
takia", sanoi Blick. "Minun oli jäätävä kaupunkiin - asuin
Mitre-hotellissa. Tiistai-aamuna hyvin varhain poliisikomisario lähetti
erään miehensä luokseni, ilmoittaen juuri saaneensa tiedon aivan
lähellä todennäköisesti tehdystä murhasta ja pyytäen minua pukeutumaan
ja lähtemään mukaansa. Minä ajoin hänen, poliisilääkärin ja erään
konstaapelin kanssa Markenmoren notkelmaan. Siellä tapasimme kuolleen
miehen ruumiin, jonka joku läsnäolevista heti tunsi Guy Markenmoreksi.
Poliisikomisario pyysi minua selvittämään juttua; sen jälkeen hän
hankki minulle loman osastoltani voidakseni ryhtyä tutkimaan murhaa."
"Siksikö, että löytäisitte murhaajan?"
"Juuri siksi, tietysti."
"Oletteko kuullut edellisten todistajain lausunnot, Blick -- tarkoitan
erikoisesti Hobbsin, Markenmoren poliisin ja tohtorin todistukset?"
"Olen."
"Olivatko ne oikeat?"
"Kaikin puolin."
"Kun olitte ryhtynyt selvittämään juttua, niin seurasitteko ruumista
tänne Markenmoren kartanoon?"
"Seurasin."
"Tutkitteko silloin kuolleen vaatteet?"
"Kyllä, perinpohjin."
"Mitä löysitte?"
"Rahakukkaron, jossa oli seitsemänkymmentäviisi puntaa paperi-
ja kultarahaa -- enimmäkseen viiden punnan seteleitä, viisi
puntaa kaksitoista shillingiä ja yhdeksän pennyä kultaa ja hopeaa
ja pronssisen muistorahan erikseen housuntaskusta; hopeisen
sikaarikotelon, hopeisen savukerasian, hopeisen käyntikorttikotelon ja
--"
Tutkintotuomari nojautui eteenpäin.
"Hetkinen, sallikaa", sanoi hän. "Mieleeni juuri juolahti -- vasta
nyt, ettei kukaan ole antanut meille mitään tietoja siitä, missä
Guy Markenmore asui Lontoossa. Siis -- onko käyntikorteissa, joita
luultavasti löydettiin todistajan mainitsemasta kotelosta, mitään
osoitetta?"
Asianajaja otti esille joitakin kortteja.
"Kortit ovat minulla tässä, sir", vastasi hän. "Niitä on laatikossa
muutamia kappaleita -- toisissa niistä on yksityisosoite, toisissa
liikeosoite. Yksityisosoite on Down-katu 847 B, Piccadilly; liikeosoite
on Folgrave Court 56, Cornhill. Voin sanoa -- se voidaan todistaa,
jos tarve vaatii -- että poliisi on tehnyt tutkimuksia molemmissa
näissä osoitteissa mainituissa paikoissa. Down-kadun varrella Guy
Markenmorella oli nuorenmiehen asunto, jonka hän oli vuokrannut
neljäksi tai viideksi vuodeksi. Siellä hänellä oli kamaripalvelijana
muuan Alfred Butcher, joka on ollut hänen palveluksessaan kolmen
vuoden ajan. Folgrave Courtin varrella oli hänen toimistonsa, jossa
työskenteli kolme apulaista --"
"Mikä oli Guy Markenmoren ammatti tai toimiala?" kysyi tutkintotuomari.
"Hän on ollut osakkaana arvopaperipörssissä, sir, kuuden vuoden
ajan. Kuten juuri sanoin, on poliisi toimittanut tutkimuksen hänen
nuorenmiehen asunnossaan ja toimistossaan. Kummassakaan ei saatu
tietää mitään erikoista, paitsi että Guy Markenmore kertoi viime
maanantaina, silloin vielä tavallisissa voimissaan ja hyvällä
tuulella, kamaripalvelijalleen ja toimistopäällikölleen, että hänen
piti matkustaa maaseudulle samana iltapäivänä, mutta että hän palaisi
aamiaiselle yksityisasuntoonsa seuraavana aamuna ja toimistoonsa
tavalliseen aikaan -- kello kymmeneltä."
"On vielä toinenkin asia, jota poliisi on kai tutkinut", sanoi
tutkintotuomari. "Mainitsen siitä nyt, koska me tietysti haluamme
kuulla kaikki mitä vain voimme -- varallisuussuhteet. Olivatko hänen
raha-asiansa esimerkiksi huonolla kannalla?"
"Poliisi on tutkinut Guy Markenmoren tuttavia arvopaperipörssissä
ja rahamiespiireissä, sir", vastasi asianajaja. "Ei näytä olevan
epäilystäkään, että vainajan asiat olivat aivan erikoisen hyvässä
kunnossa -- hän oli hyvin varakas mies. Kaikki tämä voidaan todistaa
myöhemmin; näyttää todennäköiseltä, sir, ettette saa lopetetuksi
tutkintoa tänä päivänä, ja --"
"Aivan niin -- aivan niin", sanoi tutkintotuomari. "Kuulkaamme, mitä
etsivällä on vielä esitettävänä."
Blick jatkoi luettelemistaan ikäänkuin ei keskeytystä olisi
tapahtunutkaan.
"Kultakello, kellonperät ja niissä riippuva medaljonki", jatkoi hän.
"Erilaisia pikku esineitä, kuten kynäveitsi, avaimia, kultainen
lyijykynäkotelo. Ja kirjesalkku, verrattain uusi, ja lompakko,
ilmeisesti vanha, kumpikin sisältäen kirjeitä."
"Kaikki nämä ovat poliisin hallussa kai, Blick?"
"Ne ovat kaikki poliisikomisarion hallussa, lukuunottamatta
kirjesalkkua ja lompakkoa, jotka ovat täällä minulla ja jotka nyt otan
esille."
Tällöin Blick työnsi kätensä hienon takkinsa povitaskuun, veti esille
mustan sahviaaninahasta valmistetun salkun ja kuluneen, viheriäisen,
nahkakantisen lompakon.
"Oletteko tarkastanut, mitä ne sisältävät?" kysyi tutkintotuomari.
"Kyllä. Me tarkastimme yhdessä poliisikomisarion kanssa huolellisesti
niiden sisällön heti löydettyämme ne."
"Mitä ne sisälsivät?"
"Lompakossa on seitsemän kirjettä, jotka on osoitettu Guy Markenmorelle
ja joissa kaikissa on allekirjoituksena Veronica tai Nickie."
"Ovatko ne kaikki samaa käsialaa?"
"Ovat, ja osoite on kaikissa sana: Markenmoren pappila."
"Milloin ne on päivätty?"
"Vain yhdessä on selvä päivämäärä -- uudenvuoden iltana 1904. Muut
ovat päivätyt maanantaina, keskiviikkona tai perjantaina, milloin
mitenkin. Mutta kaikki ovat eri kuorissa, ja postileimat ovat juuri
mainitsemaltani vuodelta ja seuraavalta vuodelta 1905."
"Eikö lompakossa ollut mitään muuta?"
"Kyllä. Kaksi hiuskiharaa -- ilmeisesti saman henkilön -- käärittynä
kultapaperiin ja pieni pitsireunainen nenäliina."
"Oletteko näyttänyt näitä esineitä kenellekään, Blick, sen jälkeen kun
löysitte ne?"
"Kyllä. Neuvoteltuani poliisikomisarion kanssa näytin niitä rouva
Tretheroelle eilen hänen asunnossaan. Nähdessään ne hän sanoi itse
kirjoittaneensa nuo seitsemän kirjettä Guy Markenmorelle muutamia
vuosia sitten ja antaneensa nuo kaksi hiuskiharaa hänelle samoihin
aikoihin, ja nenäliinan sanoi hän varmaan olevan omansa -- hän arveli,
että Guy oli kai näpistänyt sen häneltä joskus."
"Mutta kirjesalkku, mitä löysitte siitä?"
"Kaksi liikekirjettä, äskettäin päivättyä, jotka koskivat
aivan tavallisia osakeasioita; kuitatun laskun kahden hengen
aamiaisesta Carlton-hotellissa Lontoossa; se oli päivätty viime
huhtikuun kolmantena. Erään yksityisluontoisen kirjeen, se oli
päivälliskutsu. Kaksi Bond-kadun liikemiesten antamaa kuittia --
toinen jalokivikauppiaan, toinen kirjakauppiaan. Ja sisälokerossa,
alkuperäisessä kuoressaan, kirjeen, joka oli osoitettu Guy
Markenmorelle, Markenmoren kartano, Selcaster, ja jonka
allekirjoituksena on John Harborough."
"Onko se kirje nyt salkussa, siellä edessänne?"
"On."
"Onko sitä nähnyt kukaan sen jälkeen kun löysitte sen?"
"Sitä ei ole nähnyt kukaan muu kuin minä itse ja poliisikomisario."
Asianajaja kohotti kätensä ja viittasi todistajain aition kaiteelle.
"Ottakaa se kirje salkusta", sanoi hän käskevästi. "Antakaa se
tutkintotuomarille."
Salista ei kuulunut hiiskahdustakaan, kun tutkintotuomari saatuaan
kirjeen käsiinsä veti kokoontaitetun arkin kuorestaan ja korjattuaan
silmälasejaan alkoi lukea sitä. Kaikkien silmät olivat nyt häneen
tähdättyinä -- ja kaikki tunsivat suurta uteliaisuutta nähdessään
vanhan herran säpsähtävän lukiessaan ja tuskallisen hämmästyksen
ilmeen leviävän hänen kasvoilleen. Ollen luonteeltaan inhimillinen hän
ei voinut pidättää pientä, hillittyä huudahdusta. Se hukkui kokonaan
asianajajan terävään ääneen.
"Minun on pyydettävä teitä, sir, lukemaan tuo kirje valamiehistölle!"
sanoi hän.
Tutkintotuomari loi katseensa Fransemmeryyn ja hänen yhteentoista
kumppaniinsa. Hän ei tuntenut ilmeisesti minkäänlaista viehätystä
siihen tehtävään, joka hänen oli täytettävä virkavelvollisuuksiensa
takia. Mutta hän karkaisi luontoaan -- loi uuden katseen yli ihmismeren.
"Tämä kirje, hyvät herrat", sanoi hän kääntyen jälleen valamiehistön
puoleen, "on kirjoitettu arkille, jolle on merkitty osoitteeksi
Greycloister, Selcaster, ja se on päivätty kahdeksantena joulukuuta
1905. Se kuuluu seuraavasti:
"Guy Markenmore.
Kohdatessani sinut ensi kerran, missä tai milloin hyvänsä,
huomenna tai vuoden kuluttua tai viiden tai kymmenen vuoden
kuluttua, ammun sinut kuoliaaksi kuin koiran, joka olet.