_Älyniekka Jussi Ropotti rupeaa
Iivanan puhemieheksi, mutta
johdattaakin hänet väärään taloon._
Pullon välityksellä oli Iivanasta ja Ropotista tullut jo ennen
Iso-Peskiin kylään tuloa hyvät ystävykset. Jopa niin hyvät, että Iivana
oli ottanut Ropotin kosiomieheksensä, varsinkin kun Ropotti oli oman
maansa tapoja muistellen selittänyt, miten tärkeä on puhemies
naima-asiassa. Kun siis kylän lähettyvillä joukko puoli-juopuneita
iso-peskiiläisiä vastaantulijoita hanuria rämisyttäen ajaa remusi ohi
solvaten Ropottia tshuhnaksi, niin siellä takana jalkojansa riiputtava
Iivana antoi niille jo Ropotin puolesta vastaan:
-- Entäs sinä itse!... Koiranpoika... Eh sinä!
Ne menivät, remusivat nuo vain, hoilottivat ja hanuria yhä vinguttivat.
Kuin itsekseen harmitteli silloin Iivana siellä selin riippuessaan:
-- Tshuhnaksi haukkuu!... Koirankuono...
Ja ihan hän Ropottia tuon solvauksen johdosta hyvitelläkseen kääntyi yli
olan sinne taakseen selittämään:
-- On kaksi kansaa: on Suomen kansa ja tshuhnan kansa ja ... Venäjän
kansa on kolmas kansa, mutta... Sinä et ole tshuhna, vaan suomalainen...
Oikea suomalainen... Vot!... Ymmärrätkö?... Eh?
-- Ka... Tuota... Ruuna... Trpoh! hoki ja nyki Ropotti ruunaansa ja
ajatuskykyänsä. Nyt selitti Iivana:
-- Tshuhnan, vot, tuntee siitä, että hän, tshuhna tarkoitan ... hän ei
kiroa että: tshort, vaan: pjerkjele!... A suomalaisen tuntomerkki taas
on se, että...
Mutta siinä loppui häneltäkin kansantieteellinen viisaus ja täytyi kysyä
Ropotilta, sieltä selän takaa:
-- A vot... Niin että mikä on suomalaisen tuntomerkki?...
-- Häh?
Ei Ropotti ollut omista tuntomerkeistänsä selvillä, tolkkasi jotain ja
sen lopuksi arveli:
-- Niin jotta se on... Ei mikään... Tuota merkki ei mikään...
-- Aaaa! veti Iivana, rykelmäinen nenä punaisena kuin pulpukka ja
lisäili, ihmetteli, Ropotin kansaa mairitellessaan:
-- Vot, siinä sinulle kansa!... Ei ole mitään tuntomerkkiäkään... Vot,
siinä sinulle oikea Suomen kansa!
Mutta jo olivat he tulleetkin kylään. Kirkon ohi ajaessa siinä Iivana
silmänsä risti ja sovittiin, että Ropotti puhemiehenä käy taloissa
tiedustelemassa, mikä se on suutari Durnjakinin hökkeli. Sillä aikaa
hoitelee Iivana hevosta tiellä.
Tottapahan talon kun kerran löytää, löytää sieltä morsiamenkin.
* * * * *
Iso-Peskiin kylässä oli kaikkea paljon kuten yleensä Venäjällä.
Suutarejakin siellä oli useita ja niistä kaksi Durnjakin-nimistä. Se,
jonka tölliä Iivana etsi, oli tietysti kuollut, koskapa eukko oli
leskenä, mutta toinen Durnjakin eli ja suutaroi; hänellä oli vielä
Anna-niminen vaimo kuten silläkin kuolleella Durnjakinilla oli aikoinaan
ollut. Onnettomuudeksi osui tolkun ja älyn mies Ropotti väärään taloon,
sen elossa olevan Durnjakinin tölliin, sai tietää, että kyllä siinä
Durnjakin suutaroi ja riennätti sanan Iivanalle.
Mutta hän oli talossa jo ehtinyt ilmoittaa sulhasen tulostakin ja siitä
nousi hänen poistuttuansa touhu. Durnjakinilaiset nämä kun olivatkin
moista touhun väkeä.
Nytkin: eukko, Annushka, hommaili miestä sen toisen, äskettäin kuolleen
suutari Durnjakinin leskelle Annalle, sille, jota kosimaan Iivana mieli.
Aina se olikin, tää eukko, puhemiehenä jos kellä.
-- Luoja minun!... Tääpä vasta! siunaili ja touhuili Ropotin poistuttua
Annushka. Ukko Durnjakin itse oli asiasta ymmällä, keskeytti hetkiseksi
kengänpohjan naulaamisen, katsoi muijaansa ja sitte peräili:
-- Kosiin, sanoi, tuli... Tarkoitan, ketä kosiin?
Mutta Annushka siinä puuhasi kiireessä ja aivan jo tiukkasi:
-- Kuin ketä?... Kosiin tarkoitan?
Ja kun ukko yhä kysyvästi katsoi, niin hän tenäsi:
-- Kuin sinä et sitä tiedä, että Annushkaa! Kuomaa... Anna
Feodorovnaa... Matvei Ivanovitshin leskeä tarkoitan.
-- Ahaa, raapasi ukko korvallistansa, ryhtyi jatkamaan naulaamistansa ja
puheli:
-- Merkitsee, että ei toki sinua ... minun muijaani. Matvei Ivanovitsh
Durnjakinin Annushkaa kun peräsi...
Sillä hänkin oli nimeltänsä Matvei Ivanovitsh Durnjakin aivan kuten se
vainajakin, jonka leskeä lemmenhaluinen Iivana älynmies Ropotin avulla
etsiskeli.
Mutta Annushka riensi ehättäen viemään kaimallensa, leski Annushkalle
sanaa, että nyt hän on jo löytänyt miehen mertaan. Hamekankaan ja Iivana
Sudovoretsin pyhimyskuvan se leski olikin hänelle luvannut, jos onnistuu
löytämään sopumiehen.
* * * * *
Ja hyvin tuo leski Annushka ilostuikin asiasta kuullessaan
puhemies-Annushkalta, että sulhasia on. Ja puhemies-Annushka puolestaan
siinä kiireessä koki selittää asiaa, sulhasta ja sen tuloa.
-- Vot, selitti hän kehuen: vot, tuli tshuhna.... Ei mikään Kolppanan
tshuhna tai Toksovan, vaan ihan oikea tshuhna, Suomen tshuhna!
-- Luoja minun! huudahteli leski-Annushka.
-- Ni-in!... Vannon sinulle, että oikea Suomen tshuhna! tenäsi
puhemies-Annushka ja hoki selittäen:
-- Tupaan tulee, tshuhna ... juo korvosta ... sylkee ... tupakoi ...
suutaan pyyhkii ... hihalla suutaan pyyhkii...
Mutta leski lauhtui oikaisten:
-- Mitäpä siitä, jos onkin tshuhna...
Sulhasta hän luuli tshuhnaksi ja jatkoi penäten:
-- Vot, katso... Natalia Aleksandrovnankin mies on tshuhna.
-- Da... pisti puhemieskin noin vain väliin, ja leski Annushka jatkoi,
touhusi kehuen:
-- Ja, vot, Andrei Pipottikin on tshuhna ... oikea Kolppanan tshuhna,
mutta mies silti.
Ja hän ihan innostui selittämään Pipotista.
-- Eukkoaankaan Pipotti, Andrei tää, ei yhtään lyö ... ei erikoisemmin
juo... Hyvä, jos senkään vertaa kuin venäläinen ... oikea venäläinen.
Hän jo koki laittauttua morsiuskuntoon. Hameetkin nuo piti muuttaa
puhtaat ja muutenkin somistautua. Siinä touhussaan hän toki vielä
lähemmin puhemies-Annushkalta siitä otaksutusta tshuhna-sulhasesta
penäsi:
-- Ja kuin hän sitte sanoi? ... tshuhna tarkoitan?
-- Vot, sanoi, pureksia ratusteli puhemies-Annushka
auringonkukansiemeniä ja jatkoi:
-- Sanoi vot: kysyi, tässäkö Durnjakinin Annushka asuu?... Suutari
Matvei Ivanovitshin Annushka, tarkoitan, kysyy, asuu?
Kuin innostuen hän jatkoi:
-- Tästä vastaan: a-suu, vastaan, ja hän siihen: sylkee, pyyhkii,
polttaa ja, vot, puhuu: sulhasia, puhuu... Iivana Ivanovitsh, suutari,
puhuu, on sulhaseksi tulossa. A minä, sanoo itsestään, tarkoitan:
tshuhna sanoo, a minä hälle, Iivana Ivanovitshille olen puhemiehenä,
sanoo.
-- Luoja minun!... Puhemiehenä! siunaili leski-Annushka ja päivitteli:
-- Ja minä, tyhmä, kun luulin, että hän sulhasena!
-- Ei... Puhemiehenä... Iivana Ivanovitshin puhemiehenä, oikaisi
puhemies-Annushka ja tenäsi:
-- Niin että järkiään venäläinen ... oikeauskoinen venäläinen, eikä vain
tshuhna... Sulhanen tää sinun!
-- Luoja minun!... Luoja minun! Ihan siinä oli leskeltä pää mennä
sekaisin. Hän touhusi, siunaili:
-- Kiitos sinulle, Luoja, että oikea venäläinen ja että oikeauskoinen
ja...
-- Niin... Oikeauskoinen... Vannon sinulle, että oikeauskoinen ja että
oikea venäläinen, tarttui ja tenäsi puhemies-Annushka, kokien yhä
ratustaa siemeniä.
-- Ja suutari vielä! jatkoi hän: ei mikään työsuutari, vaan oikea
mestari... Vot... Mestari...
-- Kuinkas!... Tietenpä mestari, jolla on kisällit! innostui morsian ja
todisti:
-- Jos kerran on oikeauskoinen ja säällis-venäläinen, niin, merkitsee,
myös mestari eikä vain työsuutari... Niin että kisällit ja muut on!
-- Kuinkas!... Kisällitpä tietenkin!... Vot, vahvisti puhemies-Annushka.
Ja niin tuo olikin asia selvä. Sovittiin, että puhemies-Annushka ensin
tutustuu sulhaseen, urkkii, ottaa selon ja sitte juoksuttaa sanan, että
tulla ja päättää kaupat.
Sillä ei puhemies-Annushkakaan vielä tuntenut sulhasmies Iivanaa, ei
tiennyt hänestä muuta kuin sen, mitä älyn ja viisauden mies, suomalainen
Jussi Ropotti oli siinä tupakoidessaan ja suutansa pyyhkiessään saanut
päästänsä irroitetuksi: sanoilla selitetyksi.