Teateri näyttää metsäseutua, yksinäinen torppa vasemmalla
puolen näyttämöä, enemmän perällä päin.
Ensimmäinen Kohtaus.
Halonen, istuu kiväri olalla torpan portailla.
HALONEN.
Ois mussa kyllä miestä muuhunkin,
Kuin neitolintuisia kaitsemaan.
Saan kelpo makson, sit' ei kieltää voi,
Mut ikävää on tää, ja vihdoin ehkä
Viel' sormellakin mulle osoitellaan,
Ja herjanimet annetahan. -- Tänne
Ei kenkään tulle. -- Ihmeekseni käy,
Miss' tuota raukkaa täällä tallitaan.
Hän äänetöinnä, kalveana istuu
Ja itkee vaan ... ei hiisku sanaakaan.
Hän häijyltä ei näytä, mutta lempo
Voi vaimon silmiin, katsantohon luottaa.
Hän rikosta on tehnyt varmaankin,
Sill' kovaa käskyä en kapteinilta
Ois saanut muutoin häntä vartioita. --
Vaan kuinka Vappu viipyy! -- Koko päivän
Oon tässä istununna, enk' oo saanut
Sen vertaa suuhuni, kuin kärpäset,
Kut mua syövät. Varmaan on se roisto
Nyt juovuksissa taasen viinasta,
Jon mulle ostaan lähti. Perkelettä!
Mun täytyy mennä katsomahan, eikö
Tuot' lemmon ämmää kuulu metsässä.
Menee perälle päin, jossa seisahtaa ja tiedustellen
katselee metsää kohden.
Toinen Kohtaus.
Halonen. Anna.
ANNA, tulee talonpoikaiseksi pojaksi vaatetettuna vastaiselta
puolelta näyttämöä.
Jo ilta joutuu, pitkäks' varjot käyvät,
Ja linnun liverrykset vaikenee.
Niin hiljaista on metsän syvyydessä.
Mun rinnassani myöskin ilta joutuu,
Siell' yksinäinen säde tuskin tuntee
Nyt synkkyydestä, lähtöhohtoaan
Viel' valjukukkain poskiloille vuotain.
Te riemu-äänet, syömen laulut raikkaat,
Te kaikki aikaa ootte vaijenneet!
Ja kaiku lähtövirrestäni vaan,
Mun viimeisistä huokauksistani,
Kuin iltatuulen henki metsässä,
Viel' rinnan ruusulähtehellä kuiskaa. --
Niin herttaista, niin viileää on toki!
Sa kohta, sydän raukka, hoivaa saat!
Sen tunnen ja se mua iloittaa. --
Ei ennen tok', kuin määräni ma voitan,
Kuin hänen morsiamensa ma löydän!
Sa musta kohtalo, mi lemmon lailla
Veit elon parhaan lahjan Gustavilta,
Sun kanssas taistella ma tahdon! Heikko
Ma oon, vaan rinnassani voima piilee,
Mi kehnon sielus säikähdyttää voi.
Mua mahti korkeampi johdattaa.
Istuu kivelle levähtämään.
Mit' aamusella pulmapuheillansa
Tuo vanha Vappu noita tarkoitti?
Ma varma oon, ett' hällä tietoa
On väkinäisyydestä, ryöstöstä;
Hän viekkahasti tiedustusta väisti.
Vaan vastauksista ma päättää voin,
Ett' näillä paikoin vankeudessa
On ryöstetty, on Maria... Oi taivas!
Mull' valaistusta, johdatusta suo!
Nousee edelleen mennäksensä.
HALONEN, huomaa Annan.
Hoi, kenkä siellä?