Teateri näyttää samaa tupaa kuin toisessa näytöksessä.
Ensimmäinen Kohtaus.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Kun inhiminen, turvaan maalliseen
Niin itsekkäästi luottain, kaiken onnen
Saa kappaleisin, joita mailma palvoo,
Hän kaikki luulee hyvin puuhanneensa,
Ja unhottaa, ett' hengen mahti löytyy,
Mi muotoihin ei mahdu ahtaisin,
Joit' järjen kääpiöset kalkuttaa,
Mi ikikasvavana, ikinuorra,
Kuin perho, kotelonsa särkevä,
Kaikk' kahlehensa voitollisna rikkoo
Ja siit' ei huolillaan, ett' raunioiksi
Niin monta järjen rakennusta lankee. --
Kun silmä hälinässä maaliman
Vaan ravintoa etsii ahnehesti,
Sen hohtehessa riemastellen aina,
Se sokistuu, niin ettei syömen mailmaan,
Nyt himmentyneesen, se nähdä voikkaan.
Vaan ulkomaalima kun synkistyy,
Sen taivaalla kun tähtiä ei loista,
Sen viehdäkkeet kun yöhön peittyy kaikki,
Kas, silloin silmä sisäänpäisin kääntyy,
Ja sieltä etsii johdatusta tiellä
Ja elon lämpöä taas sieluhun;
Hän silloin kummastuu, ett' juuri siellä
On koto oikea, ett' mailma tää
Kaikk' mailmat helmassansa syleilee.
Niin on mun käynyt. -- Onni mulle vaan,
Ett syömen maalimaa ei yöhyt peitä. --
Ma herran käistä rangaistuksen sain!
Sen miesnä, kristittynä kantaa tahdon.
Ma kyllä säikähdän, ett' riemuni
Saan raunioina nähdä, nähdä yön
Sen peittävän, vaan sydämeni toivoon
Ja uskohon jo leppeästi taipuu,
Ja raunioille kultahohteen luo.
Toinen Kohtaus.
Paroni Pantzarsköld. Katri.
KATRI.
Ei kuulu Jaakkoa viel' takaisin.
Oi, josko hyvää tietäisikin tuo! --
On lohdutusta toki murheissa,
Niin painamissa, että paroni
On päässyt tuskan vuotehelta. -- Tänään
Jo varsin reippahalta näytätte.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Niin, voimani jo uudistuvat taas.
Siit' oonkin sulle, ystäväni, velkaa.
Niin, Katri, yhtä lämpimänä vielä
Sun syömes sykkiikin kuin ennen aikaan,
Ja eestäin vaikka paljon, paljon kärseit,
Et mulle vihaa kanna kuitenkaan.
KATRI.
Oi älkäät, herra! -- Leppeytenne
Mun sydäntäni vihloo, päähäni
Saa kuumat kekäleet. Mie, mie se oon,
Ku murheisimme raskaisiin oon syypää. --
Oi suuri Luoja, missä Anna on,
Ken riemuni, ken Mariani ryösti?
PARONI PANTZARSKÖLD.
Oi, ettei Jaakko tule! -- Kenraali
Ei toimettoman isän rukousta
Voi kieltääkään. -- Ma kaikki kultani
Oon valmis antamahan. Adlercreutz
On jalo, parastansa koittaa varmaan,
Ja ritarillinen on myös Rajevski,
Jott' julmaa naisten ryöstöä ei salli.
KATRI.
Oil kummallista Annan kuitenkin.
Hän surumiellä, rukoellen hiljaa,
Kun miekin, iltasella laski maata.
Vaan päivän tullen vuode tyhjä oil,
Ja hänen jälkiään ei sitt' oo nähty.
Täss' seisoo vielä kukkaset, mit' mulle
Niin toivorikkahana niityltä
Hän viimen toi... Ne surkastuivat kaikki!
Menee ulos, koittaen kyyneleitänsä paronilta salata.
Kolmas Kohtaus.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Oi taivas, lapseni mull' anna jälleen! --
Ma kaikki sain, jon onni tarjoo täällä,
Ja kolkkona oil sydän kuitenkin.
Nuo lahjat rikkaat tottumuksesta
Ma velvollisen makson lailla kannoin.
Nyt murhe lempimään mun saanut on.
Neljäs Kohtaus.
Paroni Pantzarsköld. Kapteini von Stöbern.
VON STÖBERN.
Hyv' iltaa, paroni!
PARONI PANTZARSKÖLD.
Oh, kapteini!
VON STÖBERN.
Niin, kuten näätte. Toivon teidän hyvin
Nyt voivanne?
PARONI PANTZARSKÖLD.
Oi, kova kohtaus
On mua kouristellut. -- Lapsetoinna
Ja särjetyllä syömellä mun näätte.
VON STÖBERN.
Sen tiedän ja sen vuoksi tänne riensin.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Oi, ehkä voitte toivon häivän antaa
Mun tuskahani? -- Lausukaat!
VON STÖBERN.
Kentiesi!
PARONI PANTZARSKÖLD.
teill' siunausta! -- Mitä tiedätte?
VON STÖBERN.
Ei, malttakaatte, herra! -- Tyttärenne
On vakavassa turvassa. Ma vannon,
Ett' pahaa Maria ei nähnyt oo.
Se teistä rippuu vaan, ett' jällehensä
Hän helmahanne lankee iloisna.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Oi, joutuin! -- Missä on hän? sinne viekäät!
Kentiesi puuttuu kultaa? Kaikki uhraan!
Ma kiitollisna teille...
VON STÖBERN.
Hiljaa, hiljaa!
Ois sana tärkeä teill' lausuttava.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Oi Mariaani! -- Teitä kuulen, herra!
VON STÖBERN.
Mun kiirut käskee suoraan lausumaan. --
Ma luulen havainneeni, että täällä
Te ette viihdy, että nerollenne
Työ-alan laajemman te tahtoisitte
Ja nimellenne paikan arvoisamman.
Yks sana vaan, ja piiri loistavampi
Teill' aukenee, kuin toivoellen voitte
Ees aavistella.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Mutta...
VON STÖBERN.
Päähän asti
Ma pyydän lausua! -- Ma varmaan tiedän,
Ett' sota loppumaisillansa on,
Ett' ylivoimaa turhaan vastustamme.
Teit' onni vartoo, helman avonaisen
Se teille herttahaisna tarjoilee.
Te piirin saatte uuden, suuremman,
Ja siellä neron kaiken voimalla
Eest' isänmaamme voitte työskennellä.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Ma kauhistun, kun mointa aattelen!
VON STÖBERN.
Ja mua kiittävänne luulinkin!
No, mik' on päätöksenne, paroni?
Ma venäläisten leiriin täältä lähden.
On kaikki valmisna; teit' ootan vaan.
Siell' tyttärenne saatte kohdata.
Ma häntä lemmin. -- Tulkaat, onnea,
Mi siellä viittaa, älkaät hyljätkö.
PARONI PANTZARSKÖLD, ylevästi.
Mull' vieraanvaraisuuden maksaa tiette!
Pois kurja hylky! -- Lausua en voi,
Kuin suuresti ma teitä ylönkatson.
VON STÖBERN.
Kentiesi luulette, ett' teitä peijaan,
Ett' loisto, onni, kunnia, jon tässä
Oon tarjonnut, ei teitä ootakkaan.
No, siitä tahdon antaa todistusta,
Jos vaatinette. Vehkeestänne teitä
Ei laita kenkään, ja jos laittaa tohtis,
Kuin helppoa on juoru joutava
Jo syntyessä teidän sortaa maahan.
Te kaikki saatte, ette loukkaa ketään.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Ja tyhjää kunnian ois loukkaus!
Oi, luuletteko sen, ku kunniaa
Ei tunne kauniimpaa, kuin isänmaan
Ett' poikana saa olla uskollisna,
Ku onnea ei korkeampaa tiedä,
Kuin että rauhallisna, armollisna
Sen helmahan saa kerta vaipua,
Oi, luuletteko loiston tyhjän eestä
Sen unhoittavan velkoansa maalleen,
Oi, luuletteko kammon, tuskan eestä
Sen parhaan perintönsä hyljäävän?
Pois!... Vastausta muuta ei oo mulla.
VON STÖBERN, itsekseen.
Ah, lemmon äijä! -- Ylpeyttä tuota
En enää tunnekkaan. Oon pettynyt.
Ääneen.
Vaan tyttärenne mitä aattelee,
Kun moisen tervehdyksen teiltä saa?
PARONI PANTZARSKÖLD.
Hän tietää, mit' et tiedä, kurja, sie,
Ett' ellei auta muu, niin kuolo auttaa.
Hän henkeään ei isän häpeällä
Ja riettahalla rikoksella osta.
VON STÖBERN.
Tän' yönä venäläisten leiristä
Jo tyttärenne lähtee Pietariin
Mun kanssani. Kentiesi päänne kääntyy?
PARONI PANTZARSKÖLD.
Oi, Luoja, tuskissani mua auta! --
Sun rankaistukses kauhistava on.
Viides Kohtaus.
Edelliset. Luutnantti Werner. Rapp.
VON STÖBERN, itsekseen, hämmästyksissä.
Kah, Werner!
PARONI PANTZARSKÖLD, vaipuu hermotoinna tuolille.
Auttakaatte. Mariani! --
Tuo -- -- -- tuo on hänen ryöstänyt!
Näyttää von Stöberniä.
WERNER.
Ah, herra!
Se onni, että teidän, täällä kohtaan.
Jo venäläisten luona teidät luultiin.
Sa, kurja, rikoksia kartutat!
No, miss' on Maria?
VON STÖBERN.
Kuss' häntä ette
Se kohtaa. -- -- Hyvästi nyt, paroni!
Tahtoo mennä, mutta Werner estää häntä.
WERNER.
Te vankinani!
VON STÖBERN, ottaa pistuolin, jota huolimattomasti kääntää edestakasin.
Sepä ikävää!
RAPP, itsekseen.
Se konna!
VON STÖBERN, viheltää kimakkaasti.
Kaksi sotamiestä, julmia muodoltaau, syöksee aseissa sisälle.
Nyt, herra luutnantti, te kertonette,
Kuin vapaaksi te ootte päässynnä?
Mun tuota hiukan lystäis' kuulla juuri.
Kuudes Kohtaus.
Edelliset. Katri.
KATRI, tulee säikähdyksissä sisälle.
No, mik' on nyt? -- Ah, herra Werner! -- Onko
Jo heitä löydetty? -- Miks' ootte kaikki
Niin hämmästyksissä?
WERNER, osoittaa von Stöberniä.
Tuo hylky riemun
On meiltä vienyt!
VON STÖBERN, sotamiehille.
Vartioitkaat noita!
Mie... Hornan pätsi!...
Rapp on luikahtanut ikkunalle, jonka hän avaa ja pujahtaa
sen kautta ulos. Kapteini von Stöbern syöksee ikkunalle
ja katsoo Rapin perään.
Itsekseen.
Häntä en ma nää.
Hän poissa on. -- Mun täytyy kiiruhtaa.
Ääneen sotamiehille.
Te vartiana täällä, viivytte,
Ja jos ken liikahtaa, se ammutaan!
Kiiruhtaa ulos.
Seitsemäs Kohtaus.
Edelliset, paitsi Kapteini von Stöberniä.
KATRI.
Oh, kaikki jäseneni vapisee,
Ja aistiani tuskin käyttää voin!
PARONI PANTZARSKÖLD.
On turhaa kaikki toivo siis. Oi, joska
Jo haudan yössä saisin nukkua!
WERNER.
Jos leiriin ei niin pitkä matka oisi,
Rapp kyllä pikaisesti tuoda voisi
Meill' apua. Vaan ehkä jonkun tiellä
Hän kohtaakin.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Ah! myöhäistä!
WERNER, katsoo ulos ikkunasta.
Ei, ei!
Tuoll' on hän muitten kanssa ... tuolla tiellä.
Sotamiehet tunkevat toinen toisiansa, päästäksensä ulos ovesta.
Werner hyökkää perässä ja saa kiinni jälkimmäisen jolta hän
tempaisee kivärin, ja vie hänen esiin näyttämölle.
Hei! juoni auttoi... Henkeäs jos säälit,
Niin lausu, minne kapteini sai matkaan?
SOTAMIES.
Voi, armoa! -- Ma kaikki tunnustan.
Neljännen näytöksen loppu.