Teateri näyttää paroni Pantzarsköldin salin, muhkeilla, mutta
vanhan-aikaisilla huonekaluilla. Vanhoja sukumuotokuvia seinillä.
Ovia perällä ja molemmin puolin näyttämöä.
Ensimmäinen Kohtaus.
PARONI PANTZARSKÖLD, kävelee vitkaan edes takaisin.
Kuin usva raskas, laskee laskemistaan
Nyt elon laaksoloihin ikävyys,
Mi ruostehena päivän hohteen syö,
Mi ruskon kukan poskiloilta ryöstää,
Ja hengen soittimen saa sorahtaan. --
On vanha aika mennynnä! -- Jo ammoin
Sen päivä mailleen kulki. Myrskyinen
Ja musta yöhyt mailmaa varjostaa;
Ja josko jonkun muinaisuuden haamun
Ma nään, se raunioina onnensa
Kuin aave valju käydä hoipertaa.
Kaikk' on nyt perstana ja häiryksissä,
Ja sirkaleista voima jyrkeä
Käy temppeleitä laatiin jumaloille,
Niin raa'an villityille kuin hän itse.
Katselee muotokuvia.
Te ylpeästi, vainaat, katselette!
-- Oil loisto toisten teidän teillänne,
Kuin leimu tuo, jon virvatulet lainaa,
Mit' joukon tyhmän suosiosta syttyy,
Ja mitkä, äkkipäätä sammuen,
Nyt elon myrkyttävät savullansa.
Oi vainaat, teidän muistoanne hengin,
Ja ylpeä ma oon, oon vertaisenne.
Toinen Kohtaus.
Paroni Pantzarsköld. Kapteini von Stöbern.
VON STÖBERN.
Hyv' iltaa, paroni!
PARONI PANTZARSKÖLD.
Von Stöbern, iltaa
Te pitkän matkan ootte käyneet, näyttää.
Hyv' että haavanne on mennyt kiinni
Niin äkkiä.
VON STÖBERN.
Ei kiinni; vaan ei ollut
Se vaarallinen. Verenvuodatus
Mun laski vuoteelle. Vaan hoitonne
Ja vieraanvaraisuutenne mun kohta
Jo toinnuttaa.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Oil taivaan onni juuri,
Ett' Ehrnroth pääsi joinkin eheenä. --
Tää vasta sotaa, jota meillä käydään!
Tää järjestystä, hajajoukoilla
Kun toinen sinne, toinen tänne ryntää!
Ma kuulen voitoista, vaan itse voitto
On hedelmätöin kukka kruunussa,
Jon urho sydänverellänsä osti.
Niin kunnia jää saaliiks' maasta vaan,
Jon viljeliä verellänsä lauden
On kastellut ja luillaan kylvänyt.
VON STÖBERN.
Se toden totta, mitä lausutte.
Ois sodan loppua jo toivomista.
On maamme perikadon reunalla;
Vaan vähemmällä rauha saatanee.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Von Stöbern, mitä tarkoitatte?
VON STÖBERN.
Sitä,
Ett' ennen vähän alttiiks' annetaan,
Kuin kaikki uhrataan.
PARONI PANTZARSKÖLD.
No niinpä kyllä! --
Syyn Kantaa hallitus; se häpeää
Ja verta kokoo päällensä.
VON STÖBERN.
Jos maassa
Ois joitakuita, joissa pontta, mieltä
Ois vielä, ehkei kaikki tykkänään
Ois hukassa; vaan yhä harvemmassa
On miehen voima, miehen viisaus,
Mi tiensä tietää itse raivata. --
Te, herra, ootte osallisna olleet,
Niin kuuluu, Anjalaisten liitossa?
Ne miehet työhön käydä rohkenit.
PARONI PANTZARSKÖLD.
Vai työhön käydä? -- Niin, kuin kauppasaksa,
Ku sälyänsä markkinoille tuo,
Vaan ei kuin aateliset, vapaat miehet,
Kuin miehet, jotka onnen vaa'alla
Jo Suomen kohtaloa mittasit.
VON STÖBERN.
Te liian erillänne ootte täällä!
Miks' ette, herra, liity niihin, jotka
Nyt tapausten ohjaksissa ovat.
Tuo järki selvä, nimi ylhäinen
Ja lujuus, vaihetusten karkaisema,
Ois todellakin vahva turva niille,
Kut maata säälivät...
PARONI PANTZARSKÖLD, hetken mietittyänsä.
On myöhäistä
Nyt auttaa. Itse näätte sattumuksen
Jo estehettä arpaa lyövän siitä,
Min urhous ja vakuus saavutti.
Kun maltti, uskollisuus hyljätään,
Ja arkuus kurja neuvot kaikki kehrää,
On silloin aika elää kaihossa.
Lähtee ulos sivu-ovesta.
Kolmas Kohtaus.
KAPTEINI VON STÖBERN.
Hän mieltäni ei arvaa! Ylpeänä
Ja nurkuvaisna tuumia hän miettii,
Mit hengen juurta syövät; iloa
Hän milt' ei tunne, kahleen merkit koska
Häll' kertoo tuskasta, jon itse kärsii;
Vaan tuota töin ja juonin rikkomaan,
Ja murto-aseenansa käyttämään,
Pois vankeuden yöstä päästäksensä,
Hän ei oo mies. -- Ma lempikädellä
Häll' janoon polttavaiseen laadin juoman,
Mi mieltä ensin hiljaa viihdyttää,
Vaan veren sitte kiehoksihin saattaa.
Niin luulin innostuksen kukkasen
Jo koston hedelmiksi kehkiivän,
Vaan kylmä maltti kukan surkastutti. --
Ma tuota äijää enkö voittaisi?
Vai täytyisikö suotta Mariasta
Mun luopua? -- Ei! -- kuumat helvetit!
Ma nousen vasten kaikkea, ma murran
Nuo valheen siteet, joilla ihmiset
Nyt orjuuttavat toisiaan, ma sullon
Nuo kurjat, jotka ikeen alla huokaa,
Jon vaivoiksensa itse takoivat.
Ah, luopumus!... Sa sääntö, jonka onni
Toi kärsimykselle, oi, mitä tarjoot?
Mun vaivoistani, tuskistani mitä
Sa annat mulle? -- Haudan, muuta ei!
Ma kauvan kyllä juonias jo kärsein,
Sa onnen jumalatar silmitöin!
Nyt henkenikin kaupalla sun sautan,
Sill' nautinnotta elo kuoloks' kääntyy.
Neljäs Kohtaus.
Kapteini von Stöbern. Maria.
MARIA.
Hyv' iltaa! -- Onko mitään kuulunut
Nyt sodasta?
VON STÖBERN.
Ei, ryökynäni, ääntä
Ees ammunnasta.
MARIA.
Raskas teidän ollee
Kuin vanki joutilaana viipyä
Tääll' meidän kesken, pääsemättänne
Jo kumppanien urhokilpasille,
Pois vaaroihin ja kunniaan.
VON STÖBERN.
Jos aina
Ois vankeus vaan yhtä herttainen
Kuin täällä, tuot' en vapautehen
Ma vaihtaisi, en urhon seppeleesen.
MARIA.
Te kohtelias ootte, ylön määrin;
Niin kunnian kuin itse tähtenne
Ma päätän liioittelevanne.
VON STÖBERN.
Kolkko
On vastauksenne; vaan ansaitseeko
Tuo sydämeni harras kiitos-uhri
Noin solvausta?
MARIA.
Suokaat anteeksi!
En pistää tahtonut.
VON STÖBERN.
Se, ryökynä.
On pistos haikeampi, jonka saanut
Oon hempeänne vastaan taistellen. --
Oon vanki haavoitettu, vaan en pyydä
Tok' vapautta voittaa povestanne
Mull' ääni raikas, hellä suokaatte,
Ett' vaivat julmat rinnassani viihtyis;
Mull' poltteesen, mi suonissani raivoo
Kuin hornan lieska, suokaat aamukaste,
Jon silmän taivas itkee hiljakseen;
Ma lempeä tai kuolemata pyydän!
Te kasvot käännätte... Ei, älkäätte!
Niin täällä syntyy jylhä, synkkä yö,
Ja julmat peikot, haahmot haudoistansa
Käy kummittelemaan. -- Se päivänpaiste,
Mi kasvoistanne lämpimänä loistaa,
On kesän rintaani jo luonunna,
Siell' ruusu hehkuu, liljakukka itkee,
Ja kultahedelmiä ilmestyy,
Jo lemmen nestehistä kasvaneita.
Se teidän työnne on. Sen hennotteko
Taas raastaa, halla-yöllä rauhani
Ja toivoni ja autuuteni ryöstää?
MARIA.
Kun lintu taivaan alla liitelee
Päin kotoansa kaukaisilla mailla,
Ja tuhat ihannesta hälle ilmestyy,
Ei viivy tuo, vaikk' laakson rauhaisuus,
Vaikk' ruusukumpuin riemut häntä viittaa,
Vaan tuonnemmaksi kaipuun siivillä
Se rientää rientämistään, kunnes suojan
Kentiesi pohjan honkain keskellä
Tuoll' jylhän rannan mättähällä löytää.
Niin neidon sydän myöskin sama kaipuu,
Päämäärä sillä. Kuinka kauniilta
Tuo sydämenne kesä näyttäneekin,
En viipyä ma voi.
VON STÖBERN.
Ah, kaipuu tuo
On tyhjä unelma, ja säälimättä
Sen eestä runtelette sydämen,
Niin lempirikkaan, että unelmanne,
Jos toteentuisi, köyhä ois kuin loisi
On kuninkaasen verraten.
MARIA.
Ah, köyhä
Voi kuningaskin olla aarteillaan,
Ja loisi unistansa miekkoinen.
Oi, sääliväinen olkaat! -- Sydäntä
Ei pakko hallitse. -- Kas, kunnia
Teill' ihanasti viittaa, sydäntänne
Saa korkeammat käskyt tykkimään,
Teit' ilon, murheen vaiheet kohtaavat,
Ja hetki tää käy muistoks' vaaleaksi,
Mi mieltä viihdyttää.
VON STÖBERN.
Ei, mahdotointa!
Te ette voi niin jäykkä, jäinen olla,
Kun salaisella tenhovoimalla,
Magneetin lailla, sielun vallitsette,
Ett' aatteet, tunteet kaikki hillitöinnä
Ja vavahdellen kiittää luoksenne.
Tarttuu tulisesti hänen käteensä.
Ei sammu suonten hehku. Ettekö
Te tunne sähkövoiman vihlausta,
Kun kättänne ma painan? Ettekö
Te lempileimuillani kiihkomusta?
Oi tullos! Elon pulman ihanimman
Sull', tyttö kaunis, tahdon selvittää.
Tahtoo vetää häntä syliinsä, mutta hän tempaisee itsensä irti.
MARIA.
Te unhoitatte itsenne! -- Vaan mie
En vieraaksemme teitä. Hyvästi!
Menee.
Viides Kohtaus.
KAPTEINI VON STÖBERN.
Ah, nainen ylpeä! -- Ma peijattuna!
Nyt yhtykäätte, lempi, viha, juomaks',
Mi verta hekkumalla juottelee
Ja tuhat henkeä saa hermoihin!
Sun voitan, tyttö! Kosto, johdoks' tullos!
Lähtee kiiruusti ulos perä-ovesta, jossa sattuu yhteen
Jaakon, paronin palvelian kanssa.
Kuudes Kohtaus.
JAAKKO.
Jos kruunun vaatekappaleissa tuo
Oi oisi, luulisipa, mielestäni,
Ett' kasakan me tänne saaneet oomme.
Ma hänt' en suurin tahdo uskoa,
Sill' silmä kieltää mitä suusta käy. --
Hän öisin hiipii pois ja tuntikaudet
On kadoksissa. Oikein ei oo laita.
Jos kauvemmin hän täällä viipyy, kaikki
Mun paronille täytyy ilmoittaa,
Vaikk' kyllä tiedän hänen suuttuvan.
Seitsemäs Kohtaus.
Jaakko. Luutnantti Werner.
WERNER.
No, rauha, Jaakko!
JAAKKO.
Werner luutnantti!
WERNER.
Tuun sodasta ja herrasväkeäs
Ma tahdon kohdata.
JAAKKO.
No, käydäänkö
Jo taisteluhun?
WERNER.
Kyllä, joudu vaan!
JAAKKO.
No, onko Pekka miesnä ollut?
WERNER.
Toista
Ei löydy uljaampaa.
JAAKKO.
Oi, siunausta
Teill' sanastanne olkoon. -- Nyt ma käyn.