En tiedä toista kaupunkia Suomessa, jossa saa olla niin huoleti
saappaittensa sivistyneestä ulkomuodosta kuin Helsingissä. Vaikka
saappaasi kiiltäisivät kuin mätäkuun aurinko, on kuitenkin ihmisiä,
jotka ovat valmiit niitä kiillottamaan neljäkymmentä kertaa tunnissa.
Istuhan penkille johonkin kaupungin viileään ja varjokkaaseen puistoon,
niin heti on edessäsi poikia, selässä eriskummainen sätös, ja jokainen
sanoo: »skuuputsare!» -- tarkoittaen sillä että he maksua vastaan
kiillottavat saappaasi.
_Sanomalehtien_ tilaamisesta et myöskään tarvitse pitää vähintäkään
huolta, sillä alinomaa kohtaat poikia, joiden lakissa on ostettavan
sanomalehden nimi ja kainalossa itse ostettava sanomalehti.
_Soittoa_ saat kuulla sekä silloin kun sinua haluttaa että silloin kun
sinua ei haluta. Posetiivin sydäntä liikuttava sulosointuinen ääni on
nautintoa, josta koskaan ei voi loppua toivoa. Näiden soittajien
taiteellinen innostus ja hellä huolenpito lähimäistensä taidetarpeesta
on kummastuttava. Vaikea on minun antaa sen tarkempia tietoja heidän
sisällisestä elämästään, heidän sydämestään. Sen vaan voin sanoa, ettei
heidän sydämensä missään suhteessa voi olla mustempi kuin heidän
ulkomuotonsa. Itse posetiivin säveliin olen äärettömästi innostunut.
Monasti olen ajatellut aivan samaa kuin Pielaveden mies posetiivia
kuullessaan: »voi tuon ilkeän märäntää, kun soittaa koreasti!»
Kaikista näistä mukavuuksista on vielä sekin etu, että ne ihmeellisesti
auttavat pääsemään pienistä rahoista.