_Rakennuksia_ ei suomalainen tarvitse. Hän on hyvin tyytyväinen
pitkävartisissa _saappaissaan_, ehyissä _sukissaan_, ja voipi ilosta
hypellä tervatuissa _lapikkaissaan_.
Juhlatilojen sattuessa tanssitaan valkeissa _hansikkaissa_.
Ulkohuoneet suomalaisia yhtä vähän huolettavat. Eivät he esim. tallia
tarvitse, sillä hevoset saattaa panna huonoon _kenkään_.
_Vaatteet_ ovat suomalaisille tarpeetonta mukavuutta. Usein voi
matkoillaan maaseuduilla sydäntalvellakin nähdä _paljaita_ talonpoikia.
_Rahakukkaro_ on liikaa ylellisyyttä. Suomalainen voi panna koko
vuotisen palkan _suuhunsa_. Mutta paljoa varmempi on panna rahansa
_viinaan_, sillä niin väkevässä nesteessä se parhaiten säilyy.
Muutenkin on suomalaisilla suuri luottamus viinaan ja läheinen
ystävyys. Mies on _viinaan_ menevä ja viina on _mieheen_ menevä. Tämän
sopusoinnun kannalta on helppo selittää suomalaisten tavatonta:
_Ruokahalua_. Mies saattaa syödä kokonaisen _puurovadin_, puisen tahi
savesta valetun y.m. astioita. Näitä ruokia keitettäissä tarvitaan
semmoista kuumuutta, että pata _kiehuu_, takkiraudasta valettu pata.
Mutta usein tyytyy suomalainen miedompaankin ruokaan. Miestä voi esim.
sanoilla _syöttää_. Ja joskus, kun intoutuu mies, voi hän syödä
kokonaisen _päivän_ (ei aurinkoa vaan aikaa).
_Ihmissyönti_. Vaikea on ratkaista kysymys, ovatko suomalaiset muiden
pakanain tavalla olleet ihmissyöjiä. Siltä se vähän näyttää. Ei ennusta
hyvää, kun mies toiselle sanoo: »älä suuhun tule, ennenkuin entisenkään
_nielasen_!» -- Tosin sanotaan: »ei mies _miestä_ syö!» Mutta sillä ei
ole todistettu, eikö miehellä olisi tapana syödä vaimoja ja lapsia.
Sivumennen sanoen, ei ihmislihan syöminen niin kummaa ole. Niinkin
hyviä ystäviämme ja niin viattomia olentoja kuin omia saappaitamme,
voimme pitää ihmissyöjinä, milloin ne _syövät_ ihmisten jalkoja.