Koska järviä ja jokivesistöjä erottavat toisistaan maaesteet,
saattaisi luulla suolattomien vesien asukkailla olevan seudullaan
rajotetun levenemisen, ja koska meri nähtävästi muodostaa vielä
ylipääsemättömämmän esteen, ei luulisi näiden eliöiden milloinkaan
voivan levitä etäisiin seutuihin. Mutta asianlaita on aivan
päinvastainen. Ei siinä kyllä, että monilla aivan eri luokkiin
kuuluvilla suolattoman veden lajeilla on äärettömän laaja
levenemisalue, vaan ovat sukulaislajit huomattavasti voitolla kautta
maailman. Kun aloin keräillä Brasilian suolattomien vesistöjen eliöitä,
muistan kuinka minua hämmästytti näiden ja Ison-Britannian vesistöjen
hyönteisten, kotiloiden y.m. yhtäläisyys, katsoen maaeliöiden
erilaisuuteen.
Suolattoman veden eliöiden laajan levenemisen voinemme kumminkin
useimmissa tapauksissa selittää johtuvan näiden eliöiden niille
itselleen varsin edullisesta mukautumisesta, joka on tehnyt
mahdollisiksi lyhyet, taajaan tapahtuvat siirtymiset lammesta lampeen
tai joesta jokeen; ja miltei välttämättömänä seurauksena tästä niiden
kyvystä on taipuvaisuus laajaan levenemiseen. Voimme tässä tarkastaa
ainoastaan muutamia tapauksia. Vaikeimmin selitettäviä on kalojen
leveneminen. Ennen luultiin, ettei kahden toisistaan etäällä olevan
mantereen vesistöissä milloinkaan elä samoja suolattoman veden lajeja.
Äskettäin on kumminkin toht. Günther osottanut, että Galaxias
attenuatus elää Tasmaniassa, Uudessa Seelannissa, Falkland-saarilla ja
Etelä-Amerikan mantereella. Tämä ihmeellinen tapaus osottaa kenties
levenemistä antarktisesta keskuksesta jollakin aikaisemmalla
lämpimämmällä aikakaudella. Tapauksen tekee kumminkin vähemmän
hämmästyttäväksi se seikka, että tämän suvun lajit kykenevät jollakin
tuntemattomalla tavalla kulkemaan melkoisia matkoja poikki aavojen
valtameren ulappain: niinpä on olemassa eräs Uudelle Seelannille ja
Auckland-saarille yhteinen laji, vaikka näiden saarten välimatka on
noin 230 engl. penikulmaa. Samalla mantereella on suolattomien
vesistöjen kaloilla usein laaja ja ikäänkuin oikullinen leveneminen,
sillä kahdessa lähekkäin olevassa vesistössä saattavat toiset lajit
olla samoja ja toiset aivan erilaisia.
Kalojen siirtyminen voinee joskus tapahtua satunnaisin
levenemiskeinoin. Ei esim. ole aivan harvinaista, että tuulispäät
lennättävät kaloja pitkien matkojen päähän ja että nämä alas
pudotessaan vielä ovat hengissä, ja tunnettua on niinikään, että
mätimunat pysyvät elossa vielä kauan sen jälkeen kuin ne ovat joutuneet
kuivalle maalle. Etupäässä on kumminkin leveneminen aiheutunut
myöhäisellä ajalla tapahtuneista muutoksista maanpinnan kaltevuudessa,
joiden vaikutuksesta joet ovat yhtyneet toisiinsa. On myöskin olemassa
esimerkkejä siitä, että joet ovat tulva-aikoina yhtyneet, vaikkei
maanpinnan kaltevuudessa olekaan tapahtunut mitään muutoksia. Saman
johtopäätöksen voimme tehdä siitä, että kalalajit, jotka elävät
useimpien yhdenjaksoisten vuoristojonojen vastakkaisilla puolilla,
suuresti eroavat toisistaan, koska vuoristojonojen on täytynyt
varhaisista ajoista kokonaan estää kummallakin puolella virtaavien
jokivesistöjen yhtyminen. Eräät suolattoman veden kalat kuuluvat hyvin
vanhoihin muotoihin, joten siis niihin nähden on ollut runsaasti aikaa
suuriin maantieteellisiin muutoksiin, mikä taas on tehnyt laajan
levenemisen mahdolliseksi. Sitäpaitsi on toht. Günther äskettäin
useiden asianhaarojen nojalla tullut siihen johtopäätökseen, että
kalojen luokassa samat muodot ovat olleet pitkäikäisiä. Suolaisen veden
kaloja voidaan vähitellen ja varovasti totuttamalla saada elämään
suolattomassa vedessä. Valenciennes'in mukaan on tuskin olemassa
ainoatakaan kalaryhmää, jonka kaikki jäsenet ovat suolattoman veden
kaloja, jotenka siis jokin suolattoman veden kalojen ryhmään kuuluva
merikalalaji voi uiskennella pitkiä matkoja pitkin meren rannikkoja ja
mahdollisesti suuremmatta vaikeudetta mukautua elämään jonkin etäisen
maan suolattomissa vesistöissä.
Muutamat suolattoman veden kotilot ovat hyvin laajalle levinneitä ja
sukulaislajit, jotka teoriamme mukaan polveutuvat yhteisestä
alkumuodosta ja joiden on täytynyt lähteä yhteisestä alkukodista, ovat
voitolla kautta maailman. Niiden leveneminen kummastutti minua ensinnä
suuresti, koska ei mielestäni ollut luultavaa, että linnut
kuljettaisivat niiden munia, ja koska munat, samoinkuin
täysinkehittyneetkin eliöt, heti kuolevat merivedessä. En voinut
käsittää sitäkään, kuinka jotkut naturalistuneet lajit ovat nopeasti
levinneet kautta koko alueen. Mutta kaksi sittemmin havaitsemaani
seikkaa -- ja monia muita samanlaisia tullaan epäilemättä
vastaisuudessa keksimään -- luovat jonkin verran valoa tähän hämärään
asiaan. Olen pari kertaa havainnut, että sorsien äkkiä sukeltaessa
pinnalle lammessa, jossa kasvaa limaskaa, niiden selkään on tarttunut
näitä pieniä kasveja; ja siirtäessäni limaskaa akvariumista toiseen on
minulle sattunut, että samalla olen tahtomattani siirtänyt suolattoman
veden nilviäisiä toiseen akvariumiin. Mutta eräs toinen levenemiskeino
on kenties vielä tehokkaampi: pistin sorsanjalan akvariumiin, jossa
paljon suolattoman veden kotiloita oli juuri tulemassa munista ja
havaitsin kuinka pienen pieniä, äsken munasta päässeitä nilviäisiä
joukottain ryömi pitkin sorsanjalkaa, takertuen siihen niin lujasti,
että otettuani jalan vedestä en saanut niitä pois ravistamalla; vasta
vähän vanhempina ne vapaaehtoisesti irtautuivat siitä. Nämä äsken
munasta päässeet nilviäiset elivät sorsan jalalla kosteassa ilmassa
12-20 tuntia; tässä ajassa voi sorsa tai haikara lentää vähintäin kuusi
tai seitsemänsataa engl. penikulmaa, ja jos tuuli on kuljettanut sen
meren yli jollekin valtamerensaarelle tai muuhun etäiseen paikkaan,
niin se varmasti laskeutuu johonkin lammikkoon tai puroon. Sir Charles
Lyell on kertonut minulle, että on tavattu eräs Dytiscus, johon eräs
Ancylus -- muuan suolattoman veden nilviäinen -- oli lujasti
takertunut. Eräs samaan heimoon kuuluva vesikuoriainen, muuan
Colymbetes-laji, lensi kerran "Beagle" laivan kannelle, laivan ollessa
45 engl. penikulman päässä lähimmästä mantereesta; kuinka paljon
kauemmaksi suotuisa myrskytuuli olisi voinut sen kuljettaa, on
mahdotonta sanoa.
On kauan ollut tunnettua, kuinka äärettömän laajalle useat suolattoman
veden kasvit, vieläpä suokasvitkin ovat levinneet, sekä yli mantereiden
että kaukaisimmillekin valtamerten saarille. Sattuvan esimerkin tästä
tarjoovat Alph. de Candollen mukaan ne maakasviryhmät, joihin kuuluu
hyvin harvoja vesikasveja; jälkimäiset näyttävät alun pitäin ikäänkuin
itsestään saavuttavan laajan levenemisen. Suotuisat levenemiskeinot
selittänevät tämän seikan. Olen aikaisemmin huomauttanut, kuinka
lintujen jalkoihin ja nokkaan on toisinaan tarttunut hiukan multaa. Jos
kahlaajat, jotka tavallisesti oleskelevat lampien lietteisillä
rannoilla, äkkiä säikähtyneinä kohoavat lentoon, ovat niiden jalat
miltei varmasti liejun ryvettämät. Tähän lahkoon kuuluvat linnut
viettävät kuljeskelevampaa elämää kuin mitkään muut ja niitä tavataan
sattumoisin kaikkein etäisimmillä ja autioimmilla avoimen valtameren
saarilla; ei ole todennäköistä, että ne lentoretkillään laskeutuisivat
meren pinnalle, joten lika ei huuhtoudu pois niiden jaloista, ja maalle
saavuttuaan ne varmasti lentävät tavanmukaisille oleskelupaikoilleen,
suolattomien vesien partaille. Luullakseni kasvientutkijat eivät ole
tulleet huomanneeksi, kuinka paljon siemeniä lampien muta sisältää.
Olen tehnyt useita pieniä kokeita, mutta mainitsen tässä ainoastaan
merkillisimmän tapauksen. Otin helmikuussa kolme ruokalusikallista
mutaa kolmesta eri paikasta veden alta erään pienen lammikon reunalta.
Tämä muta painoi kuivattuna ainoastaan 6 3/4 unssia. Säilytin sitä
peitettynä työhuoneessani kuusi kuukautta, poimien ja laskien jokaisen
kasvin, joka siitä kasvoi; kasveja oli useanlajisia ja lukumäärältään
537, vaikka tuo liejuinen muta mahtui pieneen kupposeen, Katsoen näihin
tosiasioihin, olisi mielestäni käsittämätöntä, elleivät vesilinnut
kuljettaisi suolattoman veden kasveja hyvinkin etäällä oleviin lampiin
ja virtoihin, missä ei niitä ennestään kasva. Samalla tavalla lienevät
joidenkin pienempien suolattoman veden eläinten munat levinneet.
Jotkut muut tuntemattomat levenemistavat lienevät myöskin osaltaan
vaikuttaneet. Olen maininnut suolattoman veden kalojen syövän
eräänlaisia siemeniä, kun taas kalat toisia siemeniä nieltyään
oksentavat ne; pienetkin kalat nielevät melkoisen suuria siemeniä,
kuten keltaisen ulpukan ja Potamogeton kasvin siemeniä. Haikarat ja
monet muut linnut ovat vuosisatojen kuluessa joka päivä syöneet kaloja;
syötyään ne nousevat lentoon ja lentävät toisille vesille tai tuulen
kuljettamina meren yli; ja me olemme nähneet, kuinka siemenet, jotka
linnut ovat monien tuntien kuluttua oksentaneet pieninä pallosina tai
ulostaneet, ovat säilyttäneet itäväisyytensä. Nähdessäni Nelumbiumin,
tuon kauniin ulpukan, siementen suuren ko'on ja muistaessani, mitä
Alph. de Candolle lausuu tämän kasvin levenemisestä, arvelin sen
levenemistä olevan mahdoton selittää; mutta Audubon mainitsee
löytäneensä suuren etelämaisen ulpukan (tohtori Hooker'in arvelun
mukaan Nelumbium luteum'in) siemeniä haikaran vatsasta. Nyt on hyvin
luultavaa, että tämä lintu on usein lentänyt vatsa täynnä näitä
siemeniä jollekin etäiselle lammelle ja on varsin todennäköistä, että
se nautittuaan siellä vankan kala-aterian on oksentanut itäväisyytensä
säilyttäneet siemenet pallosina.
Tarkastaessamme näitä eri levenemiskeinoja on muistettava, että kun
jokin lampi tai joki on muodostunut esim. vedestä kohoavalle saarelle,
se aluksi on asukkaita vailla ja silloin on yhdellä ainoalla siemenellä
tai munalla hyvä menestymisen mahdollisuus. Vaikka aina täytyykin olla
taistelua olemassaolosta saman lammen asukkaiden kesken, kuinka
harvalukuisia lajit lienevätkin, niin koska kumminkin taajaan
asutussakin lammessa lajien lukumäärä on pieni verrattuna samankokoisen
maa-alueen asukkaihin, lienee niiden keskinäinen kilpailu vähemmän
ankara kuin kilpailu maaeliö-lajien välillä; tämän vuoksi on vieraan
seudun vesistöistä saapuneella tulokkaalla parempi mahdollisuus
saada itselleen vallatuksi uusi sija, kuin kysymyksen ollessa
maaeliö-siirtolaisista. Meidän on muistettava, että useat suolattoman
veden asujamet ovat alhaisella kehitysasteella, ja on syytä otaksua,
että sellaiset olennot muuntuvat hitaammin kuin korkeammat, joten on
ollut runsaasti aikaa vesieliöiden siirtymiseen. Emme myös saa unohtaa
sitä todennäköisyyttä, että monet suolattoman veden muodot ovat muinoin
olleet levinneinä yhtenäisille äärettömän laajoille alueille ja sitten
paikoitellen hävinneet sukupuuttoon, joten on muodostunut eristettyjä
levenemisalueita. Mutta suolattoman veden kasvien ja alhaisempien
eläinten laaja leveneminen, joko nämä sitten ovat pysyneet kaikkialla
samanlaisina tai jonkun verran muuntuneet, riippuu nähtävästi ensi
sijassa siitä, että niiden siemeniä ja munia levittävät laajalle
eläimet, etenkin suolattomien vesistöjen linnut, joilla on hyvä
lentokyky ja joiden on tapana siirtyä toisilta vesipaikoilta toisille.