Uudet lajit ilmaantuvat hitaasti ja vähitellen. -- Lajien erilaisesta
muuttumisnopeudesta. -- Lajit, jotka kerran ovat kadonneet, eivät enää
uudelleen ilmaannu. -- Lajiryhmät noudattavat samoja yleisiä lakeja
ilmaantumisessaan ja katoamisessaan kuin yksityiset lajit. --
Sukupuuttoon häviäminen. -- Samanaikuisista, kaikkialla maailmassa
tapahtuneista elämänmuotojen muutoksista. -- Sukupuuttoon kuolleiden
lajien sukulaisuussuhteista toisiinsa ja eläviin lajeihin. --
Muinaisten muotojen kehitysasteesta. -- Samojen tyyppien
toisiansa-seuraamisesta samoilla alueilla. -- Jälkikatsaus X:een ia
XI:een lukuun.
Tarkastakaamme nyt, pitävätkö ne eri tosiasiat ja lait, jotka koskevat
elollisten olentojen geologista _vuorojärjestystä_, enemmän yhtä
sen yleisesti vallitsevan mielipiteen kanssa, että lajit ovat
muuttumattomia, vaiko sen mielipiteen kanssa, että lajit ovat hitaasti
ja asteittaisesti toisintuneet muuntelun ja luonnollisen valinnan
vaikutuksesta.
Uudet lajit ovat ilmaantuneet hyvin hitaasti, toinen toisensa jäljestä,
sekä maalla että vedessä. Lyell on osottanut, että on miltei mahdotonta
väittää sitä vastaan, mitä eri tertiari-kerrokset tässä suhteessa
todistavat. Vuosi vuodelta täyttyvät eri kerrosten väliset aukkopaikat
ja kadonneiden ja elossa-olevien muotojen suhde toisiinsa tulee yhä
asteittaisemmaksi. Muutamissa kaikkien nuorimmissa kerrostumissa, jotka
tosin epäilemättä ovat hyvin vanhoja vuosissa mitattuina, tapaamme
ainoastaan pari sukupuuttoon kuollutta lajia ja ainoastaan pari uutta,
vasta näissä kerrostumissa esiintyvää lajia. Sekundariajan muodostumat
ovat katkonaisempia; mutta kuten Bronn huomauttaa, noiden monien
kuhunkin kerrokseen hautautuneiden lajien ilmaantuminen ei ole, yhtä
vähän kuin niiden katoaminenkaan, tapahtunut samaan aikaan.
Eri sukuihin ja luokkiin kuuluvat lajit eivät ole muuttuneet yhtä
nopeasti eivätkä samassa määrässä. Vanhemmissa tertiarikerroksissa
tavataan vielä muutamia elossa olevia kotilomuotoja monien sukupuuttoon
hävinneiden muotojen joukossa. Falconer mainitsee sattuvan esimerkin
samankaltaisesta tapauksesta; eräs elossa oleva krokodiililaji on
tavattu monien sukupuuttoon hävinneiden imettäväisten ja matelijoiden
joukosta alahimalajalaisissa kerroksissa. Siluriajan Lingula eroaa vain
hiukan tämän suvun elossa olevista lajeista, jotavastoin useimmat muut
siluriajan nilviäiset ja kaikki äyriäiset ovat suuresti muuttuneet.
Maaeläimet näyttävät muuttuneen nopeammin kuin vesieläimet, josta
Sveitsissä on havaittu eräs kuvaava esimerkki. On jonkunverran syytä
arvella, että korkealla asteella olevat eliöt muuttuvat nopeammin kuin
alhaiset, joskin tästä säännöstä on poikkeuksia. Kuten Pictet on
huomauttanut, ei organisten muutosten määrä ole sama jokaisessa
toistansa seuraavassa kerroksessa. Mutta jos vertaamme mitä tahansa
toisilleen läheistä sukua olevia muodostumia, havaitsemme kaikissa
lajeissa tapahtuneen jonkin muutoksen. Kun jokin laji on kerran
hävinnyt maan pinnalta, ei meillä ole mitään syytä uskoa, että sama
laji milloinkaan ilmaantuisi uudelleen. Tärkeimpänä näennäisenä
poikkeuksena tästä ovat M. Barranden n.k. "siirtolat", jotka
tunkeutuvat jonakin aikana keskelle vanhempaa kerrostumaa ja sitten
päästävät entisen eläimistön jälleen ilmaantumaan. Lyell'in selitys,
että tässä on kysymys toisen maantieteellisen alueen eläimistön
väliaikaisesta maahansiirtymisestä, tuntuu tyydyttävältä.
Edellämainitut tosiseikat pitävät varsin hyvin yhtä teoriamme kanssa,
sillä siihen ei sisälly mitään varmaa kehittymislakia, jonka mukaan
jonkin alueen kaikkien asujanten täytyy muuttua äkillisesti tai samalla
haavaa tai samassa määrässä. Toisintumisen täytyy tapahtua hyvin
hitaasti ja se kohtaa yleensä ainoastaan muutamia harvoja lajeja
samalla haavaa, sillä kunkin lajin muuntelevaisuus on riippumaton
muiden muuntelevaisuudesta. Riippuu useista monimutkaisista
asianhaaroista -- siitä, ovatko muuntelut suotuisaa laatua,
risteytymisen helppoudesta, seudun vähitellen muuttuvista fysillisistä
elinehdoista, uusien siirtolaisten maahanmuutosta sekä seudun muiden
asujanten laadusta, joiden kanssa muuntelevat lajit joutuvat kilpailuun
-- niissä määrin luonnollinen valinta kartuttaa esiintyviä muunteluita
tai yksilöllisiä eroavaisuuksia, siten aiheuttaen suuremman tai
pienemmän pysyväisen toisintumisen. Ei siis ole mitään merkillistä,
että toinen laji säilyttää muotonsa paljon kauemmin kuin toinen tai
että se muuttuessaan muuttuu vähemmän. Me havaitsemme eri seutujen
nykyisten asujanten olevan samanlaisissa suhteissa toisiinsa. Niinpä
Madeiran maakotilot ja kovakuoriaiset ovat tulleet hyvin eroaviksi
Europan manterella elävistä läheisimmistä sukulaisistaan, jotavastoin
merikotilot ja linnut ovat pysyneet muuttumattomina. Korkeammalla
kehitysasteella olevien olentojen monimutkaisemmat suhteet organisiin
ja epäorganisiin elinehtoihin selittänevät meille, miksi maalla-elävät
ja korkeammalla asteella olevat eliöt nähtävästi ovat muuttuneet
nopeammin kuin alhaisemmat meri-eliöt. Kun useat jonkin alueen
asujamista ovat toisintuneet ja kehittyneet, voimme käsittää johtuvan
kilpailun laista ja eliöiden olemassa-olon taistelussa mitä
tärkeimmistä suhteista toisiinsa, että jokaista muotoa, joka ei ole
jonkun verran toisintunut ja kehittynyt, uhkaa sukupuuttoon-häviämisen
vaara. Käsitämme siis, että saman seudun kaikkien asujanten lopuksi --
silmälläpitäen tarpeeksi pitkää ajanjaksoa -- täytyy toisintua, koska
ne muussa tapauksessa kuolevat sukupuuttoon.
Saman luokan jäsenissä lienee muutosten keskimääräinen suuruus pitkien,
yhtä kauan kestävien ajanjaksojen kuluessa jotenkin sama. Mutta koska
kulutusta kestäviä ja kivettymistä rikkaita maatumia voi muodostua
ainoastaan sellaisina aikoina, jolloin sedimenttiä vahvalti kerrostuu
laskeutuville alueille, on muodostumiemme miltei välttämättä täytynyt
syntyä vain pitkien ja epäsäännöllisesti uudistuvien väliaikojen
perästä. Tämän vuoksi ei niiden organisten muutosten määrä, joita
maahan hautautuneet kivettymät osottavat, ole toisiansa seuraavissa
kerroksissa yhtä suuri. Tältä näkökannalta yksityinen geologinen
muodostuma ei siis esitä mitään uutta, täydellistä luomisnäytöstä, vaan
ainoastaan satunnaisen, alinomaa hitaasti kehittyvästä draamasta miltei
umpimähkään irti-temmatun kohtauksen.
Me käsitämme hyvin, miksi laji, joka kerran on kadonnut ei milloinkaan
ilmaannu uudelleen, vaikkapa aivan samat organiset ja epäorganiset
elinehdot jälleen palautuisivat. Sillä vaikka toisen lajin jälkeläiset
voivatkin soveltautua täyttämään toisen lajin paikan luonnon taloudessa
ja siten syrjäyttää sen (ja epäilemättä niin onkin lukemattomissa
tapauksissa käynyt), eivät nuo kaksi muotoa, uusi ja vanha, sittenkään
ole samat, koska molemmat miltei varmasti perivät erilaisia
ominaisuuksia erilaisilta kantavanhemmiltaan ja koska alkuaan erilaiset
elimistöt muuntelevat eri tavalla. Jos kaikki riikinkukkokyyhkyset
sattuisivat häviämään maailmasta, on mahdollista, että kasvattajien
onnistuisi luoda uusi rotu, jota olisi vaikea erottaa nykyisestä; mutta
jos myöskin kantalaji, kalliokyyhkynen, häviäisi, -- ja meillä on syytä
uskoa, että kantalajit luonnossa tavallisesti väistyvät ja häviävät
sukupuuttoon parantuneiden jälkeläisten tieltä -- on uskomatonta,
että mistään muusta kyyhkyslajista taikkapa vakaantuneesta
kotikyyhkysrodusta saataisiin kasvatetuksi uusi riikinkukkokyyhkynen,
joka olisi identinen nykyisen rodun kanssa. Sillä toisiaan seuraavat
muuntelut olisivat miltei varmasti jonkun verran erilaisia ja uusi
muunnos perisi todennäköisesti joitakin luonteenomaisia eroavaisuuksia
kantamuodoltaan.
Lajiryhmät, s.o. suvut ja heimot, noudattavat samoja yleisiä sääntöjä
ilmaantumisessaan ja häviämisessään kuin yksityiset lajit, muuttuen
enemmän tai vähemmän nopeasti ja suuremmassa tai pienemmässä määrässä.
Kun jokin lajiryhmä on kerran kadonnut, ei se milloinkaan ilmaannu
uudelleen s.o. sen olemassa-olo on yhdenjaksoinen, niin kauan kuin sitä
kestää. Tiedän, että tästä säännöstä on näennäisiä poikkeuksia, mutta
nämä poikkeukset ovat hämmästyttävän harvoja, niin harvoja, että E.
Forbes, Pictet ja Woodward (jotka kaikki ovat minun kannattamieni
mielipiteiden jyrkkiä vastustajia) myöntävät säännön pitävän paikkansa.
Ja sääntö on täysin sopusoinnussa teoriani kanssa. Sillä kaikki saman
ryhmän lajit, olkootpa olleet olemassa kuinka kauan tahansa, ovat
toistensa muuntuneita jälkeläisiä ja polveutuvat samoista
kantavanhemmista. Niinpä esim. kaikkien Lingula-suvun lajien, jotka
ovat esiintyneet toinen toisensa jälkeen kautta aikojen, täytyy
muodostaa katkeamaton sukupolvijono vanhimmasta silurisesta kerroksesta
meidän päiviimme saakka.
Edellisessä luvussa olemme nähneet, kuinka toisinaan voi näyttää siltä,
kuin kokonaiset lajiryhmät olisivat äkkiä kehittyneet, ja olen
yrittänyt antaa selityksen tähän seikkaan, joka olisi teorialleni
tuhoisa, jos se pitäisi paikkansa. Mutta tällaiset tapaukset lienevät
poikkeuksellisia; yleisenä sääntönä lienee lajien lukumäärän
asteittainen kasvaminen, kunnes se on kohonnut korkeimmilleen, ja
sitten, ennemmin tai myöhemmin, asteittainen väheneminen. Jos johonkin
sukuun sisältyvää lajien lukumäärä tai johonkin heimoon sisältyvää
sukujen lukumäärää kuvataan pystysuoralla viivalla, joka, vaihdellen
paksuudeltaan, kulkee läpi niiden geologisten kerrosten, joihin lajit
ovat hautautuneina, näyttää joskus väärin siltä, kuin viiva alkaisi
alapäästänsä leveänä eikä teräväkärkisenä; sitten viiva vähitellen
levenee ylöspäin, usein pysyen jonkun matkaa samanlevyisenä ja vihdoin
ohenee ylemmissä kerroksissa, osottaen lajien vähenemistä ja lopuksi
tapahtuvaa sukupuuttoon häviämistä. Tämä lajin lukumäärän asteittainen
väheneminen on täysin sopusoinnussa teoriamme kanssa, sillä jonkin
suvun lajit ja jonkin heimon suvut voivat vain vähitellen ja hitaasti
lisääntyä, koska muuntumisen ja sukulaismuotojen syntymisen välttämättä
täytyy tapahtua hitaasti ja asteittaisesti: laji synnyttää ensin kaksi
tai kolme muunnosta, nämä kehittyvät vähitellen lajeiksi, jotka
vuorostaan yhtä hitaasti tuottavat uusia muunnoksia ja lajeja j.n.e.
kunnes on muodostunut suuri ryhmä, samoinkuin suuren puun kasvaminen
tapahtuu siten, että samasta rungosta haarautuu yhä uusia oksia.