Jos elolliset olennot elinehtojen vaihtuessa osottavat yksilöllisiä
eroavaisuuksia rakenteensa miltei jokaisessa osassa (ja että näin on
asian laita, sitä ei voida kieltää) ja jos olioiden geometriseen
sarjaan verrattavan lisääntyväisyyden johdosta ankaraa taistelua
elämästä aina taistellaan jonakin ikäkautena, vuodenaikana tai vuotena
(jota seikkaa ei myöskään mitenkään voida kieltää), niin olisihan
silloin, katsoen niiden suhteiden äärettömään monimutkaisuuteen, jotka
yhdistävät kaikkia elollisia olentoja toisiinsa ja elinehtoihinsa ja
jotka aiheuttavat ääretöntä rakenteen, elimistönlaadun ja elintapojen
erilaisuutta olentojen eduksi -- olisihan silloin sangen kummallista,
jollei koskaan esiintyisi olentojen omalle menestymiselle suotuisia
toisintoja, samoinkuin on esiintynyt niin monia ihmiselle hyödyllisiä
toisintoja. Mutta jos nyt joskus esiintyy jollekin elolliselle
olennolle hyödyllisiä muunteluja, niin täten muuntuneilla yksilöillä
varmaankin on paras säilymisen mahdollisuus elämän taistelussa; ja
voimakkaan perinnöllisyyslain mukaisesti tällaiset yksilöt pyrkivät
synnyttämään samanlaatuisia jälkeläisiä. Tätä säilymisen lakia eli
kelvollisinten eloonjäämistä olen kutsunut _luonnolliseksi valinnaksi_.
Se johtaa siihen, että jokainen olento paremmin mukautuu organisiin ja
epäorganisiin elinehtoihinsa, ja senvuoksi useimmissa tapauksissa
myöskin siihen, mitä on pidettävä elimistön edistymisenä. Tästä
huolimatta alhaiset ja yksinkertaiset muodot säilyvät kauan, jos ne
hyvin soveltuvat yksinkertaisiin elinehtoihinsa.
Sen lain mukaisesti, että ominaisuudet periytyvät vastaavassa iässä,
luonnollinen valinta voi muuntaa munan, siemenen, poikasen tai taimen
yhtä helposti kuin täysinkehittyneen olennon. Moniin eläimiin nähden on
sukupuolivalinta ollut apuna tavalliselle valinnalle, takaamalla
elinvoimaisimmille ja paraiten soveltautuneille uroksille suurimman
määrän jälkeläisiä. Sukupuolivalinta antaa uroksille myöskin sellaisia
ominaisuuksia, jotka ovat hyödyksi yksistään niille niiden taistellessa
tai kilpaillessa toisten urosten kanssa. Nämä ominaisuudet periytyvät
joko toiseen tai kumpaankin sukupuoleen, riippuen siitä, kumpiko
perinnöllisyyden muoto on vallalla.
Onko luonnollinen valinta todella aikaansaanut tämän sovelluttaessaan
eri elämänmuotoja elinehtoihinsa ja asemiinsa, sitä seikkaa on
arvosteltava punnitsemalla seuraavissa luvuissa esiintuotavien
todisteiden yleistä pätevyyttä. Olemme kuitenkin jo nähneet, kuinka se
aikaansaa sukupuuttoon kuolemista, ja geologia osottaa selvästi, kuinka
suuri vaikutus sukupuuttoon kuolemisella on ollut maapallon
historiassa. Luonnollinen valinta johtaa myöskin ominaisuuksien
erilaistumiseen, sillä kuta enemmän elolliset olennot erilaistuvat
rakenteeltaan, elintavoiltaan ja elimistön-laadultaan, sitä suurempi
joukko voi saada elantonsa määrätyllä alueella -- siitä saamme
todistuksen katsahtaessamme jollakin pienellä maakappaleella eläviin
asujamiin tai vieraisiin maihin kotiutuneihin eläimiin ja kasveihin.
Kuta erilaisemmiksi jonkun lajin jälkeläiset siis muuttuvat
toisintuessaan ja kaikkien lajien lakkaamatta taistellessa keskenään
lukumääränsä kartuttamisesta, sitä paremmat menestymisen toiveet niillä
on elämän taistelussa. Siten pienet eroavaisuudet, jotka erottavat
toisistaan saman lajin muunnoksia, pyrkivät yhä kasvamaan, kunnes ne
vetävät vertoja niille eroavaisuuksille, jotka erottavat toisistaan
saman suvun eri lajeja, jopa eri sukujakin.
Olemme nähneet yleisten, alueellaan laajalti levinneiden ja avaralla
alueella tavattavien lajien, jotka kuuluvat luokkansa laajimpiin
sukuihin, muuntelevan eniten, ja näillä lajeilla on taipumuksena jättää
perinnöksi toisintuneille jälkeläisilleen sama etevämmyys, joka on
tehnyt ne vallitseviksi alueellaan. Luonnollinen valinta johtaa, kuten
äsken huomautimme, ominaisuuksien erilaistumiseen ja vähemmän
kehittyneiden, välittävien elämänmuotojen runsaaseen tuhoutumiseen.
Tämä selittänee maailman lukemattomien, kaikkiin luokkiin kuuluvien
elimellisten olentojen sukulaisuussuhteet sekä niiden yleensä
selväpiirteiset eroavaisuudet. On todellakin ihmeellistä -- vaikka
tosin asian ihmeellisyys helposti jää meiltä huomaamatta, koska olemme
siihen niin tottuneet -- että eläimet ja kasvit ovat kautta kaikkien
aikojen ja kaikkialla maailmassa toisilleen sukua, muodostaen ryhmiä ja
alaryhmiä -- nimittäin siten, että saman lajin muunnokset ovat
toisilleen läheisintä sukua, että saman suvun lajit ovat vähemmän ja
eri määrässä sukua, muodostaen alasukuja, että eri sukujen lajit ovat
paljon etäisempää sukua ja että suvut ovat toisilleen sukua eri
määrässä, muodostaen alaheimoja, heimoja, lahkoja, alaluokkia ja
luokkia. Minkään luokan alaiset eri ryhmät eivät ole keskenään
rinnakkaisia, vaan ryhmittyvät joidenkin pisteiden ympärille ja nämä
pisteet taas ryhmittyvät toisten pisteiden ympärille j.n.e. miltei
loppumattomiin. Jos lajit olisivat luodut riippumatta toisistaan, ei
tällainen jaotus olisi mitenkään selitettävissä. Mutta se on
selitettävissä perinnöllisyyden ja luonnollisen valinnan monimutkaisen,
sukupuuttoon häviämistä ja ominaisuuksien erilaistumista aiheuttavan
vaikutuksen avulla, joka on havainnollisesti osotettuna kuviossamme.
Samaan luokkaan kuuluvien olentojen sukulaisuutta on joskus esitetty
käyttämällä vertauskuvana suurta puuta. Uskon että tämä vertauskuva
suuressa määrin vastaa todellista asianlaitaa. Vihreät silmikoivat
vesat kuvaavat elossa olevia lajeja ja entisinä vuosina syntyneet vesat
sukupuuttoon kuolleiden lajien pitkää jonoa. Jokaisena kasvukautena
koettavat kasvavat vesat haarautua joka taholle ja kasvaa ympärillä
olevia vesoja ylemmäksi sekä surmata ne, samalla tavalla kuin lajit ja
lajiryhmät ovat kaikkina aikoina kukistaneet muita lajeja suuressa
elämäntaistelussa. Suuret haarat, jotka jakautuvat suuriksi oksiksi,
sekä nämä oksat, jotka jakautuvat pienemmiksi oksiksi j.n.e. olivat
nekin muinoin, kun puu oli nuori, silmikoivia vesoja; ja tämä
haarautuvien oksien välittämä yhteys entisten ja nykyisten silmikkojen
välillä kuvaa varsin hyvin kaikkien kuolleiden ja elossa olevien lajien
jakautumista ryhmiin ja alaryhmiin. Monista vesoista, jotka versoivat
silloin, kun puu vasta oli ainoastaan pensas, on enää elossa vaan pari
kolme, jotka nyt ovat kasvaneet suuriksi oksiksi ja kannattavat muita
oksia. Samoin ovat hyvin harvat niistä lajeista, jotka elivät etäisinä
geologisina aikakausina, jättäneet eläviä ja muuntuneita jälkeläisiä.
Puun varhaisimmasta kasvuajasta alkaen ovat monet haarat ja oksat
kuivuneet ja pudonneet pois, ja nämä oksat ovat omansa esittämään niitä
kokonaisia lahkoja, heimoja ja sukuja, joilla ei nykyään ole mitään
elossa olevia edustajia ja joita tunnetaan ainoastaan kivettyminä.
Samoinkuin siellä täällä vielä näemme hoikan yksinäisen oksan, jonka
latvassa vielä on eloa, kasvavan puun alhaalla olevasta haarasta,
samoin toisinaan näemme eläimen -- sentapaisen kuin ornithorhynchus tai
lepidosireni -- joka sukulaisuussuhteidensa välityksellä jossakin
määrin liittää yhteen kaksi suurta elämänhaaraa ja joka nähtävästi on
säilynyt tuhoisalta kilpailulta sen kautta, että se on elänyt
suojatussa paikassa. Samoinkuin silmikot kasvaessaan luovat uusia
silmikoita ja nämä, jos ovat elinvoimaisia, haarautuvat ja tukahuttavat
latvoillaan monet heikommat oksat, samoin uskon olevan suuren
elämänpuun laidan, joka täyttää maankuoren kuolleilla ja katkenneilla
oksillaan ja joka ikuisesti haarautuvilla kauneilla oksillaan peittää
maan pintaa.