Sen suhde luonnolliseen valintaan. -- Nimitystä käytetty laajassa
merkityksessä. -- Geometrisena sarjana tapahtuva lisääntyminen. --
Kotiutuneiden kasvien ja eläinten nopea lisääntyminen. -- Lisääntymistä
ehkäiseviä seikkoja. -- Yleinen kilpailu. -- Ilmaston vaikutukset. --
Yksilöjen lukuisuuden suoma turva. -- Eläinten ja kasvien monimutkaiset
keskinäiset suhteet kaikkialla luonnossa. -- Ankarinta taistelua
olemasta-olosta käydään saman lajin yksilöjen ja muunnosten välillä;
usein vallitsee ankara taistelu myöskin saman suvun lajien välillä. --
Elimistön suhde muihin elimistöihin on tärkein kaikista suhteista.
Ennenkuin ryhdymme tämän luvun varsinaiseen aiheeseen, täytyy minun
tehdä muutamia alustavia huomautuksia, osottaakseni missä suhteessa
taistelu olemassa-olosta on luonnolliseen valintaan. Edellisessä
luvussa olemme nähneet, että luonnontilassa elävissä elollisissa
olennoissa ilmenee jonkun verran yksilöllistä muuntelevaisuutta; tätä
ei tietääkseni koskaan ole kiellettykään. Meille on vähäpätöistä,
kutsutaanko lukuisia epävarmoja muotoja lajeiksi, alalajeiksi tai
muunnoksiksi, ja mihin arvoluokkaan esim. Britannian kasviston
kaksi- tai kolmesataa epävarmaa muotoa asetetaan, kunhan myönnetään,
että on olemassa joitakin selväpiirteisiä muunnoksia. Mutta
yksilöllisen muuntelevaisuuden ja muutamien selväpiirteisten muunnosten
pelkkä olemassaolo ei paljoakaan auta meitä ymmärtämään, kuinka lajit
syntyvät luonnossa, joskin ne muodostavat lajien syntymiselle
välttämättömän perustan. Kuinka ovat nuo erinomaisen täsmälliset
mukautumiset -- toisen elimistönosan mukautuminen toisen elimistönosan
mukaan ja valitseviin elinehtoihin sekä eri elimellisten olioiden
mukautuminen toistensa mukaan -- saavuttaneet täydellisyytensä? Me
näemme tämän sopuisan mukautumisen selvimmin tikassa ja mistelikasvissa
ja miltei yhtä selvästi alhaisimmassa loiseläimessäkin, joka
takertuu jonkun nelijalkaisen karvoihin tai linnun höyheniin,
sukeltajakuoriaisen rakenteessa, haivenilla varustetussa siemenessä,
jota pieninkin tuulenpuuska lennättää -- sanalla sanoen, me näemme
sopuisaa mukautumista kaikkialla, elollisen maailman joka osassa.
Mistä sitten johtuu, voitanee taaskin kysyä, että muunnokset, joita
olen kutsunut alulla oleviksi lajeiksi, lopuksi muuttuvat selviksi aito
lajeiksi, jotka useimmiten ilmeisesti eroavat toisistaan paljon enemmän
kuin saman lajin muunnokset? Kuinka syntyvät nuo lajiryhmät, jotka
muodostavat n.k. erikoiset suvut ja jotka eroavat toisistaan enemmän
kuin saman suvun lajit? Kaiken tämän aiheuttaa, kuten seuraavassa
luvussa selvemmin saamme nähdä, _taistelu olemassa-olosta_. Tästä
taistelusta johtuu, että muuntelut, jotka -- miten vähäpätöisiä ja
mistä syistä aiheutuneita lienevätkin -- johonkin määrin ovat edullisia
yksilöille näiden suunnattoman monimutkaisissa suhteissa muihin
elollisiin olentoihin ja ulkonaisiin elinehtoihin, auttavat yksilöiden
säilymistä ja periytyvät tavallisesti jälkeläisiin. Jälkeläisillä on
siten paremmat eloonjäämisen mahdollisuudet, sillä niistä monista lajin
yksilöistä, joita määrä-ajoin syntyy, voi ainoastaan pieni osa jäädä
eloon. Olen kutsunut tätä lakia, jonka mukaan jokainen pieninkin muutos
säilyy, jos se vaan on hyödyllinen, _luonnolliseksi valinnaksi_,
osottaakseni sen suhdetta ihmisen vallassa olevaan valintaan. Mutta
Herbert Spencer'in usein käyttämä lausetapa "_kelvollisinten
eloonjääminen_" on täsmällisempi ja toisinaan yhtä sopiva. Olemme
nähneet, että ihminen voi valinnallaan varmasti saavuttaa suuria
tuloksia ja että hän voi mukaannuttaa elollisia olentoja omiin
tarpeisiinsa, kartuttamalla pieniä, mutta hyödyllisiä muunteluja, joita
luonto hänelle on tarjonnut. Mutta luonnollinen valinta on, kuten
myöhemmin tulemme näkemään, voima, joka on lakkaamatta valmis toimimaan
ja joka on äärettömän paljon mahtavampi ihmisen heikkoja ponnistuksia,
samoinkuin luonnon työt voittavat taiteen saavutukset.
Selvitelkäämme nyt vähän yksityiskohtaisemmin olemassaolo-taistelua.
Vastaisessa teoksessani tämä aihe tulee laajemman käsittelyn alaiseksi,
jonka se hyvin ansaitsee. Vanhempi De Candolle ja Lyell ovat laajoissa
ja filosofisissa esityksissään toteennäyttäneet, että elolliset olennot
ovat ankarassa kilpailussa keskenään. Mitä kasveihin tulee, ei
kukaan ole käsitellyt tätä aihetta nerokkaammin ja suuremmalla
asiantuntemuksella kuin Manchesterin tuomiorovasti W. Herbert, mikä
nähtävästi johtuu hänen perinpohjaisesta perehtymisestään
puutarhanviljelykseen. Ei mikään ole helpompaa, kuin sanoissa hyväksyä
universalisen olemisen taistelun totuus, eikä mikään vaikeampaa -- niin
ainakin minusta on näyttänyt -- kuin alituisesti pitää tämä totuus
mielessään. Mutta jollei se ole syvälle mieleemme syöpynyt, käsitämme
vain hämärästi tai aivan väärin koko luonnon talouden kaikkine
levenemistä, harvinaisuutta, häviämistä ja muuntelua koskevine
tosiseikkoineen. Luonto näyttää meistä säteilevän iloa, näemme sen
usein uhkuvan ravinnon yltäkylläisyyttä, mutta useinkaan emme näe
taikkapa unohdamme, miten linnut, jotka huolettomina ympärillämme
visertävät, enimmäkseen elävät hyönteisillä tai siemenillä, siten alati
hävittäen elämää, taikkapa unohdamme, kuinka paljon näitä laulajia tai
niiden munia tai poikasia joutuu petolintujen ja petoeläinten
saaliiksi. Me emme aina pidä mielessämme, että vaikka ruokaa tällä
haavaa olisikin yltäkyllin, ei näin ole laita joka vuonna ja kaikkina
vuodenaikoina.