Muunnokset eivät ole erotettavissa lajeista, paitsi yhdistäviä
välimuotoja tavattaessa ja erään niiden välisen epämääräisen
eroavaisuusmäärän nojalla. Sillä jos kaksi muotoa eroaa toisistaan
hyvin vähän, luetaan ne yleensä muunnoksiksi, vaikkei niitä
voitaisikaan läheisesti liittää toisiinsa. Mutta kuinka suuri sen
eroavaisuusmäärän tulee olla, joka riittää kohottamaan kaksi muotoa
lajien arvoon, sitä ei voi tarkasti määritellä. Suvuissa, joiden
lajiluku jollakin alueella on keskimäärää suurempi on näiden lajien
muunnostenkin luku keskimäärää suurempi. Laajoissa suvuissa ovat lajit
läheisesti, mutta eri tavoin sukua keskenänsä, muodostaen pieniä ryhmiä
toisten lajien ympärille. Lajeilla, jotka ovat hyvin läheistä sukua
muille lajeille, on ilmeisesti rajotettu levenemisalue. Kaikissa näissä
suhteissa laajojen sukujen lajit osottavat suurta yhdenmukaisuutta
muunnosten kanssa. Ja me voimme hyvin käsittää tämän yhdenmukaisuuden,
jos lajit joskus ovat olleet olemassa muunnoksina ja siten saaneet
alkunsa, kun taas tämä yhdenmukaisuus on aivan käsittämätön, jos lajit
ovat toisistaan riippumattomia luomia.
Olemme myöä nähneet, että jokaisessa luokassa laajempien sukujen
kukoistavimmat eli vallitsevat lajit tuottavat keskimäärin lukuisimmin
muunnoksia; muunnoksilla taas on taipumus -- kuten myöhemmin tulemme
näkemään -- muodostua uusiksi erikoisiksi lajeiksi. Siten laajemmat
suvut pyrkivät yhä laajenemaan ja kaikkialla luonnossa pyrkivät ne
elämänmuodot, jotka ovat vallitsevina, tulemaan yhä vallitsevammiksi,
jättäessään paljon toisintuneita, vallitsevia jälkeläisiä. Mutta
laajemmilla suvuilla on myös taipumus vähitellen pirstautua pienemmiksi
suvuiksi, kuten myöhemmin tulemme tarkemmin selittämään. Ja siten
elämänmuodot kaikkialla kautta maailman jakautuvat ryhmiin, jotka ovat
toisten ryhmien alaisia.