Kulkiessani _Beagle_ laivalla luonnontutkijana hämmästyttivät minua
kovin eräät seikat Etelä-Amerikan elollisten olentojen leviämisessä ja
tämän mantereen nykyisten ja entisten sukupolvien suhtautumisessa
toisiinsa. Nämä seikat näyttivät, kuten tämän teoksen myöhemmistä
luvuista on käyvä selville, luovan jonkin verran valoa lajien syntyyn,
tuohon salaisuuksista salaperäisimpään, kuten sitä eräs suurimmista
filosofeistamme on kutsunut. Palattuani kotiin vuonna 1837 johtui
mieleeni, että tämän kysymyksen selvittämiseksi kenties voisi jotakin
tehdä, kärsivällisesti keräilemällä ja pohtimalla kaikkia niitä
tosiseikkoja, joilla saattaisi olla jotakin yhteyttä sen kanssa.
Pantuani tähän työhön viisi vuotta, rohkenin ryhtyä kysymystä
harkitsemaan, pannen paperille muutamia lyhyitä huomautuksia. Nämä
laajensin sitten vuonna 1844 luonnokseksi, joka sisälsi minusta silloin
todenmukaisilta näyttävät johtopäätökset. Siitä lähtien olen tähän
päivään asti ollut herkeämättä kiintyneenä samaan aineeseen.
Toivon että näiden henkilökohtaisten yksityisseikkojen mainitseminen
suodaan minulle anteeksi, koska olen ne maininnut vain osottaakseni,
etten liian hätäisesti ole ryhtynyt tehtävääni.
Työni on nyt (1859) miltei lopussa. Kun sen täydentäminen kuitenkin
vielä vie minulta useita vuosia lisää ja kun ei terveyteni suinkaan ole
vankka, on minua vaadittu julkaisemaan tämä supistelma. Minulla oli
siihen sitäkin enemmän syytä, kun hra Wallace, joka nykyään tutkii
malaijisaariston luonnonhistoriaa, on tullut miltei täydelleen samoihin
yleisiin johtopäätöksiin lajien synnystä kuin minäkin. Vuonna 1858 hän
lähetti minulle muistiinpanonsa tästä aiheesta, pyytäen että
toimittaisin ne Sir Charles Lyell'ille, joka lähetti ne "Linnean
Socitety'lle", ja tämä julkaisi ne aikakauskirjansa kolmannessa
niteessä. Sir Ch. Lyell ja tohtori Hooker, jotka kumpikin tiesivät
teoksestani -- jälkimäinen oli lukenut luonnokseni vuodelta 1844 --
osottivat minulle sen kunnian, että neuvoivat minua julkaisemaan
käsikirjotuksistani joitakuita lyhyitä otteita samanaikaisesti hra
Wallacen oivallisen kirjotelman kanssa.
Tämä supistelma, jonka nyt julkaisen, jää pakostakin vaillinaiseksi. En
voi tähän liittää otteita enkä asiantuntijain lausuntoja erityisten
väitteideni tueksi, mutta uskallan toivoa, että lukijalla on jonkun
verran luottamusta tarkkuuteeni. Erehdyksiä on epäilemättä pujahtanut
joukkoon, vaikka toivon aina olleeni varovainen, luottaessani vain
hyviin todistuslähteisiin. Voin tässä esittää ainoastaan yleiset
johtopäätökset, joihin olen tullut, valaisten niitä vain muutamilla
tosiseikoilla, jotka kuitenkin useimmissa tapauksissa toivoakseni
riittänevät. Ei kukaan voi paremmin kuin minä tuntea, kuinka
välttämätöntä on myöhemmin julkaista yksityiskohtia myöten kaikki ne
tosiseikat, joihin johtopäätökseni perustuvat; sen toivon voivani tehdä
vastedes toisessa teoksessa. Sillä tiedän varsin hyvin, että tässä
teoksessa tuskin on käsitelty ainoatakaan kohtaa, jonka rinnalle ei
voisi asettaa tosiseikkoja, jotka usein näyttävät vievän suorastaan
vastakkaisiin johtopäätöksiin. Oikea tulos on saavutettavissa vain
siten, että tosiseikat ja todisteet otetaan kokonaisuudessaan
tarkasteltaviksi ja punnittaviksi puolelta ja toiselta kussakin eri
kysymyksessä. Mutta se on tässä mahdotonta.
Pahottelen että tilan puute riistää minulta tyydytyksen lausua
kiitokseni siitä suosiollisesta avusta, jota olen saanut hyvin monilta
luonnontutkijoilta, -- useat näistä minulle henkilökohtaisesti
tuntemattomia. En voi kuitenkaan olla käyttämättä tilaisuutta
lausuakseni syvän kiitollisuuteni tohtori Hookerille, joka viimeisten
viidentoista vuoden aikana on minua kaikin mahdollisin tavoin auttanut
laajoilla tietovaroillaan ja erinomaisella arvostelukyvyllään.
Mitä lajien syntyyn tulee, on helppo käsittää että luonnontutkija,
tarkastellessaan elollisten olentojen keskinäistä sukulaisuutta, niiden
embryologisia suhteita, niiden maantieteellistä levenemistä, niiden
esiintymistä määrätyssä järjestyksessä eri geologisissa kerroksissa ja
muita sellaisia seikkoja, saattaa tulla siihen johtopäätökseen,
etteivät lajit ole luodut riippumatta toisistaan, vaan polveutuvat,
kuten muunnoksetkin, toisista lajeista. Kaikesta huolimatta sellainen
johtopäätös, vaikka kuinkakin hyvin perusteltu, lienee riittämätön,
kunnes on voitu näyttää toteen, kuinka nuo lukemattomat lajit ovat niin
toisintuneet, että ovat saavuttaneet sen täydellisyyden rakenteessaan
ja soveltautumiskyvyssään olosuhteisiin, joka syystä herättää
ihailuamme. Luonnontutkijat vetoavat alituisesti ulkonaisiin
olosuhteisiin, kuten ilmastoon, ravintoon j.n.e., pitäen niitä ainoina
muutosten syinä. Rajotetussa merkityksessä tämä voinee olla totta,
kuten jäljestäpäin tulemme näkemään. Mutta nurinkurista olisi lukea
pelkkien ulkonaisten olosuhteiden syyksi esim. tikan jalkojen, pyrstön,
nokan ja kielen rakenne, joka niin ihmetyttävästi soveltuu hyönteisten
pyydystämiseen puunkuoren alta. Samoin on laita mistelin, joka imee
ravintonsa määrätyistä puista, joiden siemeniä määrättyjen lintujen on
kuljetettava, ja jonka yksineuvoiset kukat ehdottomasti vaativat
määrättyjen hyönteisten toimintaa siitepölyn kuljettamiseen kukasta
kukkaan; nurinkurista olisi selittää tämän loiskasvin rakenteen ja sen
suhteen erilaisiin elollisiin olioihin johtuvan ulkonaisista
olosuhteista tai tottumuksesta taikkapa kasvin omasta tahdosta.
On senvuoksi erittäin tärkeätä saada selvä käsitys elollisten olentojen
muuntumis- ja soveltautumistavoista. Alkaessani tehdä huomioitani
näytti minusta todennäköiseltä, että kotieläinten ja viljelyskasvien
huolellinen tutkiminen tarjoisi paraan mahdollisuuden ratkaista tämä
pulmallinen kysymys. Enkä siinä pettynytkään. Tässä kuten muissakin
vaikeissa tapauksissa olen kerran toisensa perästä huomannut, että
tietomme kotieläinten ja viljelyskasvien joukossa tapahtuvasta
muuntumisesta, niin puutteellinen kuin se onkin, tarjoo parhaan ja
varmimman johtolangan. Uskallan sen vuoksi lausua vakaumuksenani, että
tällaiset tutkimukset ovat suuriarvoisia, vaikka luonnontutkijat
ovatkin niitä hyvin yleisesti laiminlyöneet.
Lähtien näistä näkökohdista omistan tämän teoksen ensimäisen luvun
kesytys- ja viljelystilassa tapahtuvalle muuntumiselle. Tulemme siitä
näkemään, että perinnölliset muutokset ovat suureksi osaksi ainakin
mahdollisia ja näemme myöskin -- mikä on ainakin yhtä tärkeätä --
kuinka paljon ihminen kykenee valinnallaan vähitellen suurentamaan
vähäpätöisiä eroavaisuuksia. Siirryn sitten lajien muuntelevaisuuteen
luonnontilassa. Ikävä kyllä on minun pakko käsitellä tätä aihetta aivan
liian lyhyesti, se kun on tarkasti käsiteltävissä vain esittämällä
pitkiä tosiseikkaluetteloja. Pystymme kumminkin tutkimaan, mitkä
olosuhteet ovat muuntuvaisuudelle suotuisimmat. Seuraavassa luvussa
tulee tarkastettavaksi maailman kaikkien elollisten olentojen
keskinäinen "taistelu olemassa-olostaan" joka välttämättä johtuu niiden
suuresta lisääntymisestä geometrisena sarjana. Siinä on Malthuksen oppi
sovellettuna koko eläin- ja kasvikuntaan. Koska kutakin lajia syntyy
paljo useampia yksilöitä kuin elämään voi jäädä ja kun sen johdosta
käydään yhä uudistuvaa "taistelua olemassa-olosta", johtuu tästä, että
jokaisella olennolla, joka vaikka kuinkakin vähän rakenteeltaan eroaa
edukseen muista, on monimutkaisten ja toisinaan vaihtelevien
elinehtojen alaisena suurempi mahdollisuus jäädä elämään ja siten
joutua _luonnon valitsemaksi_. Voimakkaan perinnöllisyyslain
vaikutuksesta jokainen valittu muunnos taas pyrkii jättämään perinnöksi
jälkeläisilleen uuden muuttuneen muotonsa.
Itse pääaihetta, luonnollista valintaa, aion käsitellä laajahkosti
neljännessä luvussa. Näemme siinä, kuinka luonnollinen valinta melkein
välttämättä aiheuttaa vähemmän kehittyneiden elämänmuotojen sammumisen,
johtaen siihen, mitä olen kutsunut _luonteen erilaistumiseksi_.
Seuraavassa luvussa käsittelen muuntumisen monimutkaisia ja vähän
tunnettuja lakeja; viidessä seuraavassa silmäänpistävimpiä ja
tärkeimpiä vaikeuksia, jotka johtuvat tämän teorian omaksumisesta:
ensinnäkin muuttumisessa esiintyviä vaikeuksia, eli miten
yksinkertainen olento tai yksinkertainen elin saattaa muuttua ja
täydellistyä korkealle kehittyneeksi olennoksi tai taiten rakennetuksi
elimeksi; toiseksi kysymystä -- vaistosta eli eläinten sielunkyvyistä;
kolmanneksi hybridismiä eli lajien hedelmättömyyttä ja muunnosten
hedelmällisyyttä, niiden keskenään risteytyessä; ja neljänneksi
geologisten todisteiden epätäydellisyyttä. Seuraavassa luvussa
tarkastelen elollisten olentojen geologista jaksollisuutta aikojen
kuluessa, kahdennessa- ja kolmannessatoista luvussa niiden
maantieteellistä levenemistä eri alueilla; neljännessätoista luvussa
niiden luokitusta eli niiden keskinäistä sukulaisuutta sekä
täysinkehittyneessä että sikiötilassa. Viimeisessä luvussa luon lyhyen
jälkikatsauksen koko teokseen sekä teen muutamia loppuhuomautuksia.
Ottaen lukuun perinpohjaisen tietämättömyytemme kaikkien ympärillämme
elävien olentojen keskinäisistä suhteista ei ole kummasteltavaa, että
moni lajien ja muunnosten syntyä koskeva seikka vielä jää selitystä
vaille. Kuka voi selittää, miksi toinen laji on laajalle levinnyt ja
lukuisa, kun taas toinen samansukuinen laji on rajottunut ahtaalle
alalle ja harvinainen? Ja kuitenkin nämä suhteet ovat erittäin tärkeät,
sillä ne määräävät kunkin tämän maailman olennon nykyisen hyvinvoinnin
ja, kuten luulen, vastaisen menestyksen ja mukautumisen. Vielä
vaillinaisemmat ovat tietomme niiden elollisten olentojen keskinäisistä
suhteista, jotka ovat eläneet maapallon historian monien menneiden
geologisten aikakausien kuluessa. Vaikka paljon jääkin epäselväksi ja
tulee kauan epäselvänä pysymään, olen huolellisimpien tutkimusten ja
tasapuolisimman arvostelun jälkeen, mihin olen kyennyt, tullut siihen
varmaan vakaumukseen, että useimpien luonnontutkijain näihin asti ja
minunkin aikaisemmin kannattamani mielipide -- että jokainen laji on
luotu riippumatta muista -- on väärä. Olen varmasti vakuutettu siitä,
etteivät lajit ole muuttumattomia, vaan että samaan sukuun (genus)
kuuluvat lajit ovat yhden, tavallisesti jo sukupuuttoon hävinneen lajin
suoraan polveutuvia jälkeläisiä, samoinkuin jonkun lajin tunnustetut
muunnokset ovat tämän lajin jälkeläisiä. Lopuksi olen vakuutettu siitä,
että valinta on ollut muutosten tärkeimpänä, vaikkakaan ei
yksinomaisena syynä.