Madlena. Minun sydämeni sykkyy sulasta ilosta.
Pernilla. Joka ymmärtää puukhollarin toimituksen. (Madlena itkee). Joka
murtoluvuissa ja laskukeinossa on toinen Alexander Magnus, (Madlena
itkee). Joka tuntee tabula-lukunsa niinkuin isämeitänsä.
Madlena. Voi, minun suloisin Pernillani! Sinä ilahutat sydäntäni.
Pernilla. Joka saattaa laskea sekä krihvelillä että pännällä kuinka
monta vesihernettä on Kihlajärvessä. (Madlena itkee taas). Mutta herra
on pyytänyt, että hänen pitää olla hänellä välistä apuna
toimituksissaan.
Madlena. Aivan kernaasti pitäköön häntä päivällä, kun minä muuten saan
pitää hänen -- -- --
Pernilla. Se on tietty. Kuka helsingissä ottaisi miestä muilla
ehdoilla.
Madlena. No, onko se hyvän näköinen?
Pernilla. Se on niin hyvän näköinen, että oikein hämmästyin nähdessäni
hänen. Sillä hänellä on muoto ja silmänluonne juuri kuin sillä, joka on
saanut laudaturin mainesanan, ja hän kättelee niin sievästi ja
tasaisesti, juuri kuin hän astuisi ruumiinsaatossa.
Madlena. Mutta onko hänellä mitään tarjoomista?
Pernilla. Sen saatte kyllä tietää, kun tulette naimisiin hänen
kanssansa; muuten jos ei hänellä olisi ollenkaan varoja tarjona, voisi
hän kuitenkin kynällään ja krihvelillään aivan runsaasti holhoa teidät.
Madlena. Mutta pelkään, Pernilla, että herra sen asian taas unhottaa.
Pernilla. Hui! Hai! se on päätetty asia. Se vaan puuttuu, että tekin
puhuttelette häntä ja annatte hänelle suostumuksenne. Ja jos ei se
teille kelpaa, niin kyllä minä otan hänen.
Madlena. Et hiidessäkään ota, minun edestänihän herra on kosioinut.
Pernilla. Mutta jos niin on, ettei hän tyytyisi teihin, vaan näkisi
teidät jo joksikin vanhaksi, ettehän siitä pahastuisi, jos minä
ottaisin hänet?
Madlena. Kuinka vanhaksi minun sitte luulet?
Pernilla. Olettehan neljänkymmenen vuoden ikäinen.
Madlena. Itsekin luulin ennen niin olevani, mutta nykyjään olen
katsellut ja havainnut, niin totisesti kuin olen rehellinen ihminen,
etten ole kolmeakymmentä vuotta vanhempi, sillä sen todistaa
isävainajani käsikirjoitus, joka ei valehtele.
Pernilla. Pianhan sitä ihminen erehtyy. Minua nyt pidetään
neljänkolmatta vanhana, mutta sen pidän varmana, että kun minäkin olen
naitavana, ja katson perään, niin näen minäkin isävainajani kädestä,
etten ole kuin kuudentoista vanha. Sisareni Anna oli myös erehtynyt,
mutta kokonaan toisinpäin. Hänelle tuli ylkämies, kun hän luultiin
olevan neljäntoista vuotta; häntä pidettiin kovin nuorena naitavaksi;
mutta kun katsottiin kirjaan, nähtiin hän kahdeksantoista vanhaksi.
Madlena. Niin näet sen nyt kuinka siinä saatetaan erehtyä, Pernilla!
Mutta milloinka hän tulee tänne?
Pernilla. Hän tulee kello kolme puolenpäivän jälkeen. Parasta on, että
neitsy menee pukeumaan. Muistattehan muuten, mitä olette minulle
luvanneet, sillä minä olen saanut herran tähän toimeen.
Madlena. Nuo viisikymmentä riksiä kyllä saat. Tuossa on käteni.
(Antaa kättä).
Pernilla (itsekseen). Jo nyt on asia alussa. Kyllä se on suuri almu
hankkia tälle tytölle miestä. Enpä ole vielä tuntenut ketään
naimakiihkoisempaa. Jos nyt ainoastaan ikä estäisi häntä naimisesta,
menisipä vaikka käräjiin ja vannoisi itsensä hiiteen, vakuuttaen
itsensä ei olevan kolmeakymmentä vanhempi. (Madlenalle). Mutta
lähdetäänpä kamariin, neitsy!