Ensimäinen kohtaus.
Pernilla. Kyllähän niitä komedioja kirjoitetaan paljokin mailmassa,
mutta eipä kukaan ota kirjoittaakseen tuommoisesta malttamattomasta
miehestä, jolla ei ole aikaa mihinkään. Jos joku ottaisi tuon työkseen,
voisipa herrani siihen antaa hyviä aineita. Sanotaan kyllä sellaisia
luontoja olevan harvassa, eikä niistä kenenkään huolivan, mutta onhan
niitä koko joukko tässä maassa, tuommoisia levottomia ihmisiä, jotka
ihan tyhjästä elämöivät kuin hullut; vaan on toisiakin ihmisiä, joilla
voipi olla kymmenenkin asiaa kerrallaan päässänsä ja kuitenkin
näyttävät ihan joutilailta. Muistanpa kun joku vuosi takaperin
tuomarilla palvellessani ja matkustaessa hänen vaimonsa kanssa,
poikkeusimme tieltä muutaman rouvan tykö, joka otti meitä hyvin hyvästi
vastaan, mutta jolle tuli meistä paljo hääläämistä. Milloin oli hän
tuvassa, milloin kellarissa, milloin hän kiipesi hyllylle, milloin
pöydälle, milloin puhua pörisi hän piikain, milloin renkein kanssa. Jo
pyysimme häntä kymmenenkin kertaa pysymään levossa, sillä meille olisi
ollut tarpeeksi voista ja leivästä. Kymmenenkin kertaa pyyhki hän hikeä
otsastansa ja pyysi meitä vielä puolenkaan tiimaa olemaan
kärsivällisinä. Rouva vannot itsekseen, että jos hän olisi tietänyt
vaimon tuommoista hääläystä alkavan, olisi hän ennen mennyt
keskievariin, sillä hän ei olisi tahtonut olla velassa tuolle vaimolle,
jolla näetsen oli riita-asia käräjissä. Viimeinkin oli ruoka pöydällä,
ja minä luulin näkeväni ainakin jonkun piirakaisen ensi ruuaksi, vaan
eipä kaikesta tuosta pauhaamisesta lähtenyt muuta kuin kakkaraista ja
jauhopuuroa ja kahdeksan kypseksi keitettyä munaa. Mutta olipa tuo toki
jotain! Jospa herra Bielgeschrey kaikella touhullaan voisi munankaan
saada tehdyksi, eipä sitten olisikaan niin kumma, kuin on. Jos hän
touhuaisi vielä pakkaista ja keripukkia pois ajaakseen, voisi sitä
joksikin sanoa. Niin kanteli muinoin eräs vanha maisteri talvella
halkoja kamariinsa ja kamarista liiteriin takasin aina siksi, ettei hän
enää lämmitystä tarvinnut. Mutta herra ei tee mitään, siinä ei ole
mitään eikä siitä tule mitään. Koko tässä talossa ei ole ketään, jota
hän kiittäisi ahkeraksi, muuta kuin minä, ja kuitenkaan ei tässä ole
ketään, josta olisi vähemmän hyötyä kuin minusta, vaikka kyllä aina
olen puuhassa. Kun tuonain kysyi muuan herra minun herraltani, kuinka
paljo väkeä hän pitää, vastasi hän, yhden hengen vain, sillä Pernilla
on sisäpiikani, kyökkipiikani, kamaripalvelijani, sihteerini,
emännöitsijäni, vaimoni; vaikkapa tuo viimeinen asia semminkin on sulaa
valetta. Ei sillä että minä olisin juuri siveämpi kuin joku muukaan,
mutta eihän hänellä ole aikaa tulla kenenkään viereen, enkä minä ole
tosiaan kauniimpi hänen silmissään kuin silloin kun minulla on kynä
korvani takana. Mutta tuollapa tulee emännöitsijäni Madlena.
Toinen kohtaus.
Madlena. Pernilla.
Madlena. Voi onnettomuutta, minkälaisia kirjoittajia te olette!
Pernilla. Siinä se herjaa; mikä teitä nyt vaivaa, mamseli!
Madlena. Kun katsoin oven raosta kirjoitustupaan, niin siellä istuivat
nuo hartaat ja joivat Espanjan viiniä, ja herra luulee niiden vaan
kirjoittavan; ja yksi niistä joi sellaisen muistomaljan: Madlenan
muistoksi! tulkoonpa naiduksi tuo vanha piipputynnyri!
Pernilla. Ha! ha! ha!
Madlena. En minä, Jumalan kiitos, vielä niin vanha ole, että heidän
tarvitsisi minua verrata vanhaan piipputynnyriin.
Pernilla. Niin minäkin luulisin.
Madlena. Enhän minä ole vielä täyttänyt neljäkymmentäkään vuotta.
Pernilla. No, olipa tämä sitte ikää! Onhan tytöstä vielä viidenkymmenen
vuotiaanakin.
Madlena. Ja ilman sitä kannan minä ikäni hyvin, sillä minussa ei ole
vielä yhtään ryppyä.
Pernilla. Hoh, kyllähän teillä vielä on, luullakseni, hyvä, kestävä
ruumis, synti olisi muuta sanoa. Ei se ole teidän muotonne ja
vartalonne tähden kuin ne teitä pilkkaavat, mutta sen vuoksi, että te
välistä herralle kantelette.
Madlena. Se on totta, Pernilla! se on rehellisyyteni tähden kuin minä
saan kärsiä. Ne luulottavat herraa, että he vaivaavat itsiänsä
kuoliaiksi hänen palveluksessaan, ja kärttävät isompaa palkkaa, vaikka
he eivät ansaitse puoltakaan siitä minkä saavat, ja paitsi tätä ei ole
käsissä markkaakaan, josta ne eivät jo nykäse, niin että herra viimein
kerjäläiseksi joutuu.
Pernilla. Älkää sitä sanoko, Herralla on kyllä kovinkin monta silmää
päässä ja hän pitää talostaan niin kovinkin tarkkaa vaaria, ettei häntä
petetä.
Madlena. Juuri siksi, että hän on aina niin ahkerassa toimessa ja
työssä, tulee hän petetyksi. Juuri silloin, kun tahtoisin varoittaa
häntä palvelijainsa petollisuudesta, ei hänellä ole muiden joutavain
toimitusten tähden koskaan aikaa kuunnella minua. Enkä minä olisi
koskaan jäänyt tähän näin kauvaksi ajaksi, jos ei juuri yhden asian
tähden.
Pernilla. No, mikä asia se on?
Madlena. Se, että hän lupasi hankkia minulle miehen. Mutta nuo hiikon
toimitukset tulevat aina väliin.
Pernilla. Eihän tuolla ole aikaa itsekkään naida, vielä vähemmin
naittaa emäntäpiikansa.
Madlena (katkerasti itkein). Kukatiesi olisin jo ollut kauvan aikaa
naituna, jos en olisi luottanut hänen lupauksiinsa.
Pernilla. Ettehän toki, neitsy, itse saata kosia. Sen kyllä toivoisin
olevan tapana; en mar' minäkään niin kauvan näin kävisi kuin käyn.
Madlena. Ei, kyllä se on totta. Mutta matami Niekko on useita kertoja
tarjounut hankkimaan minulle hyvän miehen, mutta minä olen aina
odottanut tuota herran armoa.
Pernilla. Neitsy ratkaisee asian oikeen yhtäkkiä ja ottaa herran
kerrassaan, kun hänen kerran tapaatte jouten.
Madlena. Milloinka sitä tapaa jouten, Pernilla? Voi, voi, jos jotakin
minulle sattuisi, sillä kaikkihan me olemme ihmisiä, niin olisi se
hänen syntinsä. Voi, voi, tuota tuhannen hommaa! Mutta mikä siihen on
syynä, että muutamilla ihmisillä aina on ajan puute.
Pernilla. En tiedä, neitsyt! Mutta arvelen että samate kuin ne, jotka
ovat syntyneet joulu-yönä, aina näkevät kummituksia, ja ne jotka ovat
syntyneet sateella, aina itkevät, arvelenpa, että sellaiset hoppusat ja
työn hommaiset ihmiset, niinkuin herrakin, lienevät tehdyt
kirjoitustuvassa tai syntyneet postipäivänä.
Madlena. Entäs joutavata!
Pernilla. Niin, neitsy! se on vain minun luuloni, jota en pakota muita
uskomaan. Olenpa havainnut välistä herran olevan hyvinkin huoletoinna
ja rauhallisena, mutta heti, kun hän on kuullut puhuttavan kirjeistä ja
toimituksista, on hän tullut semmoiseksi kuin Don Quichote, kun sille
puhuttiin matkustavista ratsuherroista. Mahtanee vissiinkin olla joukko
homman-nesteitä herran vatsassa, joilla lienee se luonto, että ne
alkavat käydä tuhisemaan, kun hän näkee paperipalasen; tai lienee
hänellä veren sijassa läkkiä, joka juoksee ympäriinsä hänen suonissaan.
Madlena. Olkoon mitä tahansa, niin ainakin siitä minä kärsin, ja minun
onneni on jäänyt syrjään hänen malttamattomuutensa tähden.
Pernilla. Hänen oman tyttärensä onni jääpi senvuoksi syrjään. Hän on
luvannut jo satakin kertaa jouduttaa hänelle miestä, mutta on sen taas
sata kertaa unhottanut, ja herra Leander, joka on tytärtä rakastanut
koko vuoden, ei ole vielä saanut tilaa herraa siitä puhutellakaan.
Madlena. Mutta onko Leanderilla ja mamselilla oikein totta saada
toisiaan omakseen.
Pernilla. Aivan varmaan, sen saatte kyllä nähdä.
Kolmas kohtaus.
Leonora. Madlena. Pernilla.
Leonora. Missä on emäntäpiika? Isäni käskee häntä.
Madlena. No, juoksemaanpa sitte.
(Menee).
Pernilla. Olipa hyvä, että hän meni. Nyt saatamme puhua keskenämme
tuosta toisesta asiasta.
Leonora. Voi Pernilla! Minä luotan sinun toimellisuuteesi ja isäni
hyvyyteen sinua kohtaan.
Pernilla. Tänä päivänä pitääkin mar' siitä tulla jotain; sillä minä en
tiedä onko herralla ikään ollut vähempää toimittamista kuin nyt. Minä
olen toimittanut Leanderin tulemaan tänne kello 9 aikana ja niin kyllä
toivonkin hänen saavan neljänneksenkään tunnin aikaa herran kanssa
puhua. Meillä vaan on ajasta ahdas.
Leonora. Kyllähän minäkin toivon, että, kun isäni näkee hänen ja kuulee
hänen säätynsä ja varansa, ei tulekaan asia niin vaikeaksi.
Pernilla. Kyllähän se on totta, mamseli! Mutta sepä vaan on temppu
tavata häntä joutilaana. Mutta tuolta kuulen hänen tulevan. Se on
parasta että menette syrjään.
Neljäs kohtaus.
Bielgeschrey. Lauri Mustonen. Kalle Kyneliin.
Jönssi Santanen. Kristo Piirustin. Pernilla.
(Pernilla istuu pöydän viereen kaavimaan kynää, Bielgeschrey
tulee yönutussaan, neljä kirjoitusmiestä perässä, joilla
kaikilla ovat kirjoituskynät korvan takana).
Bielgeschrey (kävelee edestakasin, katsoen paperilappuun ja huutaa).
Lauri Mustonen!
Lauri (juoksee hänen tykönsä). No, herra!
Bielgeschrey (menee toiselle puolelle). Lauri Mustonen.
Lauri. Tässä olen, herra!
Bielgeschrey (menee toiselle puolelle, katsoo, tirkistää). Kalle
Kyneliin!
Kalle Kyneliin (juoksee hänen tykönsä). Mitä herralla on käskemistä?
Bielgeschrey. Mitä sinä tahdot? Näethän että minulla on toimittamista.
Kalle. Herra on käskenyt minua.
Bielgeschrey. Se on valetta. Miksi olisin sinua käskenyt? Missä on
Jönssi Santanen? Eikö hän ole täällä?
Kalle. Täällä hän on, herra.
Bielgeschrey. Jönssi Santanen!
Jönssi (juoksee hänen tykönsä). Tässä olen, herra!
Bielgeschrey (menee ja katsoo tirkistäen toiselle puolelle). Jönssi
Santanen!
Jönssi (juoksee hänen tykönsä). Mitä herralla on käskemistä?
Bielgeschrey. Oletko kirjoittanut puhtaaksi luettelokirjan viime viikon
menoista?
Jönssi. Olen, herra! tässä se on.
Bielgeschrey. Onko se verrattu pohjakirjan kanssa?
Jönssi. On herra! Minä ja Kristo Piirustin vertasimme ne aamulla
kynttilän valolla.
Bielgeschrey. Te vertasitte kyllä samoin kuin te vertasitte viime
kerrankin. Minä en uskalla ikään mitään päästää silleen, ennenkuin olen
itse katsellut sen läpi. Mitä sinä teet, Pernilla?
Pernilla. Minä istun ja kaavin kyniä valmiiksi kirjoittajille.
Bielgeschrey. Se on minulle mieleen. Minulla on tuosta pii'asta enemmän
hyötyä, kuin kaikista teistä toisista kelvottomista. Nouseppa vähä
ylös, Pernilla! Minä istun vertaamaan, Kristo Piirustin! lue sinä, sinä
luet -- selvimmästi.
Kristo. 21:nä päivänä annettu 3 talaria 2 markkaa herran ruskeain
vaatetten tekopalkkana; 4 markkaa tohveli-pariin Pernillalle.
Pernilla. Se on totta. Minä olen unhottanut kiittää herraa siitä.
kiitoksia, hyvänsuopa herra! kyllä minä ne kulutan herran terveydeksi.
Bielgeschrey. Kiitä minua toinen kerta, Pernilla, eikä silloin kun
istun toimituksissa. Nyt olisimme jo ennättäneet hyvän kappaleen
eteenpäin, jos et olisi lasketellut joutavia. Lue eteenpäin!
Kristo. Neljästä naulasta vasikan lihaa puoli talaria. Neljästä
kannusta maitoa markka. Juomarahaa tynnyristä mädänneitä omenoita,
jotka saimme lahjaksi, markka. Summa 5 talaria 5 markkaa. Naula kahvea
talari. Teeveteen 2 killinkiä. Vintikielestä mamselin kitarriin 3
killinkiä.
Bielgeschrey. Äläpä vielä, kerroppa vielä! Mitä seuraa teeveden
perästä?
Kristo. Sen perästä seuraa vintikielestä 3 killinkiä.
Bielgeschrey. Hiisi teidän kopiiastanne ja vertaamisestanne! 2
killinkiä teeveteen, seuraa: killinki kerjäläiselle.
Pernilla. Se on hävitöintä sellaista unhottaa. Nythän koko lasku tulee
hulluksi.
Bielgeschrey. No älä muuta sano, Pernilla! Enkö minä ole onnetoin
ihminen, jolla on sellaisia palvelijoita. Kun niiden pitäisi minua
auttaa toimituksissani, suovat ne vaan lisää minun niskoilleni.
Kirjoittakaa uudestaan, te lurjukset, kukin kopiiansa, tietänen sitte
viimeinkin sen olevan oikein.
Pernilla. Eikö herra tahtoisi juoda teetä?
Bielgeschrey. Onko minulla aikaa syödä ja juoda? Nyt minulla on kaksi
kirjettä kirjoitettavana. Kirjeen kirjoittamista pidetään helppona
työnä; mutta ne sen sinä pitänevät, jotka eivät ole koittaneet mitä se
on; sillä tässä on samalla kerralla ajatteleminen postipaperia, kynää,
läkkiä, kynttilää, sikilliä, niin että voipi tulla päästä hulluksi
kaikkea tätä ajatellessa.
Pernilla. Herra unhotti vielä lakan pois luettelostaan.
Bielgeschrey. Se on oikein, Pernilla, se on lukematointa. Kirjoitatteko
te siellä, miehet?
Miehet. Kirjoitamme.
Bielgeschrey. Missä ovat kaikki minun kirjoitusneuvoni, Pernilla?
Pernilla (juoksee ympäriinsä). Tässä on postipaperia, tässä on lakkaa,
tässä on sikilli.
Bielgeschrey. Tätä piiatta en voisi tulla toimeen, sillä hänellä on
_memoria localis_. (Istuu kirjoittamaan, mutta nousee kohta ylös).
Pernilla!
Pernilla. Herra!
Bielgeschrey. Ovatko kanat saaneet ruokaa?
Pernilla. Eivät. Herralla on tapana itse ruokkia niitä.
Bielgeschrey. Missä on leivän kannan palaset ja murut, joita eilen
leikkelin?
Pernilla. Tuolla ovat kaapissa.
Bielgeschrey (nakkaa ne ulos akkunasta). Tipa! tipa! tipa!
Viides kohtaus.
Leander. Entiset.
Pernilla. No nyt tulee hän juuri parahiksi, ennen kuin herra joutuu
kirjoittamaan. Menkää nyt häntä vastaan.
Leander. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, hyvä herra! Minulla olisi
kanssanne puhumista, joka on minulle yhtä tähdellistä kuin teillekin.
Bielgeschrey. Mitä se on? Olisitte hyvä ja sanoisitte lyhyesti asianne,
sillä aika on minulle aivan kallis.