Paljon pieniä paloja,
Kalevalan kappaleita
Oli tuuli työnnätellyt
Aalto rannalle ajellut.
Mutta itse sampo vielä ei näkynyt, ei kuulunut. Ja nämät Kalevalan
kappaleet olivat vaan katkonaisia sirpaleita ilman yhteistä sidettä.
Ja luonnollista se olikin. Sillä Kalevalan varsinainen pesäpaikka,
Venäen Karjala, oli aivan käymätöntä eikä siihen aikaan ollutkaan
arvelemista mennä vihollisen valtakunnan aloilta runoja keräämään, jos
niitä olis aavistanutkin löytyväksi. Runojen saantipaikoista sanoo
Porthan, että Karjalassa, Savossa ja Kajaanin kulmalla niitä runsaalta
osataan ja uusiakin sepitellään; kuitenkin valittaa kansan halun näihin
toimiin vähitellen kylmenevän; muissapa maakunnissa, varsinkin meren
rannallisissa sanoo olevan harvassa runon osaajia ja vallan harvassa
runonseppiä.[398]
Ilolla ja ihastuksella otettiin Porthanin teos: De poesi fennica
vastaan. Ganander sen ensimäiseen osastoon liitti onnentoivotusrunon
jossa laulaa:
Jospa vanha Väinämöinen
Tämän tietäisi todexi,
Näistä saisi sanomia,
Totta vanha vetäysi,
Tulis tänne Tuonelasta,
Haappajaisi hartioillen,
Kantelensa kaappajaisi:
Tuopa itze ihmettelis
Kuinga Suomi korkiallen,
Kambia ombi käennyt
Oppineitten olkapäillen.
-- -- --
Iloissansa istuissansa
Virittäisi vickelästi
Kajaavaisen kantelonsa
-- -- --
Että kuulusi kumina,
Helinästä heikommasta
Havattaisihin humina,
Tuonne Tornoan talohon,
Pitkin koko Pohjolata,
Yli suuren Suomen saaren.
Näistä kansan runoista ammensi[399] Porthan syvän tietonsa Suomen runon
luonteesta, vaikka sääntöjensä selitykseksi ottaa esimerkkiä
oppineitten tekemistä nykyisistä runoista koska ne yleisölle olivat
tutummat kuin nuo vasta kansan suusta kerätyt. --
Ylipäätänsä Porthanin antamista säännöistä näkyy, että hän hyvin oli
ymmärtänyt Suomen runon luonteen. Mutta oli mutkia, joista ei saanut
hänkään vielä selvää. Niistä oli tärkein se kuinka runomitan kanssa
saisi sanojen koron yhteen sopimaan. Ensiksi mainittua että Suomen runo
ei ole jaettu värsyjaksoihin ja että värsyt ovat kahdeksantavuiset,
tarttuukin heti tuohon vaikeaan mutkaan ja sanoo Suomen runoissa arvoa
ei noudatettavan niin tarkoin kuin Greikka-Romalaisten runoelmissa.
Sillä vaikka runomme mitta, nuotista arvaten, on trokeinen nelimitta,
niin ei sentähden värsyt aina ole senmukaisia.[400] Säännölliset värsyt
tietysti ovat paraat, vaan jos ei muita sallittaisi, niin pantaisiin
runoniekoille kovin ahtaat rajat. Mutta oikeasta trokeisesta mitasta
poikkeavaisetkin värsyt kuitenkin näkyvät olevan jonkun soinnun lain
alaiset; sillä vaikka sopii sanoa:
Miekka välkkypi verinen,
niin on varsin hyljättävä semmoinen värsy kuin:
Verinen miecka välckypi.
Kokonaan ei siis arvoa saakaan poljeta, sanoo Porthan, mutta vaikea on
sanoa milloin se on sallittu. Joksikuksi selitykseksi säätää sitten 1)
parempi on lyhyt tavuu käyttää pitkänä kuin päinvastoin; 2) värsyn
alussa poikkeus ei ole niin haitallinen kuin lopumpana; 3) värsy ei saa
päättyä yksitavuiseen sanaan; 4) viimeistä edellinen tavuu (penultima)
ei millään muotoa saa olla lyhyt, varsinkin kun sen edellinen
(antepenultima) on pitkä. Monitavuisissa sanoissa kuitenkin tuo ei niin
ole vaarallisena pidettävä ja monitavuisia mielellään pannaankin värsyn
loppuun. -- Tuosta moittii Porthan niitä, jotka mittaa liian
orjallisesti noudattaen, karttavat kaikki parittomantavuisen sanat. --
Tässä Porthan siis vaan salli värsyjä, missä meidän käsityksemme
mukaan, on sananjakoa (caesuri). Vaan myöhemmin tultua näkemään kuin
tarpeelliset semmoiset värsyt ovat, sanoo että niitäkin kaikin mokomin
on käyttäminen[401] sentähden että runo muuten tulee yksitoikkoiseksi,
että runo ei suju niin hyvin jos joka mitan jalka on erisanana kuin
koska erijalat samassa sanassa ikään kuin liitetään yhteen; paitsi sitä
säännöttömät värsyt ovat erinomaisen soveliaat väkeviä, innollisia
tunteita ja ankaria, kerkeitä tapauksia kuvaelemaan. Vakavammat asiatpa
kerrottakoon trokeisilla värsyillä, vaan ei sittenkään saa niitä tulla
aivan monta peräkkäin. -- Riimin Porthan peräti hylkää ja sanoo
että pitää varoa ettei sattumaltakaan tulisi peräkkäin paljon
yhdenpäätteisiä värsyjä. Riimin sijasta sanoo Suomen runossa
viljeltävän alkusointua. Kuitenkin ei hyväksy muutamain tapaa, että
alottavat kaikki värsyn sanat samalla puustavilla. Toinen kaunistus on
ajatusriimi,[402] jota ei hyvässä runossa saa harvaan panna, niinkuin
muutamat ovat tehneet. Tämä ajatusriimi välistä kertoo koko lauseen,
välistä ainoasti lauseen subjektin tai predikatin, välistä kumpasenkin
mutta erivärsyssä; toisinaan kerrotaan vielä päälliseksi koko lausekin
taikka subjektiin tai predikatiin kuuluva painavin sana. Vaan kukas
koko tämän monellaisuuden voi luetellakaan! sanoo Porthan. Suomen runo
ei salli sitä mitä Franskalainen sanoo "enjamber", nimittäin että joku
lauseen sana aivan erikseen heitetään toiseen värsyyn, esim.
Mutta joka ombi aina
Laiska, ei hän paljon paina,
Semmoinen virhe tekee runon kankeaksi ja on haitallinen ajatusriimin
viljelemiselle. Kuitenkaan ei saa liiankaan venyttää ajatusriimiä,
ettei ikävystytä lukijaa. Avukoita on harvoin käyttäminen, joten
voitetaan lyhyyttä ja saadaan värsyn kaunistukseksi asyndeton.
Tällä lailla runomitan säännöt selitettyä, rupeaa Porthan puhumaan
kielestä, sanoen että se pitää olla selvä, vaikkei sentähden kuitenkaan
tarvitse orjallisesti noudatella jokapäiväisessä puheessa tavallista
sanain järjestystä; päinvastoin on sitä soma muutella. Lieneekös Suomen
kielessä erotusta tavallisten ja runollisten sanain välillä, ei sano
tarkoin tietävänsä. Se kuitenkin on varmaa että runoissa tavataan
paljon vanhentuneita sanoja. Muuten varottaa käyttämästä omatekoisia
taikka väärin taivutettuja sanoja ynnä myös panemasta joutavia sanoja
värsyn täytteeksi. Moittien Petraeon ylempänä mainittua sääntöä,
kieltää katkaisemasta ynnä myös yhteenvetämästä (syncope). Sitä vastaan
saanee kukaties Vhaelin kieli-opin mukaan pitentää sanat väliin
pannulla h:lla esim. kuulemahan (kuitenkin sitä varottaa panemasta
praesens-ajan 3:een tekijään, Partitivo sijaan ja 1:een
Substantivoon!!). Myöskin sanoo luvalliseksi erittää kaksoisäänikkäät
esim. _tuho'isi_, (!). Samaten voipi sanoa: _sakia_ (kun tavallisti oli
sakja). Näin myös: _elä'ä_ (eli Savon murteen mukaan: _eleä_).
Kolmanteen tekijään voipi liittää _-pi_ l. _-vi_. Sopii myös sanoa:
vanahat, karuhut (vanhat, karhut). Ja ylipäätään saapi ottaa edukseen
erimurteiden omituisuudet.
Siitä mitä ajatusriimistä on mainittu, seuraa luonnollisesti että
tavallisin koristus Suomen runossa on kertoominen (synonymia). Mutta
vielä parempi on kun kertovärsyissä ainetta samassa selitetään
(exegesis) taikka sanat värsy värsyltä kiihtyvät (exergasia). Kuitenkin
on pitkäpiimäisyyttä varominen ja tavallista kertoomista ynnä
kiihdyttämistäkin ei saa venyttää yli neljän värsyn.
Paraat Suomen runot ovat mahdillista, totista ja ankaraa laatua: harvat
iloista ja somaa. Edellisiin onkin Suomen runon luonne mukavampi,
samatekuin myös kielen, joka on erinomaisen rikas painavista
(ponderosissimorum) sanoista. Suurena apuna runoilijalle ovat ne monet
murteetkin, joista saapi yhdenpitäviä sanoja vaihetellen käyttää, ja
varsinkin ne monet vähennyssanat, verba frequentativa, inchoativa
j.m.s., jotka yhdellä sanalla toimittavat mitä muut kielet koko
lauseella. Sama apu on noista suffixeista ja monista sijoistakin, jotka
myös sallivat sanojen muuttelemisen paikaltaan selkeyden hämärtymättä.
Lopussa väitöstään olisi Porthan[403] luetellut paraat Suomen runoelmat
tekijöineen, vaan kesken se valitettavasti on jäänyt. Muuten
tietäisimme epäilemättä enemmän monen runon tekijästä, kuin mitä tässä
on taidettu ilmi tuoda.
Samoin kuin Porthanin väitöksessä Suomen runon luonne tieteellisesti
oli selvinnyt, niin alkoi se käytöllisestikin melkein virheettömästi
sujua. Enimmin siihen on tainnut vaikuttaa tarkempi tutustuminen
muinaisrunoin kanssa; mutta ettei Porthanin opetuksetkaan turhaan
kaikuneet, näemme verraten Gananderin sekä Wemanin runot ennen
väitöksen ilmestymistä ja sen perästä. -- Sisällyksen suhteen varsinkin
näkyy tään ajan runoissa suuri edistys, johon lienee syynä Ruotsin
lauluseppäin esimerkki. Laadultansa olivat Suomen runot edelleenkin
enimmäksi osaksi tilapäärunollisuutta, mutta alkaa kuitenkin jo
ilmestyä itsenäisempiäkin teoksia. Yksi laji tilapäärunoja sitä vastaan
katoaa; onnentoivotuksia väitöksiin on juuri harva enää näkyvissä.
Porthanin aikuisista runoniekoista viljavin oli meille muuten jo tuttu
Christfried Ganander, Porthanin ahkerin apulainen Suomen kielen ja
muinaisuuden tutkimisessa ynnä väsymätön suomenkielinen kirjottaja. Hän
oli syntynyt v. 1741 Haapajärven kappelissa Kalajokea, vihittiin 1763
papiksi ja 1766 maisteriksi. Viimeiset 15 ikävuotensa eli kappalaisena
Frantzilassa ja kuoli 1790. -- Hänen töistänsä jo tiedämme, että hän
keräeli arvotuksia ja sanalaskuja, jotka edelliset toimitti
painostakin. Uusi lisätty Suomen sanakirjakin hänellä oli valmisna.
Myöskin työskenteli ahkerasti loihturunoin (enimmiten Porthanilta
saaduin) kanssa ja ammensi niistä tietonsa Suomalaisten
muinaisuskosta.[404]
Tuttavuutensa vanhain runojen kanssa näkyykin selvästi hänen
monista omatekoisista runoistansa. Väinämöinen ja Ilmarinen niissä
ovat usein mainitut, runomitta sujuu melkein virheettömästi ja
oikokirjotuksessakin hän usein tavottelee Savon puheenpartta, esim.
_tuossa, tulovi, vaivoa, vaatisia_ (= sitte), vieläpä Gottlundia
ennustaen: _kahteloopi, itek ja keäriköhön_! Kuitenkin ei hän tätä
kirjotustapaa aina noudata, vaan panee tavallistakin sekaan. Oikeaa
runointoa Gananderin teoksissa ei ilmotu; ajatukset ovat jokapäiväisiä
ja esitys enimmiten venyväinen, vaan ei kuitenkaan voi kieltää että hän
runon koristukset ynnä kielen rikkaudet jotenkin taitavasti käytteli.
Siten on esimerkiksi mukailuksensa Vanhan Testamentin runokirjoista,
jossa runolliset ajatukset ja kuvat olivat valmiit, kyllä hupainen
lukea.
Se ilmestyi v. 1786 nimellä: Runokirja,[405] ja sisältää: Korkian
Veisun, Taav. 96:n ja 100:n Psalmin, Hjobin Kirjan 3:n ja 7:n Luvun,
kirjotuksen luukarsinan yli, ajatukset kirkkomaalla, 2 hautakirjotusta,
kaikki runomittalla; sen lisäksi 2 kivipiirrosta hautojen päälle,
semmoisia mihin muistamme Porthanin kehottaneen. Lopussa on Taav. 133:s
Psalmi virreksi tehty.[406] Vielä kauniimmaksi olisivat nämät
mukailukset tulleet, jos ei hän niin aivan uskollisesti olisi seurannut
alkuperäisiä, sillä se on hänet varsinkin estänyt ajatusriimiä
tarpeeksi viljelemästä. Omatekoiset runot lopussa ovat hyvin
tavallisia.
Hiobin kirjan kolmas luku alkaa näin:
Taudin alla angarimman,
Kipeimmän kivun alla
Suuttu Iobi sillä lailla,
Jotta kirois kijvahasti
Pahoin päivänsä peräti,
Sadatteli syndymänsä.
Sitten avais Iobi suunsa,
Näillä sanoilla saneli:
Ohoh olkohon ijäti
Kadotettu kaiketickin
Pahin päivistä peräti,
Jona synnyin syntisparka,
Yö se ylöngin pimeä,
Jona sanottijn saloa:
Mies on sievä sijinnynnä.
Sepä päivä pimiänä
Aina olkohon alati,
Älköön kysykö Jumala,
Ylimmäinen ylähäldä
Päivän semmoisen perähän,
Älköön kirckaus korea
Hänen päällens paistacockaan.
Pimeys ja kuollon varjo
Hänen peittäköön peräti,
Pilvi päälle pyöriköhön,
Sumu syngeä, sakea
Päivän mustan muuttakohon,
Jotta keändyis kauhiaxi
Hirvittäisi hirmuisesti.
J.n.e.
Muita Gananderin teoksia ovat: onnentoivotus väitökseen 1763.[407] Se
on niin kokonaan arvolle perustettua kuusmittarunoa, että voisi luulla
Ingmanin aikuiseksi. V. 1766 ilmestyi hautaruno,[408] runo
kruunuperillinen Kustavin häihin[409] ja onnentoivotus[410] Porthanin
väitökseen: De poesi fennica. Kaksi muuta runoa samasta aineesta löytyy
vielä Topelius'en vanhoissa runoissa I osassa s. 47-51. V. 1771, nyt
kadonnut runo:[411] Vanhan vuoden muistutuxet, Uuden vuoden toivotuxet.
V. 1784, 151 käännettyä uudempaa satua,[412] joista 15 runomitalla.
Nämät viimemainitut hän sanoo "oman harjotuxensa tähden ja
Pohjanmiesten innon ja maun jälken tavallisijn Suomalaisijn runoihin
veisattavaxi panneensa Kesäkuusa 1783." -- Suorasanoisissa saduissa on
kieli ihmeellisesti ruotsinmukainen. Runollisissa se kyllä on puhdas ja
mitta sujuva, vaan satujen aine huonosti valittu ja esitystapa
kuivanlainen. -- Seitsemän vuotta ennen oli ilmestynyt: Caxi neljättä
kymmendä satua suomalaisijn runoihin käätty v. 1775.[413] Ne ovat
melkein kaikki noita ikivanhoja, kansasta kansaan kulkeneita
eläinsatuja ja siis sisällykseltään verrattoman paremmat. Ja myöskin
kertomustavassa on enemmän elävyyttä sekä sukkeluutta, vaikka heiltäkin
puuttuu sitä kokan terävää kärkeä, joka lukijan sydänalaa kutkuttaa
nauruun. Niitä ovat muutamat painetut Toppelius'en vanhoissa runoissa,
vaan en voi olla tähänkin yhtä esimerkiksi ottamatta. Se on tuo ympäri
maailman tuttu satu:
Muurahiset ja heinäsirkat.
Talven tuldua tasaisen,
Vilun saatua vikevän,
Muurahis joucko mukoma
Kusiaiset cuivaisivat
Suloisia suuruxia,
Varsin vahvoja jyviä,
Jotka covin costunehet,
Olit caicki castununna.
Tämän näki nälkähinen,
Sircka sixehen lamainen,
Joca ruasta rukoili,
Ano heildä aprackata.
Mutta cohta muurahiset
Silloin sirkalda kysyvät;
Mitä olet onnetoinen,
Tehnyt kelvotoin kesällä?
Mahdoit kesällä kerätä,
Talven varat valmistella.
Sircka vastasi siveä,
Lausu laillansa katala:
Eipä sijhen ensinkänä
Meidän joucko joutanunna;
Minun aikani alati,
Culu päiväni peräti
Veisatesa väkevästi,
Somasesti soitellesa.
Cuultua curjan puheen,
Tämän vahvan vastauxen,
Muurahiset muutamilla
Vielä sanoivat sanoilla:
Coska kerkesit kesällä
Somaisesti soittamahan,
Nijn nyt hyppeä hyvästi
Tansoa talven ajalla.
Joka laiska Lauvandaina,
Se on musta Sunnundaina,
Jok'ei lijku ljuckashasti
Elon aikana alati,
Sitä nälkä nähtävästi,
Covat sanat cohtajavat.
Viimeeksi on mainittava: Venäjän naimaviisu 1787,[414] Suomeksi ja
Venäjäksi. Venäjästä minverran selvää saapi, niin suomalainen ei
ollenkaan ole käännöstä, vaikka näin on olevinansa.
Toinen ahkera Suomen runolija oli Kaarle Kustaa Weman,[415] josta
myöskin jo on ennen ollut puhetta. Hän oli kihlakunnan kirjurin poika
Liperistä, syntynyt 1740, tuli maisteriksi 1766 ja väitti seuraavana
vuonna Suomen kielen sukulaisuudesta Hebrean kanssa. Tämän teoksen
syystä pääsi sitten 1768 Suomen kielen dosentiksi, jota palkatonta
virkaa kuitenkin, niinkuin olemme nähneet, ei toimittanut kauemmin kuin
yhden lukuvuoden. V. 1775 tuli hän Tukholmaan sotapapiksi ja prinsein
opettajaksi Suomen kielessä. Mutta jo 1776 pantiin hän kirkkoherraksi
Kemiöön, jossa provastina kuoli 1803. -- Kotiseuduillansa Karjalassa
hän jo lasna taisi tottua runoja kuulemaan ja tämä aikainen tottumus
teki hänet taitavaksi runosepäksi. Gananderin runoissa näkyy aina
jotain vähän teeskeltyä, mutta Wemanilta runo aivan luonnollisesti
sujui. Suurempaa runolahjaa kyllä ei ollut hänelläkään, mutta se on
hänellä omituista että rakastaa paljon kuvia ja vertauksia. Niin esim.
Nijnkuin tähdet taivahalla,
Ilman kannen kirkastajat
Ovat Luojan laitoxesta,
Kaikkivallan katzannosta
Toinen toista kirkkahambi,
Toinen toisen valaisia,
Nijn on ilmainen Isämme,
Maan ja taivasten tekiä
Tehnyt ihmisten iloxi,
Koko sugun kunniaxi
Aina aikana kunakin,
Mustan sumun soatessa,
Suuret toimet[416] tähdixemme,
Suuret sielut onnexemme.
Ja toisessa paikassa:
Niinkuin ruumis raukenepi,
Aivan kohta kylmenepi,
Kuin ei sieluhun sidottu
Ole tuohon tuttavaansa,
Nijn on oppi luonnostansa,
Kauppa kaunis laadustansa,
Nijn on pelto, niin on nijtty,
Nijn on taidot oivalliset,
Että varsin vapautta,
Ilman kannen ihanuutta
Hartahasti halajavat,
Aivan anovat himolla,
Ilman kaicki kitistyvät,
Kaicki kuolevat peräti.
Nämät palaset ovat otetut pitkästä runopuheesta, jonka Weman piti
III:n Kustavin kruunaamisesta "Stockholmin kaupungin suuressa
raastuvan-salissa" 1772.[417] Tämän muassa seuraa toinenkin runo, jossa
riemuitsee Kustavin onnistuneesta vallankumouksesta.
Samasta kruunauksesta kirjotti Weman pienemmänkin runon.[418] Paitsi
näitä on hänen teoksiaan vielä painettuna hääruno Kustaville 1766,[419]
jossa Molleron esimerkkiä noudatellen, ylistelee edellistenkin
Kustavien töitä. Viides runonsa oli Aatolp Fredrikin kuolemasta.[420]
Näiden lisäksi mainitsee tohtori Elmgrén[421] hänen kirjottaneen
jälkimuistoja äitilleen ynnä sisarelleen, arvellen, että nekin
olivat suomalaisia runoja. Ja luultavaa se onkin; mutta se ovat
tietymättömissä.
Erinomaisen luonteen ilmotti Henrik Achrenius. Hän oli ennenmainitun
runoniekan Simo Achrenion veli, syntynyt 1730, eli nimismiehenä
Kalajoella ja kuoli 1798.[422] Hänen runoissaan kuvasteleikse III:n
Kustavin iloinen ja leikkisä, vaan irstamainen aika. Achrenius oli
suuri koiransilmä ja hulivili; laulaminen sekä runoksi että riimiksi
häneltä sujui hyvin liukkaasti ja häneltä onkin jäänyt useampia runoja.
Enimmät ovat leikkisää laatua ja muutamat rivosanaisia. Jälkimäisistä
on yksi: "Apulaista tarvihteva maamittari" painettu Toppelius'en
vanhoissa runoissa,[423] mutta vielä julkeampi on mukailus Ovidion
V:stä elegiasta I:ssä kirjassa "Amorum".[424] Alkuperäisessä on
lihallisuus kuitenkin vähän peitetty runollisella hempeydellä, mutta
Achrenion runosta se haisee ihan paljaaltaan. -- Muita Achrenion
teoksia ovat, onnentoivotus väitökseen 1754;[425] runo Kustavin
häistä;[426] laulu papin rouville ja tavallinen morsiantanssi;[427]
nimipäiväruno;[428] kummiruno;[429] runo Kaarle Borgin ja Kaarle
Meurling'in kuulutuspäivänä ja runo edellisen häihin.[430] Hänen
tekemänsä on epäilemättä sekin runo kruunun viinan keitoksesta, joka on
painettu yhdessä valitusrunon kanssa viinan kuolemasta.[431] Siinä
puolustetaan hallituksen asetusta kruunun viinatehdasten laittamisesta
ja alle on piirretty H.A. Morsiantanssi on paras Achrenion teoksista ja
sääli on ettei tilan ahtaus tässä salli sen painattamista.
Totisempi runoilia kuin mainitut kolme oli Juhana Aapraminpoika
Frosterus, Jaakopin ja Aapramin veli. Hän oli syntynyt 1720, tuli
maisteriksi 1745, kirkkoherraksi ja pedagogiksi Kajaaniin 1746,
Sotkamoon 1763, jossa kontrahti-provastina ja jumaluusopin tohtorina
kuoli 1809. Hän oli syvä Suomen kielen tutkija niinkuin hänen meidänkin
aikoinamme vielä hyväksytty kirjansa: "Hyödyllinen huvitus luomisen
töistä" todistaa. Hempeän runolahjansa näytteenä olkoon seuraava
palanen häärunosta:[432]
Sijs ma laulan metzämaasa,
Visertelen virran luona
Catzellesa Caickivallan,
Herran ilmi ihmetöitä,
Joita laulan joutesani,
Kijtän kesken kijruhungin;
Laulavatpa luodut caicki,
Vircovat vilun perästä;
Jopa luopui luodet tuuli,
Covat puustit pohjosesta,
Vihaset vilun vihurit,
Coska läickyi lämmin tuuli,
Kilo kijlsi vetten päälle
Armahasta auringosta,
Sätehistä suloisista.
Silloin jouduit juontehesa
Linnut meille muilda mailda;
Pääskönen pani pesänsä,
Vesilintu vieretteli,
Suoritteli sulkiansa,
Suositteli sulhastansa;
Veden carja caivostansa,
Veden hirmu, hau'in poika,
Vedäxen syvästä veestä,
Talvi majasta mataapi
Rannoille rakendamahan
Leickiänsä lämbymäsä;
Silloin kätki couckuluunsa,
Suunsa tutkamet terävät.
Metzot mustisa mecoisa,
Ucot, uliat urohot,
Vuorten nousit notkelmista,
Näpittelit näppiänsä,
Teeret tulit tanderelle,
Cukertivat cuusikoisa,
Soitit soilla soittimensa,
Pyytkin pyörit pensahisa,
Linnut pienet parvesansa
Kielten kilvasa kihisit,
Visertelit virsiänsä,
Nijnpä hekin häitä laitoit
Suven suodun suosiosa.
Eipä ihmet ihmisistä,
Että hekin ennättävät
Mennä nuorra naimisehen
Keskellä kesäsydändä,
Casvon caiken cukoistaisa
j.n.e.
Kevään tulo on Suomen laulusepillä sekä ruotsin- että suomenkielisillä
kaikkina aikoina ollut mieli-aine, joka erinomaisella suloisuudella on
soitatellut heidän kantelettansa. Muistakaamme Fresen kevätviserryksiä
ja Runebergin monia lauluja tästä aineesta. Suomenkielisistä olemme
tässäkin jo nähneet kolme senkaltaista: Hemmingin virren, Calamnion
runon ja tämän. Eikä ole ihme jos kevät meille Pohjan peräläisille on
tervetullut vieras, kun meidät pitkästä talvivankeudesta viepi ulos
yötöntä kesäpäiväämme ihaelemaan.
Toinen Frosteron runo: Jumalan pyhästä laista[433] yhtä taitavasti
kuvaelee ankarampia asioita, kuin tämä helliä kevättuntehia. -- Paitsi
näitä on Frosterus kirjottanut virsiäkin,[434] jotka otettiin
virsikirjaseuraston painattamiin Uusiin Virsiin. Niitä on 53, joista 3
käännöstä ja 7 vanhaa parannettua virttä. Paratessaan on hän varsinkin
pyytänyt välttää katkaistuja sanoja, mutta valitettavasti on itse
sisällys sitä tehdessä tullut huonommaksi. Riimissään on hän sangen
huolimaton, mutta viljelee enimmiten alkusointua. Frosteron virsillä on
se ansio että eivät ole kovin pitkiksi venytetyt ja kieli sileä,
kaunis; ajatuksetpa eivät ole oikein lämpimiä.
Muuten ovat vielä runoja kirjottaneet: Kaarle Stenius (Sulkavan
kirkkoherra, k. 1810) hautarunon 1767[435] ja häärunon 1775;[436]
Juhana Erikinpoika Frosterus (Kalajoen provasti, k. 1837) hautarunon
1788;[437] Kaarle Jaakop Frosterus hautarunon 1792;[438] Anterus
Törnudd (Lohtajan kirkkoherra, k. 1820) runon III:n Kustavin
kruunaamisesta[439] ja onnentoivotuksen väitökseen 1771;[440] Kaarle
Konstantin Hildén (Vesilahden kirkkoherra, k. 1822) Juhanuksesta
1804;[441] Jaakop Juteini hautarunon Porthanille 1804;[442] Kaarle Borg
(Ylikannuksen kappalainen, k. 1813) valitus- ja herätyshuudon Suomen
yhteiselle kansalle runosanoilla 1807.[443] Nimettömiä ovat:
onnentoivotus väitökseen 1772[444]; III:nen Kustavin kuolemasta
1792;[445] Kalajoen suojelusmiesten karkaamisesta sodasta 1790;[446]
hautaruno Sortavalan puolesta 1768[447] ja Rautalammin puolesta
1771.[448] Edellinen on hyvin kaunis. Se alkaa näin:
Itku kaikkupi kylissä,
Murhe rinnat runtelepi,
Ettei virsikän virene,
Surulaulu sujukkahan,
Sitä suren Sordavala,
Sitä itken surkiasti,
Että kuoli kaunis Herra,
Opettaja oivallinen,
Sitä itken iltakaudet,
Sitä varahin valitan,
Kielet kandelen sovitan;
Sanat suuhun seisahtuvat,
Kieli juuri kohmendupi;
Eipä kuulu kandeleni
Eipä sormet soitakkahan;
Musta murhe sormet sorsi,
Vilu vijma paletteli.
Jospa sormeni sulaisi,
Kieli kylmä lämpiäisi,
Nijn nyt soittaisin surulla,
Suruvirttä vetelisin.
Kaiku, kaiku kandeleni,
Laula kieli kuingas taidat,
Sano puolilla sanoilla
j.n.e.
Lauluntekiöistä on merkittävin Jaakop Zidén, syntynyt 1754, kirkkoherra
ja provasti Marttinan pitjässä, kuoli 1801. Hänen laulunsa ovat
erinomaista laatua; niissä ei juuri ole runollista suloutta, mutta
erinomainen into ja väki. Ikään kuin koskena kuohuen menevät menoansa,
siitä huolimatta josko toisinaan kolistelevatkin mitan kivihin sanain
tavallista muotoa. Mittana heillä enimmin on tuo 17:nen vuosisadan
riimillinen, koron kokonaan polkeva runomitta. Suurin (130 värsyä!) on
valitusvirsi III:n Kustavin kuolemasta,[449] joka niinkin pitkänä on
hupainen lukea. Suomen ja Greikan muinaistarusta yhtenään ottaa nimiä
ja kuvia. Muita Zidénin teoksia ovat: Kaxi laulua rauhan edestä
1791;[450] Sotalaulu 1796;[451] laulu Kustaa Aatolpin käynnistä
Suomessa 1797[452] ja Neuvoja lapsille yhteisestä kansasta 1797.[453]
Muita lauluja ovat sepittäneet J.J. Gabrielinpoika (kukaties
ennenmainittu J.J. Lindström, koska morsiankin on senniminen) häävirren
1778;[454] Ephraim Widenius (kappalainen Dragsfjärd'issä Kemiötä, k.
1798) hautavirren 1780;[455] Taavetti Lönneström (Iitin kirkkoherra, k.
1819) Suomen lasten laulun 1801;[456] se sama on kirjottanut
hengellisiä virsiäkin 1789;[457] Pentti Jaakop Ignatius (Ulvilan
kirkkoherra, k. 1827) hautavirren [458];1803 hänkin on kirjottanut
hengellisiä virsiä 1824;[459] B. v. Knorring kansalaulun 1805;[460] ja
onpas mainio Franzénimme kuitenkin siksi muistanut oman kansansa
kielen, että sille rikkaudestaan soi yhden murusen. Hän nimittäin on
kirjottanut kansalaulun: "Eläköön armias": v. 1805.[461] Nimettömiä on
4 häävirttä,[462] 2 hovilaulua[463] ja 5 Ruotsista käännettyä
sotalaulua.[464]
Arkkiveisuissa oli edellisinä aikakausina ollut joitakuita maallisia
esim. veisut Ahasverosta, Pyhästä Yrjänästä j.s. Joku oli
lystillistäkin laatua niinkuin meille jo tuttu Tuderon veisu talonpojan
kunniaksi. Nyt niiden (varsinkin lystillisten) luku karttui ja samassa
ne paranivatkin. Muutamat ovat Ruotsista käännettyjä, muutamat
alkuperäisiä. Lystillisistä ansaitsevat erimaineen: "Ei aina meill
kekriä kestä"[465] ja "Hoi mengät pijkat ratki".[466]
Mutta sangen merkillistä on että näissä on pari _semmoista, jotka
nyky-aikoina kansalauluina on painettu_. Ne ovat: "Läksin minä kesäyönä
käymään"[467] ja "Hyvä ilta minun lintusein".[468] Kummassakin on
useampia värsyjä kuin nykyisissä kansalauluiksi sanotuissa. Luultavasti
ovat ne herrasmiesten tekemät ja sitten kansaan levinneet. Nuot Suomen
kansan sepittämiksi sanotut nuotit lienevät samalla lailla tulleet
kansaan ja ovat kukaties kaikki alkuperäänsä ulkomaan säveliä, jotka
tässä vaan ovat muodostuneet kansan luonteen mukaan. Sillä Suomen
kansan ainoa vanhempi nuotti on runonuotti. -- Mutta saattaa niinkin
olla että yllämainitut laulut jo silloin kirjotettiin kansan suusta.
Sillä tämän vuosisadan keskipaikoilta lähtien alkoi painosta tulla
talonpoikainkin tekemiä runoja, lauluja ja hengellisiä virsiä. Joku
semmoinen oli jo vuosisadan alkupuoliskolla ilmestynyt, mutta nyt niitä
ilmestyi suuri joukko. Tämä seikka epäilemättä on yhteydessä sen kanssa
että nyt ruvettiin keräämään vanhoja kansan runoja. Runoja ovat
kirjottaneet: nimetön Juvan miesten puolesta jälkimuiston 1754[469]
Mattias Remes (Kiuruvedeltä, k. 1765; oli kuuluisa runoniekka, niinkuin
seuraavassa runossa lauletaan) hautarunon 1757;[470] Paavali Remes
(Mattiaksen veli) jälkimuiston edelliselle 1765;[471] Pietari Väänänen
IV:n Kustaa Aatolpin kruunaamisesta (hän siinä itse näkyy olleen läsnä,
koska sen on kirjottanut 'Norrköpingissä') 1800;[472] Henrik Väänäsen
(myöskin sanottu Konsaheikiksi, köyhä työmies Oulussa, joka kylästä
kylään kulkien elätti itseänsä viulunsoitolla ja runoilemisella, kuoli
viinapäissään lämpöiseen uuniin) lystillinen runolaulu sijtä kummasta
kalakukosta painettiin 1801.[473] Lauluja sepittivät: Henrik Alaan
(kauppias Turussa, mutta luultavasti noita "Suomen porvareita" ja puoli
talonpoika) häävirren 1765,[474] riemulaulun Preussin prinsi Henrikin
käynnistä Turussa 1770[475] ja Uudenvuoden toivotuksen 1773,[476]
kaikki sangen huonot. "Sokiat miehet", Mund Rudell ja L.E. II:n
Kustavin voitoista v. 1792;[477] Juhana Jonnila (Keskievari Ihoden
kylässä Pyhämaan pitäjää) III:n Kustavin murhasta 1792,[478]
Kuninkaasta perheineen 1793 [479] ja Kustaa Aatolpin häistä 1799;[480]
ja Paavali Korhonenkin lähetti esikoisensa ulos maailmaan, nimittäin: 3
hengellistä virttä 1799[481] sekä mainiot häälaulunsa 1807.[482] --
Hengellisiä virsiä ovat muuten sepittäneet talonpojat: Juhana
Erikinpoika Kasvolan kylästä Paimion pitäjää 1764;[483] Anterus
Kreunpoika Nousiaisten pitäjästä 1768[484] ja Anterus Livon vanki
1770.[485]
Mutta merkillisin ja viljavin oli Tuomas Ragvaldinpoika. Hän oli
syntynyt 1724 Laukulan kylässä Tyrvään pitäjää, asuskeli (n. 1760-n.
1780) Turussa ja muutti sitten Loimjoelle, jossa kuoli 1804.[486]
Vaivaisena jo nuoruudestaan ollen, hän ei raskaasen työhön kyennyt,
vaan elätteli itseään tilaisuusvirsien sepittämisellä. Heitä on tullut
painetuksi n. 130, jotka täyttävät 48 numeroa Pippingin luettelossa; ja
paljon niitä on jäänyt painamatta.[487] Näissä on ainoasti pari
varsinaista virsikokousta, muut ovat hää-, hauta- ja hovivirsiä, mutta
nekin kaikki hengellistä laatua. Miellyttävää on nähdä kuinka Tuomas,
vaikka itseään tämmöisellä laulamisella elätteli, ei milloinkaan
imarrellut eikä kirjottanut ihmisten mieliksi. Häävirsissä hän ei
ylistele parikunnan avuja eikä kuvaele heidän tulevaa onneansa, vaan
puhuu ankarasti oikean avioelämän velvollisuuksista ja kysyykin yhdessä
virressä suorastaan oliko heillä tähän toimeen ruvetessa Jumalalle
kelpaava mieli. Hautavirsissä eli jälkimuistoissa samaten harvoin
kiittää kuollutta ja silloinkin vaan sivumennessä; pää-asiana ovat
kehotukset ja varotukset jälkeenjääneille, jotka panee kuolevan suuhun.
Hovivirsissäkin näkyy sama mieli-ala. Esim. ilolaulussa III:n Kustavin
käynnistä Suomessa,[488] ensimäisessä virressä kyllä iloitsee ja
riemuitsee, mutta heti liittää siihen toisen, jossa moittii että
maallista ylimystä niin suurella riemulla vastaan otetaan, vaan
taivaallisen kuninkaan tulosta ei olla milläänkään. Oikeaksi
runoilijaksi ei voi Tuomasta sanoa; mielikuvailoa hänellä ei
paljon ollut ja jumalinen tunteensa, josko syvä, ei ole kylläksi
innokas virret väkeväksi saattamaan. Useammissa vallitsee äly.
Senlisäksi tulee että ovat pitkäpiimäisiä ja että riimi sekä mitta ovat
huononlaisia. Mutta ylipäätään on ajatus niissä selvä, ja miellyttävä
on niissä ilmottuva totinen kristillinen henki. Jossakussa onkin
henkensä kepeämmällä lentimellä kohonnut, niin esim. jälkimuistossa
lapselle:[489]
Nijnkuin elot laihoset,
Heinä, caunit cuckaiset,
Lehtipuut ne ihanat
Elomiehet hackavat;
Aamul aivan aicaisin
Lyödän maahan murscaxijn
Terävällä kirvehell,
Sirpill että vicatell;
Ja nijn latoon, aittahaan
Corjataan caick laitahaan
Poijes tuiscust, tuulesta,
Raju-ilmast suuresta.
Nijn myös tämä poicainen,
Taivan laihon cuckainen,
Piltti pieni piscuinen,
Anders Danielinen.
Tuli lasna aicaisin,
Elons aamull varhaisin
Maahan lyödyx murscaxi
Cuolemalda tuhvaxi.
-- -- -- -- --
Johon jouckoon kyhkyinen,
Lindu pieni mettinen,
Lendi tämä sieluinen
Ilo-arckijn ijäiseen.
Meren aalloist suurista,
Mailman pahoist juonista,
Joc on monen pettävä
Ennen cuin on herävä.
Samaa yksinkertaista mittaa kuin tässä käytteli Tuomas enimmissä
virsissään ja viljeli useimmiten alkusointua sekä monesti ajatusriimiä.
-- Herrasmiehissäkin olemme jo nähneet muutamia virrenseppiä. Muita
semmoisia ovat: Maria Johanintytär Hedrea (Törnävän kappalaisen tytär,
naimisessa Pudasjärven kirkkoherran Sam. Keckmanin kanssa) 2 virttä
1778;[490] Fredrik Axberg (Räätäli,[491] sitten sorvari ja kirjannitoja
Helsingin pitäjästä, k. 1820) 2 virttä 1783;[492] Elias Lagus
(Taivassalon provasti, k. 1819) suomensi Ruotsista Sionin virret
1790;[493] Anterus Achrenius (Aapramin poika, Nousiaisten provasti, k.
1810) 26 virttä 1790,[494] jotka sen puolesta ovat paremmat kuin isän
että eivät ole niin pitkäpiimäisiä. Anterus Antinpoika Björkqvist
(Vehmaan kappalainen, k. 1809) yhden virren.[495] Sen kanssa on yhdessä
painettu toinenkin virsi, jossa värsyin alkupuustaveista saapi nimen
Elisabet Johannexentytär Enberg. -- Mikael Sjöberg 4 virttä 1803;[496]
Kaarle Brasse (Kappalainen Vesilahdella, k. 1822) virren 1805[497] ja
toisen 1807.[498] Nimettömiä virsiä on paitsi näitä paljon.
Tämän vuosisadan suorasanainen kirjallisuus täyttää paljon suuremman
sijan runollisen suhteen kuin edellisinä aikakausina. Ensimäiset kolme
vuosikymmentä Ison vihan perästä olivat kuitenkin vielä jotenkin
köyhänä semmoisista, sillä Suomalaiset eivät vielä olleet siksi
vironneet sodan rasituksista että olisivat voineet kannattaa paljon
suurempia kirjoja. -- Alkuperäisistä jumalisista on nytkin suurin osa
saarnoja, muuten enimmiten katkismuksentapaisia teoksia. Jumalisista
alkuperäisistä kirjottajista ansaitsevat erimaineen: Juhana
Wegelius;[499] Aapram Achrenius;[500] Israel Lithovius, Lapuan
provasti, k. 1788;[501] Tuomas Stenbäck, Saloisten, sitten Limingan
kirkkoherra, k. 1776;[502] Mattias Pazelius Limingan provasti, k.
1771,[503] Lauri Forselius Ruoveden kirkkoherra k. 1799;[504] Anterus
Björkqvist[505] ja Pentti Jaakop Ignatius.[506] Paljon enemmän kuin
näitä alkuperäisiä, on käännöksiä, enimmiten Ruotsin kielestä.
Kääntäjistä tässä mainittakoon erin ahkerana Taneli Virzenius
varakirkkoherra Turussa[507] ja Kustaa Rancken, Suomen kappalainen
Turussa sitten Perniön kirkkoherra, k. 1831,[508] jonka suurin vaikutus
kuitenkin vasta alkoi seuraavana aikakautena. --
Ison vihan ja Porthanin välistä aikaa Suomen kirjallisuuden historiassa
on nimitetty Talous-kirjallisuuden aikakaudeksi.[509] Mutta
suomenkieliseen kirjallisuuteen se nimi ei ollenkaan sovellu, sillä
vasta Porthanin aikoina saivat umpi Suomalaiset runsaammalta nauttia
sen ajan hengen tuotteita.
Tämän vuosisadan alkupuoliskolla ei ilmestynyt tälläistä kirjallisuutta
paljon muualla kuin almanakoissa ja niissäkin vaihetellen
historiallisten ainetten kanssa. Mutta nyt ei almanakoihin muuta
pantukaan kuin talouteen koskevia asioita ja niitä alkoi enemmän
ilmestyä erikirjoinakin. Mainittavimmat ovat Gananderin: eläinten
tautikirja[510] ja maamiehen kotiapteeki[511] 1788, Frosteron jo
mainittu: Hyödyllinen huvitus luomisen töistä 1791, ja _Suomalaiset
Tietosanomat_ 1773 (syksyllä) ja 1776.[512] Viime mainittu oli
ensimäinen suomenkielinen sanomalehti. Se oli ainoasti rahvaanlehdeksi
ai'ottu; toimittajana oli eräs Lizelius. Vähä toista vuotta elettyä, se
kuoli tilaajain puutteesta. Nämät niinkuin Frosteron kirjakin eivät
tarkottaneet ainoastaan talonpojan maallista vaurastumista, vaan
myöskin hengen korottamista tiedon levittämisellä. Merkittävä on että
tämän kirjallisuuden haaran viljelijöissä näkyy muutamia muistakin kuin
pappissäädystä. Onpa niissä yksi talonpoikakin: Erik Kettu Kaustisten
kylästä.[513]
* * * * *
Seitsemän sataa vuotta oli Suomen kansa nyt ollut Ruotsalaisten
yhteydessä, vaan eron hetki läheni. Kipeästi koski miekka, joka vanhat
siteet ratkaisi; kaikin voiminsa ponnisteli Suomen kansa vastaan ja
synkeällä sydämellä katseli se kohtalonsa kamalata muutosta. -- Me,
heidän jälkeisensä tätä tapausta toiselta kannalta katselemme. Missä
heidän kyyneleistä soaistut silmänsä näkivät laskevan päivän
jäähyväisloistoa, siinä me nyt ihaelemme uuden aamun koitetta. Sillä me
olemme nähneet kuin "äitistään" erotettu Suomi siitä ajoin miehen
askelein on ruvennut astumaan omia teitänsä. -- Ruotsin vallotus oli
ollut tarpeellinen; se oli yhdistänyt Suomen eriheimokunnat yhdeksi
kansaksi; se oli liittänyt Suomen sivistyneesen Länsi Europaan. Mutta
jos se valta kauemmin olis kestänyt, niin olis Suomen kansan nimi
vähitellen haihtunut muinaisuuden muistoksi. Me olemme nähneet kuinka
Ison vihan perästä Suomen erinäistunto oli heikontunut ja vaikka se
Porthanin aikoina vähän jälleen oli vironnut, niin raukesi juuri
silloin kuitenkin kansallisuuden vahvin muuri, koska ylhäiset säädyt,
vieraan kielen omaksi ottaen, vieraantuivat kansastansa. Se kyllä on
totta että ahkerasti kirjotettiin ja runoeltiin Suomeksi. Mutta sitä
luultavasti ei olis kestänyt kauan. Sillä jo v. 1804 Åbo Tidningar
siitä runosta puhuen, minkä Juteini oli sepittänyt Porthanin
kuolemasta, arvelevat Suomen runollisuuden olevan kuolemaisillaan.[514]
-- Muutamien vuosikymmenien kuluttua olisi vallassäätyisten
Suomalaisten kansallistunto ainoasti ollut sitä samaa mietoa
nurkkaylpeyttä, jolla Skottlantilainen itseänsä erottaa
Englantilaisesta; Suomen rahvaspa olisi vajonnut ylönkatsotuksi
pariajoukoksi. --
Mutta toisin oli säätty! Suomen kansa sai sijan "kansojen joukossa" ja
pian astui Suomen kansallisuus rohkeasti esiin omaansa takasin
vaatimaan.
Lisäys.
Svijklige Världen oundvijklige
Öd-Dödligheetz
Sorgtröstande Lijksång.
Usle menskobarn betrakta,
Märk och akta
Hur ostadigt Verlden står,
Vexel skiftar, framåt stryker
Vijker, fijker,
Som Tihd, Måln ok Blåst förgår.
Sol ok Månen, alla Tusen
Himmels-Ljusen
Gånga neer ok åter op,
Dag ok Natten, Eld ok Vatten,
Gråt ok Skratten,
Hafva stadigt Växel Lop.
När som heeta Elden sloknar,
Vatnet tioknar,
Blifva Kohl ok kaller Sniöö.
Snö blijr Väska, Kohlen bäska
Aska, Äska,
Hvad som föds ok ey måt döö?
Usle Menske-Barn betrakta,
Märk ok akta,
Huru thet i Världen går,
Huru alt hvad nånsin födes,
Gödes, ödes.
Ingenting beständigt står.
Diuren, som på marcken springa,
Luft-Fät kringa,
Fast de aff en frij Natur,
Måst' lijväl för Dödzens Fahra
Snara vara,
Rädd's Hund, Bössa, Näät ok Buur.
Fiskens Graf (fast han kan flyta)
Är en Gryta
Eller ok en större Fisk,
Stora, the hvar Liustror glimma
Simma, rymma
Sällan, om then fiskar frisk.
Höga Trän, som Himlen hoota,
Fast the roota
In til andra Verlden neer,
Fälla Höst-dags efter Raden
Bladen, Staden
Seer det liksom Skogen seer.
Trägåls-Trän the bära Frukter,
Blomsterlukter,
(Gräset växer, vijsnar bort),
Theras them infödde Maskar
Fnaskar, naskar
In til Trät ok Blomstret tort.
Koppar, som hvarman kan röna,
Blifver Gröna.
Järnet fräter Rosten röd,
Gullet ok thes blanka Syster,
Mister Glijster.
Sit, see här är ok een Död.
Dyra Stenar, fast the hålla,
Måste tåla
Döden, lijk som Malm ok Gull.
Stenar spricka aff hård vinter,
Klinter, Flinter,
Muur ok Gråsten blifva Mull.
Tijden sjelf som är förlijden,
Är aff Tijden
Dräpt, som är ok Födzlen feek;
Men hvem är som suckand' klagar?
Dagar jagar
En hvar an hvart Ögnebleck!
Ögnbleck Ögnbleck, Dimma Dimman
Timma Timman,
Måne Månen, Åhret Åhr,
Tietusen, femtitusen,
Hundratusen
Til vår Evigvarlig Vår.
Alt är, hvad som kan här finnas
Ok besinnas,
Hvad som någon någ'nsin veet,
Obeständigt: Mans Bedriffter,
Skriffter, Griffter,
Stadig är Ostadigheet.
Ty gör alla mycket illa,
The som villa
Sörja thenna lillas Död,
Hvilkens Siäl ey Sorg ey Jemmer
Klämmer, skämmer,
Ther han äter Engla-Bröd.
Låt ey Perle-Tårar trinna,
Strömlijkt rinna,
Hvem som med sin Gud är nögd,
Han kan, han vil, som vårt mästa
Bästa, fästa
Timlig Sorg i Evig Fröjd.
Såta Kropp soff sött ok stilla,
Såta lilla,
Trefald-Salig stora Siäl,
In til Gud föör E'er med Gamman
(Åter?) samman,
Var sidst helsad fahr sidst väl.
Viitteet:
[1] Tätä uutta lausetapaa kenties kummeksittaneen, vaan se on
suomalaisempi kuin tuo tavallinen "13:lla sataluvulla"; sillä Suomeksi
sanotaan: "tuo mies on kolmansilla kymmenillä" = på trettiotalet.
[2] Strandb. herdam. I s. 8.
[3] Arv, h. V. s. 192.
[4] Arv. h. V. 197.
[5] Arv. h. VI. 8.
[6] Arv. h. IV. 19.
[7] Arv. h. I. 151.
[8] Strandb. herdam. I. 321.
[9] Strandb. herdam. I. 13.
[10] Arv. h. II. 28.
[11] Arv. h. monessa paik.
[12] Arv. h. V. 22.
[13] Arv. h. II. 104.
[14] Arv. h. II. 92.
[15] Arv. h. V. 47.
[16] Arv. h. V. 58.
[17] Åbo T. 1784. N:o 49.
[18] "An debeat se transferre in Suetiam -- -- -- hic in patria
remanere" -- -- Arv. h. VI. 96.
[19] "de statu istius patriae" Arv. h. VI. 98.
[20] "de dispositione istius patriae et similiter regni" -- -- Arv,
h. VI. 102.
[21] Elmgrén öfvers. af. Finl. litt. 1542-1770 s. 13.
[22] Esipuheessa Uuteen Testamentiin.
[23] Suomi 1856 s. 43 ja seur.
[24] Tengström Chronol. ant. öfver finska univ:s procansl. etc. s. 43.
[25] Lagus Biogr. ant. om Åbo hofrätts pres. och ledam. (katso
Kröpelin.)
[26] Tengström Chronol. ant. öfver finska univ:s procansl. etc. s. 43.
(meis Fennonibus) Saml. af Åbo domkap:s cirkulärbref 1560-1700 s. 9.
[27] ("universum regnum Suethiae imprimis vero Patria nostra") samassa
kirjassa s. 34.
[28] Register opå Åbo stadz Gårdar och Tompter Anno 1609, Senat ark.
[29] Register opå Wijborgs stadz Mantalledt -- -- pro anno 1601. Senat.
ark. N:o 5791 lehdet 13-18.
[30] Kenties tehnee lukijan mieli nähdä joita kuita senaikuisia
porvarinimiä; enimmiten ovat lyhyitä esim Arkapoika, Tomuhousu, Isopää,
Mustasuu, Härkä, Verijalka, Huisko, Harakka, Ilves, Kauko, Karho,
Salcko, j.n.e. mutta myös Karjalan tapaisia esim. Pitkäläinen,
Louhialainen, Kekäläinen y.m. sekä myös nykyisen Hämeen tavan mukaan
esim. Kumpala, Hattula ja m.
[31] Arv. h. I s. 321-3.
[32] Arv. h. VI, 149.
[33] Åbo Tidn. 1794 N:o 11.
[34] Beskrifn. öfver sjöst. Nystad, praes. Kalm, E. Hoeckert 1753 s. 3.
[35] Katso Strandb herdam.
[36] Strandb. herdam. II. 255.
[37] Esipuhe Uuden Test. käännökseen.
[38] Rukouskirjan esipuhe.
[39] Koskinen Nuijasota I. 65.
[40] eli Finno; tässä häntä mainitaan nimellä "Suomalainen", joka
hänelle omistetaan senaikuisissakin suomenkielisissä kirjoissa k.
esimerk. nimilehtiä virsikirjoissa 17:n vuosisadan alkupuolelta.
[41] Pipp. l. N:o 26.
[42] Pipp. l. N:o 74.
[43] Lagus biogr. ant. om Åbo hofrätts pres. o. ledam. s. 15 ja 427.
[44] Åbo Tidn. 1793 N:o 13.
[45] Orbis arctoi imprimisque regni Sueciae nova et accurata descriptio
Andrea Buraeo Sueco Wittenberg 1631, arkki K. lehti 3 ja 4.
[46] "Ideoque nobiles, mercatores et sacerdotes, rustici etiam ditiores
curant, ut eorum filii ab incunabulis Suecicam discant (Erik
Schroderus, joka itse Suomessa oli käynyt, tämän Buraeon lauseen
esipuheessa Lat.-Ruots.-Suomal. sanankirjaansa kerroten, sanoo
addiscant) linguam eaque ratione eos ad aliarum linguarum proprietates,
pronunciationemque se accommodare assuefaciunt." Yhteen jaksoon B.
vielä mainitsee että Suomenkielessä ei ole puolta (genus) ja siis vaan
yksi artikeli esim. Se mies, se vaimo, se elehin. Tämän arvelee
suuresti helpottavan Suomen kielen oppimista. Kolmas erinomaisuus on
että praepositiones aina asetetaan sanansa perään. "Sed de his satis"
sanoo B. näiden lyhykäisten tietojen lopussa, eikä olisi niitä tässä
niinkään lavealta kerrottu, jos ei tämä olisi ensimäinen kieliopillinen
lause kielestämme.
[47] "Rhytmos praeterea non a simili vocum finitione, ut reliquae
gentes, sed a simili binarum, trinarumve vocum initio observant,
octonis versum syllabis claudentes."
[48] De poesi fennica s. 70.
[49] Esipuhe Uuteen Testamentiin.
[50] Esipuhe virsikirjaan.
[51] Åbo Tidn. 1778 s. 98 (otettu kirjasta Chron. episc. finl.)
[52] Esipuhe psaltariin.
[53] Esipuhe prophetoihin.
[54] Esipuhe prophetoihin.
[55] Pipp. luett. N:o 12.
[56] Schefferus Suecia litt. e. 316. (Hymni ecclesiastici translati in
ling. finnor.). Myöskin mainitaan Jaakop Finnon toimittaneen: Hymnos
ecclesiast. finnici idiomatis auctos.
[57] Tengström. Handl. till upplysn. af Finlands kyrkohist. IV s. 22.
[58] Renvall. Om finska psalmers ålder och författare Mnemosyne 1821
April.
[59] Pipp. I. N:o 22.
[60] Renv. Om finska ps. ålder o. förf. Mnemos. 1821 April.
[61] Merkittävää kuitenkin on, että 1639 vuoden virsikirjan loppuun,
erikseen muista virsistä on pantu N:o 275, 272, 277 ja 240, joiden
alkupuustavit tekevät: I.M.M.R. Olisiko kenties net sepittänyt Jonas
Matthiae Raumannus? Vaan tätä arvelua heikontaa tuo liikanainen M ja
virtten sukulaisuus muiden Hemmingin tekemäin kanssa.
[62] Renvall, Mnemosyne 1821 April. -- Tengström. Handl. t. upplysn. i
Finl. Kyrkkoh. IV. s. 13-25. -- Handl. o. uppsattser rör. Finl. Kyrkoh.
utg. af Lagus I. s. 161-171.
[63] Suom. mainitaan 1581 predikant i Åbo. --
[64] Tengström. Handl. t. uppl. i Finl. Kyrkoh, IV. s. 22. --
[65] Enimmiten Strandbergin mukaan. --
[66] Sen. ark. 1488 l. 79. --
[67] Sen ark. N:o 1808 l. 44.
[68] Handl. o. uppl. rör. Finl. Kyrkohist. utg. af Lagus. I.
[69] "Quantitatum observatio nulla hic in usu est, versus tamen
componuntur, habita certarum syllabarum ratione, ita ut ultimae versuum
syllabae eandem habeant terminationem". Linguae fenn. brev. instit. De
prosodia.
[70] Kallella olevilla numeroilla olen merkinnyt ne, joista Herra
Laulun tirehtöri Lagi minulle hyvätahtoisesti on antanut tiedon; muut
Saksasta käännetyt löytyvät Babstin 1549 ulos antamassa saksalaisessa
virsikirjassa.
[71] Hemmingin virsikirjassa on näillä pällekirjotuksena Latinaisten
virtten alkusanat (Pipp. 1, N:o 27).
[72] Yliopiston kirjastossa on vanha vaillinainen virsikirja, jossa
tämän virren päälle läkillä on kirjotettu: "Protector tuorum Christe
famulorum", mistä se luultavasti on käännetty.
[73] 3 ja 242 löytyvät Svedbergin hyljätyssä virsikirjassa ja 196
Laurentius Petrin toimittamassa ruotsalaisessa virsikirjassa vuodelta
1553.
[74] Suomalaisenkin virsistä ovat runomittaan raketut N:o 144, 238, 353
ja 376.
[75] Pipp. l. N:o 26.
[76] Suom. Virsik. N:o 168 v. 2.
[77] Suom. Virsik. N:o 200. v. 1.
[78] Epitome descriptionis Sueciae, Gothiae, Fenningiae -- -- -- Lib.
III cap. XIV.
[79] "Två sköna psalmer aff finska på svenskan försatte", lopussa
kirjaa Corpusculum doctrinae (Pipp. l. N:o 43).
[80] Suecia litterata s. 316.
[81] Kumma onni on Suomen kieliparalla ollut; aina siinä on nähty
milloin mitäkin vikaa. Silloin soimattiin soukaksi, nytpä pitkäksi
parjataan!
[82] Pipp. l. N:o 261.
[83] Pipp. l. N:o 356.
[84] Pipp. l. N:o 783.
[85] Lexicon Latino-Scondicum, quo quatuor celebriores totius Europae
linguae atque idiomata orbis scil. Latinum, Suecicum, Germanicum et
Venedicum seu Finnonicum -- -- proponuntur -- -- ab Erico Schrodero
1632. (Pipp. luett. N:o 36).
[86] Tämä Schroderon Lexicon Latino-Scondicum on ensimäinen sanakirja,
johon Suomeakin on otettu. Schroderus esipuheessa kertoo asialla
Suomessa käydessä havainneensa, ettei löytynyt minkäänlaista Suomen
sanakirjaa koulujenkaan tarpeeksi. Siihen arvelee syynä olevan
kirjapainon puutteen, koska Suomi muuten muka on rikas oppineista,
muita kieliä taitavista miehistä ja Suomen kieli erinomaisen varakas
sanoista. Tätä puutetta poistaakseen oli Schr. tekeillä olevaan
sanakirjaansa ottanut Suomeakin. Suomen sanat sanoo enemmiten saaneensa
Oulun papilta Marcus Pauli Björneburgensis (Strandbergilla on Oulun
kirkkoherrana Marcus Pauli Sadelerus Porista, mutta hän tuli siihen
virkaan vasta 1647? Turun konrehtorista. Kukaties oli Sad. ensin
apulaisna Oulussa). Merkittävä on vielä sekin että Schr. luettelee
Viron kielen Suomen murretten joukossa ja puhuen siitä missä Suomen
kieli on puhtainna, sanoo sen olevan selvempänä Suomen kuin Venäen
Karjalassa. Ettei tää Venäjän Karjala ole Käkisalmen lääni näkyy siitä,
että sitäkin erikseen mainitaan. Silloinkin siis jo tiettiin
Suomalaisia asuvan ulkona maamme rajaa.
[87] Epitome descript. Sueciae, Gothiae, Fenningiae & subjectarum
provinciarum, Ab. 1650 Lib. VI cap. IX: Foedera quae Sueciae potentiam
stabiliunt potissimum, sunt arctissima illa plurimorum regnornm unio,
et Sueciae, Gothiae Fenningiaeque plenissima confoederatio.
[88] Natales Acad. Aboens. 1648.
[89] Elmgrén öfers. af Finl. litt. 1542-1770 s. 44.
Salve Fennorum gens, o fortissima, salve!
-- -- --
Excipe qui Gothicis venit huc novus hospes ab oris.
Non hospes tamen usque vagus: _patriota futurus_
-- -- -- gothus licet ortu, sim modo Fenno.
[90] "Appendix, in quo exhibentur finnicae gentis scriptores nonnulli."
[91] -- -- "dum peregrina & alius orae labores."
[92] Katso Pipp. l.
[93] Pipp. l. N:o 219.
[94] Pipp 1. N:o 341.
[95] Lagus. Biogr. anteck. om Åbo hofr. pres. o. ledam. s. 15.
[96] "Historiam Finlandiae, patriae suae." (v. der Hardt Holmia litt.),
samassa kirjassa s. 484.
[97] De quibusdam antiqvit. Abogicis 1679.
[98] "Fäderneslandet och sin egen nation". (Pipp. l. N:o 44).
[99] Pipp. l. N:o 4063.
[100] Pipp. l. N:o 93.
[101] Pipp. l. N:o 313.
[102] Pipp. N:o 1 233
[103] "totius orbis Sueo-gothici, Fennicique", -- -- "praecelsum lumen
in orbe Finniaco", -- -- "patria et cuncta Suecia." (Oratio metrica in
parentationem Joannis Kurck. Aboae 1652.)
[104] "Orbi Finnico pacem", -- -- "ad totius patriae desiderium, sed
praecipuam hujus nationis felicitatem", -- -- "natio nostra
Finlandica." (Oratio panegyr. in Gustavi Bjelke reditum de legatione
Muscovitica. Aboae 1659.)
[105] "Communem enim patriam justissimo suffragio, invita etiam
malignitate, dicam, cum non in servitutem, sed in societatem, in
amicitiam et contubernium regni -- -- adoptati sumus." (Panegyris
Carolo Gustavo dicta, Aboae 1657.)
[106] Vindiciae Fennonum Cap. II (l. Nettelbladt Schwed. bibl.
I Stück).
[107] Ibid. esipuheessa.
[108] "Finnonica imprimis haec partae a gente tropheae, Dum gens
spectatrix caetera martis erat." (Narsius poemata miscell.)
Wallhovin tappelusta, Suomi 1841, vihko 2 s. 20.
[109] "Nec timuit gens Fenna necem, ceu turbine quodam Vecta per
adversos sparsit se tota cohortes." -- (Pierii Winsemii panegyr. in
Gust. Ad.). Suomi 1841, v. 2, s. 21.
[110] Magnus princip. Finlandia. (Ruotsiksi kääntänyt Sjöström, H:fors
1844).
[111] Katso Yliopiston kirjastossa: Svenska topografiska saml. del XI.
[112] Lagus biogr. ant. om Åbo hofr. pres. o. ledam.
[113] Katso Stjernman Aboa litterata 1719.
[114] Verrattavaksi sopinee panna että vuosina 1786-1795 Turussa
pidettiin 271 väitöstä, joista 40 Ruotsalaisten kirjottamaa, siis
melkein 6 Suom. 1 Ruots. vastaan.
[115] Aboa vetus & nova. (Suomi 1841 vihko 3 s. 39.)
[116] Tengström Chronol. ant. öfver finska univ. procansl. samt fakult.
medl.
[117] Esipuheessa sanakirjaansa § 15.
[118] Pipp. 1 N:o 55.
[119] "Ut vero talis institutio concinnaretur et conficeretur.
Illustrissimae V. Celsitudinis hortatu & mandatu factum est.
Curat enim Ill. V. C. unice, ut bonum publicum hic promoveatur,
ut prosperi sint subditi -- -- inclarescatque lingua hujus
nationis." -- --
[120] Pipp. luett. N:o 82
[121] Kummaa on että samaten kuin Ruotsinkielinen oli Suomen
kirjallisuuden alottaja, niin oli myös Ruotsalainen ensimäisen Suomen
kieliopin sepittäjä.
[122] "Qvamvis autem haec hallucinatio non magni sit momenti, nec famae
loquentis deroget, vel periculum aliquod ei creet."
[123] Pipp. l. N:o 304.
[124] Handl. o. uppl. rör. Finl. Kyrkohist. utg. af Lagus. IV. s. 106.
[125] Pipp. l. N:o 44.
[126] Elmgrén. Öfvers. af Finl. litt. 1542 - 1770 s. 5.
[127] Pipp. f. N:o 238.
[128] Pipp. l. N:o 271.
[129] Katso s. 32.
[130] Katso: Saml. af Åbo domk. cirkulärbr. 1560-1700.
[131] Katso: Elmgrén, Öfvers. af Finl. litt. 1542-1770.
[132] Stjernman Aboa litt. s. 65.
[133] Tengström. Chronol. förteckn. o. ant. öfver finska Univ. fordna
prokansl. samt fakult. medl. s. 165 ja 166.
[134] Afkortn. o. Qvittentie book -- af Åbo och Björneborgz lähn pro
anno 1651. Lehti 166. Senat. ark.
[135] Katso Pipp. l. N:o 55.
[136] Pipp. l. N:o 117. Pipp. l. N:o 114 on samallainen asetus aatelin
ja muiden säätypersonain suhteen myöskin Suomeksi.
[137] Åbo och Björneb. lähns -- -- Verifikationsbook N:o 1697 sivv.
2813-44. (Senat. ark.)
[138]Pipp. l. N:o 43.
[139] Pipp. l. N:o 51.
[140] Pipp. l. N:o 125.
[141] Pipp. l. N:o 194.
[142] Aboa litter. siv. 109.
[143] In patrium transfert idioma. Onnentoivotus, joka seuraa Pipp. l.
N:o 137.
[144] Latinainen onnentoiv., samaan.
[145] Esipuheessa Rajalenion saarnoihin 1654. Pipp. l. N:o 74.
[146] Katso Elmgrén. Öfvers. af Finl. litt. 1542-1770.
[147] Pipp. l. N:o 48, 49, 63, 87 ja 153.
[148] Pipp. l. N:o 72, 74.
[149] Pipp. l. N:o 97, 163, 172.
[150] Pipp. l. N:o 214, 286.
[151] Tiedot näiden miesten elämästä ovat otetut Strandb. herdam.'sta,
niinkuin muutenkin tässä kirjassa, kun ei muuta lähdettä erikseen
mainita.
[152] Pipp. l. N:o 281.
[153] Tiedot tämän ja muiden Viipurin hipakuntalaisten elämästä on
minulle hyväntahtoisesti antanut prov. Akiander.
[154] Aboa vetus & nova (Suomi 1841 v. III, s. 33).
[155] Linguarum Ebreae & Finnicae convenientia praes. D. Lund. Aboae
1697.
[156] Priscorum Sveogothorum ecclesia 1675. Lib. VI. Cap. VII. § 5,
s.211.
[157] Pipp. l. N:o 55.
[158] Renvall kummeksii kuinka Åbo Tidn. 1796 N:o 18 taisi sanoa tässä
olevan 232 (nähtävästi painovirhe 3 = 5) virttä, koska hänellä käsissä
oleva muka sisälti 251. Siinä oli luultavasti N:o 392 kulunut pois
lopusta.
[159] Mnemosyne 1821. April.
[160] Åbo Tidn. 1796. N:o 18.
[161] Pipp. l. N:o 142.
[162] Pipp. l. N:o 56.
[163] Pipp. l. N:o 176.
[164] Pipp. l. 165. Ensim. painos tuli ilmi Tukholmassa 1671, mutta
tämä Turussa.
[165] Åbo Tidn. 1771, s. 122.
[166] Pipp. l. N:o 38.
[167] Pipp. l. N:o 3951. Renvall (Mnemos. 1821 April, arkkipiispa
Mennanderin puheen mukaan) sanoo tämän painetuksi Kristiinan tai Kaarle
Kustavin kruunausjuhlaa varten.
[168] Pipp. l. N:o 4063.
[169] Pipp. l. N:o 433.
[170] Pipp. l. N:o 234.
[171] Pipp. l. N:o 235.
[172] Pipp. l. N:o 236.
[173] Pipp. l. N:o 250.
[174] Pipp. l. N:o 259.
[175] Pipp. l. N:o 4064.
[176] Katso Suom. sielun tavara 1686.
[177] Colloqvium paenitentis cum Salvatore Jesu k. Suomal. sielun tav.
1686.
[178] Pipp. l. N:o 289.
[179] Suom. siel. tav. 1686.
[180] Pipp. l. N:o 300.
[181] Pipp. l. N:o 4063.
[182] Pipp. l. N:o 234.
[183] Pipp. l. N:o 250.
[184] Pipp. l. N:o 289.
[185] Pipp. l. N:o 324.
[186] Pipp. l. N:o 289.
[187] Pipp. l. N:o 38.
[188] Tengström. Chronol. anteckn. om finska Univ. etc. s. 154.
[189] Tätä on epäilty olisiko todellakin Cajanon sepittämä, mutta se on
joutavaa, sillä se painettiin hänen nimellä 2 vuotta hänen kuoltuansa
k. Pipp. l. N:o 232. Myöskin on arveltu ettei se olisi alkuperäinen,
vaan mukailtu eräästä Lucidoria hautavirrestä, jonka kanssa sillä on
paljon sukulaisuutta ja yhteinen värsymittakin. Tämän kirjan loppuun
painatan Lucidorin virren näytteeksi että Cajanus sen kyllä on
tuntenut, mutta kuitenkin aivan omituisesti sepittänyt omansa vielä
paremmin kuin Ruotsalainen.
[190] Pipp. l. N.o 351.
[191] Pipp. l. N:o 357.
[192] Pipp. l. N:o 351.
[193] Hän kirjotti Linguarum Ebreae & Finnicae convenientia praes.
Lund. 1697.
[194] Beskrifning öfver Cronoby socken praes. Kalm. Åbo 1755, s. 12:
"sysselsatt med den nya finska psalmbokens revision samt korrektur
under trycket."
[195] "De verbis, locutionibus, tractandique modo, ubi sane nec acumen,
nec sublimitatem deesse ostendet liber Hymnorum ecclesiasticorum."
Esipuheessa sanakirjaan § 16.
[196] Linguae fenn. brevis institutio: De prosodia.
[197] Hodegus finnicus: De prosodia.
[198] "Accedit peculiare qviddam in hac lingua quod gaudeat in rhytmo,
aliquot vocibus in initio versus ab cadem littera incipientibus. -- --
Et tales rhytmi sunt magis artificiosi et in hac lingua peculiares"
j.n.e.
[199] "Hoc etiam peculiare est in hac finnica lingua, quod in versu et
rhytmo vel integras lineas & periodos, vel nonnullas voces, ab eadem
litera incipientes, in principio versus habeat."
[200] Pipp. l. N:o 101.
[201] Arvattavasti tuon Uuden kaupungin pormestarin (Isacus Nicolai de
Haricala) poika, joka on mainittu s. 16.
[202] Pipp. l. N:o 152.
[203] Pipp. l. N:o 18.
[204] Tengströms chron. ant. öfv. finska univ. kansl. o. fakult:s medl.
s. 114-6.
[205] Pipp. l. N:o 65.
[206] Pipp. l. N:o 110.
[207] Pipp. l. N:o 137.
[208] Pipp. l. N:o 69.
[209] Pipp. l. N:o 313.
[210] Ei löydy Pipp. luettelossa.
[211] Pipp. l. N:o 93.
[212] Pipp. l. N:o 4063.
[213] Pipp. l. N:o 355.
[214] Pipp. l. N:o 336.
[215] Pipp. l. N:o 363.
[216] Pipp. l. N:o 370.
[217] Geneal. Sursill. s. 109.
[218] Ei löydy Pipp. luettelossa; v. 1715.
[219] Pipp. l. N:o 441.
[220] Pipp. l. N:o 442.
[221] Pipp. l. N:o 443.
[222] Pipp. l. N:o 450.
[223] Pipp. l. N:o 288.
[224] Aboa litt. s. 129.
[225] Esipuheessa sanakirjaan.
[226] Esipuh. sanakirjaan.
[227] Helsingissä Frenckell'in ja Pojan kustannuksella.
[228] Pipp l. N:o 286.
[229] Pipp. l. N:o 354
[230] Ilmajoen provasti, kieliopin tekijä, k. 1723.
[231] Pipp. l. N:o 434.
[232] Pipp. I. N:o 343.
[233] "hvar redlig Svensker man i alla Sverges länder."
[234] "the Svenske hyddor".
[235] "Salve Tu Sueonum ocelle! Salve Tu Fennonum pupilla!"
[236] "Fennia pande viros et munus vindicis imple,
Fennia amica tuis Suecis et gens sociata!
-- -- --
Suethia, Fennia concordes animis studiisque,
Artibus ingenuis proferte viros celebratos!"
[237] Pipp. l. s. 734.
[238] Pipp. l. N:o 782.
[239] Pipp. l. N:o 812.
[240] Katso s. 65.
[241] Pipp. l. N:o 472.
[242] Katso Turun kaupungin henkikirja. Sen. ark. Åbo o. Björneb.
läners verif:b. Bd. II, s. 3673-3751.
[243] Pipp. l. N:o 496.
[244] "Patrio sermone nobis auditur Suomi." De Borea-Fennia praes.
Hassel.
[245] Pipp. l. N:o 789.
[246] Katso esim. Pipp. l. s. 139 muistutuksesta.
[247] Finl. minnesvärda män B. 1, H. I.
[248] Pipp. l. N:o 137.
[249] De Poesi fennica s. 72 muistutuksessa.
[250] Tämän Slavonian kielen erimurteina luettelee Venäjän, Puolan,
Bömin, sekä Moldavian ja Unkarinki kielet!
[251] "Sufficit me Fennum esse et caetera me nescientibus in laudata
gente numerari."
[252] Commentarioli in Urbani Hjerne Pharmacoopaeam. P. Elfving 1725:
"Quid Tibi cum Fennis, Doctor celeberrime Petre? Despectae est genti
consuluisse seclus."
[253] "tantus me a puero torsit amor patriae, ut ejus gratia omnia pati
non recusaverium."
[254] "propterea hactenus infectum mansit, et infectum protegente
clementissimo Numine manebit!"
[255] "Si ob paupertatem & servilem conditionem vitae non despecti
essent fenni corumque lingua." (Tässä hän näkyy Suomalaisiksi lukevan
ainoasti alhaisen kansan.)
[256] Pipp. l. N:o 709.
[257] De conven. ling. Hebreae & Fenn. K. G. Weman & B. J. Ignatius,
1767.
[258] Huittisten prov. k. 1790: Försök att visa gemenskap emellan
finska och grekiska språken 1774.
[259] Siuntion kirkkoherra, kirjotti Lapin kieliopin 1743.
[260] De origine ac religione Fennorum praes. Törner. Upsala, 1728.
[261] "copiam linguae, copiosam licet, tanto redderem copiosiorem."
[262] Finl. minnesvärde män. B. I. h. I, s. 96.
[263] Pipp. l. s. 37.
[264] Pipp. l. N:o 753. "Turun ylicoulusa edestuotu."
[265] S. 72 muistutuksessa.
[266] Katso s. 67.
[267] Suomi 1841. V. 3. s. 33, 34.
[268] "in noto carmine de procis advenientibus." Puheessa Suomen ja
Hebrean sukulaisuudesta.
[269] Simo Lindheim: De diversa origine Finland. et Lapponum. painettu
kirjassa: Nova acta Regiae soc. scient. Ups. vol. II, 1775.
[270] Virmoensis in Finlandia territorii memorabilia praes. Hassel
Gregorius Hallenius. 1741, s. 2-4.
[271] Praes. Hassel 1732, s. 5. Sivu 4 löytyy tässä lause, joka
todistaa mitä Suomalaisen osallisuudesta Ruotsin sodissa ja sen
vaikutuksesta olen väittänyt. Hän sanoo: nähtyäni mitä Suomal. Kustaa
Aatolpin ja muiden Ruotsin kuningasten alla ovat tehneet urhotöitä,
aloin tuntea onnea (mihi gratulari) siitä että kansaltani olen
Suomalainen ja etta kotimaani esi-isäin kunnian kautta on niin mainio.
[272] "Figuris tam dictionum quam sententiarum abundat."
[273] "Synonymiae imprimis et exergasiae ubique adsunt."
[274] "Hi aliquando liberiore spiritu acti -- -- et flumen secuti
nativum, nec rhytmis se adstringere passi, longe altius surrexere."
[275] Katso Genealogia Sursilliana.
[276] Katso esim. Pipp. l. N:o 812.
[277] Esim. Pipp. l. N:o 676.
[278] Pipp. l. N:o 753.
[279] Pipp. l. N:o 560. Tekijän nimeä siinä ei ole mainittu, mutta
8:ssa runossa hän sanoo Affrén'in kapinan tähden tulleensa Turun
linnaan viedyksi ja siellä istuneensa 13 viikkoa.
[280] pain. 1735. Pipp. l. N:o 575.
[281] pain. 1736. Pipp. l. N:o 594.
[282] Pipp. l. N:o 676.
[283] Pipp. l. N:o 677.
[284] Pipp. l. N:o 774 ja 785, jälkimäinen on kadonnut.
[285] Pipp. l. N:o 561 kadonnut.
[286] De Poesi fennica s. 41 muistutuksessa.
[287] Pipp. l. N:o 737, kadonnut.
[288] Pipp. l. s. 737.
[289] Pipp. l. N:o 770.
[290] Pipp. l. N:o 753.
[291] Pipp. l. N:o 769.
[292] Pipp. I. N:o 812.
[293] Geneal. Sursill. s. 266.
[294] Pipp. l. N:o 867.
[295] De poesi fennica s. 7.
[296] S. 19.
[297] Pipp. l. N:o 1155
[298] Pipp. l. N:o 832.
[299] Pipp. l. N:o 678.
[300] Pipp. l. N:o 472.
[301] Pipp. l. N:o 608.
[302] Pipp. l. N:o 976.
[303] Pipp. l. N:o 1062.
[304] Pipp. l. N:o 1018.
[305] Pipp. l. N:o 588.
[306] Geneal. Sursill. s. 165.
[307] Pipp. l. N:o 941.
[308] Pipp. l. N:o 1023.
[309] Pipp. l. N:o 520.
[310] Pipp. l. N:o 603.
[311] Pipp. l. N:o 626.
[312] Pipp. l. N:o 871.
[313] Pipp. l. N:o 940.
[314] Pipp. l. N:o 942.
[315] Pipp. l. N:o 1036.
[316] Pipp. l. N:o 948 ja 1098.
[317] Pipp. l. N:o 947.
[318] Pipp. l. N:o 1143.
[319] Pipp. l. N:o 966.
[320] Pipp. l. N:o 201.
[321] Pipp. l. N:o 589.
[322] Seuraa väitöstä: De consensu rationis & fidei praes. Hassel, Joh.
Gezelius 1744. Ei löydy Pipp. luettelossa.
[323] Pipp. l. N:o 463.
[324] Pipp. l. N:o 496.
[325] Geneal. Sursill. s. 78.
[326] Pipp. l. N:o 499.
[327] Pipp. l. N:o 513.
[328] Pipp. l. N:o 572.
[329] Pipp. l. N:o 746.
[330] Pipp. l. N:o 789.
[331] Pipp. l. N:o 796.
[332] Pipp. l. N:o 830.
[333] Pipp. l. N:o 844.
[334] Pipp. l. N:o 927.
[335] Pipp. l. N:o 965.
[336] Pipp. l. N:o 661.
[337] Pipp. l. N:o 782.
[338] Pipp. l. N:o 1097. Puuttuu niin ettei tiedä onko runo vai laulu.
[339] Pipp. l. N:o 531.
[340] Pipp. l. N:o 533.
[341] Pipp. l. N:o 589.
[342] Pipp. l. N:o 682.
[343] Pipp. l. N:o 760.
[344] Pipp. l. N:o 927.
[345] Katso s. 129 v. 2.
[346] Pipp. l. N:o 949.
[347] Pipp. l. N:o 495
[348] Pipp. l. N:o 497.
[349] Pipp. l. N:o 768.
[350] Pipp. l. s. 734.
[351] Pipp. l. N:o 735.
[352] Pipp. l. N:o 2722.
[353] Pipp. l. N:o 866, 1029 ja 1045.
[354] Pipp. l. N:o 1086-1089.
[355] Pipp. l. N:o 1045.
[356] Pipp. l. N:o 732.
[357] Pipp. l. N:o 536.
[358] Prov. Akianderilla Stichaeusten kantakirja.
[359] Pipp. l. N:o 566.
[360] Pipp. l. N:o 579.
[361] Pipp. l. N:o 619.
[362] Pipp. l. N:o 1038.
[363] Pipp. l. N:o 581.
[364] Pipp. l. N:o 582.
[365] Pipp. l. N:o 604.
[366] Pipp. l. N:o 656.
[367] Pipp. l. N:o 706.
[368] Pipp. l. N:o 752.
[369] Pipp. l. N:o 799.
[370] Provessori Akianderin mukaan.
[371] Pipp. l. N:o 852.
[372] Pipp. l. N:o 1146.
[373] "vår Svenskmanna frihets öden", -- "vårt Manhem" j.n.e.
[374] "vårt fosterland."
[375] Spec. hist. litt. fennicae: "patria nostra", "majores nostri
veteres Finnoni."
[376] Diss. praecip. caussas, quibus laborat hist. fenn. -- adumbrans,
praes. Bilmark: "patria nostra Finlandia."
[377] Om lagskip. i Finland i äldre tider praes. Bilmark: "vårt kära
Finland; en högtälskad fosterbygd; våra förfäder de gamla Finnar."
[378] De justo Fennorum in patriam amore, praes. Bilmark: "Nos de justo
Fenn. in patriam amore acturi, complexum amoris tam in locum natalem,
quam in civitatem intellectum volumus."
[379] "ehuru patriotiskt sinnade för vårt land." --
[380] De amplitudine linguae fenn. praes. Hylleen: "lingua nostra."
[381] Diss. praecip. caussas quibus laborat hist. fenn. -- -- praes.
Bilmark.
[382] "Ditt språk är utan rykt."
[383] "quas non modo ignorare, sed iis etiam non affici, vate fenno
turpe puto."
[384] "studiaque gentis nostrae ad has perpoliendas litteras aliquando
incendantur."
[385] Herätyksenä Porthanin Suomi-intoon taisi olla sekin että hän oli
Taneli Juslenion veljentyttärenpoika ja kasvatettiin Pohjanmaalla,
missä silloin suomalaisuus oli hereillä ja runoja paljon ladeltiin.
[386] Finl. minnesvärde män. B. I, h. 3.
[387] Hist. tafla af Gustaf IV Adolfs första lefnadsår. Sthm 1837, s.
266.
[388] Esipuheessa sanalaskuihin.
[389] Suomi 1841, v. V, s. 7.
[390] Porthan: De poesi fennica ja Pauli Juusten chron.; Ganander:
Mythol. fenn.; Lencqvist: De superstitione veterum Fennorum theor. et
practica.
[391] Katso s. 5, 6, 20 ja 21.
[392] Pauli Juusten chron. (Uusi painos) s. 31.
[393] Ganander esipuheessaan sanoo: Tämä Suomalainen jumalataru, joka
suuremmaksi osaksi on otettu Herra provessorin (Porthanin) omista
kirjoituksista sekä painetuista että painamattomista, minulle
hyväntahtoisesti annetuista, vanhoista runoista j.n.e.
[394] "reliquis quorundam carminum (valde quidem laceratis, disjectis,
interpolatis & inter se confusis)".
[395] De poesi fenn. s. 93.
[396] Finnische Runen, Finnisch und Deutsch, Upsala 1819.
[397] Tämä löytyy Paulus Juusten chron. (uusi painos) s. 14; muut tässä
mainitut kaikki Gananderin ja Lencqvistan kirjoissa.
[398] De poesi fenn. s. 57, 58.
[399] De poesi fenn. s. 57.
[400] Muistutuksessa Porthan sanoo pitkäksi ne tavuut, joissa on pitkä
äänikäs, kaksoisäänikäs tai kerrakkeella suljettu tavuu (positione) _ja
sen lisäksi joku korko_ (accentus tonicus tai euphonicus). Tästä hänen
erheyksestään seurasi ettei voinut käsittää Suomen runon olevan raketun
arvolle.
[401] s. 32 ja 33 muistutuksessa. Porthanin väitöksen 1 osasto ilmestyi
v. 1766 ja viides 1778, niin että hän sillä välin kyllä kerkesi
oikaista ajatuksiansa.
[402] Porthan sanoo erään Franskalaisen paralellismon nimittäneen
"rhyme du sens": Ganander sitä Suomeksi sanoi säistykseksi.
[403] s. 53 muistutuksessa.
[404] Mythologia fennica 1789.
[405] Pipp. l. N:o 1560
[406] Tämän virren sanoo Ganander Kruunubyyn räätäli Jöran Koplijn'in
tekemäksi, "joka myös nijnkuin tarkka Suomen kielen ystävä on
lähettänyt minulle Suomalaisia sanalaskuja".
[407] Pipp. l. N:o 1039
[408] Pipp. l. N:o 1110.
[409] Pipp. l. N:o 1122.
[410] Pipp. l. N:o 1149.
[411] Pipp. l. N:o 1252.
[412] Pipp. l. N:o 1532.
[413] Pipp. l. N:o 1408. Tekijä on tuntematon. Kirjotustapa tässä
samatekuin Gananderin teoksissa noudattaa Savon murretta, mutta
kielessä on erilaisuuksia ja Ganander aina pani nimensä kirjotustensa
alle. Sen lisäksi hän "uudemmissa saduissa" näistä ei virka mitään,
vaan sanoo nuot toiset lähettäneensä Tukholmaan Suomen kielen tulkki
maist. Abr. Lindille, jolla jo ennen oli 120 Suomalaista satua
kerättynä.
[414] Pipp. l. N:o 1579.
[415] Finl. minnevärda män B. 1, h. 3.
[416] Toimi silloin käytettiin samassa merkityksessä kuin nykyään nero.
[417] Pipp. l. N:o 1297.
[418] Pipp. l. N:o 1286.
[419] Pipp. l. N:o 1123
[420] Pipp. l. N:o 1266.
[421] Finl. minnesv. män B 1, h. 3. s. 477.
[422] Surs. geneal. s. 165.
[423] Vanh. runoja V osa s. 60.
[424] Kirjallisuuden Seuralla käskirjotuksena.
[425] Pipp. l. N:o 846.
[426] Lärda Tidn. 1766 N:o 52.
[427] Topp. vanh. run. I.
[428] Topp. run. II.
[429] Topp. v. run. V.
[430] Käskirjotuksena Kirjallisuuden Seuralla. Edellisen kansissa on
muutamia Achrenion runoelmia lueteltu ja niissä kadonnut runo
Katrinanpäivinä 1791.
[431] Pipp. l. N:o 1406.
[432] Pipp. l. N:o 1055.
[433] Pipp. l. N:o 1575.
[434] Pipp. l. N:o 2406.
[435] Pipp. l. N:o 1156.
[436] Pipp. l. N:o 1357.
[437] Pipp. l. N:o 1595
[438] Pipp. l. N:o 1667.
[439] Käskirjotuksena Kirj. Seuralla. Sitä seuraa pienempikin: Ystävän
malja mahlalla juotu.
[440] Pipp. l. N:o 1285.
[441] Käskirjotuksena Kirj. Seuralla.
[442] Pipp. l. N:o 1838.
[443] Käskirjotuksena Kirjallisuuden Seuralla. Noudattaa itämurretta:
ht ts, ja jättää d:n pois. Myöskin merkitsee pitkän äänikkään viivalla
(esim o). Siis siihenkin aikaan jo venykkeitä!
[444] Pipp. l. N:o 1289.
[445] Pipp. l. N:o 1681.
[446] Pipp. l. N:o 1644.
[447] Pipp. l. N:o 1180.
[448] Pipp. l. N:o 1267.
[449] Pipp. l. N:o 1683.
[450] Pipp. l. N:o 1656 (luultavasti Zidénin).
[451] Pipp. l. N:o 1732.
[452] Pipp. l N:o 1734. (?)
[453] Pipp. l. N:o 1744.
[454] Pipp. l. N:o 1418.
[455] Pipp. l. N:o 1465.
[456] Pipp. l. N:o 1804.
[457] Pipp. l. N:o 1621.
[458] Pipp. l. N:o 1821.
[459] Pipp. l. N:o 2343.
[460] Pipp. l. N:o 1859.
[461] Pipp. l. N:o 1861.
[462] Pipp. l. N:o 1163, 1220, 1231, 1682.
[463] Pipp. l. N:o 1300, 1500.
[464] Pipp. l. N:o 1693.
[465] Pipp. l. N:o 3956.
[466] Pip. l. N:o 3972.
[467] Pipp. l. N:o 1529.
[468] Pipp. l. N:o 1649.
[469] Pipp. l. N:o 845. Kenties ovat N:o 1180 ja 1267 myöskin
talonpojan tekemät.
[470] Pipp. l. N:o 932.
[471] Pipp. l. N:o 1092.
[472] Pipp. l. N:o 1788.
[473] Pipp. l. N:o 1809.
[474] Pipp. l. N:o 1079.
[475] Pipp. l. N:o 1245.
[476] Pipp. l. N:o 1334.
[477] Pipp. l. N:o 1665.
[478] Pipp. l. N:o 1684.
[479] Pipp. l. N:o 1700.
[480] Pipp. l. N:o 1754. Kaikki järin huonot.
[481] Pipp. l. N:o 1770.
[482] Pipp. l. 1807.
[483] Pipp. l. N.o 1067.
[484] Pipp. l. N:o 1193.
[485] Pipp. l. N:o 1238.
[486] Akiander. Hist. uppl. om relig. rör. i Finl. B. I, s. 278-289.
[487] Samassa kirjassa s. 281.
[488] Pipp. l. N:o 1346.
[489] Pipp. l. N:o 1046.
[490] Pipp. l. N:o 1429.
[491] Akiander Hist. uppl. om rel. rör. i Finl. B. V, s. 358-363.
[492] Pipp. l. N:o 1518.
[493] Pipp. l. N:o 1640.
[494] Pipp. l. N:o 1641.
[495] Pipp. i. N:o 3967.
[496] Pipp. l. N:o 1832.
[497] Pipp. l. N:o 1871.
[498] Pipp. l. N:o 1908.
[499] Pipp. l. N:o 733, 1026.
[500] Pipp. l. N:o 974, 1145, 1191.
[501] Pipp. l. N:o 571, 1084.
[502] Pipp. l. N:o 774, 1272, 2369.
[503] Pipp. l. N:o 1053, 1279.
[504] Pipp. l. N:o 1456, 1458.
[505] Pipp. l. N:o 1802.
[506] Pipp. l. N:o 1821.
[507] Pipp. l. N:o 1063, 1195, 1248, 1249, 1433.
[508] Pipp. l. N:o 1801, 1831, 1845.
[509] Elmgrén. Öfvrs. af Finl. litt. 1542-1770.
[510] Pipp. l. N:o 1591.
[511] Pipp. l. N:o 1597.
[512] Pipp. l. N:o 1377 ja 78.
[513] Pipp. l. N:o 1522.
[514] Åbo Tidn. 1804. N:o 26 muistutuksessa.