Katolisuuden aikakausi 1157-1528.
Suomi joutui Ruotsin vallan alle, se yhdistettiin maakuntana Ruotsin
valtakuntaan, se sai saman uskon ja samat lait kuin Ruotsalaiset. Mutta
kuitenkin kovin erhettyisimme, luullen että Suomi teossa tahi ihmisten
mielestä oli samassa tilassa kuin esimerkiksi Taalain maakunta tai
Sörmlanti muun Ruotsin suhteen. Suomi kyllä oli maakuntana, vaan
_erinäinen maakunta_, jonka kansa kaikkina aikoina pidettiin ja piti
itseään erilaisena Ruotsalaisista, vaikka niiden kanssa yhdistettynä
saman valtikkaan varjon alle.
Ruotsin vallan maakunnilla ylipäätänsä oli Kustavi Vaasan aikoihin asti
jotenkin voimallinen erikoishenki. Että se Suomessa, jonka luonnollinen
asema ynnä asukasten eritavat ja kieli erottivat muusta valtakunnasta,
piti olla vielä paljon voimallisempana, on helppo ymmärtää. Se oli sitä
voimallisempana, koska ei Suomen kansa, vieraankaan vallan alla,
sortunut orjuuteen niinkuin onnettomat veljensä Suomenlahden
eteläpuolella, vaan sille suotiin kaikki oikeudet mitkä voittajat
itsetkin katsoivat kalleimmaksi aarteekseen. Ei kulunut
viittäkymmentäkään vuotta siitä kun Ruotsin valta Pähkinäsaaren rauhan
kautta oli tullut vakauneeksi Suomessa, niin annettiin Suomalaisille
oikeus olla osallisna valtiopäivissä. Ja Suomen kansan lapsia ei
estäneet mitkään semmoiset säännöt, kuin Virolaisilla oli kahleena,
kohoamasta voittajainsa rinnalla arvohon ja valtaan.
Alussa olivat tietysti kaikki papit, virkamiehet ja kauppiaat
ulkolaisia, mutta pian alkaa näkyä Suomalaisiakin. Jopa 1300 vuoden
paikoilla nousi Suomalainen Maunus piispa-istuimeen. Ja katolis
aikakauden viimeisinä 140 vuonna ei peittänytkään hiippa enää muiden
kuin Suomen miesten päätä. -- Arvattavasti oli muissa viroissa jo
kolmansilla toista sadoillakin[1] Suomalaisia, vaan siitä ei ole
mahdollista saada tietoa, koska enimmillä ei ole sukunimiä. Milloin
heillä nimiä on, ne enemmiten ovat ruotsalaisia. Mutta 15:llä
vuosisadalla on Suomalaisuus silminnähtävästi vahvistunut, sen
todistavat ne monet suomalaiset nimet kaikissa säädyissä.
Tään ajan porvareissa näemme Ruotsalaisten ja Saksalaisten rinnalla
paljon Suomalaisiakin. Ja että heitä pääsi kaupunkien hallituksenkin
ohjiin, todistakoot seuraavat nimet: Mikael Suurpää (pispan isä) Turun
pormestari,[2] Larens Hasu Naantalin raatimies 1491,[3] Peder Hasu
"byfogde" Naantalissa 1505[4] y.m.
Papeissa tapaamme: Niclis Hirffvo Liedon kirkkoherra 1444,[5] Olai
Kusto prebendatus Turussa 1451,[6] Andreas Vääräpää Euransuussa
1495,[7] Petrus Kurki Tammelassa[8], Turun kirkon "oekonomi" Joh.
Suupaltti 1460,[9] ja _piispoissa_ Lauri Suurpää sekä Arvi Kurki.
Luultavasti oli suurin osa nimittömiäkin pappia Suomen sukua samaten
kuin tämän vuosisadan kaikki piispat.
Virkamiehissä ja aatelississakin pistää meille silmään koko joukko
Suomen nimiä. Ensiksikin Karpalaynen l. Karpainen (Påvel aateloittu)
1407,[10] Peder Maskun herasyöninki vuosisadan keskipaikoilla,[11]
Kurki (Claws Korki oli Satakunnan herasyöninkinä) 1463,[12] Särkilaks
(Niclis Olaffson aff Särkilax "konungz dom haffuande öffver
Österlanden") 1437,[13] Jönis Ingonen a vapn 1432,[14] Olaff Kyrffves
(myös Kirvis) aff vapn 1467,[15] Nigles Pederson a vapn i Heffvonpae
1471,[16] Tuomari Peder Udraaynen ja nimismiehet Ivan Partaynen sekä
Avnen (Avunen) Savossa 1442.[17]
Luultavasti oli muistakin sukunimittömistä tai ruotsinnimisistä
aatelismiehistä osa Suomen sukua, niinkuin Tavastit ja Stjernkors'it
(alussa Särkilax). Mutta ulkolaisetkin Suomeen tultua kohta tulivat
täysiksi Suomalaisiksi, niinkuin esim. näemme mainiosta Fleming
suvusta. Eikä kummaakaan. Sillä kuinka muuten olis voinut käydä, kun
aikansa elivät pelkän Suomalaisen kansan seassa, talvella varsinkin
melkein kokonaan erotettuna muusta maailmasta.
Näissä kaikissa jo olis täyttä syytä siihen arveluun, että Suomalaiset
siihenkin aikaan pitivät maataan erinäisenä muusta Ruotsista. Mutta
tämän arvelun vahvistavat teko asiaksi seuraavat lauseet piispa Maunus
Stjernkors'in suusta. Kirjeessä Upsalan arkkipiispalle hän arvelee
"pitääkö Sten Sturen kulkea yli _Ruotsiin_ -- -- -- vai pysyä tässä
_kotimaassa_".[18] Toisessa sanoo lähettäneensä tietoja "_tämän
kotimaaraukan_ tilasta".[19] Kolmannessa puhuu "tämän kotimaaraukan ja
myös (koko Ruotsin) _valtakunnan_ mielialasta".[20]
Kotimaa (patria) kyllä on vallan väljä sana, joka saattaa merkitä
kotipitäjän yhtähyvin kuin isänmaan, vaan kun arvelemme että hän tässä
puhuu koko Suomesta, jolla allansa oli maakuntia, niin "patria" saapi
tärkeämmän merkityksen. Tämmöistä Suomalaisuuden vahvistumista ja
kansallis-hengen heräämistä ei olekaan vaikea ymmärtää, kun vaan
muistamme kuinka ahdistetussa tilassa Ruotsi 15:llä vuosisadalla kitui
ja että Suomen maan hallitus tällä ajalla parhaastaan oli Suomen
sukuisten piispainsa hallussa.
Suomen kielen suhteen todistanevat nuot paljot suomalaiset nimet, että
se kaikissa säädyissä taisi olla yleisenä puhekielenä, vaan ei sitä
sentähden kuitenkaan liene suuressa arvossa pidetty. Ylipäätään täytyi
Keski-ajalla maankielten (linguae vernaculae) matalana madella röykkiän
Romankielen jaloissa ja kun Suomessa 15:llä vuosisadalla Latina
tuomiopäätöksistä ja yksityisten välikirjoista yleisemmin hyljättiin,
niin ei päässyt sen sijaan kansan oma, vaan _Ruotsin kieli_.
Ei ole koko katolisuuden ajasta tallella yhtään kirjotettua riviä
Suomenkielellä. [21] Ja ettei sellaista ole löytynytkään, todistaa
seuraava piispa Agricolan lause, [22] "Nyt ette temen maan kieli oli
ennen neite aicoija iuri vähe ia lehes ei miteken kirioisa eli
pockstauis prucattu taicka harioitettu." Tällä "juuri vähällä" Agricola
epäilemättä tarkottaa omia, ennen Uutta Testamentia, toimittamiansa
suomenkielisiä kirjoja.
Mutta että kansan seassa runotaito oli eleillä, sen todistavat meidän
aikoihin asti säilyneet _runot Sant Henrikistä, Elinasta ja Klaus
Kurjesta sekä Ritvalan helkavirret_. Kaikki nämät ovat Länsi-Suomesta
kerätyt ja niihin voinee panna täytteeksi runon N:o 13 Kantelettaren
3:ssa osassa, joka näyttää kuinka 4:n Ritvalan helkavirren aine on
muodostunut Karjalassa. Näissä on kaksi legendaa eli pyhätarinaa,
nimittäin "S:t Henrikin surma" ja "Mataleenan vesimatka;" muut voisi
sanoa balladeiksi.
Runon S:t Henrikin surmasta oli Porthan saanut Palmsköldin kokouksesta
ja painattanut kirjaansa Chron. episc. Finl.; siitä se on otettu
Kantelettaren 3:een osaan. Mutta Suomen kirjallisuuden varoista tapasi
prov. Lönnrot kaksi käsikirjotusta, joista toinen sisälti lyhyemmän,
toinen pitemmän toisinnon samaa runoa. Niistä kaikista parsimalla on
prov. Lönnrot sen nyt saanut 275 värsyiseksi ja jotenkin täydelliseksi.
Semmoisenaan se löytyy painettuna kirjassa "Suomi" 1856. Porthan tätä
runoa ei arvellut järin vanhaksi (non remotissimae esse aetatis), mutta
siinä löytyvistä vanhoista sanoista ynnä Hämeen murteessa nykyään
tietämättömästä päätteestä -vi (uupunevi), päättää prov. Lönnrot[23]
syyllä, että se jo muinais aikoina on syntynyt.
Tämä runo on aivan vanhain kertomusrunojemme tapainen. Samalla lavealla
suulla juttelee asiat pienimpine haaroineen (k. esim. kun Henrik käskee
pilttinsä valjastamaan y.m.), sama erilausetten ja tapausten peräkkäin
asettaminen ilman likempää liitosta, josta Suomen runon kertomustapa
kuitenkin tulee niin lyhyeksi, sama koristamattomuus ja kuvausten
puute, jota kuitenkin kielemme luontaisen kuvallisuuden tähden ei
havaitsekaan puutteeksi. -- Ulkomuodon suhteen ei tässä runossa ole
paljon mitään moitteen sijaa; ainoastaan parissa kohdin on mitta vähän
vaillinainen. Vaan sitä kantaa, jolta kertoja tapausta on katsellut,
täytynee sanoa matalaksi.
Runo alkaa sillä että Henrikki kehottaa Erikki kuningasta hänen kanssa
lähtemään
"Maalle ristimättömälle.
Paikalle papittomalle,
Kivikirkot teettämähän,
Kappelit rakentamahan."
Erikki epää lähtemästä, sanoen matkan kovin vaaralliseksi.
"Paljon sinne mennehiä,
Ei paljo palannehia."
Mutta Henrikki ei tottele, lähtee vaan matkalle.
Tähän alkuun ei sovellu jatko kauniisti. Sillä ei Henrik sitten
kuolekaan uskon marttyrinä, vanhoja jumalia vastaan saarnaten, vaan hän
surmataan sentähden, että vanha akka valehtelee hänen muka tehneen mitä
sen ajan isot herrat joka päivä harjottivat, nimittäin väkisen ottaneen
ruokaa talonpojan aitasta. -- Merkittävä siinä runossa muuten lienee se
asia, että samaten kuin Kalevalankin runoissa "lapsi lattialla" tai
"ukko uunilla", tässä "paimen patsahalla" toimittaa omatunnon eli
varotus- ja neuvonantaja-hengen virkaa.
Helkajuhla Sääksmäen Ritvalassa Hämeessä luultavasti on pakanallista
perijuurta, mutta siinä nykyisemmin lauletut runot ovat nähtävästi
katolis aikana syntyneet. Kukaties olivat papit net sepittäneet tässä
juhlassa laulettavaksi, sillä hävittääksensä entiset pakanalliset.
Ensimäinen heistä vaan on kehotus juhlaa viettämään. -- Toinen:
"Mataleenan vesimatka" on mukailus Uuden Testamentin Magdalena jutusta.
Runo ensin juttelee kuinka Mataleena isän kodissa kukkana kasvoi ja
eli. Eräänä päivänä lähtehelle mentyä, näkee kasvonsa vedessä ja
valittaa kauneutensa kadonneen, jolla runo tahtoo mieleen johtaa että
Mataleenan sydäntä kalvoi omantunnon mato. Mutta kun Jesus paimenena
tulee vettä anomaan, Mataleena taas ylpeilee eikä tahdo antaa niin muka
halvalle miehelle. Jesus sanoo todellakin olevansa se halpa mies, miksi
luullaan, jos ei tiedä virkkaa Mat:n elkiä. M. vieläkin ylpeilee:
"Sano kaikki mitä tiedät!"
Vaan kun Jesus tuosta kysyy mihin hän on kadottanut kolmet
poikalastansa, joista olis tullut, yhdestä "Ruotsissa ritari", toisesta
"herra tällä maalla", kolmannesta "paras pappi", niin M. sortuneena
pesee Jesuksen jalkoja ja rukoilee että häntä panisi
"Soihin maihin portahaksi",
ja "Lahopuuksi lainehille",
sekä "Kekäleiksi valkiahan."
Tämä balladi on hyvin liikuttavainen, jota vaikutusta vielä kiihottaa
sen erinomaisen lyhyt esitystapa. Kertomus on ikään kuin yhteen
litistetty, niin ettei siinä ole muita kuin tarpeellisimmat väki- eli
ydinsanat. Omituista on sekin tässä niinkuin seuraavissa Hämeen
runoissa ynnä myös muutamissa Karjalan balladi-runoissa, että niillä
välistä on ikään kuin _näytelmäntapainen muoto_; sillä tapauksen
henkilöt usein pannaan keskenänsä puhelemaan ja itse kertomus milloin
jääpi kokonaan pois, milloin vaan lyhimmässä muodossa välittää puheita.
Otettakoon esimerkki tästä puheenalaisesta runosta.
Jesus anoo:
"Annas vettä juodakseni!"
"Ei oo mulla astiata,
Ei oo kannuni kotona;
Pikarit pinona vieri,
Kannut halkona kalisi."
"Pistäppäs pivosi täysi,
Kahmalossa kanniskele!"
"Mitäs puhut Suomen sulha,
Suomen sulha, maitten orja" j.n.e.
Kolmas helkaruno "Inkerin sulhot" on nähtävästi mukailus josta kusta
ritariballadista, joista Skandinavian kansojen sekä Englanninki
runollisuus on niin rikas. Paha vaan että tämä kaunis runo lopultaan on
vaillinainen.
Samaten on vaillinainen neljäskin "Annikan runo." Karjalasta saatu,
saman aineinen "Turusen neiti" on paljon täydellisempi. Se kuvaelee
tapausta niiltä ajoin, jolloin Saksan laivoja yhtenään majaili
Suomensaaren rannikoilla. Turusen neiti istuu Turun korolla. Tulee
kesti (ulkomaan kauppias) hahdessaan ja pyytää häntä kullakseen.
Annikka alussa ei suostu, totellen äitinsä varotusta; mutta kun kesti
näyttää rikkauksiaan, niin Annikan mieli taipuu. Kesti tuosta sen
talven syöpi, juopi Annikan talossa, mutta toivoo kesää, jota myös
toivovat
"Kestin laiva, kestin lapset,
Kestin entinen emäntä."
Kesän tullen kesti lähtee laivallaan pois, vaan Annikan rukouksesta
lähettää hänelle ukko kovan myrskyn. Annikka tuosta ivaa:
"Kuti; kuti, keito kesti!
Ainako sull' on Annin tyynyt,
Ainako Kirstin kirjavaipat?
Meren tyrsky tyynynäsi,
Aalto päänalaisenasi!"
Nämät Hämeen helkavirret ovat siitäkin merkilliset, että niissä löytyy
paljon, nykyisessä Hämeen murteessa tuntemattomia sanoja. Ritvalaiset
itset eivät niitä kaikkia ymmärrä ja sanovat olevan "alkukieltä."
Tästä voisi arvella että kukaties länsi- ja itämurre vasta
katolisaikakaudella ovat erinneet toisistansa.
Kukkana säilynein Hämeen runojen joukossa on se, jonka nyt viimeksi
otamme tarkasteltavaksi, runo "Elinan surmasta". Tämä varsinkin
on merkillinen lyhyestä ja vilkkaasta esitystavasta sekä
näytelmäntapaisuudestaan.
Se kuvaa kuinka Klaus Kurki, ritari tuosta vanhasta Suomen
aatelissuvusta, pikamielissään surmaa nuoren rouvansa Elinan, jonka
Klaun ilkeä piika Kirsti valheella on syyttänyt avion rikkojaksi.
Henkilöiden erilaiset luonteet ovat hyvin selvästi ja elävästi kuvatut.
Erinomaisella lemmellä ja huolella runo varsinkin hemmittelee Elinaa,
jossa se meillen on tahtonut näyttää todellisen vaimon kuvan, kaikessa
suloisuudessa, nöyryydessä sekä kaikki kärsivässä ja itsensä
kieltävässä rakkaudessaan.
Klaun kosiessa, Elina alussa ei tohtisi ruveta niin suuren talon
emännäksi, mutta Klaun ahdistaessa ei henno kieltääkään, varsinkin kun
uroon uljuus nähtävästi oli voittanut sijan neidon sydämessä.
Sillä runo kertoo kuinka Klaun tullessa, Elina heti oli tuntenut
"Jalon jalan astunnasta."
Silloin kun Klaus on kaukaiselle matkalle lähtevinänsä, puhkee Elinan
hellä rakkaus ilmi, koska hän pyytää:
"Oh mun Klaus kultaseni
Älä viivy kauan siellä!
-- -- -- -- -- -- -- --
Puhu puolilla sanoilla,
Anna toisten toinen puoli!
Juo vaan puoli siemenystä,
Anna toisten toinen puoli!
Niin sinä pikemmin pääset
Pohjan noitaen seasta."
Koska Kirsti Elinalle tahtoisi laittaa yösijaa muualle, arvellen Klaun
kammarissa olevan
"Siell' on pyssyt paukkaavaiset,
Sill' on miekat välkkyväiset",