ja Asian maaherrantoimesta, ja Civica Cerialiksen hiljattain tapahtunut
teloitus oli hänelle varoittavana esimerkkinä sekä Domitianukselle
ennakkotapauksena. Agricolan luokse tulivat muutamat hallitsijan
ajatuksiin perehtyneet suorastaan kysymään, aikoisiko hän lähteä
maakuntaa hallitsemaan. Ja alussa menetellen salaperäisemmin he
kiittelivät levollista ja rauhallista elämää, sitten tarjosivat
avustustaan hänen vapautuksensa puolustamiseksi, lopuksi aivan
peittelemättä samalla kertaa antoivat neuvoja ja pelottelivat sekä
pakoittivat hänet menemään Domitianuksen luo. Täysin harjaantunut
teeskentelyyn hän kuunteli osoittaen kopeaa käytöstä Agricolan pyyntöjä
vapautuksesta ja niihin suostuttuaan salli hän Agricolan esiintuoda
kiitoksensa eikä hävennyt suosionosoituksensa katkeruutta. Kuitenkaan
ei hän myöntänyt Agricolalle sitä palkkiota, mikä muuten annetaan
prokonsulille ja minkä hän itse oli muutamille suonut, joko pannen
pahaksi ett'ei tämä sitä pyytänyt tai tuntien pelkoa että näyttäisi
ostaneen, mitä itse teossa oli kieltänyt. Omituista ihmisluonteelle on
että vihataan sitä, jota on loukannut; Domitianus, joka tosiaan
luonnostaan oli kärkäs vihaan ja samassa määrässä leppymätön kuin
umpimielinen, lauhtui kumminkin Agricolan vaatimattomuuden ja
varovaisuuden johdosta, hän kun ei itsepintaisuudella eikä
turhamaisella vapaudentunnon osoittamisella jouduttanut kunniataan ja
kukistustaan. Tietäkööt ne, joitten tapana on ihailla uppiniskaisuutta,
että myöskin huonojen hallitsijain aikana saattaa olla mainioita miehiä
ja että kuuliaisuus ja itsensähillitsemys toimeliaisuuden ja
tarmokkuuden yhteydessä voi päästä semmoiseen kunniaan, johon varsin
monet vastustusten kautta, mutta ensinkään hyödyttämättä valtiota, ovat
päässeet huomiota herättävällä kuolemalla.
43. Hänen elämänsä loppu oli meille omaisille tuskallinen ja hänen
ystävilleen katkera sekä herätti myös vieraissa ja tuntemattomissa
osanottoa. Myöskin rahvas ja meidän väliäpitämätön kansamme tuli hänen
kotiinsa ja hänestä puhuttiin sekä julkisilla paikoilla että
seurapiireissä, mutta ei kukaan kuultuaan Agricolan kuoleman siitä
iloinnut tahi sitä heti unohtanut. Surkuttelua lisäsi pysyväinen huhu
siitä, että hänet oli myrkytetty; meillä ei ole siitä mitään varmuutta,
jotta uskaltaisin sitä vakuuttaa. Muuten kävivät koko hänen sairautensa
kestäessä ensimäiset hovilaiset ja uskotuimmat lääkärit useammin, kuin
hallitsijan oli tapana lähettien kautta tiedustella, joko tuo johtui
teeskennellystä osanottavaisuudesta tai urkkimishalusta. Kuolinpäivänä
taasen, kuten varmasti tiedettiin, taudin eri muutokset ilmoitettiin
hallitsijan määräämien pikalähettien kautta eikä kukaan uskonut että
hänellä oli semmoinen kiire kuulla surusanomaa. Kuitenkin oli hän
osoittavinaan surua käytöksellään ja kasvonilmeillään, vapaa kun nyt
oli vihatusta henkilöstä sekä helpommin saattoi salata iloaan kuin
pelkoaan. Kylläksi oli tunnettu että hän luettuaan Agricolan
testamentin, jossa hän määräsi Domitianuksen oivallisen puolisonsa ja
hellän tyttärensä kanssaperijäksi, oli ilmaissut ilonsa ikäänkuin
kunnianosoituksesta ja tunnustuksesta. Niin sokaistu ja turmeltunut oli
hänen mielensä alituisten imartelujen kautta, ett'ei hän ymmärtänyt
jotta hyvä isä määräsi vain huonon hallitsijan perijäkseen.
44. Agricola oli syntynyt keisari Gaiuksen kolmantena konsulivuotena
kesäkuun 13 päivänä,[24] hän kuoli 54:llä ikävuodellaan elokuun 23
päivänä Pompeius Collegan ja Cornelius Priscuksen konsuliaikana.[25]
Jos jälkimaailma tahtoo saada tietoa myös hänen ulkomuodostaan, oli hän
jalompimuotoinen kuin huomiota herättävä; ei ollut mitään pelottavaa
hänen kasvojensa ilmeessä, mutta kyllin suloa muodossa. Jaloksi
mieheksi hänet helposti tunnusti sekä kernaasti mainioksi. Ja vaikka
hän riistettiin pois keskellä voimakkainta ikäänsä, oli hän mitä
kunniaan tulee päättänyt varsin pitkän elämänuran. Sillä hän oli täysin
saavuttanut todellisen, hyviin avuihin perustuvan onnen, ja mitä muuta
enää saattoi kohtalo kerätä hänelle, joka oli ollut konsuli sekä saanut
triumfin kunniamerkit? Hän ei välittänyt liiallisesta rikkaudesta,
melkoinen oli tullut hänen osakseen. Tyttären ja vaimon jäädessä eloon,
saattoi häntä pitää onnellisenakin, joka vähentymättömällä arvolla,
runsaalla maineella ja kadottamatta sukulaisiaan ynnä ystäviään vältti
tulevia kohtaloita. Sillä niinkuin hänen ei sallittu elää tämän meidän
ylen onnellisen aikakautemme valopäiviin saakka sekä nähdä Trajanusta
hallitsijana, jota hän toivorikkailla aavistuksilla keskusteluissaan
kanssani ennusteli, niin oli se seikka meille suureksi lohdutukseksi
hänen ennenaikaisessa kuolemassaan, että hän vältti sen hirmuajan,
jolloin Domitianus ei enään ajoittain ja välihetkinä, vaan yhtenäisesti
ja ikäänkuin yhdellä iskulla suisti valtion surmaan.
45. Agricolan ei tarvinnut nähdä senaatin kokoushuonetta saarrettuna
eikä senaattia ympäröitynä aseellisilla eikä samalla kertaa niin monen
entisen konsulin murhaa tai niin monen ylhäissukuisen naisen
karkoitusta ja pakoa. Ainoastaan yhdestä voitosta saattoi
Carus Metius siihen saakka kerskata ja Messalinuksen ääni kaikui vain
Domitianuksen albalaislinnassa ja Baebius Massa oli siihen aikaan
syytteenalainen;[26] mutta sitten meikäläisten kädet laahasivat
Helvidiuksen vankilaan, meitä tahrasi Mauricuksen ja Rusticuksen surkea
näkö sekä Senecion syyttömästi vuodatettu veri.[27] Nero kuitenkin
käänsi pois silmänsä sekä määräsi kidutuksia niitä katselematta; mutta
pahinta surkeuksissa Domitianuksen aikana oli se, että täytyi katsella
ja tulla katselluksi, kun, näette, huokauksemme salaisesti merkittiin
ja kun lukuisain henkilöiden kalpeuden osoittamiseksi riitti tuo julma
katse ja kasvojen punakkuus, jolla hän varustautui häpeäntunnetta
vastaan.
Loppulause.
Tosiaan olet onnellinen, Agricola, niin hyvin kunniakkaan elämäsi
johdosta kuin myös kuolemasi kautta oikeaan aikaan. Kuten ne kertovat,
jotka kuuntelivat sinun viimeisiä puheitasi, alistuit hajamielisesti ja
kernaasti kohtaloosi, ikäänkuin omasta puolestasi olisit tahtonut
hankkia hallitsijallesi syyttömyyden. Mutta katkeran surun ohessa isän
kuoltua lisää minun ja hänen tyttärensä alakuloisuutta se seikka,
ett'ei meidän sallittu istua hänen sairasvuoteensa ääressä, vaalia
häntä uupuessaan kuolemaan sekä nauttia hänen katseistaan ja
syleilyistään. Olisimme varmaankin saaneet kuulla hänen määräyksensä ja
lausuntonsa kätkeäksemme ne syvälle sydämiimme. Se oli meidän surumme,
se meidän tuskamme, että hän riistettiin meiltä jo neljä vuotta
aikaisemmin pitkällisen poissaolomme johdosta. Kaikki on epäilemättä,
rakas isä, runsaassa määrässä tullut osaksesi ylen hellän puolisosi
ollessa luonasi; kumminkin on harvemmilla kyynelillä sinua surtu ja
viimeisellä elonhetkelläsi silmäsi jotakin kaipasivat.
46. Jos autuailla hengillä on olemassa jokin tyyssija, jos viisaitten
mielipiteen mukaan suuret sielut eivät katoa ruumiin kanssa, levätkös
rauhassa ja kutsuos meidät, perheesi jäsenet raukkamaisesta kaipiosta
ja epämiehuullisista valituksista mietiskelemään hyveitäsi, joitten
johdosta ei sovi surua tuntea tai valituksiin ryhtyä. Kunnioittakaamme
sinua mieluummin ihailulla ja loppumattomilla ylistyksillä sekä, jos
luonto sen myöntää, tulemalla kaltaisiksesi; siinä on oikea kunnioitus,
siinä jokaisen rakastavaisen velvollisuudenosoitus. Sen tahtoisin panna
tyttärensä ja vaimonsa sydämelle, että sillä tavoin kunnioittavat isän
ja puolison muistoa, jotta muistelevat kaikkia hänen tekojaan ynnä
sanojaan sekä enemmän pysyttävät mielessään hänen henkensä luonnetta ja
muotoa kuin hänen ruumiinsa; en soisi puhuvani marmorista tai vaskesta
muovailtuja kuvapatsaita vastaan, mutta samoin kuin ihmismuoto, samoin
sen kuva on puutteellinen ja katoovainen, hengen muoto sitä vastoin
iäti pysyväinen eikä sitä voi pidättää tai esittää vieraassa aineessa
tai toisen taidolla, vaan itse kunkin omassa elämässä. Mitä Agricolassa
olemme rakastaneet, mitä hänessä olemme ihailleet, se pysyy ja on
pysyvä ihmisten mielissä, aikojen iäisessä vaihtelussa, aikakirjain
muistissa; monet vainajat, näette, uupuvat unhoon ikäänkuin maineetta
ja mainitsematta: Agricola taasen on elävä, jälkimaailmalle kuvattuna
ja esitettynä.
Selitykset:
[1] _P. Rutilius Rufus_ konsuli v. 105 e.Kr.; _M. Aemilins Scaurus_
konsuli v. 115 ja 107 e.Kr.
[2] _Paetus Thrasea_ kuoli itsemurhan kautta v. 66 j.Kr., _Helvidius
Priscus_, edellisen vävy, tapettiin v. 93 j.Kr. tasavaltaisten
mielipiteittensä johdosta.
[3] Forum Julii nyk. Fréjus Provencessa.
[4] Gaius Caligula.
[5] Caligulan appivaari.
[6] Nyk. Marseille.
[7] Oik. Albintimilium nyk. Ventimiglia.
[8] _Aquitania_ Gallian lounaisosa.
[9] Skotlanti.
[10] Orkney-saaret.
[11] Tässä ehkä jokin Shetland-saarista.
[12] Kansanheimo Walesissa.
[13] _Consularis_ konsulinarvoinen mies, ent. konsuli.
[14] Camulodunum nyk. Colchester.
[15] Anglesey.
[16] Procurator oik. alempi rahaston-virkamies, joka valvoi keisarin
yksityiskassan etuja.
[17] Heimo Pohjois-Walesissa.
[18] _Centurio_ centurian päällikkö, 'sadanpäämies'.
[19] Paikka tuntematon.
[20] Nyk. Firth of Clyde ja Firth of Fortb.
[21] Paikka tuntematon, samoin kuin Graupius-vuori ja Borestien maa.
[22] Sodassa Dakeja vastaan vv. 86-88 sekä Markomaneja ja Quadeja
vastaan.
[23] Limes oik. rajavalli Tonavasta Regensburgin kohdalta Rheinin
aliseen osaan.
[24] V. 40.
[25] V. 93.
[26] Carus Metius, Messalinus ja Baebius Massa tunnetut ilmiantajat.
[27] _Helvidius_, 2:ssa luvussa mainitun Helvidius Priscuksen poika,
teloitettiin vankeudessa; _Mauricus ja Rusticus_ olivat veljekset:
edellinen ajettiin maanpakoon, jälkimäinen surmattiin.