Mitä vielä muuta tapahtui
sinä ihmeyönä, sen toiste
ma teille kerron, kun kerkeää
kesäpäiväin lämmin loiste.
Suku vanha teeskelyn katoo tuo
maan päältä jo, kiitos taivaan!
Sen hauta perii, se vaipuu jo
oman valheruttonsa vaivaan.
Uus polvi nousee, mi maalit pois
luo poskilta, povista saastan,
halut orjan pois, ilot orjan pois —
sen kuulla kaikki ma haastan.
Jo nuoriso nousee, jok' ymmärtää
mi on laulajan ylpeys jalo,
syke sydämen laaja ja lämpöinen,
hänen mielensä päivänpalo.
Kuin tuli, kuin valkeus väkevä
mun lempi rinnassa elää;
sulotarten kirkkainten suortuvat
mun soittoni kielinä helää —
saman soiton, millä mun isäni,
jalo muistossa, soitteli muinen,
Aristophanes, tuo suosikki
runotarten rohkeasuinen;
mill' ikuistettu Peisthétairos
on tuo, joka Basileian
sai omakseen, hänen kanssansa
lens ilmoihin, tietä leijan.
Luvun edellisen olen sepittänyt
ma hieman samaan malliin
kuin "Lintujen" loppu, se draama kai
paras lienee taattoni kalliin.
Hyvät myös on "Sammakot." Berliinin
nyt palkeill' on parhaillansa
sama näytelmä saksaksi huvina
kuninkaallisen katsojansa.
Sitä kuningas suosii. Hyvää se
antiikkista aistia tietää;
edesmennehest' oli hauskempaa
uusaikainen kurnutus sietää.
Sitä kuningas suosii. Mut tekijää,
jos ei ois ehtinyt kuolla,
oman itsensä neuvoisin pitämään
ma Preussin ulkopuolla.
Tuon oikean Aristophaneen
peris siellä huutava hukka;
santarmikuorojen saatossa
pian käydä sais miesrukka.
Pian sijasta liehinän pilkata
sais rahvaan rakit ja piskat;
pian pistäis tyrmähän jalon tuon
poliisit pölkkyniskat.
Oi kuningas, sen hyvän neuvon suon
ma sulle: sa kunnioita
runoniekkoja kuolleita, kuolleiksi kun
vaan eläviä et koita!
Runoniekkaa äl' ärsytä elävää —
on heillä liekit ja miekat,
julmemmat kuin tuli Juppiterin,
jonka senkin loi runoniekat.
Joka jumala loukkaa sa, vanha ja uus,
koko Olympo herjalla holvaa,
ja Jehova korkein kukkuran pääks —
runoniekkaa vain älä solvaa!
Kovin kyllä jumalat kostavat
pahat työt tosin ihmiselle,
ja helvetin tulessa paistujan
on kyllä hiki ja helle —
mut on pyhiä, joidenka rukous
tulipätsistä syntisen päästää;
rovot kirkolle, sielumessut, ne myös
meriitin melkoisen säästää.
Ja viimeisnä päivänä Kristus saa
ja helvetin portit suistaa;
tosin tuomari tuima hän lie, vaan kai
moni lurjuskin läpi luistaa.
Mut on hornia, joitten poltosta pois
ei tuomitun toivoa lainkaan;
ei auta rukous, armahdus
ei maailman-vapahtajainkaan.
Sa Danten helvetin tunnetko,
nuo hirveät kolmisoinnut?
Ei päästä luoja, jos laulaja
kenen sinne on kammitsoinut —
ei päästä luoja, ei lunastaja
tuon liekin laulavan alta!
Varo, sinne ettei tuomitse
sua laulun kostajavalta!
Selityksiä.
Oltuaan kolmattatoista vuotta puolipakollisessa maanpaossaan
Pariisissa, kävi Heinrich Heine lopulla vuotta 1843 ensikerran jälleen
kotimaassaan; matka tapahtui Brüsselin, Amsterdamin ja Bremenin kautta
Hampuriin, missä hän viipyi 30 p:stä lokak. 7 p:ään joulukuuta 1843;
palausmatka Pariisiin kävi Hannoverin, Bückeburgin, Kölnin ja Aachenin
kautta. Talvisessa tarinassa kuvataan runoilijan matka Hampuriin
tapahtuvaksi päinvastaisesti viimemainittujen kaupunkien kautta.
Niistä runsaista vaikutelmista, joita tämä kotimaassa-käynti jätti
hänen mieleensä, syntyi edellä oleva runoelma. Sen sepittämiseen Heine
ryhtyi heti Pariisiin palattuaan, tammikuussa 1844. Jo 20 p. helmikuuta
hän ilmoittaa kustantajalle runoelmansa olevan valmiin. Viimeinen
loppu puuttui vain, ja ankara silmäkipu esti runoilijaa viikkomääriä
sitä sepittämästä. 17 p. huhtikuuta hän lähetti kustantajalle
valmiin käsikirjoituksen. Sen painattaminen kohtasi kuitenkin,
kuten ymmärrettävää, vastuksia sensuuriviranomaisten taholta, ja
huolestuneena runoelman kohtalosta Heine matkusti lopulla heinäkuuta
1844 toistamiseen Hampuriin, jossa hän sitten itse valvoi "Uusien
runoelmainsa" painatusta, joihin Talvinen tarina liittyi loppuosana,
ja syyskuussa nämä runoelmat vihdoin tulivat julkisuuteen. Yhtaikaa
ilmestyvä Talvisen tarinan erikoispainos oli vielä jätettävä valvovain
asianomaisten erikoisen huolenpidon alaiseksi, ja uusia toisintoja ja
karsintoja oli tuloksena tästä korkeammasta kritiikistä.