-- Hienoa työtä, hän sanoi ylenkatseellisesti ojentaen kirjan
takaisin veljelleen.
Kapteeni aukaisi sen ja antoi sen hymyillen hänelle takaisin. Mergy
luki silloin ensi sivulla: _Suuren Gargantuan, Pantagruel'in isän
perinkauhistuttava elämä, sepitti M. Alcofribas, Kvintessanssin_
tekijä.[31]
-- Siinä on vasta kirja! kapteeni huusi nauraen, panen enemmän arvoa
siihen kuin kaikkiin Geneven kirjaston jumaluusopillisiin teoksiin.
-- Sanotaan, että tämän kirjan tekijä oli perin tietorikas mies,
mutta hän ei ole käyttänyt oppiaan oikealla tavalla.
George kohautti olkapäitään.
-- Lue tämä kirja, Bernhard, ja sinä varmasti puhut siitä minulle
vielä jälkeenkinpäin.
Mergy otti kirjan, ja oltuaan hetkisen vaiti hän sanoi:
-- Olen pahoillani siitä että suuttumus, kylläkin oikeutettu, on
johdattanut sinut tekoon, jota jonain päivänä vielä varmasti tulet
katumaan.
Kapteeni painoi päänsä alas, ja hänen silmänsä, jotka olivat
kiintyneet hänen jalkainsa alla leviävään mattoon, tuntuivat tarkkaan
tutkivan sen kuvioita.
-- Mikä on tehty se on tehty, hän viimein virkkoi, tukahduttaen
huokauksen. Ehkäpä jonain päivänä taas palaan kuuntelemaan
protestanttista saarnaa, hän lisäsi iloisemmin. Mutta lopetetaan
tämä, ja lupaa ettet enää puhu minulle niin ikävistä asioista.
-- Toivon että oma harkintasi saa aikaan enemmän kuin minun puheeni
ja neuvoni.
-- Olkoon menneeksi! Puhutaanpa nyt sinun asioistasi. Missä aikeissa
sinä tulet hoviin?
-- Toivon itselläni olevan niin hyvät suositukset amiraalille, että
hän ottaa minut aatelismiestensä joukkoon sodassa, jota hän tulee
käymään Alankomaissa.
-- Huono suunnitelma. Aatelismiehen, joka tuntee rohkeutta
sydämessään ja miekan kupeellaan, ei pidä vapaasta tahdostaan ruveta
palvelijan asemaan. Tule vapaaehtoisena kuninkaan kaarteihin,
minun kevytaseisen ratsuväen komppaniaani esimerkiksi, jos niin
haluat. Saat ottaa osaa sotaretkeen, kuten me kaikkikin, amiraalin
päällikkyyden alaisena, mutta et ainakaan tarvitse olla kenenkään
käskyläisenä.
-- Minua ei ollenkaan haluta tulla kuninkaan kaartiin; tunnen aivan
vastenmielisyyttä sitä kohtaan. Mielelläni tahtoisin olla sotilaana
sinun komppaniassasi, mutta isäni tahtoo, että otan osaa ensimmäiseen
sotaretkeeni amiraalin välittömien määräysten alaisena.
-- Siinäpä oikein taas tunnen teidät, herrat hugenotit. Te saarnaatte
yksimielisyyttä, ja te haudotte vanhoja vihoja pahemmin kuin me.
-- Kuinka niin?
-- No, kuningas on aina teidän silmissänne tyranni, _Ahab_, kuten
pappinne häntä nimittävät. Mitä sanonkaan? eihän hän ole edes
kuningas, vaan vallananastaja, ja _Ludvig XIII:n_ kuoleman jälkeen on
_Gaspard I_ Ranskan kuningas.[32]
-- Mitä huonoa pilaa!
-- Lopultakin on yhtä hyvä että olet vanhan Gaspard'in kuin
että olisit Guise'n palveluksessa; herra de Châtillon on suuri
sotapäällikkö, ja hänen johdollaan opit kyllä sotataitoa.
-- Hänen vihollisensakin pitävät häntä arvossa.
-- Eräs pistoolinlaukaus hänelle sentään ei ole minkään kunniaksi.
-- Hän on todistanut viattomuutensa, ja muuten hänen koko elämänsä on
ristiriidassa Poltrot'n kurjan salamurhan kanssa.
-- Tunnetko latinalaista sananpartta: Fecit cui profuit?[33] Ilman
sitä pistoolinlaukausta olisi Orleans ollut mennyttä.
-- Loppujen lisäksi se merkitsi vain yhtä miestä vähemmän
katolilaisten sotajoukossa.
-- Niin, mutta minkälaista miestä. Etkö ole sitten koskaan kuullut
seuraavaa kahta huonoa säettä, jotka hyvinkin ovat teidän virsienne
arvoiset:
Autant que sont de Guisards demeurés
Autant a-t-il en France de Mérés.[34]
-- Poikamaisia uhkauksia eikä mitään muuta. Jos olisi kerrottava
kaikki guiselaisten rikokset, niin siitä tulisi pitkä rekisteri.
Mutta arvaapas mitä minä tahtoisin tehdä palauttaakseni Ranskaan
rauhan, jos olisin kuningas. Minä panettaisin kaikki Guiset ja
Châtillon'it hyvään ja lujasti ommeltuun nahkasäkkiin, jonka suu
olisi sidottu kovasti kiinni, sitten minä heitättäisin heidät
järveen, sata naulaa rautaa painona siltä varalta ettei yksikään
pääsisi pelastumaan. Ja onpa vielä muutamia muitakin ihmisiä, jotka
tahtoisin pistää säkkiini.
-- Onpa onni, ettet ole Ranskan kuningas.
Keskustelu sai nyt iloisemman käänteen: niin hyvin valtiolliset
kuin uskonnollisetkin kysymykset jätettiin rauhaan, ja molemmat
veljekset kertoivat toisilleen kaikki pikku seikkailut, mihin he
olivat joutuneet sinä aikana, jona he olivat olleet erossa. Mergy
oli kylliksi suorasukainen kunnioittaakseen _Kultaisen Leijonan_
ravintolaa kertomuksellaan, hänen veljensä nauroi katketakseen
ja piti kovasti hauskaa hänen kahdeksantoista ekynsä ja hyvän
raudikkonsa menettämisen kustannuksella.
Läheisen kirkon kellot alkoivat kumahdella.
-- Hitto vieköön, kapteeni huudahti, mennäänpä tänä iltana messuun;
olen vakuutettu siitä, että se tulee sinua huvittamaan.
-- Kiitos vaan, mutta en vielä halua kääntyä katolilaiseksi.
-- Tule, hyvä ystävä, tänään on varmaankin veli Lubin'in saarnavuoro.
Hän on harmaaveli joka osaa tehdä uskonnon niin hauskaksi, että
hänellä on aina sankat joukot kuulijoita. Muuten mennee koko hovi
tänään Saint-Jacques-kirkkoon, kyllä sitä kannattaa olla katsomassa.
-- Ja onko rouva kreivitär de Turgis myös siellä, ja riisuuko hän
naamionsa?
-- Mutta tottakin, hän ei voi olla sinne tulematta. Jos tahdot pitää
varasi, niin älä unohda saarnan lopussa asettua kirkon ovelle ja
ojentaa hänelle vihkivettä. Siinä on vielä yksi katolisen kirkon
kauniita seremonioja. Voi kuinka monta kaunista kättä olenkaan
puristanut, kuinka monta rakkauskirjettä olenkaan niihin sujauttanut
ojentaessani vihkivettä!
-- En ymmärrä, mutta samainen vihkivesi minua niin inhottaa, etten
luule että mistään hinnasta pistäisin siihen sormiani.
Kapteeni keskeytti hänet purskahtamalla nauruun. Molemmatkin ottivat
viittansa ja läksivät Saint-Jacques-kirkkoon, jossa jo oli koolla
hieno ja lukuisa seura.