Kuuntele ja seuraa tarkasti mukana, sillä tämä sattui ja tapahtui ja
oli, oi Rakkaani, silloin kun kesyt eläimet olivat villejä. Koira oli
villi ja Hevonen oli villi ja Lehmä oli villi ja Lammas oli villi
ja Sika oli villi — niin villejä kuin villi voi olla villi, ja‘ ne
vaelsivat villissä yksinäisyydessään pitkin Vetisiä Villejä Viidakoita.
Mutta villein kaikista villeistä eläimistä oli Kissa. Se kulki
itsekseen, ja kaikki paikat olivat sille yhdentekevät.
Tietysti Mieskin oli villi. Hän oli peloittavan villi. Eikä hän alkanut
kesyyntyä, ennen kuin tapasi Naisen, ja tämä sanoi, ettei hän halunnut
elää Miehen villillä tavalla. Nainen valitsi kostean lehtikasan
asemesta miellyttävän, kuivan luolan nukkumista varten; hän sirotteli
puhdasta hiekkaa lattialle ja viritti iloisen tulen luolan pohjukkaan;
ja sitten hän ripusti kuivuneen villihevosennahan häntä alaspäin
luola-aukon eteen ja sanoi:
»Pyyhi jalkasi astuessasi sisään, ystäväiseni, nyt me rupeamme pitämään
taloutta.»
Sinä iltana, rakkaani, he söivät villiä lammasta, joka oli käristetty
kuumilla kivillä ja maustettu villillä ruoholaukalla, ja villisorsaa,
joka oli täytetty villillä riisillä ja villillä ajuruoholla ja
villeillä koriandereilla, ja villin härän luuydintä ja villejä
kirsikoita ja villejä grenadilloja. Sitten mies paneutui levolle tulen
ääreen, tyytyväisempänä kuin konsanaan, mutta nainen jäi istumaan
kammaten hiuksiaan. Hän otti lampaan lapaluun — ison litteän lapaluun —
ja katseli siinä olevia kummallisia merkkejä; sitten hän heitti enemmän
puita tuleen ja loihti. Hän teki maailman Ensimmäisen Laulavan Loihdun.
Vetisissä Villeissä Viidakoissa kokoontuivat kaikki villit eläimet
katsomaan kaukaa kajastavaa tulenloistetta, ja ne ihmettelivät mitä se
mahtoi merkitä.
Silloin Villi Hevonen polkaisi villillä kaviollaan ja sanoi:
»Oi Ystäväni, oi Viholliseni, miksi Mies ja Nainen ovat tehneet tuon
suuren tulen tuohon suureen luolaan, ja mitä vahinkoa siitä on meille?»
Villi koira kohotti villiä kuonoaan ja vainusi käristetyn lampaan hajun
ja sanoi:
»Minä menen sinne ja katselen ja tarkastelen ja kerron, sillä luulen,
että se on hyvää. Kissa, tule mukaani.»
»Enkä!» vastasi Kissa. »Minä olen Kissa, joka kulkee itsekseen, ja
kaikki paikat ovat minulle yhdentekevät. En tahdo lähteä mukaasi.»
»Sitten emme enää ole ystäviä», sanoi Koira ja juoksi luolalle. Mutta
kun se oli juossut jonkun matkaa, sanoi Kissa itsekseen:
»Kaikki paikat ovat minulle yhdentekevät. Miksen minäkin menisi ja
katselisi oman mieleni mukaan?» Ja se hiipi Villin Koiran jäljestä
hiljaa, hyvin hiljaa ja kätkeytyi paikkaan, josta se saattoi kuulla
kaiken.
Kun Villi Koira oli ehtinyt luolan aukolle, nosti se kuivunutta hevosen
nahkaa kuonollaan; ja haistoi käristetyn lampaan ihanaa hajua. Nainen,
joka katseli lampaan lapaluuta, kuuli sen tulevan ja nauroi sanoen:
»Tässä tulee ensimmäinen. Villi Eläin Villeistä Viidakoista, mitä
haluat?»
Villi Koira vastasi:
»Oi Viholliseni ja Viholliseni Vaimo, mikä se niin hyvälle haisee
Villeissä Viidakoissa?»
Silloin nainen otti käristetyn lampaan luun ja heitti sen Villille
Koiralle ja sanoi:
»Villi Eläin Villeistä Viidakoista, maista ja koeta.»
Villi Koira kalusi luuta, ja se oli parasta, mitä se milloinkaan oli
maistanut, ja se sanoi:
»Oi Viholliseni ja Viholliseni Vaimo, anna minulle vielä yksi.»
Nainen sanoi:
»Villi Eläin Villeistä Viidakoista. Auta miestäni metsästyksellä
päivisin ja vahdi tätä luolaa öisin, ja minä annan sinulle käristettyjä
luita niin paljon kuin haluat.»
»Ahaa», sanoi Kissa, joka kuunteli. »Tuo on hyvin viisas nainen, mutta
ei niin viisas kuin minä.»
Villi Koira ryömi luolaan ja pani päänsä Naisen helmaan ja sanoi:
»Oi Ystäväni ja Ystäväni Vaimo, minä autan Miestäsi metsästyksessä
päivällä ja yöllä vahdin luolaanne.»
»Ahaa!» sanoi Kissa, joka kuunteli. »Tuo on hyvin typerä Koira.»
Ja se meni takaisin läpi Vetisten Villien Viidakoiden, viskellen villiä
häntäänsä ja vaeltaen villissä yksinäisyydessään. Mutta se ei puhunut
kenellekään mitään.
Kun Mies heräsi, sanoi hän:
»Mitä Villi Koira tekee täällä?»
Ja Nainen vastasi:
»Sen nimi ei enää ole Villi Koira vaan Ensimmäinen Ystävä, koska se on
oleva ystävämme iankaikkisesta iankaikkiseen. Ota se mukaasi mennessäsi
metsälle.»
Seuraavana iltana nainen leikkasi suuren sylillisen tuoretta, vihreätä
ruohoa ja kuivasi sen tulen loisteessa niin, että se haisi vasta
niitetyltä heinältä ja istuutui luolan aukolle ja punoi hevosennahasta
riimun; sitten hän katseli lampaan lapaluuta — litteätä leveää
lapaluuta — ja loihti. Hän teki maailman Toisen Laulavan Loihdun.
Villeissä Viidakoissa kaikki villit eläimet ihmettelivät, minne Villi
Koira oli joutunut, ja Villi Hevonen polkaisi kaviotaan ja sanoi:
»Minä menen ja katselen ja kerron, miksei Villi Koira ole palannut.
Kissa, tule mukaani.»
»Enkä», sanoi Kissa. »Minä olen Kissa, joka kulkee itsekseen ja kaikki
paikat ovat minulle yhdentekevät. En tahdo tulla kanssasi.»
Mutta kuitenkin se seurasi Villiä Hevosta hyvin hiljaa ja kätkeytyi
paikkaan, josta se saattoi kuulla kaiken.
Kun Nainen kuuli Villin Hevosen tulevan kompastellen pitkään harjaansa,
nauroi hän ja sanoi:
»Siinä tulee toinen. Villi Eläin Villeistä Viidakoista, mitä haluat?»
Villi Hevonen sanoi:
»Oi minun Viholliseni ja Viholliseni Vaimo, missä Villi Koira on?»
Nainen nauroi ja otti lapaluun ja katseli sitä ja sanoi:
»Villi Eläin Villeistä Viidakoista, et sinä tullut tänne Villin Koiran,
vaan tämän mehevän ruohon takia.»
Ja Villi Hevonen, joka kompasteli pitkään harjaansa, sanoi:
»Puhut totta; anna minun syödä sitä.»
Nainen sanoi:
»Villi Eläin Villeistä Viidakoista, taivuta villi pääsi ja pidä sitä,
jonka sinulle annan ja sinä saat syödä tätä ihmeellistä ruohoa kolmasti
päivässä.»
»Ahaa», sanoi Kissa, joka kuunteli, »tuo on taitava nainen, muttei niin
taitava kuin minä.»
Villi Hevonen taivutti villiä päätään ja Nainen solautti sen kaulaan
punotun riimun ja Villi Hevonen hengähti naisen jalalle ja sanoi:
»Oi minun Valtiattareni ja Valtiaani Vaimo, tahdon palvella sinua
ihmeellisen ruohon takia.»
»Ahaa», sanoi Kissa, joka kuunteli, »sepäs hyvin typerä Hevonen.» Ja
se meni takaisin läpi Vetisten Villien Viidakoiden, viskellen villiä
häntäänsä ja vaeltaen villissä yksinäisyydessä. Mutta se ei puhunut
kenellekään mitään.
Kun Mies ja Koira palasivat metsältä, virkkoi Mies:
»Mitä Villi Hevonen tekee täällä?»
Ja Nainen sanoi:
»Sen nimi ei ole enää Villi Hevonen, vaan Ensimmäinen Palvelija, koska
se tulee kantamaan meitä paikasta toiseen iankaikkisesta iankaikkiseen.
Ratsasta sen selässä, kun menet metsästämään.»
Seuraavana päivänä Villi Lehmä meni luolalle villi pää korkeasti
koholla, jotteivät sen villit sarvet olisi tarttuneet villeihin puihin,
ja Kissa seurasi ja kätkeytyi, ja kaikki kävi aivan samoin kuin ennen,
ja Kissa puhui samoin kuin ennen; ja kun Villi Lehmä oli luvannut antaa
Naiselle maitonsa ihmeellistä ruohoa vastaan, meni Kissa takaisin läpi
Vetisten Villien Viidakoiden, viskellen villiä häntäänsä ja vaeltaen
villissä yksinäisyydessään aivan samoin kuin ennen. Mutta se ei puhunut
kenellekään mitään. Ja kun Mies ja Hevonen ja Koira palasivat metsältä
ja tekivät samat kysymykset kuin ennenkin, niin Nainen sanoi:
»Sen nimi ei ole enää Villi Lehmä, vaan Hyvän Ravinnon Antaja. Se antaa
meille lämmintä, valkoista maitoansa iankaikkisesta iankaikkiseen,
ja minä hoidan sitä, kun sinä ja Ensimmäinen Ystävä ja Ensimmäinen
Palvelija olette metsällä.»
Seuraavana päivänä Kissa odotti saadakseen nähdä, menisikö joku muu
Villi Eläin luolalle, mutta kukaan ei liikuskellut Vetisissä Villeissä
Viidakoissa, niin että Kissa meni sinne yksin; se näki Naisen lypsävän
lehmää, ja se näki tulen valoa luolasta, ja se haistoi lämpimän,
valkoisen maidon hajun.
Kissa sanoi:
»Oi Viholliseni ja Viholliseni Vaimo, minne Villi Lehmä jäi?»
Nainen nauroi ja sanoi:
»Villi Eläin Villeistä Viidakoista, mene takaisin Viidakkoon, sillä
minä olen palmikoinut tukkani ja olen pannut taikakalun pois, emmekä me
tarvitse ystäviä enempää kuin palvelijoitakaan luolaamme.»
Kissa sanoi:
»En minä ole ystävä enkä palvelija. Olen Kissa, joka kulkee itsekseen
ja minä haluan päästä luolaanne.»
Nainen sanoi:
»Mikset tullut Ensimmäisen Ystävän mukana ensimmäisenä iltana?»
Kissa suuttui kovasti ja sanoi:
»Onko Villi Koira kielinyt siitä?»
Silloin Nainen nauroi ja sanoi:
»Sinä olet Kissa, joka kulkee itsekseen ja kaikki paikat ovat sinulle
yhdentekevät. Et ole ystävä etkä palvelija. Niin sanoit itse. Mene
matkoihisi ja kulje itseksesi kaikilla yhdentekevillä paikoillasi.»
Silloin Kissa tekeytyi surulliseksi ja sanoi:
»Enkö saa tulla luolaan? Enkö milloinkaan saa olla lämpimän tulen
ääressä? Enkö milloinkaan saa juoda lämmintä, valkeata maitoa? Sinä
olet hyvin viisas ja hyvin kaunis. Sinun ei pitäisi olla paha edes
Kissalle.»
Nainen vastasi:
»Tiesin olevani viisas, mutta en tiennyt olevani kaunis. Teen
sopimuksen kanssasi. Jos jolloinkin sanon sanankin ylistykseksesi, saat
tulla luolaan.»
»Entä jos sanot kaksi sanaa ylistyksekseni?» kysyi Kissa.
»Niin ei tapahdu milloinkaan», sanoi Nainen. »Mutta jos sanon kaksi
sanaa ylistykseksesi, saat istua luolassa tulen ääressä.»
»Entä jos sanot kolme sanaa», Kissa kysyi.
»Niin ei tapahdu milloinkaan, vastasi Nainen, »mutta jos sanon kolme
sanaa ylistykseksesi, niin saat juoda lämmintä, valkeata maitoa
kolmasti päivässä iankaikkisesta iankaikkiseen.»
Silloin Kissa köyristi selkänsä ja sanoi:
»Muistakoot luola-aukon Verho ja luolassa palava Tuli ja Maitoruukut,
jotka ovat tulen luona, mitä Viholliseni ja Viholliseni Vaimo on
sanonut.»
Ja se meni takaisin läpi Vetisten Villien Viidakoiden, viskellen villiä
häntäänsä ja vaeltaen villissä yksinäisyydessään.
Illalla Miehen, Koiran ja Hevosen palattua metsältä ei Nainen kertonut
mitään sopimuksesta, jonka hän oli tehnyt Kissan kanssa, sillä hän
pelkäsi, etteivät he siitä pitäisi.
Kissa meni kauas, kauas pois ja kätkeytyi villiin yksinäisyyteensä
pitkäksi aikaa, kunnes Nainen unohti sen. Vain yölepakko — pieni
ylösalaisin kääntynyt Yölepakko — joka riippui luolan seinällä, tiesi
Kissan kätköpaikan, ja joka ilta se lensi Kissan luo ja kertoi kaikki,
mitä tapahtui.
Eräänä iltana Yölepakko sanoi:
»Luolassa on Pikkulapsi. Se on uusi ja punainen ja paksu ja pieni, ja
Nainen on siihen hyvin ihastunut.»
»Ahaa», sanoi Kissa, joka kuunteli, »mutta mihin Lapsi on ihastunut?»
»Se pitää esineistä, jotka ovat pehmeät ja kutittavat sitä», sanoi
Yölepakko. »Se pitää mielellään lämpimiä esineitä käsissään, kun se
nukkuu. Se pitää siitä, että sen kanssa leikkii. Kaikesta sellaisesta
se pitää.»
»Ahaa», sanoi Kissa, joka kuunteli, »nyt on minun aikani tullut.»
Seuraavana iltana Kissa kulki läpi Vetisten Villien Viidakoiden ja
kätkeytyi luolan läheisyyteen aamuksi, jolloin Mies ja Hevonen ja Koira
menivät metsälle. Naisella oli sinä aamuna hyvin kiirettä ruoanlaitossa
ja Lapsi huusi ja esti häntä. Sentähden hän kantoi sen luolan
ulkopuolelle ja antoi sille käteen piikiviä, jotta se leikkisi niillä.
Mutta kuitenkin se huusi yhä.
Silloin Kissa ojensi pehmeän käpälänsä ja taputti lapsen poskea, niin
että Lapsi rupesi jokeltamaan iloisena ja Kissa hieroi itseään sen
paksuja polvia vastaan ja kutitti lihavan leuan alle hännällään. Ja
Lapsi nauroi, ja Nainen kuuli sen ja hymyili.
Silloin Yölepakko — pieni ylösalainen Yölepakko — joka riippui luolan
sisäänkäytävän seinässä sanoi:
»Oi Emäntäni ja Isäntäni Vaimo ja Pojan Äiti, Villi Eläin Villeistä
Viidakoista leikkii niin ystävällisesti Lapsesi kanssa.»
»Siunattu olkoon se Villi Eläin, kuka se lieneekin», sanoi Nainen
suoristaen selkänsä, »sillä minulla oli paljon tekemistä tänä aamuna ja
se oli minulle hyödyksi.»
Samassa ja seuraavassa silmänräpäyksessä putosi kuivunut hevosennahka
alas — _ropsis!_ — sillä se muisti Kissan kanssa tekemänsä sopimuksen;
ja kun nainen nosti sen ylös, niin katsoi — Kissa istui tyytyväisenä
luolassa.
»Oi Viholliseni ja Viholliseni Vaimo ja Viholliseni Äiti», sanoi Kissa,
»minä täällä olen, sillä sinä olet sanonut sanan ylistyksekseni ja nyt
minä voin istua luolassa iankaikkisesta iankaikkiseen. Mutta vielä
minä olen Kissa, joka kulkee itsekseen, ja kaikki paikat ovat minulle
yhdentekevät.»
Nainen oli hyvin vihainen ja nipisti huulensa tiukasti yhteen ja rupesi
kehräämään.
Mutta Lapsi huusi, kun Kissa oli poistunut, eikä Nainen saanut
sitä vaikenemaan, sillä se potki ja huitoi ja tuli aivan mustaksi
kasvoiltaan.
»Oi minun Viholliseni ja Viholliseni Vaimo ja Viholliseni Äiti», sanoi
Kissa, »katkaise pätkä langasta, jota kehräät, ja sido se rukin pyörän
napaan ja laahaa sitä yli lattian, niin näytän sinulle Loihdun, joka
saa lapsen nauramaan yhtä suuriäänisesti kuin se nyt itkee.»
»Teen niin», sanoi Nainen, »sillä en tiedä, mihin muutenkaan ryhtyä —
mutta en ylistä sinua.»
Hän sitoi langan pätkän pieneen savesta tehtyyn rukinnapaan ja veti
sitä yli lattian, ja Kissa juoksi sen jälestä ja iski sitä käpälällään
ja heitti kuperikeikkaa sen yli ja viskeli sitä yli päänsä ja laahasi
sitä mukanaan takajaloillaan ja oli pudottavinaan sen ja iski siihen
taas kiinni, kunnes Lapsi alkoi nauraa yhtä kovasti kuin se äsken oli
itkenyt ja konttasi Kissan jälkeen ja peuhasi pitkin luolaa, kunnes
väsyi ja asettui makaamaan Kissa sylissään.
»Nyt», sanoi Kissa, »minä laulan Lapselle niin että se nukkuu tunnin».
Ja se alkoi kehrätä korkeasti ja matalasti, matalasti ja korkeasti,
kunnes Lapsi vaipui sikeään uneen. Nainen hymyili katsellessaan heitä
molempia ja sanoi:
»Se oli ihmeellinen työ. Täytyy todellakin myöntää, että olet taitava,
oi Kissa.»
Samassa ja seuraavassa silmänräpäyksessä Tulesta nouseva savu laskeutui
katosta alas — puh! — sillä se muisti Kissan kanssa tekemänsä
sopimuksen; ja savun haihduttua — katso! — Kissa istui tyytyväisenä
aivan tulen ääressä.
»Oi Viholliseni ja Viholliseni Vaimo ja Viholliseni Äiti», sanoi
Kissa, »tässä olen minä, sillä sinä olet sanonut toisen sanan minun
ylistyksekseni, ja nyt minä voin istua lämpimän tulen ääressä luolassa
iankaikkisesta iankaikkiseen. Mutta vielä minä olen Kissa, joka kulkee
itsekseen ja kaikki paikat ovat minulle yhdentekevät.»
Silloin Nainen tuli kovin, kovin vihaiseksi ja päästi tukkansa
irralleen ja pani enemmän puita tuleen, ja otti lampaan lapaluun esiin
ja alkoi tehdä Loihtua, joka estäisi häntä sanomasta kolmatta sanaa
Kissan ylistykseksi. Se ei ollut Laulava Loihtu, se oli Hiljainen
Loihtu ja lopulta luolassa oli niin hiljaista, että pikkuruinen hiiri
ryömi nurkasta esiin ja juoksi poikki lattian.
»Oi Viholliseni ja Viholliseni Vaimo ja Viholliseni Äiti», sanoi Kissa,
»onko tuo hiiri osa loitsuasi?»
»Uijui! Hush! Ei suinkaan!» sanoi Nainen ja hän pudotti luun ja hyppäsi
tulen luona olevalle jakkaralle ja nosti hyvin nopeasti tukan ylös,
sillä hän pelkäsi hiiren alkavan ryömiä sitä pitkin.
»Ahaa», sanoi Kissa, joka katseli, »eipä taitaisi olla vahingoksi,
vaikka söisin hiiren?»
»Ei», sanoi Nainen palmikoiden tukkaansa, »syö se pian, niin olen
sinulle kiitollinen.»
Kissa loikkasi ja otti pienen hiiren kiinni ja Nainen sanoi:
»Paljon kiitoksia! Ei Ensimmäinen Ystäväkään osaa pyytää hiiriä niin
vikkelästi kuin sinä.»
Samassa ja seuraavassa silmänräpäyksessä oi Rakkaani, tulen luona oleva
Maitoruukku meni kahdeksi kappaleeksi — _rats!_ sillä se muisti Kissan
kanssa tekemänsä sopimuksen, ja kun Nainen hypähti jakkaralta katso!
— silloin Kissa latki lämmintä, valkoista maitoa, jota oli toisessa
ruukun puolikkaassa.
»Oi Viholliseni ja Viholliseni Vaimo ja Viholliseni Äiti», sanoi Kissa,
»minä tässä olen, sillä sinä olet sanonut kolme sanaa ylistyksekseni,
ja nyt minä saan juoda lämmintä, valkoista maitoa kolmasti päivässä
iankaikkisesta iankaikkiseen. Mutta yhä minä olen Kissa, joka kulkee
itsekseen, ja kaikki paikat ovat minulle yhdentekevät.»
Silloin Nainen nauroi ja antoi Kissalle kupillisen lämmintä maitoa ja
sanoi:
»Oi Kissa, sinä olet yhtä viisas kuin ihminen; mutta muista, ettei
sopimusta ole tehty Miehen ja Koiran kanssa, enkä tiedä, mitä he
tekevät palattuaan kotiin.»
»Mitä se minua liikuttaa?» sanoi Kissa. »Jos minulla on sija lämpimän
tulen ääressä luolassa ja saan maitoni kolmasti päivässä, en välitä
siitä, mitä Mies ja Koira tekevät.»
Illalla Miehen ja Koiran tultua metsältä Nainen kertoi koko jutun
sopimuksesta, ja Kissa istui sillä välin hymyillen tulen ääressä.
Silloin Mies sanoi:
»Niin, mutta se ei ole tehnyt mitään sopimusta minun kanssani eikä
kaikkien jälkeeni tulevien kunnon Miesten kanssa.»
Sitten hän riisui molemmat nahkasaappaansa ja otti pienen kivikirveensä
(siinä oli kolme) ja haki puunkappaleen ja piilun (siinä oli viisi), ja
hän pani ne riviin ja sanoi:
»Nyt me teemme oman sopimuksemme. Jollet pyydystä hiiriä ollessasi
luolassa iankaikkisesta iankaikkiseen, niin minä heitän sinua näillä
viidellä esineellä, milloin vain sinut näen, ja niin tekevät kaikki
jälkeeni tulevat kunnon Miehet.»
»Ahaa», sanoi Nainen, joka kuunteli, »tuo on hyvin ovela Kissa, muttei
niin ovela kuin Mieheni.»
Kissa laski nuo viisi esinettä (ne näyttivät sangen kovilta) ja sanoi:
»Minä pyydystän hiiriä, ollessani luolassa iankaikkisesta
iankaikkiseen; mutta yhä minä olen Kissa, joka kulkee itsekseen ja
kaikki paikat ovat minulle yhdentekevät.»
»Ei minun läsnäollessani», sanoi Mies. »Ellet olisi sanonut noita
viimeisiä sanoja, olisin pannut nuo esineet pois iankaikkisesta
iankaikkiseen, mutta nyt heitän sinua molemmilla saappaillani ja
pienellä kivikirveelläni (yhteensä kolme) milloin hyvänsä sinut tapaan.
Ja niin tekevät kaikki jälkeeni tulevat kunnon Miehet!»
Sitten Koira sanoi:
»Odota hiukan. Se ei ole tehnyt mitään sopimusta minun kanssani ja
kaikkien jälkeeni tulevien kunnon Koirien kanssa.»
Ja se näytti hampaitansa ja sanoi:
»Jollet ole hyvä Lapselle minun ollessani luolassa, iankaikkisesta
iankaikkiseen, niin minä ajan sinua takaa, kunnes saavutan sinut, ja
kun olen saavuttanut sinut, puren sinua. Ja niin tekevät kaikki minun
jälkeeni tulevat kunnon Koirat.»
»Ahaa», Nainen sanoi, joka kuunteli, »tuo on hyvin ovela Kissa, muttei
niin ovela kuin Koira.»
Kissa laski Koiran hampaat (ne näyttivät sangen teräviltä) ja sanoi:
»Minä olen hyvä Lapselle ollessani luolassa niin kauan kuin se ei
vedä minua hännästä, iankaikkisesta iankaikkiseen. Mutta _yhä_ vielä
minä olen Kissa, joka kulkee itsekseen ja kaikki paikat ovat minulle
yhdentekevät.»
»Ei minun läsnäollessani», sanoi Koira. »Ellet olisi sanonut noita
viimeisiä sanoja, olisin sulkenut suuni iankaikkisesta iankaikkiseen;
mutta nyt ajan sinut puuhun, milloin hyvänsä sinut tapaan. Ja niin
tekevät kaikki jälkeeni tulevat kunnon Koirat».
Sitten mies heitti molemmat saappaansa ja pienen kivikirveensä
(yhteensä kolme) Kissan perään, ja Kissa juoksi ulos luolasta ja Koira
ajoi sen puuhun; ja siitä päivästä lähtien, oi rakkaani, kolme kunnon
Miestä viidestä heittää aina jollakin kapineella Kissaa, milloin he
vain tapaavat sen, ja kaikki kunnon Koirat ajavat sen puuhun. Mutta
Kissa täyttää myös osansa sopimuksesta. Se tappaa hiiriä ja on hyvä
Lapselle, ollessaan sisällä, juuri niin kauan kuin Lapsi ei vedä sitä
liian kovasti hännästä. Mutta kun se on tehnyt tuon kaiken, niin
joskus, kun kuu nousee ja yö saapuu, se on Kissa, joka kuljeksii
itsekseen ja kaikki paikat ovat sille yhdentekevät. Silloin se menee
Vetisiin Villeihin Viidakoihin tai nousee Vetisiin Villeihin Puihin tai
Vetisille Villeille Katoille, viskellen villiä häntäänsä ja vaeltaen
villissä yksinäisyydessään.