Kaksi viikkoa sen jälkeen kuin Taffimai Metallumai (nimitämme häntä
edelleenkin Taffiksi, Rakkaani) oli tehnyt tuon pienen erehdyksensä
isän keihään ja Muukalaisen ja kuvakirjeen ja kaiken suhteen, läksi
hän taas kalaan isänsä kanssa. Hänen äitinsä olisi tahtonut hänen
jäävän kotiin auttamaan vuotien ripustamisessa kuivausseipäille
heidän Neoliittisen luolansa ulkopuolelle, mutta Taffi livahti isänsä
matkaan hyvin aikaisin, ja sitten he kalastelivat. Pian Taffi rupesi
tirskumaan, ja hänen isänsä sanoi:
»Älä tee tyhmyyksiä, lapsi.»
»Mutta eikö se ollut huvittavaa!» vastasi Taffi. »Etkö muista, miten
Ylipäällikkö pullisti poskiaan ja miten hullunkuriselta meidän mainio
Muukalainen näytti mutaisine hiuksineen?»
»Muistan kyllä», sanoi Tegumai. »Sain maksaa kaksi porontaljaa — kaksi
pehmeätä, reunuksilla koristettua porontaljaa — Muukalaiselle kaikesta
mitä olimme hänelle tehneet.»
»_Me_ emme tehneet mitään», vastusteli Taffi. »Emme me, vaan äiti ja
Neoliittiset rouvat — ja muta.»
»Älkäämme siitä jutelko», sanoi Tegumai. »Syökäämme välipalaa.»
Taffi otti ydinluun ja istui hiirenhiljaa kymmenen kokonaista
minuuttia, ja sillä välin hänen isänsä kiskoi hainhampaalla tuohta.
Sitten ei Taffi enää voinut pitää suutaan kiinni:
»Isä, olen ajatellut salaista yllätystä. Lausu joku ääni — mikä
tahansa.»
»Ah!» sanoi Tegumai. »Kelpaako tämä aluksi?»
»Kelpaa», vastasi Taffi. »Sinä näytit aivan toutaimelta, jonka suu on
auki. Sano se uudelleen, ole hyvä.»
»Ah! Ah! Ah!» sanoi isä. »Älä rupea hävyttömäksi, tyttöni.»
»En aio olla hävytön, en lainkaan», vastasi Taffi. »Tämä on osa
sala-yllätys-ajatustani. _Sanothan_, isä kulta, a h ja pidät suutasi
auki ja lainaat tuota hammasta. Aion piirtää toutaimen, joka pitää
suutaan ammollaan.»
»Miksi?» kysyi hänen isänsä.
»Etkö huomaa?» vastasi Taffi piirtäen tuohelle. »Tästä tulee meidän
oma pieni salainen yllätyksemme. Kun minä piirrän avosuisen toutaimen
nokeen luolan perälle — jos äiti ei huomaa — niin se muistuttaa sinua
tästä ah-äänestä. Sitten me voimme leikkiä, niinkuin minut olisi
heitetty pimeyteen ja yllättäisin sinut tuolla äänellä — niinkuin tein
majavarämeellä viime talvena.»
»Todellako?» sanoi isä sillä äänellä, jota aikuiset käyttävät, kun he
kuuntelevat tarkasti. »Jatka, Taffi.»
»Äh!» huudahti Taffi. »En osaa piirtää koko toutainta, mutta voin
piirtää jotakin, mikä muistuttaa toutaimen suuta. Tiedäthän, miten
ne seisoivat päällään mutaan uppoutuneina? Hyvä, tässä on vaatimaton
toutain (voimme kuvitella, että se on kokonaan piirretty). Tässä juuri
on suu, ja se merkitsee: ah.»
»Ei hullumpaa», sanoi Tegumai ja raapusti itseään varten omaan
tuohenkappaleeseensa, »mutta olet unohtanut viiksisäikeen, joka riippuu
sen suun poikki.»
»Mutta minä en osaa piirtää, isä.»
»Ei sinun tarvitsekaan piirtää siitä muuta kuin suuaukko ja viiksisäije
sen poikki. Silloin tiedämme, että se on juuri toutain, koska ahvenilla
ja taimenilla ei ole viiksisäijettä. Katsohan tätä, Taffi.»
»Minä jäljennän sen», sanoi tyttö. »Mutta ymmärrätkö, kun näet _tämän_?»
»Täydelleen», vastasi hänen isänsä. »Ja nähdessäni sen missä tahansa
minä hämmästyn, aivan kuin sinä hyppäisit puun takaa ja sanoisit ah!»
»No, lausu joku toinen ääni», kehoitti Taffi hyvin ylpeänä.
»Yah!» sanoi hänen isänsä hyvin äänekkäästi.
Nyt sinun pitää muistaa, Rakkaani, että Tegumai Bopsulain kielessä y
lausuttiin niinkuin meillä j; Tegumai siis äänsi: »_Jah_!»
»Hm», sanoi Taffi. »Se on sekalainen ääni. Loppupuoli on
ah-toutaimensuu; mutta miten me piirrämme alkupuolen? Ye-ye-ye jaah!
Ya!»
»Se muistuttaa paljon toutaimensuu-ääntä. Piirtäkäämme joku toinen
osa toutainta ja yhdistäkäämme ne», sanoi hänen isänsä. Hänkin oli
innostunut.
»Ei. Jos ne yhdistetään, niin silloin minä unohdan. Piirrä se erikseen.
Piirrä pyrstö. Jos se seisoo päällään, niin pyrstö tulee ensiksi.
Luulen muuten, että osaan piirtää häntiä helpommin», sanoi Taffi.
»Sattuva huomautus», sanoi Tegumai. »Tässä on toutaimen pyrstö ye-ääntä
varten.»
»Minäkin koetan», sanoi Taffi.
»Muista, etten minä osaa piirtää yhtä hyvin kuin sinä, isä. Eikö
menettele, jos piirrän vain hännän haljenneen osan ja pistän pienen
viivan siihen, missä ne yhtyvät?»
Isä nyökkäsi, ja hänen silmänsä säteilivät innostuksesta.
»Ihastuttavaa», sanoi Taffi. »No, lausu taas joku ääni, isä.»
»Oh!» sanoi hänen isänsä hyvin kovaa.
»Se on hyvin helppo», sanoi Taffi. »Sinun suusi on pyöreä kuin muna tai
kivi. Siis joku muna tai kivi voi merkitä sitä.»
»Et aina löydä munia tai kiviä. Meidän on piirrettävä ympyrä, joka
suunnilleen muistuttaa sellaista.»
»Voi miten lystiä!» sanoi Taffi. »Miten monta äänikuvaa me jo olemmekin
saaneet kokoon! No, isä, lausu taas jotakin.»
»Ssh!» sanoi hänen isänsä rypistäen otsaansa, mutta Taffi oli liian
innoissaan sitä huomatakseen.
»Sehän on ihan helppo», sanoi hän riipustaen tuohelleen.
»Mh, mitä?» kysyi hänen isänsä. »Tarkoitin, että olin ajatuksissani
enkä tahtonut tulla häirityksi.»
»Sama ääni juuri, aivan sama. Saman äänen käärme tekee, kun se on
ajatuksissaan eikä tahdo tulla häirityksi. Tehdään ssh-ääni käärmeestä.
Kelpaako tämä?»
»Kas tällä tavalla», jatkoi hän. »Tämä on toinen salayllätys. Kun
piirrät sihisevän käärmeen pienen takaluolasi ovelle, jossa sinä
korjaat keihäitäsi, niin minä tiedän, että sinä ajattelet kovasti;
ja minä tulen sisään ihan hiirenhiljaa. Ja jos sinä piirrät sen
puuhun joen rannalle, kun olet kalastamassa, niin minä tiedän, että
sinä tahdot minun kulkevan ihan, ihan hiirenhiljaa, jotteivät rannat
tärisisi.»
»Aivan oikein», sanoi Tegumai. »Tässä leikissä on paljon enemmän asiaa,
kuin saatat ajatellakaan. Taffi-kiltti, olen huomannut, että sinun
isäsi tytär on keksinyt hienoimman asian, mikä ikinä on keksitty siitä
pitäen, kuin Tegumain heimo otti käytäntöön hainhampaat keihäittensä
kärkiin piikiven asemesta. Uskon, että me olemme keksineet maailman
suurimman salaisuuden.»
»Kuinka niin?» kysyi Taffi, ja hänenkin silmänsä kimalsivat
ihastuksesta.
»Katsohan nyt», sanoi hänen isänsä. »Mikä on vesi Tegumain kielellä?»
»_Ya_ luonnollisesti, ja se tarkoittaa myöskin jokea — niinkuin
Wsgai-ya — Wagai-joki.»
»Mikä on paha vesi, joka juotua antaa kuumeen — musta vesi — rämevesi?»
»_Yo_ tietenkin.»
»No, katsohan nyt!» sanoi hänen isänsä. »Otaksutaanpa, että näet tämän
piirrettynä jonkin majavarämeessä olevan seipään kylkeen?» Ja hän
piirsi näin (YO).
»Toutaimenpyrstö ja pyöreä muna. Kaksi ääntä sekoitettu! Y o, huono
vesi», sanoi Taffi. »Tietysti minä en juo tuota vettä, koska tiedän,
että se on pahaa.»
»Mutta minun ei tarvitse olla lainkaan lähellä tuota vettä. Voin olla
penikulmien päässä metsästämässä ja kuitenkin...»
»Ja _kuitenkin_ olisi aivan samaa, kuin jos sinä olisit siinä
huutamassa: 'Mene pois, Taffi, tai saat kuumeen!' Kaikki tuo on
toutaimenpyrstössä ja pyöreässä munassa! Voi isä, meidän täytyy pian
päästä tästä kertomaan äidille!» ja Taffi tanssi hänen ympärillään.
»Ei vielä», virkkoi Tegumai, »ei ennen kuin olemme päässeet hiukan
pitemmälle. Katsotaanhan! Yo on huonoa vettä, mutta so on tulella
keitettyä ruokaa, eikö niin?» Ja hän pursi näin (SO).
»Niin. Käärme ja muna», sanoi Taffi. »Se merkitsee siis, että ateria
on valmis. Jos näet sen piirrettynä puuhun, niin tiedät, että on aika
tulla luolalle. Niin minä tekisin.»
»Kyllähän sinä tulisit!» sanoi Tegumai. »Mutta olet oikeassa. Odotahan
hiukan; tässä on pieni hankaluus. _So_ merkitsee 'tule syömään', mutta
_sho_ tarkoittaa kuivaussalkoja, joihin me ripustamme taljoja.»
»Inhoittavat vanhat kuivausseipäät!» sanoi Taffi. »Minua vihoittaa,
kun pitää auttaa äitiä ripustamaan noita raskaita, kuumia, karvaisia
nahkoja niille. Jos sinä piirtäisit käärmeen ja munan, ja minä
luulisin sen tarkoittavan päivällistä ja tulisin metsästä kotiin ja
huomaisinkin, että minun pitäisi auttaa äitiä ripustamaan nahkoja
kuivausseipäisiin, niin kuinka silloin kävisi?
»Sinä olisit äreä ja tekisit äidin samanlaiseksi. Meidän on tehtävä
uusi kuva _sho_-ääntä varten. Meidän on piirrettävä täplikäs käärme,
joka sihisee: 'sh-sh', ja kuvitella, että sileä käärme sihisee vain:
'sss'.»
»En ole varma, osaisinko pistää nuo täplät», sanoi Taffi. »Ja ehkä sinä
olisit niin kiireissäsi, että jättäisit ne pois, ja minä luulisin, että
on _so_, kun onkin _sho_, ja äiti saisi minut kiinni joka tapauksessa.
i! Minusta on parempi piirtää nuo hirvittävät korkeat kuivausseipäät
itse, ja tehdä asia _aivan_ selväksi. Pistän ne heti sihisevän käärmeen
jälkeen. Katsohan!» Ja hän piirsi näin (SHO).
»Ehkä tuo on varminta. Kyllähän nuo muistuttavat meidän
kuivausseipäitämme», sanoi hänen isänsä nauraen. »Nyt minä teen toisen
äänen, jossa on käärme- ja kuivausseiväs-äänet. Sanon: _shi_. Se
merkitsee Tegumain kielellä keihästä, Taffi.» Ja hän nauroi.
»Älä tee minusta pilkkaa», sanoi Taffi, joka muisti kuvakirjettä ja
Muukalaisen hiuksiin hierottua mutaa. »Piirrä sinä se, isä.»
»Emme tällä kertaa välitä majavista emmekä kallioista, vai mitä?» sanoi
hänen isänsä. »Piirrän suoran viivan keihästäni varten.» Ja hän n
piirsi näin (SHI).
»Äitikään ei voisi erehtyä luulemaan, että minut on murhattu.»
»Pyydän, ettet jatka, isä. Se tuntuu niin epämiellyttävältä. Anna tulla
enemmän ääniä. Me olemme päässeet pitkälle.»
»Mm-hm!» sanoi Tegumai tuijottaen eteensä. »Otetaan _shu_. Se merkitsee
pilveä.»
Taffi piirsi käärmeen ja kuivausseipään. Sitten hän pysähtyi.
»Meidän pitää tehdä uusi kuva tuolle äänelle, eikö pidäkin?»
»Shu-shu-u-u-u!» sanoi hänen isänsä. »Se kuulostaa samalta kuin tuo
pyöreä muna-ääni ohennettuna.»
»Ehkä piirrämme pyöreän ohuen munan ja kuvittelemme, että se on
sammakko, joka on paastonnut vuoden.»
»E-ei», sanoi hänen isänsä. »Jos me piirrämme sen kiireesti, niin
voimme erehtyä ja luulla sitä oikeaksi pyöreäksi munaksi. Shu-shu-shu!
Sanonpa mitä on tehtävä. Me avaamme pienen reiän sen toiseen päähän
osoittaaksemme, miten O-ääni vuotaa ohueksi. Tällä tavalla.» Ja hän
piirsi näin (U).
»Voi, kun siitä tuli hyvä! Paljon parempi kuin laiha sammakko. Jatka»,
sanoi Taffi käytellen hainhammastaan.
Hänen isänsä jatkoi piirtämistä, ja hänen kätensä vapisi kiihkosta. Hän
jatkoi, kunnes oli piirtänyt tämän (SHUYA).
»Älä katsele muualle, Taffi», hän sanoi. »Koeta, voitko saada selville
mitä tämä merkitsee Tegumain kielellä. Jos voit, niin me olemme
keksineet Salaisuuden.»
»Käärme — seiväs — särjetty muna — toutaimenpyrstö ja toutaimensuu»,
sanoi Taffi. »Shu-ya. Pilvi-vesi (sade).»
Juuri silloin putosi pisara hänen kädelleen. Taivas oli mennyt pilveen.
»Hei, isä, sataa. Sitäkö aioit sanoa minulle?»
»Tietysti», sanoi hänen isänsä. »Ja minä puhuin sinulle siitä sanomatta
sanaakaan, eikö niin?»
»Kyllä. Luulen, että olisin ymmärtänyt sen pian, mutta sadepisara
sai minut aivan varmaksi. Nyt muistan sen aina. S h u-y a merkitsee
sadetta, tai että sade on tulossa'. Mainiota, isä!» Hän hypähti
pystyyn ja tanssi isänsä ympärillä. »Otaksutaan, että sinä olet
lähtenyt ulos ennen minun heräämistäni ja piirtänyt _shu-ya_ nokeen
seinälle, ja silloin minä tiedän, että sade on tulossa ja panen päähäni
majavannahkaisen hilkan. Kylläpä äiti hämmästyy!»
Tegumai hyppäsi pystyyn ja tanssi. (Isätkin tekivät sellaista siihen
aikaan.)
»Enemmän vielä! Enemmän vielä!» huusi hän. »Jospa minä tahtoisin
kertoa, ettei sada kovasti ja että sinun on tultava luokseni joelle,
niin mitä silloin piirrän? Sano se ensin Tegumain kielellä.»
»_Shu-ya-las, ya maru_. (Pilvivesi loppuu. Joki tule luokse.) _Kovin_
monta uutta ääntä! _Minä_ en ymmärrä, miten voit niitä piirtää.»
»Mutta minä voin — minä voin!» sanoi Tegumai. »Seuraa nyt mukana
hetkinen, niin sitten lopetamme tältä päivältä. _Shu-ya_ on selvä, vai
miten, mutta tämä _las_ tekee kiusaa. _La-la-la_!» ja hän heilutti
hainhammastaan.
»Sen lopussa on käärme ja käärmeen edellä toutaimensuu — _as-as-as_.
Puuttuu vain _la-la_», sanoi Taffi.
»Tiedän sen, mutta meidän on tehtävä _la-la_. Ja me olemme maailman
ensimmäinen kansa, joka sitä on yrittänyt, Taffimai!»
»Hyvä juttu», sanoi Taffi haukotellen, sillä häntä rupesi väsyttämään.
»Eikö _las_ merkitse katkaisemista tai lopettamista yhtä paljon kuin
loppumista?»
»Kyllä», vastasi Tegumai. »_Yo-las_ merkitsee ettei äidin sammiossa ole
vettä keittämistä varten — varsinkin silloin, kun minä olen menossa
metsälle.»
»Ja _shi-las_ merkitsee, että sinun keihääsi on poikki. Jos olisin
vain ajatellut sitä, sen sijaan että piirtelin typeriä majavankuvia
Muukalaiselle!»
»_La! La La!_» lallatteli Tegumai heilutellen kulmat rypyssä
piirrintään. »Oh, mikä kiusa!»
»Olisin piirtänyt _shi_-sanan hyvin helposti», jatkoi Taffi. »Sitten
olisin piirtänyt keihääsi aivan poikkinaisena — näin!» Ja hän piirsi.
(L).
»Siinäpä se», sanoi Tegumai. »Nyt on _la_ selvä. Se ei ole minkään muun
merkin näköinen.» Ja hän piirsi näin (LAS).
»Nyt _ya_. Jaa niin, senhän me olemme jo tehneet. Sitten maru.
Mum-mum-mum. Mum sulkee suun, eikö niin? Siis on piirrettävä suljettu
suu tähän tapaan.» Ja hän piirsi. (M).
»Sitten avonainen toutaimensuu. Siitä tulee _ma-ma-ma_! Mutta mistä _r
r r r r_-äänne, Taffi?
»Se kaikuu karkealta ja ratisevalta, aivan samalta kuin sinun
hainhampaasi, kun se leikkaa lankkua kanoottia varten», sanoi Taffi.
»Sinä tarkoitat teräväpäistä tähän tapaan?» kysyi Tegumai. Ja hän
piirsi (r).
»Juuri niin», vastasi Taffi. »Mutta me emme tarvitse kaikkia noita
hampaita; kahta vain.»
—»Minä pistän vain yhden», sanoi Tegumai. »Jos tästä meidän leikistämme
tulee sitä, mitä ajattelen, niin sen parempi jokaiselle, mitä
helpommaksi ne teemme.» Ja hän piirsi.
»Nyt olemme saaneet sen», sanoi Tegumai seisoen yhdellä jalalla.
»Piirränpä ne kaikki riviin niinkuin kalat vitsakseen.»
»Eikö olisi parempi pistää pieni tikku tai joku sellainen jokaisen
sanan väliin, etteivät ne töykkisi toisiaan ja tunkeilisi niinkuin
olisivat toutaimia?»
»Oh, jätän kyllä pienen kolon sitä varten», sanoi hänen isänsä. Ja hän
oli niin innoissaan, että piirsi ne kaikki yhtä mittaa uudelle suurelle
tuohenkappaleelle. (SHU YA LAS YA MARU)
»_Shu-ya-las ya-maru_», sanoi Taffi lukien äänne äänteeltä.
»Riittää tämän päivän osalta», sanoi Tegumai. »Näytät muuten olevan
väsyksissä, Taffi. Älähän huoli, pienokaiseni. Pääsemme loppuun
huomenna, ja sitten meitä muistetaan vielä vuosia senkin jälkeen kuin
isoin puu, minkä näet, on hakattu polttopuuksi.»
Sitten he menivät kotiin, ja koko illan Tegumai istui tulen toisella
puolen ja Taffi toisella piirrellen ya- ja yo- ja shu- ja shi-merkkejä
nokeen seinälle ja hihittäen keskenään, kunnes rouva Teshumai Tewindrow
sanoi:
»Totisesti, Tegumai, sinä olet vielä pahempi kuin Taffi.»
»Pyydän, älä välitä», sanoi Taffi. »Se on vain meidän salainen
yllätyksemme, äiti rakas, ja me kerromme sinulle kaiken, kohta kun se
on valmis; mutta ole ystävällinen, äläkä kysy sitä nyt tai muuten minun
täytyy kertoa.»
Siispä hänen äitinsä huolellisesti vältti kysymästä, ja aikaiseen
seuraavana aamuna Tegumai meni rannalle ajattelemaan uusia äänikuvia,
ja noustessaan vuoteesta Taffi näki, että luolan ulkopuolella olevan
suuren vesisammion kylkeen oli liidulla piirretty: _Ya-las_ (vesi on
lopussa tai loppumassa).
»Mmm», sanoi Taffi. »Nämä kuvaäänet ovat pelkäksi kiusaksi! Sama
kuin jos isä itse olisi tullut sanomaan, että äiti tarvitsee lisää
keittovettä.»
Hän meni lähteelle asunnon taakse ja täytti sammion ämpärillä; sitten
hän juoksi joelle ja veti isäänsä vasemmasta korvasta — siitä, josta
hän sai vetää ollessaan kiltti.
»Tulehan nyt tähän, niin piirrämme loput äänikuvat», sanoi hänen
isänsä, ja he saivat äärettömän jännittävän päivän, maittavan välipalan
ja kaksi tanssileikkiä muun lomassa. Kun he tulivat T-kirjaimeen, niin
Taffi sanoi, koska hänen nimensä samoin kuin isän ja äidinkin alkoi
sillä, niin oli piirrettävä jonkunlainen perheryhmä käsi kädessä. Se
oli mukava piirtää kerran tai kahdesti; mutta kun se oli piirrettävä
kuusi tai kymmenen kertaa, niin Taffi ja Tegumai piirsivät sen
hutiloivammin, kunnes T:stä oli lopuksi jäljellä vain pitkä laiha
Tegumai, joka ojentaa käsiään pitääkseen Taffia ja Teshumaita.
Monet muista kuvista olivat aluksi liiankin viehättäviä, varsinkin
ennen välipalaa; mutta kun niitä oli piirretty uudelleen ja uudelleen
tuohenkappaleelle, niin ne muuttuivat yksinkertaisemmiksi ja
helpommiksi, kunnes lopuksi Tegumaikin sanoi, ettei hän voinut huomata
mitään virhettä niistä. He käänsivät sihisevän käärmeen toisin päin
z-äännettä varten osoittaakseen, että se taakse päin kääntyneenä
sihisi pehmeämmin ja vienommin; E:tä varten he piirsivät sivukuvan
hypistelevistä sormista, koska se esiintyi kuvissa niin usein; ja
B:tä varten he piirsivät Tegumain Heimon pyhän Majavan, joka Tegumain
kielellä on Beshawar; ja koska N oli ruma nenä-äänne, piirsivät he sitä
varten neniä, kunnes aivan väsyivät; ja he piirsivät ison hauen suun
ahnetta _Ga_-ääntä varten; ja he piirsivät uudelleen hauen varustettuna
takana seisovalla keihäällä kovaa, kiukkuista _Ka_-äännettä varten;
ja he piirsivät kappaleen väärää Wagai-virtaa tuota viehättävää
_Wa_-äännettä varten; ja niin poispäin ja niin poispäin ja niin
edespäin, kunnes olivat piirtäneet kaikki ne äänikuvat, mitkä he
halusivat, ja silloin oli aapinen valmis.
Ja vuosituhansien kuluttua ja hieroglyfien ja demoottisen ja
niloottisen ja kryptiläisen ja kufulaisen ja doorilaisen ja joonilaisen
ja riimukirjoituksen ja kaiken mahdollisen jälkeen (sillä Woonit ja
Negukset ja Akhoondit ja Perintötapojen Säilyttäjät eivät milloinkaan
jättäneet rauhaan hyvää asiaa, kun sattuivat sen näkemään) tuo vanha
hieno helppo ymmärrettävä aapinen — A, B, C, D, E ja koko loppujono —
pääsi taas puhtaassa muodossa esille kaikkien Rakkaitten opittavaksi,
kun ovat ennättäneet tarpeelliseen ikään.
Mutta _minä_ muistan Tegumai Bopsulain ja Taffimai Metallumain ja
Teshumai Tewindrowin, hänen äiti kultansa, ja nuo vanhat ajat. Ja niin
tapahtui — juuri niin — kauan sitten — ison Wagai-virran rantamilla!
* * * * *
Ensimmäisiä tehtäviä, johon Tegumai Bopsulai ryhtyi sen jälkeen
kuin hän ja Taffi olivat saaneet aapisten valmiiksi, oli
taika-aakkos-kaulaketjun laittaminen kaikista kirjaimista; sitä oli
tarkoitus säilyttää Tegumain temppelissä iankaikkisesti. Koko Tegumain
Heimo toi kauneimmat helmensä ja kalleutensa, ja Taffi ja Tegumai
kuluttivat kokonaista viisi vuotta kaulaketjun järjestelemiseen. Nauha
oli tehty hienoimmasta ja vahvimmasta poronjänteestä, joka oli kiedottu
ohueen kuparilankaan.
Jos aloitetaan yläpäästä, niin ensimmäinen helmi on vanhaa hopeata,
joka kuului Tegumain Heimon ylipapille; sitten tulee kolme mustaa
simpukkahelmeä; sitten savihelmi (sininen ja harmaa); sitten
nystyräinen kultahelmi, saatu lahjaksi eräältä heimolta, joka
puolestaan oli saanut sen Afrikasta (mutta oikeastaan se oli Intiasta
peräisin): seuraava on pitkä sileäsivuinen afrikkalainen lasihelmi
(Tegumain Heimon sotasaalista): sitten kaksi savihelmeä (valkoinen
ja sininen), toinen pilkullinen, toinen pilkullinen ja viirullinen;
sitten kolme jonkun verran särkynyttä meripihkahelmeä; sitten kolme
savihelmeä (punaisia ja valkoisia), joista kaksi on pilkullista, ja iso
keskimmäinen on koristettu ripsulaitaisella kangaspalasella. Sitten
alkavat kirjaimet, ja jokaisen kirjaimen välissä on pieni vaaleahko
savihelmi, johon kirjain on toistettu pienoiskoossa. Tässä ovat
kirjaimet:
A on kaiverrettu hampaaseen — hirven torahampaaseen luullakseni.
B on Tegumain Pyhä Beshawar (Majava), joka on piirretty vanhalle
norsunluukappaleelle.