Taas terve, kallis vapaus, sa maani onnen ehto,
sa, pyhä kalleus kansani, sa hengen kukkain kehto!
Kun poissa olit, oli niin, kuin päivyt poissa oisi,
kuin tullut kylm' ois talviyö, mi kaikkeen jäätä loisi.
Kun poissa olit, oli niin, kuin kaikk' ois lyönyt halla:
ne itki kukat, huokas maat, soi kaiho kaikkialla.
Surua linnut liversi, se laineen laulut täytti,
ja hallan jälki kolkolta, jos minne katsoi, näytti.
Mut taas kun saimme, saimme sun, sa aarre pyhä, jalo,
niin on, kuin Suomeen helottais taas päivän hellä valo;
niin on, kuin talven jälkehen, kun lyöpi kevään hetki:
jäät lähtee, kukat puhkeaa, käy Suomeen lintuin retki.
Niin on, kuin juhannuksena, niin on, kuin kesäkuussa:
kauniina laihot lainehtii, soi ilmassa ja puussa
ihanat laulut lintujen, vapaina laineet läikkyy,
ja kylväjälle vastaisuus niin valoisana väikkyy.
Oi, terve, terve vapa'us, sa kansain onnen luoja,
sa ruusuista maan ihanin, sa kevään uuden tuoja!
Oi, terve, viesti pyhä sä, mi kerroit kautta Suomen:
jo sortui Suomen sortolait, jo yöst’ on tullut huomen!
Oi, terve, viesti tenhoovin, sa jota kuullessansa
urohot itki ilosta, syleillen toisiansa,
urohot itki, immetkin ja poi’at riemuin huusi,
ja oli, kuin ois auennut tääll' elo aivan uusi.
Oi, vapaus sa kultainen! Taas on, kuin poveltamme
pois kivi vieritetty ois; nyt taas me Suomessamme
vapaasti voimme hengittää ja tehdä kylvötöitä,
ja mielin reippain harrastaa pyhiä pyrinnöitä!
Oi, vapa'us! Kun koitit, niin uus' auvon aika koitti,
maa kallis, köyhä, sorrettu taas elinehdot voitti.
Ja mielet virkos murtuneet, ja huolten usva haipui,
ja taas nous katse pilvihin, mi äsken maahan vaipui.
Ja innoin kansa luomahan käy Suomea nyt uutta,
käy luomaan maalleen, itselleen ihanaa vastaisuutta.
ja vapauden auringon kun Luoja loistaa suopi,
niin vielä ihmekukkia ne Suomen laaksot luopi.
Ja vielä Pohjolastakin, tuhanten vetten maasta,
vie viesti tiedon maailmaan suvusta onnekkaasta,
mi sivistyksen lippua kohottaa korkealle,
ja haudatuksi tullut ei, ei hankein, sorron alle.
Ja vielä, vielä poistuvat ne sortovuotten vammat,
ja vielä meille koittavat taas olot armahammat,
kun toimia ja uhrata vain osaa miehet, naiset,
ja rakkaus kun soinnuttaa saa mielet eroovaiset.
Ja vielä Suomen kantelo kauniimmin kerran kaikuu,
ja sinivetten rannoilta ne suuret virret raikuu,
ja kansa tää se piiristään pois yön, pois puutteet sulkee,
ja Suomi eespäin rivissä sivistyskansain kulkee!
Oi, vapaus, sa vapaus, mun maani onnen ehto,
sa, pyhä kalleus kansani, sa hengen kukkain kehto!
Kun poissa olit, oli niin, kuin päivyt poissa oisi,
kuin tullut kylm' ois talviyö, mi kaikkeen jäätä loisi.
Mut taas kun saimme, saimme sun, sa aarre pyhä, jalo,
niin on, kuin Suomeen helottais taas päivän hellä valo;
niin on, kuin talven jälkehen, kun kevät kaunis koittaa: —
jäät lähtee, kukat puhkeaa, ja satakielet soittaa!
Oi, vapauden aurinko, kautt' aikain Suomeen loista!
Maa täytehen luo kukkia, ja varjot maasta poista!
Ja ett’et sortuis, sulkekoon sun Luoja suojahansa!
Eläös, vapaus! Eläköön myös Suomi, Suomen kansa!