On Suomea sortanut kauvan valta,
mi tuskaa ja turmaa kanssaan toi,
ja onnen mi karkoitti kaikkialta,
maan parhaille riennoille esteitä loi.
Sen vallan on painoa vaikeaa
myös kärsien kantanut Pohjanmaa.
On täälläkin tuskien huuto soinut,
ja riutunut rintoja tuhansin,
kun alkoholi on valtikoinut,
tuo kuningas kurjin ja ilke'in.
On täälläkin nähty sen ilkityöt,
on nähty päivät ja nähty yöt.
On nähty lapsia mieron tiellä,
on nähty nuorien sortuvan.
On nähty raukeevan ruusuin siellä,
miss' alkoholi sai valtikan:
on nähty raukeevan ruusujen
pois poskilta impien, äitien.
On nähty hourujenhoitoloita
sen uhrien kurjien täyttävän,
ja nähty hurjia tappeloita,
ja kuultu kahleiden helskävän,
ja nähty on tuhanten kärsiväin,
kuin haamujen, hoippuvan hautaan päin.
Oi, sulo Suomi, oi, Pohjolamme,
kuink' on sun lapsesi kärsineet!
Ja kuinka sä kaipaat rakkauttamme,
mi kuivaisi silmäisi kyyneleet!
Oi, pitk' oli lastesi murheen yö!
Ja konsa heill' onnensa hetki lyö?
Oi, konsa se koittavi hertas huomen,
mi turmion tulvalle telkeet lois?
Ja konsa se nousevi kansa Suomen
ja sortajan suistavi maastaan pois?
Ja konsa se valtias vaipuvi,
mi tuhanten onnen turmeli?