Lauantaina helmikuun 4 p:nä.
Tänä aamuna tuli tarkastaja, mustiin puettu, valkopartainen herra,
palkintoja jakelemaan. Tehtyään muutamia kysymyksiä hän antoi
ensimmäisen mitalin Derossille. Mutta ennenkuin hän antoi toisen,
vaihtoi hän muutamia sanoja opettajan kanssa. Kaikki pojat arvelivat:
Kukahan tuon toisen saanee? Tarkastaja sanoi sitten ääneen: "Toisen
mitalin on ansainnut Pietro Precossi. Hän on ansainnut sen sekä
läksyjensä, käsitöittensä ja kaunokirjoituksensa että käytöksensä
vuoksi." Kaikki iloitsivat ja katsoivat Precossiin. Hän nousi
seisoalleen niin hämillään, ettei enää tiennyt missä oli. "Tule
tänne", käski tarkastaja. Precossi astui esiin.
Tarkastaja tähysteli tutkivasti hänen vahankalpeita kasvojaan ja
heikkoja jäseniään, joita paikatut epämukavat vaatteet verhosivat,
ja hänen hyviä, surullisia silmiään, joista saattoi lukea kokonaisen
kärsimysten historian. Sitten hän kiinnittäen mitalin hänen rintaansa
sanoi: "Precossi, sinä saat tämän. Ei kukaan ansaitse sitä paremmin
kuin sinä. Tämä palkinto ei ole annettu vain sinun ymmärryksesi ja
tahtosi takia, vaan myöskin rohkeutesi ja sydämesi tähden. Eikö
niin?" sanoi hän meihin kääntyen.
Precossi teki liikkeen, ikäänkuin olisi tahtonut niellä jotain,
ja katsahti kiitollisesti meihin. "Mene nyt, rakas lapsi", sanoi
tarkastaja, "ja Jumala varjelkoon sinua".
Oli aika mennä kotiin. Tuskin olimme päässeet ovesta ulos, niin
kenenpä näemme eteisen päässä? Siellä seisoi Precossin isä, seppä,
kalpeana kuten ainakin, synkän näköisenä, hiukset silmillä, lakki
kallellaan päässä, käynti epävarmana.
Opettaja kuiskasi jotakin tarkastajan korvaan. Tämä etsi kiireesti
Precossin ja johdatti hänet isänsä luo. Poika vapisi.
Opettaja ja johtaja lähenivät myöskin, ja pojat muodostivat
suuren piirin heidän ympärillensä. "Te olette kai tämän pojan
isä"? kysyi tarkastaja tuttavallisesti. Ja vastausta odottamatta
hän lisäsi: "Minä iloitsen teidän kanssanne. Hän, nähkääs, on
viidestäkymmenestäneljästä oppilaasta ansainnut toisen mitalin. Hän
on ymmärtäväinen, hyväsydäminen poika, joka aina tekee tehtävänsä,
kelpo lapsi, joka saavuttaa kaikkien suosion ja kunnioituksen. Te
voitte olla ylpeä hänestä, sen vakuutan."
Seppä, joka suu auki oli kuunnellut, katseli ensin tarkastajaa,
sitten johtajaa ja viimein poikaansa, joka seisoi hänen edessään
vavisten, silmät maahan luotuina. Näytti siltä, kuin hän nyt vasta
olisi muistanut, miten hän oli rääkännyt tätä pientä poloista. Ja
vasta nyt hän näytti käsittävän, miten kärsivällisesti tämä oli
kaikki kestänyt. Tuon kovan miehen kasvoilla kuvastui jonkinlainen
tylsä hämmästys, joka muuttui synkän surun ilmaukseksi ja vihdoin
osoittautui hillittömänä hellyytenä. Nopealla liikkeellä hän tarttui
poikansa päähän ja puristi sitä rintaansa vastaan.
Me kuljimme kaikki Precossin ohi. Minä käskin häntä tulemaan Garronen
ja Crossin kanssa torstaina meille. Kaikki sanoivat hänelle jotakin
ja tervehtivät häntä. Isä katseli meitä hämmästyneenä, yhä edelleen
puristaen nyyhkyttävän poikansa päätä rintaansa vastaan.