Perjantaina lokakuun 28 p:na.
Siinä koulussa, jossa siskoni Silvia käy ja joka on aivan meidän
koulumme läheisyydessä, on seitsemänsataa tyttöä. Kun eilen
illalla kuljin siitä ohitse, tulivat he kaikki ulos riemuiten
vainajainpäiväluvasta. Silloin näin jotakin kaunista.
Vastapäätä koulua, kadun toisella puolella, seisoi pieni,
mustakasvoinen nokikolari pusseineen ja kalvinrautoineen katkerasti
itkien ja nyyhkien.
Pari kolme toisen luokan tyttöä lähestyi häntä ja kysyi: "Mikä sinua
vaivaa, miksi itket?" Mutta hän ei vastannut, itki vain yhä rajummin.
"Mutta sano toki, mikä sinun on ja miksikä itket", kysyivät tytöt
taaskin. Nyt kasvot vähän kohosivat -- oikeat lapsenkasvot -- ja hän
kertoi itkien käyneensä useissa taloissa nuohoamassa ja ansainneensa
30 soldoa, mutta hukanneensa nämä. Ne olivat pudonneet hänen taskunsa
ratkeamasta -- hän osoitti sitä -- ja nyt hän ei uskaltanut rahatta
palata. "Mestari lyö minua", sanoi hän nyyhkien ja antoi päänsä
jälleen vaipua käsivarrelleen epätoivoisena. Lapset katselivat häntä
hyvin vakavina.
Sillä aikaa oli saapunut koko joukko tyttöjä, suuria ja pieniä,
köyhiä ja komeapukuisia, koululaukut käsivarsilla. Eräs suurempi,
jolla oli sininen höyhen hatussa, otti kaksi soldoa taskustaan ja
sanoi:
"Minulla on vain kaksi soldoa, pankaamme toimeen keräys."
"Minullakin on kaksi soldoa", sanoi eräs toinen, jolla oli punainen
puku, -- "kyllä meillä nyt kaikilla yhteensä on kolmekymmentä
soldoa". Ja he rupesivat huutamaan: "Amalia, Silvia, Annina. Yksi
soldo! Kellä on soldoja?"
Useimmilla oli rahaa kukkien tai vihkojen ostamista varten, ja ne
he nyt ottivat esiin. Muutamat pienemmät antoivat sentesimoja. Tuo
sinitöyhtöinen kokosi kaikki ja laski ääneen: "Kahdeksan, kymmenen,
viisitoista." Mutta vielä tarvittiin lisää. Nyt tuli eräs, joka oli
muita isompi ja miltei muistutti nuorta opettajaa. Hän antoi puoli
liiraa, josta kaikki iloitsivat. Mutta vielä puuttui viisi soldoa.
"Nyt tulevat neljännen luokan tytöt, joilla on enemmän", tiesi eräs
kertoa. He tulivat, ja soldoja rupesi satelemaan. Kaikki tytöt
asettuivat ylt'ympärille. Oli liikuttavaa nähdä pieni nokikolari
keskellä kukoistavia kasvoja ja kirjavia pukuja. Jo oli kolmekymmentä
soldoa koottu ja yhä vain keräytyi lisää. Pienet, joilla ei ollut
rahoja, eivät tahtoneet olla isoja huonommat ja antoivat sentähden
kukkakimppunsa.