Uskollinen ystävä tuli heti.
»Armollinen herra, minkä näköinen te olette!»
»Voi, ystäväni, olen niin väsynyt kuin olisin pilkkonut sylen
puita. Mutta olen repäisevän iloinen! Tänään päivällä lähdemme
ratsastusretkelle metsään. Siellä kerron sinulle jotakin! Onko kaikki
valmiina?»
»Hevoset ovat satuloituina. Minä annoin hänelle ruskean tamman.
Se kyllä kestää. Tarpeellinen säkki on asetettu satulan taakse.
Satatukaattia on pantu rahaa mukaan. Ja tässä on kirje Niklas
Zriny'lle.»
Ottheinrich lukaisi kirjeen.
»No niin, kaikki on kunnossa. Entä hän itse?»
Nuori aatelismies astui huoneeseen ja suuteli vaaliruhtinaan kättä.
Ottheinrich katseli totisena häntä silmiin ja sanoi:
»Ritari Helmstatt saattaa sinut rajalle asti. Se on kahden tunnin
matkan päässä täältä. Mene sitten ratsain valtakunnan ja kristikunnan
vihollista vastaan. Sinulla on paljon sovitettavana! Tulkoon sinusta
kunnon soturi! — Vielä yksi seikka!»
Ottheinrich meni makuusuojaan ja tuli heti takaisin rasia kädessä. Hän
avasi sen ja otti sieltä sormuksen esille.
»Ota tämä mukaasi ja pidä sitä arvossa! — Ja vielä viimeinen asia!
Veronika!»
Ovi avautui ja tyttö astui sisään korvia myöten punastuneena.
»Kiitä häntä! Hän on kaikki tehnyt! Hän on henkesi pelastanut.»
»Hänkö?» huusi Philipp ihmeissään,
»Suvaitkaa!» sanoi Sabinus, vaaliruhtinaaseen kääntyen, ja pisti
tytölle vasta saadun sormuksensa sormeen. Hän sulki ihanan immen
syliinsä ja suuteli häntä suulle.
»Hän on sankaritar», sanoi vaaliruhtinas, ja kyyneleet vierivät pitkin
poskia. »Tulkoon sinusta sankari, ja sitten — niinkuin Jumala tahtoo.
— Ja nyt erootte, lapset! Sinä tästä ulos, neiti linnanvouti! Ja sinä
tuolta! Jumala sinun kanssasi! ja sinunkin kanssasi!»
* * * * *
Kolme viikkoa näitten tapahtumain perästä istuivat vaaliruhtinaan
voudin kauniit tyttäret ystävineen talonsa kylkeisessä torin varrella
ja puhelivat näistä asioista.
»Nyt minäkin tiedän, kuka tuo mies oli», sanoi Judith. »Maankuulu
tohtori Faustus se oli.»
»Senhän on vienyt paholainen matkaansa Wittenbergissä», arveli sisar.
Mutta ystävätär huudahti:
»Ei, vaan Staufenissa Breisgaussa on paholainen katkaissut häneltä
kaulan.»
»Ei kumpikaan ole totta», sanoi Judith. »Täällä hän on ollut ja
loihtinut meidän kellomme ja on sitten ratsastanut tiehensä ilmojen
kautta, paholainen seuralaisenaan. Rennertswaldiin on hän hävinnyt.
Siellä ei kuulu milloinkaan olevan oikein turvallista!»
»Ja tiedättekö, että vaununtekijän Veronika tyttärestä on tullut linnan
valtiatar? Tuosta nuoren nuoresta tyttösestä!»