I
»Lopputulos koko hommasta siis on, ettemme voi löytää Hermionea», sanoi
Menelaos.
»Niin on», sanoi Eteoneus. »Miehet ovat etsineet kaikkialta
ympäristöstä varmaankin kymmenen penikulmaa joka suuntaan, eikä kukaan
ole kuullut hänestä tai nähnyt hänen menevän ohitse.»
»Se on kerrassaan merkillistä, että nuori tyttö on voinut lähteä
talosta täydessä päivänvalossa sivistyneessä maassa ja kadota
jäljettömiin!»
»Minun käsitykseni on, ettei hän ole voinut mennä kauas», sanoi
Eteoneus. »Myönnän kyllä, ettei minun mielipiteelläni ole suurtakaan
arvoa, koska en voi ymmärtää missä hän voisi piileskellä tässä
lähistöllä, mutta en hämmästyisi suurestikaan, vaikka hän tulisi sisään
millä hetkellä tahansa.»
»Minä hämmästyisin», sanoi Menelaos. »Hän etsiskelee Orestesta, joka ei
ole meidän maanosassamme.»
»Kuinka sinä sen tiedät?»
»Niin julkea hän ei voi olla», sanoi Menelaos.
»Toisaalta taas», sanoi Eteoneus, »ei tarvittaisi mitään muuta sinua
lopullisesti sekoittamaan kuin että hän ilmestyisi näkyviin juuri
yht'aikaa kuin Pyrrhos. Sen lajin sattumathan ovat viime aikoina
erikoisesti suosineet sinua.»
»Se ei ole pahin mahdollisuus — vaikeinta on varmasti lausua Pyrrhos
tervetulleeksi, kun täytyy samalla ilmoittaa hänelle, että tyttäreni
on karannut. Meidän täytyy löytää Hermione — meidän täytyy, Eteoneus.
Pyrrhos tuntee minut pääasiallisesti vain sinä miehenä, jonka vaimo
karkasi, ja jos minun täytyy kertoa hänelle, että tyttärenikin on
lähtenyt — ei, minun on mahdotonta kestää sitä, en suorastaan voi!»
»Liikaa on tosiaankin toivoa, että Hermione olisi lähtenyt Pyrrhosta
vastaan. Kuinka hän vihaakaan tuota miestä!»
»Mitä sinä nyt ensiksi ehdotat tehtäväksi?» sanoi Menelaos.
»Olen aivan neuvoton. En osaa ehdottaa mitään.»
»Sinun täytyy, Eteoneus! Emme voi jäädä tälle asteelle.»
»Eihän sinun tarvitse heittäytyä toivottomaksi — varmaankin keksit
jonkin keinon. Mutta pelkäänpä, ettei minusta ole sinulle mitään
hyötyä. En ole löytänyt jälkeäkään tyttärestäsi enkä suoraan
sanoen jaksa välittääkään koko asiasta. Kun olimme viimeisellä
etsiskelyretkellämme, ihmettelin itsekseni koko ajan mitä kummaa meidän
pitäisi tehdä Hermionelle, jos olisimme löytäneet hänet.»
»Minähän olin käskenyt, että hänet oli tuotava kotiin.»
»Sehän on selvä, mutta entä sitten? Varmaankin sinun olisi helpompi
ilmoittaa Pyrrhokselle, että Hermione on sattumalta poissa, kuin tuoda
hänet näkyviin kahleissa — tai millä lailla olit aikonut pitää hänet
aisoissa? Jos hänet tuodaan takaisin, on hän vain vankina täällä.
Parasta sinun olisi antaa hänen harhailla omilla teillään. Sydäntäni
oikein särkee, kun ajattelen mihin olemme joutuneet, Menelaos. Tämä on
luultavasti viimeinen palvelukseni sinulle — nimittäin ottaa kiinni
paennut tyttäresi. Iloitsen siitä, että Pyrrhos tulee ja minä saan
vetäytyä syrjään.»
»En voi missään tapauksessa nyt tulla toimeen ilman sinua, kun emme
vielä ole löytäneet Hermionea! Et suinkaan aio lähteä luotani ennen
sitä?»
»Kuuleppas, Menelaos, tekisin mitä minulta suinkin kohtuudella voidaan
pyytää, mutta olen hyvin väsynyt toimeeni enkä usko Hermionen koskaan
tulevan takaisin. Pyydät minua jäämään loppuiäkseni.»
»Niin minä mieluimmin pyytäisinkin, mutta tarkoitan vain rajoitettua
aikaa. Sopikaamme asia näin. Jää tänne niin pitkäksi ajaksi kunnes
löydämme Hermionen, suostukoon hän sitten palaamaan tai ei. Samalla
hetkellä, jolloin saamme varmasti tietoomme hänen olinpaikkansa, saat
lähteä. Jollei häntä tavata ennen Pyrrhoksen tuloa, niin jää siksi,
kunnes Pyrrhos lähtee. Sinähän otaksut hänen saapuvan minä lähipäivänä
tahansa. Samassa kun hän lähtee olet sinä vapaa. Se auttaa minut
pahimmasta pulasta, ja minä kyllä osoitan sinulle, että ymmärrän olla
kiitollinen.»
»En tiedä oikein», sanoi Eteoneus. »Se tuntuu aika lailla
monimutkaiselta... Tarkoitatko, että saan lähteä samalla hetkellä, kun
saamme tiedon Hermionen olinpaikasta?»
»Juuri sitä.»
»Taivaan kiitos, sitten saan lähteä! Mitäs siitä arvelet! Tuossa hän
on!»
»Missä?»
»Aivan sinun takanasi — ovella.»
»Mitä tämä merkitsee, Hermione? Missä olet ollut?»
»Kysy sitä joskus toisella kerralla — se ei laisinkaan kuulu asiaan.
Tahdon puhua sinun ja äidin kanssa.»
»Meilläkin on muutama sana sinulle sanottavana. Totta kai ymmärrät
kuinka sopimattomasti olet käyttäytynyt —»
»Älä puhu typeryyksiä, isä! Missä äiti on?»
»Helena! — Voi, Helena! Hermione on täällä!»
»Nyt kai minä saan lähteä?» sanoi Eteoneus.
»Ei sinun tarvitse mennä», sanoi Hermione. »Siinä, mitä aion sanoa, ei
ole mitään sinulta salattavaa. Toivon päinvastoin, että sinäkin saat
sen kuulla.»
»Hermione, lapsi kulta!» sanoi Helena. »Sepä oli hauskaa, että palasit
luoksemme.»
»En minä ole palannut teidän luoksenne — poikkesin vain kertomaan
teille jotakin, ja sen kuultuanne ette suinkaan iloitse.»
»Poissa ollessasi et ole parantanut tapojasi», sanoi Menelaos.
»Sinun ei tarvitse pelätä Pyrrhosta, jos puhut hänelle samoin kuin
vanhemmillesi. Hän on rohkea mies, mutta ei uskalla sentään sitoa
elämäänsä tuollaiseen naiseen.»
»Odotatteko te yhä vielä Pyrrhosta tänne vierailulle?» sanoi Hermione.
»Melkein millä hetkellä tahansa.»
»Hän ei tule», sanoi Hermione. »Sitä minä tulinkin teille sanomaan.»
»Eikö tule?» sanoi Menelaos. »Hän vastasi kutsuuni myöntävästi, ja
Eteoneus ilmoitti hänen olevan matkalla tänne. Mitä tämä merkitsee,
Eteoneus?»
»Hän ei voi tulla nyt», sanoi Hermione.
»Ehkäpä on yhtä hyvä niinkin», sanoi hänen isänsä, »mutta minun tekisi
vain mieleni tietää mistä se johtuu».
»Hän loukkasi Orestesta.»
»Mitä se tähän kuuluu? Orestes ei saa määrätä meidän vieraitamme! Mitä
sinä aioit kertoa meille?»
»Orestes ja minä tapasimme tiellä Pyrrhoksen, ja —»
»Mitä sinulla oli tekemistä Oresteen kanssa?» kysyi Menelaos.
»Se ei merkitse mitään tässä yhteydessä», sanoi Hermione. »Hän ja minä
kävelimme yhdessä, kun Pyrrhos tuli meitä vastaan. Arvasin kuka hän
oli, mutta en sanonut mitään. Hän pysähtyi kysymään tietä, ja ennenkuin
minä kerkisin estää saivat he selville toistensa nimet. Pyrrhos
jäykistyi paikalla ja sanoi olevansa matkalla sinun vieraaksesi,
sanoipa olevansa jo sillä hetkellä sinun vieraasi, minkä vuoksi hän oli
mielestään velvollinen tarjoamaan minulle suojeluaan. Orestes kysyi
keneltä hän tahtoi suojella minua, ja Pyrrhos vastasi tarjoutuvansa
suojelemaan minua sellaiselta mieheltä, joka voi nostaa kätensä omaa
äitiään vastaan. Ennenkuin arvasinkaan mitä oli tulossa, olivat he
paljastaneet miekkansa.»
»Taistelivatko he todella?» sanoi Menelaos.
»Pyrrhos en kuollut.»
»Hermione, Pyrrhos oli vieraani! Älä kerrokaan, että Orestes on
surmannut miehen, joka oli tulossa talooni minun kutsustani.»
»Orestes surmasi hänet, isä, sellaisissa olosuhteissa kuin äsken juuri
kerroin.»
»Kas niin, se ilmaisee millainen käsitys Oresteella on
vieraanvaraisuudesta», sanoi Eteoneus. »Minä en enää kertaakaan kadu
sitä, etten päästänyt häntä sisälle tähän taloon. Jos niin kauheilla
asioilla voi olla minkäänlaista eroa, on tämä jonkin verran pahempaa
kuin Klytaimnestran surmaaminen. Olihan viimeksimainittu itsekin tehnyt
rikoksen.»
»Minä en toivu tästä koskaan!» sanoi Menelaos. »Jos voisin vaipua
kuolleena maahan tätä puhuessani, pitäisin sitä kohtalon lempeyden
osoituksena. En ole koskaan ollut varsinaisesti ystävällisissä väleissä
Pyrrhoksen tai hänen isänsä kanssa. Pyysin häntä luokseni käymään, ja
hän lähtikin paikalla luottavaisin mielin. Sitten eräs sukulaiseni
tapasi hänet tiellä ja surmasi hänet. Millä perusteella voin antaa
anteeksi toisille tai itselleni?»
»Tiesikö Orestes, että Pyrrhos oli isäsi vieras?» kysyi Helena.
»Tiesi», sanoi Hermione.
»Minun velvollisuuteni Pyrrhosta kohtaan on etsiä hänen ruumiinsa
ja haudata se kunniallisesti», sanoi Menelaos. »Sitten minun kai on
kostettava Oresteelle. Jollen tee sitä, luulevat ihmiset minun olevan
osallisena entistä vihamiestäni vastaan punotussa juonessa.»
»Sinä et voi kostaa Oresteelle!» sanoi Hermione. »Hän ei tehnyt mitään
väärää. Näin koko tapauksen, ja jos hän olisi menetellyt toisin,
halveksisin häntä. Pyrrhos loukkasi häntä — minusta tuntui siltä kuin
hän olisi loukannut minuakin. Älä ymmärrä minua väärin — en koeta
puolustaa Orestesta, sillä hän ei tarvitse puolustusta. Pyrrhos ei
ollut tänne tulossa minun tai kenenkään muunkaan onnen vuoksi. Olen
iloinen siitä, että Orestes surmasi hänet. Jollei hän olisi sitä
tehnyt, niin minä olisin surmannut Pyrrhoksen. Päätin sen samana
päivänä, jolloin isä sanoi aikovansa naittaa minut hänelle. Jos pakotat
ihmiset toimimaan itsepuolustuksekseen, niin he toimivat!»
»Klytaimnestra!» sanoi Menelaos.
»Minun hyviä tapojani suosiva tyttäreni!» sanoi Helena.
»Tässä ei ole enää mitään lisättävää», sanoi Menelaos. »Jos vielä jokin
uusi onnettomuus voi kohdata kotiani, en enää tiedä sen nimeä. Älkäämme
enää puhelko tästä. Jos Hermione tahtoo mennä Oresteen kanssa naimisiin
tämän jälkeen, täytyy meidän myöntää, että hän tietää kaikki tuon
nuorukaisen huonoimmat puolet, ja niinhän sanotaan, ettei makuasioista
sovi väitellä. Saanko kysyä, Hermione, vain uteliaisuudesta,
haaveiletko murhaajan vaimoksi menemisestä?»
»En haaveile», sanoi Hermione, »vaan olen jo».
»Sen aavistinkin», sanoi Helena.
»Mikä väitit olevasi?» sanoi Menelaos.
»Oresteen vaimo. Sanoinhan sinulle aivan selvästi aikovani mennä
naimisiin hänen kanssaan. Emme olleet naimisissa silloin, kun
kohtasimme Pyrrhoksen, ja se oli ikävä, vaikka ei riitaa luultavasti
olisi voitu siinäkään tapauksessa välttää. Mutta minä selitin
Oresteelle mitä ihmiset sanoisivat meidän yhdessä vaeltamisestamme, kun
puhelisivat tuosta murhasta, ja ehdotin, että menisimme heti naimisiin.
Niin menimmekin.»
»Sinä saat lähteä tästä talosta!» sanoi Menelaos. »Eteoneus, ole hyvä
ja avaa ovi hänelle.»
»Kiitos, Eteoneus. Minulla ei ollut aikomustakaan viipyä kauan. Orestes
on saanut jo muutenkin odottaa. Hyvästi.»
»Maltahan vielä hetkinen!» sanoi Helena. »Menelaos, me olemme nyt
tosiaankin kokeneet kaikki mahdolliset onnettomuudet, niinkuin sanoit.
Meillä on oma käsityksemme siitä, mitä Hermione ja Orestes ovat
tehneet, mutta koska he ryhtyivät siihen omalla vastuullaan, eivät sen
seuraukset ole meidän tunnollamme. Nyt ei voi enää mitään sanoa, ja me
voimme yhtä hyvin olla ystäviäkin.»
»Minä en rupea koskaan ystävällisiin väleihin Hermionen ja Oresteen
kanssa!»
»Tietysti sinä rupeat! Kuinka mieletöntä! Etkö sinä ole itsekin
joskus erehtynyt? Minä olen. Kysymyshän on vain aste-erosta. Ihminen
saa rangaistuksensa — tai jää ilman, mutta ei ole ystäväimme eikä
sukulaistemme asia ruveta meitä rankaisemaan. Jätä jotakin taivaankin
tehtäväksi, Menelaos! Kun asia on tapahtunut ja teko tehty, aloitan
mielelläni alusta ja jatkan siitä taas koko väellä ja voimalla.
Jos ihminen koettaa ruveta kostavaksi kohtaloksi, turmelee hän
tavallisesti luonteensa. Mahdollisesti Orestes on rikollinen — sehän
on hänen asiansa. Mutta minun ymmärtääkseni hän on nyt hyvin vaikeassa
tilanteessa ja samoin Hermionekin, joka on liittänyt kohtalonsa yhteen
Oresteen kanssa. Tämä seikkahan todella koskee sekä sinua että minua —
meidän on autettava lapsiamme, kun heitä on onnettomuus kohdannut.»
»Orestes ei ole minun lapseni.»
»Mutta sinähän olet hänen lähin miespuolinen sukulaisensa ja ainoa
henkilö, johon hän voi turvautua. Sinun ei tarvitse antaa anteeksi
hänen tekoaan, en minäkään anna, mutta meidän ei tarvitse enää
koskaan mainita sitä. Sinä ja minä koetimme huolehtia Hermionen
tulevaisuudesta, mutta epäonnistuimme. Katselkaamme nyt suopein silmin
kuinka hän itse järjestää asiansa. Hermione, mikäli minusta riippuu, on
tämä talo aina avoinna sinulle ja miehellesi.»
»Ei ole!» sanoi Menelaos.
»Tietenkään te ette voi asua täällä», jatkoi Helena. »Se ei olisi
miellyttävää teille eikä meillekään juuri nyt, ja nuorten pitäisikin
joka tapauksessa saada oma koti. Mutta silloin kun haluat tulla
luoksemme, niin muista, Hermione, että olet täällä viettänyt
lapsuusvuotesi, ja varmasti tapaat täällä enemmän rakkautta kuin
koskaan missään muualla, tulitpa sitten kuinka yleisesti suosituksi
tahansa.»
»Tuo kaikki pitää paikkansa, Hermione», sanoi Menelaos, »mutta se ei
ulotu Oresteeseen. Hän ei ole viettänyt täällä lapsuuttaan, ja jollei
hän ole muualla sen suositumpi kuin täällä, on hän täysin epäonnistunut
henkilö seuraelämässä. Selitä hänelle ihan peittelemättä, Hermione,
että sukulaisrakkaus rajoittuu vain sinuun. Me emme tahdo ottaa häntä
vastaan.»
»Toisin sanoen», virkkoi Helena, »tahtoisin ehdottaa, että pyytäisimme
Hermionea lähettämään Oresteen tänne heti. Tässä talossa ei saisi tulla
esiin mitään uutta väärinkäsitystä, ja minun mielestäni menettelisimme
viisaasti, jos puhuisimme Oresteen kanssa asiat oikein selviksi nyt.
Älä lähetä terveisiä Hermionen tai kenenkään muun välityksellä,
Menelaos. Puhu itse Oresteen kanssa.»
»En salli hänen astua tähän taloon — enkä tietenkään suostu
keskustelemaan hänen kanssaan.»
»Olisiko sinulla sitten mitään sitä vastaan, että minä keskustelisin
hänen kanssaan? Minun sisarenihan hän surmasi, ja jos jotakuta on
moitittava Pyrrhoksen murhasta, niin tietysti minua, joka ehdotin,
että hänet kutsuttaisiin tänne. Vaadin, että sallit minun keskustella
Oresteen kanssa, Menelaos.»
»En ymmärrä mitä hänelle voi sanoa, Helena. Luultavasti hän käyttää
tilaisuutta hyväkseen nuhdellakseen sinua käytöksestäsi tai todistaa
sinulle missä kohdin minä olen menetellyt väärin.»
»Mahdollisesti hän kysyy minulta miksi sinä et auttanut häntä kostamaan
isänsä kuolemaa», sanoi Helena. »Jos hän kysyy sitä, selitän, että
minä pidätin sinut kotona. Jos hän sanoo, että olen tehnyt erehdyksiä,
myönnän sen ja täydennän kaikki mahdolliset aukot hänen tiedoissaan
mikäli minun entisyydestäni on kysymys. Orestes ei herätä minussa
laisinkaan kauhua, ja tahtoisin kovin mielelläni tavata hänet. Kuinka
pian voit saada hänet tänne, Hermione?»
»Ei tänne, Helena!» sanoi Menelaos.
»Kaikki olisi hukassa, jos minun pitäisi tavata hänet jossakin
muualla, ja tuskinpa minun olisi soveliastakaan tavata häntä kotini
ulkopuolella, jossa minulla ei enää olisi turvanani sinun suojeluasi,
Menelaos. Kuinka pian luulisit sen käyvän päinsä, Hermione?»
»Minun mielestäni on parempi, ettei hän tule tänne, koska isä
vastustaa.»
»Aivan oikein», sanoi Helena, »mutta isäsi on peruuttanut kieltonsa».
»Sitä en tosiaankaan tiedä tehneeni.»
»Suo anteeksi! Luulin sinun olevan siinä yhtä mieltä kanssani, että
minun on parempi tavata hänet täällä kuin yksinäni poissa kotoa.»
»No niin, siinä merkityksessä kyllä», sanoi Menelaos.
»Kuinka pian siis luulet sen käyvän päinsä, Hermione?»
»En tahdo, että hän tulee tänne, äiti. En ole varma siitä, mitä te
aiotte tehdä hänelle.»
»Lapsi kulta, hänhän on täysin turvassa. Takaan kunniasanallani, ettei
hänelle tapahdu täällä mitään.»
»En tiedä mitä aiot sanoa hänelle enkä halua hänen näkevänkään sinua»,
sanoi Hermione. »Hän on nyt täysin onnellinen — tai ainakin olisi,
jollei olisi joutunut noiden henkilökohtaisten onnettomuuksiensa
uhriksi.»
»Nehän juuri estävät kutakin meistä tuntemasta itseään onnelliseksi»,
sanoi Helena, »niitä harvoja lukuunottamatta, jotka surevat toisten
vuoksi. Et suinkaan sinä luule Oresteen kuuluvan sen lajin ihmisiin.
Lähetä hänet tänne, Hermione. Minä lupaan luovuttaa hänet sitten
takaisin sinulle. Voisiko hän tulla tänne huomenna?»
»Menettelisit viisaasti lähettäessäsi hänet tänne», sanoi Menelaos.
»Lopultahan asiat kuitenkin johtavat siihen. Äitisi tahtoo tavata
hänet. Takaan sinulle, etten anna hänen viipyä kauan ja ettemme tee
hänelle mitään pahaa.»
»Ilmoita minulle etukäteen koska hän tulee», sanoi Eteoneus, »niin minä
voin kehoittaa uutta portinvartijaa kääntymään selin ja olemaan aivan
kuin ei huomaisikaan häntä. Tuon tapaista miestä ei voi ottaa vastaan
samalla lailla kuin ylimalkaan vieraita.»
»Mitä sinä puhut uudesta portinvartijasta?» sanoi Helena. »Entinen
hoitaa toimensa täysin tyydyttävästi.»
»Eteoneus lähtee nyt luotamme», sanoi Menelaos. »Hän tahtoo vetäytyä
syrjään, ja minä lupasin vapauttaa hänet heti Hermionen palattua. En
osannut aavistaakaan hänen tulevan takaisin näin pian. Muuten en olisi
luvannutkaan sellaista. Minulla ei ole toistaiseksi tiedossa ketään
hänen paikalleen.»
»Etkö sinä voisi jäädä luoksemme, Eteoneus?» sanoi Helena. »Olet täällä
vanhin ystäväni. Sinä avasit tämän talon oven, kun minä tulin siitä
morsiamena.»
»Ja kun palasit Troijasta», sanoi Eteoneus. »En voi tehdä enää mitään
hyväksenne, ja minun on jo aika lähteä.»
»Sinä et saa lähteä luotamme — meidän pitää keskustella siitä asiasta
enemmän», sanoi Helena. »Eihän sinun päätöksesi voi olla niin
lopullinen.»
»Aivan niin, sinä siis jäät», sanoi Menelaos. »Aavistat etukäteen
kuinka tämä asia päättyy.»
»Päätökseni on peruuttamaton, Helena, ja mieluummin jätän kaikki
keskustelut sikseen.»
»Se surettaa minua», sanoi Helena, »mutta sinähän sen itse parhaiten
tiedät. Tulethan sanomaan minulle jäähyväiset ennen kuin lähdet?»
»Varmasti tulen», sanoi Eteoneus.
»Nyt olet mennyttä miestä, ukko», sanoi Menelaos. »Ja sinä siis lähetät
Oresteen tänne huomenna?»
»En», sanoi Hermione, »en lähetä häntä ensinkään. Odotan vain
saadakseni lausua jäähyväiset Eteoneukselle ja sitten lähden. Minä
en palaa. Meitä ei todella kaivata täällä, eivätkä kauniit sanat
muuta sitä asiaa. Minä en halua palata missään tapauksessa — me emme
kuitenkaan voi koskaan nähdä asioita samassa valossa.»
»Laputa tiehesi sitten ja katoa näkyvistäni!» sanoi Menelaos. »Miksi
sinä vitkastelet täällä ja toistat toistamistasi, ettet hyväksy meitä?
Sanooko sinulle vaistosi mitään siitä, mitä sinä ja miehesi olette
tehneet? Kuka inhimillinen olento koskaan välittää siitä, hyväksytkö
sinä hänen tekonsa vai et? Olemme sallineet sinun astua sisään tähän
taloon ja jäädä tänne muutamiksi minuuteiksi ikäänkuin et olisikaan
lainsuojaton. Kun ensi kerralla pyrit jonkun ystäväsi luokse, huomaat
ehkä erotuksen!»
»Menelaos! Menelaos!» sanoi Helena. »En tahdo päästää Hermionea
menemään ennenkuin hän on luvannut lähettää miehensä tervehtimään
meitä. Jos Hermione tekee sen, luulen meidän kaikkien taas jonakin
päivänä ymmärtävän toinen toisemme. Enhän minä tahdo puhella sisareni
murhaajan, vaan hänen poikansa kanssa. Jos Hermione rakastaa häntä noin
kaiken uhallakin, täytyy hänessä varmasti olla jotakin sellaista hyvää,
josta en ole tietänytkään. Minun tekisi mieleni tunnustaa erehdykseni,
jos olen erehtynyt. Tahtoisin välttämättä tavata hänet itse.»
»Hän on ihana ihminen — et voisi olla ihailematta häntä, jos todella
tuntisit hänet. Sinussa ja isässä oli juuri se vika, että te ette
tunteneet häntä ettekä tahtoneet häneen tutustuakaan.»
»Tahdoimmehan me!» sanoi Menelaos. »Mehän kehoitimme sinua kutsumaan
hänet tänne vierailulle, mutta sinä et saanut häntä käsiisi. Eihän se
ollut meidän syymme, että sinä et ollut selvillä hänen olinpaikastaan!»
»Ei se ollut Hermionenkaan syy», sanoi Helena, »ja me voimme nyt
huomata, ettei siitä voi Orestestakaan moittia. Pyydätkö häntä käymään
täällä huomenna?»
»Toimitan kutsun perille», sanoi Hermione. »En vain voi ymmärtää mitä
hänen pitäisi tehdä.»