I
»Kharitas lähetti miehensä tänne valittamaan sinun puhetapaasi,
Eteoneus», sanoi Menelaos. »Mielipahakseni on minun huomautettava,
ettei se ole ainoa moite, jonka olen viime päivinä saanut kuulla
sinusta. Näin kohtalokkaana aikana, jolloin tiedät minulla jo
ennestäänkin olevan raskaita huolia, tuntuisi minusta luonnolliselta,
että sinä koettaisit välttää sopimatonta käytöstä. Sanoin haluavani
puhella kanssasi; mutta nyt kun olet täällä, en tosiaankaan tiedä
mitä oikein sanoisin. Olet ollut palvelijani vuosikausia. Sinä olit
talossa ainoa henkilö, johon tiesin ehdottomasti voivani luottaa. Mutta
viime kuukausina on kielesi useampia kertoja saanut pahennusta aikaan.
Itse mainitsit väitelleesi Oresteen kanssa, ja minun täytyi lausua
paheksumiseni siitä, että tahdoit keskustella vaimostani. Nyt täällä
on käynyt paras naapurimme ja kertonut sinun viimeksi moittineen hänen
vaimoaan. Mitä oikein on tapahtunut, Eteoneus? Ja mihin minun pitäisi
ryhtyä sinun suhteesi?»
»Ei minua mikään vaivaa, Menelaos», sanoi portinvartija, »ei muu
kuin vanhuus. En luule vuosien paljonkaan muuttaneen luonnettani,
mutta jos sinä olet toista mieltä, pitäisi sinun erottaa minut. Niinä
aikoina, jolloin käytökseni ei antanut moittimisen aihetta, jäivät
ovesi ulkopuolelle vain tavalliset matkustajat, ja niiden sisäpuolella
ei sattunut mitään poikkeuksellisia tapauksia. Nyt on sinunkin
myönnettävä, että meillä käy merkillisiä vieraita, ja me saamme outoja
uutisia, ja se mitä tässä talossa tapahtuu on uutta, tai ainakin sen
pitäisi olla uutta minun monien kokemusteni joukossa. En usko oikein,
että muka olen alkanut puhua varomattomammin. Luultavasti olisin
käyttänyt aivan samanlaisia sanoja neljäkymmentä vuotta takaperinkin,
jos silloin olisi sattunut samanlaisia tapauksia.»
»En pidä siitä, että vetoat ikääsi», sanoi Menelaos, »enkä tahdo
ajatellakaan sinun eroamistasi. Tiedän erittäin hyvin, että olisi
mahdoton korvata sinua kenelläkään toisella nykyisessä toimessasi.
Nuoremmat palvelijat ovat nykyjään vain palvelijoita — heitä ei mikään
sido isäntäväkeen. Mutta vaikka oletkin minulle hyvin välttämätön ja
vaikka pidänkin sinua suuressa arvossa, täytyy sinun ymmärtää kuinka
vaikeaan tilanteeseen joudun, kun ihmiset tulevat valittamaan. Ihmiset
ovat jo muutenkin saaneet tarpeeksi arvostelemisen aihetta minun
talostani. Veljeni kuolema yhä vain lisää sitä. Jollen pitäisi sinua
niin suuressa arvossa, erottaisin sinut hetkeäkään epäröimättä. Mutta
nyt sen sijaan kysyn sinulta avomielisesti, mitä sinä tekisit minun
sijassani.»
»No, jos minä olisin sinun sijassasi», sanoi Eteoneus, »niin
aloittaisin kertomalla tarkemmin mitä Kharitas oikein kanteli sinulle.»
»Hänen miehensä, ei Kharitas», sanoi Menelaos.
»Aivan niin, ymmärrän kyllä», sanoi portinvartija.
»Hän sanoi, että sinä loukkasit hänen vaimoaan, kun tämä tuli käymään
Helenan luona. Ensinnäkään et päästänyt häntä sisään. Sitten vastasit
hänen kysymyksiinsä hyvin ivallisesti. Ja kaiken päällisiksi sanoit,
että Kharitas on halpamaisin nainen, mitä olet tavannut, ja että luulit
jo ennen tavanneesi pahimmat sitä lajia.»
»Tuo on lähempänä totuutta kuin olisi voinut odottaa vihaisen naisen
suusta», sanoi Eteoneus, »etenkin kun ajattelen, että kuulen sen
sinulta, joka olet kuullut sen hänen mieheltään, joka ei tietänyt
asiasta mitään muuta kuin mitä Kharitas oli hänelle kertonut. Kharitas
kysyi, oliko Helena kotona. Minä sanoin, ettei hän ollut. Sitä hän
tarkoittaa sillä, että minä en päästänyt häntä sisään. Hän onkin itse
asiassa oikeassa. Helena käski minun sanoa, ettei hän ole kotona,
vaikka kuka tahansa tulisi häntä tapaamaan, mutta sitäpaitsi hän käski
minun huolehtia siitä, ettei Kharitas pääse kynnyksen ylitse, ja
Kharitas epäileekin asian olevan niin. Hän sanoi Helenan vakinaisen
poissaolon alkavan näyttää merkilliseltä. Minä tein niinkuin oli
käsketty, Menelaos, ja tein sen sitäkin tunnollisemmin, koska en ole
mikään vaimosi ihailija ja koska hänen käskynsä eivät siis tuota
minulle varsinaista iloa.»
»Jollei Helena halunnut tavata Kharitasta», sanoi Menelaos, »niin ei
sinua tosiaankaan sovi moittia. Mutta miksi Helena ei tahtonut ottaa
häntä vastaan — mainitsiko hän jonkin syyn?»
»Mainitsi», sanoi Eteoneus; »hän sanoi, että hänen oli mahdotonta
kuunnella uteliaitten naapurien puhelevan veljesi kuolemasta ja hänen
sisarensa osuudesta asiaan, ja hän oli varma siitä, että Kharitas
tulisi niin pian kuin huhu oli levinnyt».
»Hm!» sanoi Menelaos. »Hänen vaiteliaisuutensa on hänelle kunniaksi.
Hän näyttää tuntevan Kharitaksen.»
»Hän tuntee oman sukupuolensa. Epäilen, ettei hän olisi muutenkaan
tahtonut tavata Kharitasta», sanoi Eteoneus. »Minun ymmärtääkseni hän
vain pitää tuota murhaa uskottavimpana syynä, mitä hänellä on ollut
pitkiin aikoihin Kharitaksen pitämiseksi loitolla. Aikaisemmin hän on
antanut minulle saman määräyksen toisista syistä. Tämä viimeinen on
kaikkein paras.»
»Mitähän heidän välillään on tapahtunut?» sanoi Menelaos. »He olivat
ennen aikaan ystäviä, ja Kharitas on sen lajin naisia, jollaisen
kanssa soisin Helenan seurustelevan — hän on vakava, järkevä ja täysin
luotettava.»
»Helena ei ole koskaan ilmaissut minulle mielipidettään Kharitaksesta»,
sanoi portinvartija, »mutta en oikein usko hänen pitävän Kharitasta
järkevänä tai luotettavana».
»Mitä hän sitten arvelee hänestä?»
»Kerran hän sanoi, että Kharitas on kunnioitusta nauttiva.»
»Edes sen verran!» sanoi Menelaos.
»Helena ei tarkoittanut sitä kohteliaisuudeksi», sanoi Eteoneus. »Hän
oli sitä mieltä, että Kharitas noudattaa soveliaisuuden vaatimuksia.»
»Sehän on kohtelias arvostelu nykyaikana», sanoi Menelaos. »Mitä
ihmettä tuo nainen sitten itse on?»
»Kumpi?»
»Minun vaimoni.»
»Niin, samaahan minä kysyin sinulta, kun palasit Troijasta», sanoi
Eteoneus, »ja sinä suutuit minulle. Jos nyt siis tahtoisit sanoa
minulle, kuinka —»
»Me olemme joutuneet pois varsinaisesta keskustelunaiheestamme», sanoi
Menelaos. »Olet nyt puolustautunut ensimmäistä syytöstä vastaan. Mitä
sanot noista ivallisista huomautuksista?»
»Tein kyllä sellaisia», sanoi Eteoneus. »Tuo nainen kieltäytyi
lähtemästä pois. Hän tahtoi kuulla siitä surkeasta jutusta minulta,
jollei kukaan muu halunnut puhella hänen kanssaan. Lausuin hänelle
muutamia kertoja jäähyväiset mallikelpoisen kohteliaasti, mutta hän
riippui minussa kiinni kuin iilimato, ja varmaankin tulin vastanneeksi
vähän terävästi, kun koetin olla ilmaisematta hänelle mitään asiallista
ja kiusaannuin hänen kysymyksistään.»
»Muistatko mitään sanojasi?»
»En ainakaan tarkasti. Myönnän olleeni verraten ärtyinen... Aivan
oikein, hän tahtoi tietää eikö Klytaimnestra surmannut miestään
itsepuolustukseksi. Muistan sanoneeni, että esittäisin tämän kysymyksen
Helenalle niin pian kuin hän saapuisi kotiin. Hän kyllä tietäisi,
koettiko hänen sisarensa mies surmata vaimonsa, mutta onnistumatta, vai
surmasiko Klytaimnestra miehensä omasta aloitteestaan. Jotakin tähän
tapaan. Muistan kuinka suuttuneelta Kharitas näytti.»
»Tuo kuulostaa julkealta, ja olen varma siitä, että et esitä sitä
minulle niin ankarassa muodossa kuin alkuperäisesti olet sen lausunut.»
»Menelaos, olisiko sinulla minun käytöksestäni parempi käsitys, jos
jaarittelisin naapureitten kanssa sinusta ja sukulaisistasi? Se on
minun yksityinen mielipiteeni, mitä ajattelen Klytaimnestrasta ja sinun
vaimostasi — muistaakseni sinäkin olet väittänyt niin. Suoraan sanoen
ei sellaisesta puheleminen Kharitaksen kanssa kuulu minuun asemaani.
Hän tahtoi välttämättä puhella, en päässyt mitenkään eroon hänestä.
Sehän on selvä, että hän oli tyytymätön minun peräti vältteleviin
vastauksiini. Hänen paheksumisestaan olisin pelastunut vain kertomalla
hänelle kaikki uutiset. Toivottavasti sanoit hänen miehelleen,
ettei hänen vaimollaan ollut oikeutta kysellä sinun asioitasi
palvelijoiltasi? Alan olla sitä mieltä, että Helena oli jalomielinen
sanoessaan Kharitasta kunnialliseksi!»
»Siirtykäämme nyt kolmanteen syytteeseen», sanoi Menelaos. »Haluaisin
päästä eroon tästä asiasta — meidän on vielä puheltava muustakin.
Sanoitko häntä halpamaisimmaksi naiseksi, mitä olet tavannut?»
»Varmasti hän on», sanoi Eteoneus, »mutta jätin hänelle pakotien
vapaaksi. Hän sanoi lähettävänsä poikansa pois sellaiseen paikkaan,
jossa meidän talon huonot tavat eivät voisi häntä turmella, ja minä
sanoin, että jos hän nyt erottaisi Damastorin Adrastesta, olisi
hän halpamaisin nainen, mitä olen tavannut, ja lisäsin, että minun
naistuntemukseni on suuri.»
»Mutta miksi hän puhuu poikansa toimittamisesta pois meidän talosta?»
sanoi Menelaos. »Eihän hän asu täällä.»
»Vai ei asu. Tämähän on ainoa paikka, jossa hän asuu.»
»Tarkoitatko, että hän on täällä nyt?»
»Joka ainoan hetken, jonka suinkin voi, hän viettää täällä», sanoi
Eteoneus. »Helena kielsi minua päästämästä häntä sisään, mutta häntä
ei saa pidetyksi poissa, vaikka me rakentaisimme viidenkymmenen jalan
korkuisen muurin talon ympärille.»
»Näin monimutkaista juttua en ole koskaan kuullut!» sanoi Menelaos.
»Kotini näyttää olevan piiritystilassa. Meidän ainoana kunnianhimonamme
näyttää olevan torjua Kharitaksen perhe loitommalle. Miksi Helena
tahtoi pitää poikaa poissa talosta?»
»Tietysti Adrasten vuoksi.»
»Mitä sinä oikein puhut?... Aivan niin, nyt muistan!... Helena pelkäsi
tytön rakastuvan Damastoriin.»
»Sellainen vaara oli olemassa», sanoi Eteoneus.
»Luuletko vaaran nyt olevan ohitse?» sanoi Menelaos.
»En suinkaan!» sanoi portinvartija. »Onnettomuus on jo tapahtunut.
Tyttö saa pian lapsen.»
»Laupiaat jumalat!» huudahti Menelaos. »Minun talossani? Lapsen?... Se
on pöyristyttävää!... Onko tässä talossa ainoaakaan ihmistä, joka ei
olisi häpeäksi yhteiskunnalle? Sehän on suorastaan epäsiveellistä! Eikö
Helena voinut estää sellaista?»
»Hän yritti kyllä — se oli hänen tarkoituksensa koettaessaan pitää
poikaa poissa talosta», sanoi Eteoneus, »mutta tiedäthän sinä,
Menelaos, kuinka käy, kun kaksi nuorta on rakastunut toisiinsa. Olethan
itsekin ollut kerran nuori.»
»En koskaan!» sanoi Menelaos. »En siinä merkityksessä. En voi ymmärtää
sitä näkökantaa, vaikka tunnenkin kyllä ihmisiä, jotka pitävät sitä
oikeana. Jos se on oikein, niin mikä sitten on väärin?»
»No, jos he olisivat naimisissa ja vaimo karkaisi toisen miehen kanssa
kotoaan, niin sitä väittäisin vääräksi», sanoi Eteoneus. »Ja jos mies
antaisi hänelle anteeksi ja ottaisi hänet takaisin kotiin tai ottaisi
hänet takaisin antamatta hänelle anteeksi, niin sitä sanoisin vääräksi
tai ainakin hyvin vakavaksi erehdykseksi. Mutta nämä nuoret ihmiset
rakastavat toisiaan eikä kummallakaan ole paljonkaan merkitystä ilman
rakkautta. Olin huolissani Oresteen ja Hermionen vuoksi peläten, että
heidän kävisi samoin. Enkä tosiaankaan kunnioita Orestesta suurestikaan
sen vuoksi, että hän on osoittanut pelkoni turhaksi. Asia olisi ollut
vakava, jos sellaista olisi tapahtunut niin tärkeälle tytölle kuin
Hermionelle, kun sinä olit nimenomaan pyytänyt minua pitämään huolta
hänestä, mutta haluaisinpa tietää mitä haittaa siitä on, vaikka
nuo kaksi ovatkin tehneet niin luonnollisen teon. Helena ei pidä
siitä sen vuoksi, että hänestä poika ei ole kyllin hyvä Adrastelle.
Kharitas on vihainen, koska hänen mielestään tyttö ei ole tarpeeksi
hyvä Damastorille. Minä kallistun näistä kahdesta paremminkin Helenan
puolelle, mutta oikeastaan he ovat molemmat väärässä.»
»Ja tuolle tytölle siis syntyy lapsi — minun talossani!»
»Niin, ja Kharitas lähettää poikansa pois, jotta hän ei voisi naida
tyttöä eikä edes sattumalta nähdä omaa lastaan», sanoi Eteoneus. »Sitä
sanon tarpeettoman halpamaiseksi.»
»Minun täytyy ottaa selvä mitä asiassa voi tehdä», sanoi Menelaos.
»Nyt ei voi tehdä muuta kuin odottaa», sanoi Eteoneus.
»Kyllä varmasti!» sanoi Menelaos. »Lapsi voi syntyä jossakin
muualla. Minun taloni tulee mainiosti toimeen jonkin aikaa ilman
uutta häväistysjuttua, ja minusta on vastenmielistä ajatella millä
tavoin sellainen tapaus vaikuttaisi tyttäreeni. Mutta palatkaamme
nyt sinuun, Eteoneus. Sinua vastaan on tehty toinenkin valitus, ja
vapaat mielipiteesi Adrasten suhteen tukevat sitä pilkulleen. Jouduit
hiljattain keskustelemaan Hermionen kanssa. En voi uskoa sinun sanoneen
kaikkea mitä hän väittää, mutta luotan häneen ehdottomasti, kun hän
sanoo, että se on totta. Puhuit hänelle miesten ja naisten suhteesta, —
oli sekin aihe! Kerroit hänelle kuinka sopimattomasti miehet kohtelevat
naisia sekä millä tavoin naiset suhtautuvat miesten lähentelyihin
ja ehdotuksiin, ja todistaaksesi, että tunsit asian, josta puhuit,
kerroit hänelle omista nuoruudenhullutuksistasi. Hermione sanoi, ettei
hän ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan niin ajatuksia herättävistä
seikoista, ja hän on hyvin järkytetty.»
»Minä kerroin hänelle kuinka me tavallisesti kohtelimme naisia
sodassa», sanoi Eteoneus, »ja vihjasin hyvin hienotunteisesti, että
naiset olivat siihen hyvin tyytyväisiä. En lausunut hänelle sanaakaan,
joka ei olisi ollut täysin sopiva, enkä tavuakaan, joka ei olisi totta.»
»Mutta nykyäänhän ei nuorille tytöille kerrota tuon tapaisia
tosiasioita, Eteoneus. Hermione on elänyt suojatuissa oloissa, ja minä
toivon hänen säilyttävän nuoruuden viattomuuden mahdollisimman kauan.»
»Mutta, Menelaos, tuohan on aivan liian ankaraa! Enkö minä sanonut
sinulle Troijasta palatessasi, että Hermionen pää oli täynnä uusia
aatteita, ja etkö muka itsekin ollut kannattavinasi uusia aatteita?
Silloin oli Hermionella viimeinen mahdollisuus viettää suojattua
elämää, ja luultavasti oli jo silloinkin liian myöhäistä pitää häntä
tietämättömyydessä. Sinun käsityksesi hänen ajatustavastaan on yhtä
sukupolvea liian vanha. Minä olen kasvanut niinä karkeatapaisina
aikoina, jotka sinäkin voit muistaa, jos vain koetat. Luulet Hermionen
kuuluvan siihen seuraavaan aikakauteen, jolloin lapset löydettiin
kaalinkuvusta. Mutta hän ei kuulu. Hänen sukupolvensa alkaa taas
lähestyä sekä älyllisessä että siveellisessä suhteessa jonkinlaista
karkeampaa katsantotapaa ja herätä jonkinlaiseen velvollisuudentuntoon.
Se ei ole terveellistä, enkä minä pidä siitä. Terve ihminenhän
ymmärtää missä tarkoituksessa eri sukupuolet on luotu. Ei siinä ole
mitään mietiskelemisen syytä. Pääsitkö selville, kuinka minä johduin
keskustelemaan sellaisista asioista suojatun tyttäresi kanssa? Hän
antoi itse aiheen siihen puhelemalla Pyrrhoksesta — hän sanoi, että
Pyrrhos on täydellinen raakalainen naisasioissa, ja todisti sen
sanomalla, että Pyrrhos elää Andromakhen kanssa. Niinkuin näet, oli
tyttäresi tuntenut asiaa kohtaan niin suurta mielenkiintoa, että oli
ottanut tuon jutun selville. Hermione oli vakuutettu siitä, että miehet
ovat tavallisesti sydämestään turmeltuneita ja viettelevät naisia.
Kaikesta päättäen hän oli pohtinut tuota asiaa aika paljon ja uskoi
kaikki uudenaikaiset harhakuvittelut tosiksi. Mistä hän ne lieneekin
saanut, minä ainakin olen syytön. Olisin voinut kertoa hänelle paljon
enemmän kuin todella kerroin. Ihailen nyt oikein vähäpuheisuuttani,
enkä tunne vähimmässäkään määrin puhuneeni sopimattomia. Juttelin vain
raakamaisuudesta, niinkuin hän sitä nimitti miesten sotaseikkailuissa,
Aiaksen ja Kassandran juttujen tapaisista asioista, joita et itsekään
pitänyt niin pahana. En sanallakaan maininnut millä tavoin naiset
käyttäytyvät rauhan aikoina. En edes kaukaa vihjannut siihen, että
jos keskinkertaisen miellyttävä mies hyväksyisi kaikki naisilta
saamansa houkutukset, jäisi hänelle hyvin vähän aikaa itseään varten.
Sanoin vain, että ainoat henkilöt, jotka voisivat todistaa Pyrrhoksen
raakuudesta, ovat asianomaiset naiset sekä että jollei ihmisluonto
ole pohjia myöten muuttunut, ovat nuo naiset olleet kiintyneitä
häneen. Siinä on suunnilleen kaikki mitä sanoin — vetoamalla sanaini
todistukseksi omiin kokemuksiini.»
»Tämä on peräti merkillistä», sanoi Menelaos. »Helena kertoi hänelle
samanlaisia juttuja eräänä päivänä, kun satuin keskeyttämään heidän
puhelunsa. Onkohan vaimoni pannut tällaisia ajatuksia lapsen päähän!»
»En luule vaimosi sanoneen hänelle, että Pyrrhos on raakalainen», sanoi
Eteoneus. »Jos hän puhui Hermionelle samaa kuin minä nyt juuri sinulle,
on hän luultavasti ensimmäinen nainen, jonka olen koskaan kuullut
lausuneen rehellisesti mielipiteensä tästä asiasta. Mutta Hermione ja
minä juttelimme silloin tällöin Oresteesta, niinkuin muistat, ennen
sinun kotiinpaluutasi, ja silloin hän alkoi tuoda julki tämäntapaisia
mielipiteitä. Nyt on jo liian myöhäistä toivoa tapaavansa maailmassa
enää sellaista viattomuutta kuin sinä toivoit, Menelaos. Jokainen
haluaa tietää kaikki — ja ainakin puhella kaikesta. Ja muuten, ellei
Hermionella itsellään olisi taipumusta tällaiseen käsityskantaan,
oppisi hän sen Oresteelta. Minähän sanoin sinulle, että tuolla
nuorukaisella on huono vaikutus häneen.»
»Huomaan erään aukkopaikan todisteluissasi», sanoi Menelaos. »Jos
siinä ei ole mitään moitittavaa, vaikka sinä puhelet peittelemättä
nuoren tytön kanssa, niin miksei Oresteen sitten sopisi olla yhtä
suorasanainen samoista asioista puhellessaan? Sinunhan täytyisi pitää
Oresteesta — hänhän on sinun kaltaisesi mies.»
»En pidä hänestä laisinkaan», sanoi Eteoneus. »Kun puhelen Hermionen
tai kenen muun kanssa tahansa, koetan puhua vain sellaista, mitä olen
kokemuksesta oppinut. Siinä on toivoakseni todellisen elämän tuntua.
Se juuri järkytti Hermionea. Jos puhelen naisista, koska olen ollut
jokseenkin tuttavallisissa väleissä monen naisen kanssa, pitää Hermione
minua turmeltuneena. Mutta jos Orestes, jolla ei ole mitään kokemusta
asioista, käsittelee samaa aihetta, pitää Hermione häntä viisaana.
Hölynpölyä! Muista minun sanani. Menelaos, Oresteella on likainen
mielikuvitus ja vaarallinen luonne. Myönnän, että hän on erikoisen
täsmällinen ja tarkka käytösasioissa, mutta sehän merkitseekin
oikeastaan samaa. Hänen tapaisensa henkilöt tahtovat keskustella
kaikesta, mutta eivät kuitenkaan tiedä mitään. Jos mies elää kuin
pyhimys ja ajattelee kuin pyhimys, suostun sanomaan häntä pyhimykseksi.
Mutta jos hän hautoo asioita, joilla ei ole mitään yhteyttä hänen
elämänsä kanssa, en usko hänen elämäntapojensa kauankaan pysyvän
moitteettomina. Tärkeintä on, että ihminen menettelee johdonmukaisesti.
Minä epäilen Orestesta ja Kharitasta ja — suoraan sanoen tytärtäsikin.»
»Jollei äänessä ja kasvonpiirteissä voisi huomata muutamia
eroavaisuuksia», sanoi Menelaos, »voisin luulla Helenan nyt puhelevan
minulle. En uneksinutkaan ennen, että sinulla oli elämästä samanlaiset
mielipiteet kuin hänellä.»
»Toivottavasti minulla ei sentään ole», sanoi Eteoneus. »Vaimosi ei ole
vähimmässäkään määrin minun ihanteeni. Hänen syytään on suurimmaksi
osaksi kaikki se onnettomuus, joka on kohdannut meitä.»
»Yhdentekevää pidätkö hänestä vai et», sanoi Menelaos, »mutta joka
tapauksessa puhut hyvin samoin kuin hän. Tarkoitan nimittäin, että
sanasi tuntuvat olevan katkelma hänen selityksistään. Sinähän tiedät,
että hän pitää vilpittömyyttä tärkeimpänä ominaisuutena, ja hänen
elämänsä on ollut aivan täynnä lemmenseikkailuja. Sinäkin näytät
lämpimästi puolustavan vilpittömyyttä, ja tyttäreni on aivan masentunut
kuultuaan sinun paljastavan monien rakkausjuttujen elävöittämää
entisyyttäsi. Nyt alan ymmärtää minkä arvoista tuo vilpittömyys on.»
»Tuo voi kaikki pitää paikkansa minun suhteeni», sanoi Eteoneus, »mutta
sinä et ymmärrä vaimoasi. Ikäväkseni täytyy minun väittää, että hän on
liian taitava sinun rinnallasi. En ole nähnyt sen etevämpää juonittelua
kuin hänen sanansa koettaessaan estää sinua lähtemästä Oresteen
avuksi. Vain pari vihjausta Klytaimnestrasta ja siitä hankaluudesta,
jonka avioliiton järjestäminen aiheuttaisi, jos sinä sekaantuisit
Aigisthoksen murhaan, ja niin sinä tosiaankin tukahdutit vaistomaisesti
heränneen päätöksesi lähteä kostamaan veljesi kuolemaa! Sitten vain
pari vihjausta siitä, että veljesi murhaaja tulisi tyttäresi häihin,
ja niin sinä päätit vastustaa koko avioliittoa. Tuo nainen saa aikaan
mitä vain haluaa. Niin kauan kuin te kumpikin elätte, kiertää hän
sinut pikku sormensa ympäri. Eniten moittisin hänessä sitä kykyä,
jonka avulla hän saa ihmiset tuntemaan, että he ovat väärässä ja hän
oikeassa. Useimmilla naisilla on se kyky, mutta hänellä se on oikein
taidetta. Varmaan hän sai Priamoksenkin uskomaan, että hän oli Troijaan
tullessaan tehnyt melkoisen henkilökohtaisen uhrauksen sekä että
kaupunki oli hänelle suuressa kiitollisuudenvelassa. Minulle hän ei
selitä mitään — luultavasti hän aavistaa, etten pidä hänestä, mutta kun
hän luo minuun tuon ihmeellisen katseensa, olen varma siitä, että hän
on valmis antamaan minulle anteeksi heti kun vain pyydän.»
»Antamaan anteeksi mitä? sanoi Menelaos.
»Siinäpä se juuri on! Mitä?» sanoi Eteoneus. »Minä en ole tietääkseni
tehnyt mitään pahaa. Mutta vaimollasi on nyt tuollainen tapa. Me muut
olemme aina väärässä, eikä siinä ole mitään järjestelmää. Hän on hyvin
vihainen Klytaimnestralle, joka ei ole ollut tarpeeksi säädyllinen,
ja Kharitasta hän taas ei hyväksy sen vuoksi, että se nainen on liian
sovinnainen!»
»Niin», sanoi Menelaos, »eikä hän pidä Oresteesta hänen sukunsa vuoksi,
mutta tuo Adraste on aina ollut Helenan lähettyvillä, ja nyt on Adraste
saattanut itsensä häpeään».
»Minun on myönnettävä olevani Helenan kanssa samaa mieltä kahdessa
viimeksimainitussa kohdassa», sanoi Eteoneus. »En pidä itsekään
Oresteesta, ja Adraste on kerrassaan oivallinen tyttö — miellyttävimpiä
naisia, mitä voi koskaan tavata.»
»Minä en häntä todennäköisesti tapaakaan», sanoi Menelaos. »Olen
tietänyt hänen olevan talossa, mutta en koskaan kiinnitä paljonkaan
huomiota naispalvelijoihin. Nyt ajan hänet pois talosta ja puolustan
kotiani mahdollisimman pontevasti tältä viimeiseltä häväistysjutulta.
Minne minun olisi paras lähettää hänet, Eteoneus?»
»Jättäisin sen asian Helenan huolehdittavaksi», sanoi Eteoneus; »hän
varmasti keksii parhaan mahdollisen paikan».
»Mutta Helenahan ei tahdo lähettää häntä pois», sanoi Menelaos. »Olisi
oikein hänen kaltaistaan pitää tyttö täällä ja tehdä hänestä oikea
sankaritar!»
»Se on hyvin luultavaa», sanoi Eteoneus. »Minun nuoruudessani
kohtelivat miehet naisia, etenkin vaimojaan, ankarasti. He vain
määräsivät mitä heidän oli tehtävä ja mitä tekemättä jätettävä,
ja tottelemattomuus merkitsi selkäsaunaa. Jos Hermione on sinun
puolellasi, voisit koettaa tuon menetelmän tehoa Helenaan. Mutta en
neuvoisi sinua ryhtymään mihinkään Adrasten jutussa ilman vaimosi
lupaa, jollet tosiaankin ole valmis ottamaan käytäntöön tuota
vanhanaikuista todistelutapaa.»
»Puhun asiasta Helenan kanssa ja lähetän tytön pois», sanoi Menelaos.
»Kiitän sinua huolenpidostasi, Eteoneus, mutta saan kyllä vielä itsekin
pidetyksi järjestyksen talossani. En tarvitse sinun neuvojasi vaimoni
ojentamiseksi. Saat nähdä, että Adraste lähtee.»
»En luule sinun ylimalkaankaan enää tarvitsevan minua», sanoi Eteoneus.
»Tahtoisin luopua toimestani niin pian kuin suinkin voit saada toisen
portinvartijan.»
»Tarkoitatko sitä oikein vakavasti?» sanoi Menelaos.
»Tarkoitan.»
»En voi päästää sinua pois ennen kuin tämä Oresteen juttu on kunnolla
selvinnyt», sanoi Menelaos. »Älä tee kovin äkkinäistä päätöstä. Sanon
Kharitaksen miehelle, että sinä olet esittänyt minulle tyydyttävän
selityksen käytöksestäsi ja takaan, että tästä lähin esiinnyt
kohteliaasti. Koeta huolehtia siitä, ettei Hermione joudu kanssasi
kahdenkeskisiin puheiuihin. Kun Orestes palaa, niin ilmoita minulle
lopullinen kantasi portinvartijakysymyksessä. Olisin iloinen, jos
jäisit. Kaipaisin varmasti meidän kesken silloin tällöin ilmeneviä
mielipiteitten eroavaisuuksia — niitähän on jatkunut jo monta vuotta.
Olet melkein ainoa henkilö, jonka kanssa enää voin — no niin,
yhdentekevää!»