Vielä on mainitsematta eräitä tämän aikakauden vähempiä, vaikka ei
silti vähemmän luonteenomaisia ilmiöitä. Sellaisia ovat:
1) Kaarle Jaakko Gummerus, seminaarinlehtori, laajalle levinneen
sarjajulkaisun _Kyläkirjaston_ ja suosittujen kansanlehtien
_Kyläkirjaston Kuvalehden_ ja _Lasten Kuvalehden_ perustaja,
suorasanaisen suomenkielisen kertomakirjallisuuden tienraivaaja, jonka
teoksista _Alkuperäisiä suomalaisia uuteloita_ ja romaani _Ylhäiset ja
alhaiset_ ovat mainittavimmat.
2) Theodolinda Hahnsson, omaa sukua Limón, sittemmin vapaaherratar
Yrjö-Koskinen (G. Z. Yrjö-Koskisen vaimo toisessa avioliitossa),
julaissut kertomuskokoelman _Kotikuusen kuiskehia_, kansanelämän
kuvauksen _Huutolaiset_ y.m.
3) Antti Tuokko (Törneroos), maisteri, uuttera suomentelija, julaissut
murhenäytelmän _Saul_ ja eräitä alkuperäisiä runoelmia, joista
_Birger-Jaarlin linna_ on mainittavin.
4) E. F. Jahnsson, pappi, kolleega, julaissut m.m. historiallisen
murhenäytelmän _Lalli_ ja suositun historiallisen romaanin _Hatanpään
Heikki ja hänen morsiamensa_.
5) Olli Vuorinen, kansakoulun-opettaja, julaissut pari vihkoa
laulurunoutta, nimeltä _Sepitelmiä_.
Vielä ovat tämän aikakauden laulurunoilijoista Antti Räty, Aleksanteri
Rahkonen, Uno von Schrove, Konstantin Schröder, Lisa Asp ja Pietari
Juhana Hannikainen muistettavat, tämän ajan tieteellisemmistä
edustajista taas innokas suomalaisuudenystävä ja »sanaseppä» Volmari
Styrbjörn Schildt (Kilpinen), kieliopin tekijä Kustaa Erik Eurén,
kreikkalaisen runouden suomentaja Erik Aleksanteri Ingman ja hänen
veljensä raamatunkääntäjä A. V. Ingman.
Kirjalliset virtaukset eivät, kuten jo ennen olemme huomauttaneet, ala
mistään varmoista vuosiluvuista, yhtä vähän kuin ne päättyvät niihin.
Niinpä on kirjallisuudessamme havaittavana monta romantista ilmiötä
kauan jälkeen varsinaisen romantisen aikakauden. Aina nykyiseen aikaan
saakka ulottuvat sen viimeiset mainingit. Kun kuitenkin luemme ne
romantiseen aikakauteen, niin teemme sen silmällä pitäen sitä henkistä
pohjaa ja perustusta, jolle meidän kansallinen romantiikkamme
ylimalkaan rakentuu. Mutta muuten merkitsemme tosiasiaksi, että
_jokaisessa aikakaudessa ovat kaikki aikakaudet olemassa_, jos ei
muuna, niin pieninä aines-osina.
Näistä _jälkiromantisista_ kirjailijoista ovat huomattavimmat:
1) Arvi Jännes (Genetz), suomenkielen tutkija, professori ja vihdoin
senaattori, jonka korkealentoiset isänmaalliset laulut _Herää Suomi,
Karjala_ ja _Väinölän lapset_ ovat yleiskansallisen merkityksen
saavuttaneet. Alkuperäiset runoelmansa hän on koonnut vihkoseen
_Muistoja ja toiveita_ (1889). Hänen runoutensa hyviä ominaisuuksia
ovat tuores, karjalainen kielipohja ja leveä, miehekäs mahtiponsi.
2) Robert Kiljander, Jyväskylän postinhoitaja, jonka hilpeät
huvinäytelmät _Pahassa pulassa, Pukkisen pidot, Mestarin nuuskarasia,
Postikonttorissa_ y.m. ovat suorastaan pieniä mestariteoksia ja ovat
sellaisina laskeneet vankan pohjan _suomalaiselle seuranäytelmälle_.
Kiljanderin erikois-ala on jo häviämässä oleva, rauhallinen ja
idyllinen _pikkukaupunkiympäristö_, jonka herttaisia tyyppejä hän
verrattomalla taidolla eteemme elävöittää.
3) J. A. Bergman, tunnettu historiallisesta novellistaan _Nevalaiset_,
joka kuvailee »Simo Hurtan» (Affleckin) aikaisia verisiä muistoja
Ylä-Karjalassa.
4) Aura (Betty Elfving), julaissut suurta suosiota saavuttaneen
historiallisen romaanin _Härkmannin pojat_ y.m.
5) Samuli S(uomalainen), seminaarinlehtori, julaissut m.m. pari sarjaa
Novelleja, keveän, pakinoivan tyylin ensimmäisiä käyttäjiä
suomalaisessa kirjallisuudessa.
6) A. Uotila (Favén) eräiden onnistuneiden albumirunojensa vuoksi
mainittava.