Sähkösanoman otti vastaan ja lähetti kihlattu tyttö, merimiehen
morsian. Hän oli yötä valvoessaan uneksinut sulhasestansa, joka
purjehti kaukaisilla vesillä. Hän uneksi purjeesta ja aavasta merestä
ja rakkaasta merimiehestä. Öinen valvominen ja ajatukset olivat
tehneet hänet hajamieliseksi ja hän vaihtoi sähkösanoman viimeisen
sanan toiseksi.
Nyt seisoi Harhama yksin talviöisenä jäisen erämaan vaeltajana. Kuun
kylmät säteet satoivat hangelle ja lännen taivas oli vielä täydessä
tähdessä. Hän seisoi kadunristeyksessä ja hapuili tietä, minne
lähteä. Hän muisteli tuttujansa, mutta ne nukkuivat. Hän ajatteli
yhtä ja toista "paikkaa", missä ennen oli aikaansa kuluttanut, mutta
ei muistanut sopivaa ja kulki, kuin kuiva lehti, jota pikkuiset
tuulenpuhallukset kulettavat sinne tänne.
Mutta sitten muisti hän äskeiset unensa Harhasaaresta... Hän sai
kohtalon langanpään käteensä.
-- "Hiiden mylly... siellähän ovat vanhat tutut Harhasaaret... onnen
ikuiset kotiperät!" -- virkahti hän. Ja hän päätti lähteä sinne,
kulkea uni johtolankana. Siellä sanoisi hän jäähyväiset luhistuneille
elämän toiveille. Siellä hän keventyisi, rauhottuisi, unohtaisi
kaikki ja päättäisi minne lähteä...
Hän istahti ajurin rekeen ja lausui:
-- "Hiiden myllyyn!"
Ajuri läiskäytti ruoskaansa, reki hypähti kohona ja harakka naurahti
katonräystäällä...
Hiiden mylly.
Elämä on kaunista tarantellaa...
se on tulikuumilla neulankärillä tanssimista...
Hiiden myllyssä vyöryivät päällimäisinä elämän mustat mudat...
Se mylly oli hekkumoitsijoiden sauna. Siellä ui rikas elostelija
aistikylvyissä. Henki sammui siellä ihmisessä, liha yksin eli. Mies
kutitti siellä naisen, nainen miehen viettejä hereille... Siellä eli
ihminen eläimenä sen armasteluaikaa... Mies hävisi siellä miehestä.
Nainen lakkasi olemasta nainen...
Se mylly oli nautinnon kasvinmaa. Siellä rehotti irstailu, haureus
versoi ja nautinto teki terää... Paheen kukkanuput puhkesivat siellä
yön mustiksi likakukiksi. Tyttö tuli sinne nuppuna, povi puhtaana,
hyve helmenä... Kului yö: helmet karisivat ja kukkasilmikkona
kulkevasta naisesta puhkesi portto...
Siellä palveli ihminen _ihmislihaa_... Hänen henkensä siivet eivät
kohonneet omaa kuvetta ylemmä...
* * * * *
Sanottu Hiiden mylly oli nimittäin ylhäisen luokan yhteinen
huvittelupaikka. Sen loistavissa saleissa ja tarumaisissa majoissa
viettivät aikaansa huvittelijat, niissä kuluttivat elostelijat
elämänsä ja pelaajat rahansa. Sinne kantoi tyttö viattomuutensa,
vaimo puhtautensa ja mies kunniansa. Siellä sadat mustapukuiset
myllärit tekivät työtä, kantoivat laareihin viljaa, ihmistyötä, ja
jauhattivat sen avulla ihmisistä ihmiskunnan perkkeitä.
Harhama oli viipynyt siellä välttääksensä kaikkia selityksiä,
unohtaaksensa tuskansa. Matkalta kirjoitti hän morsiamellensa
seuraavan lyhyen kirjeen:
"Magda!
Sähkösanoma on jo tuonut sinulle kiitokseni ja jäähyväiseni,
jotka nyt vielä uudistan. Unohda minut, eläkä pyydä mitään
selityksiä, sillä niitä en voi antaa. Kiitos rakkaudestasi ja
ystävyydestäsi! Ole onnellinen!