Se kissaa kiittää, jolla ei muuta eläintä ole.
Se koira wingahtaa, johon kapula koskee.
Se koira winkasi, johon kalikka käwi.
Se kosken tawat tietää,
joka korwalla asupi.
Se kun on Maariana malon päässä,
se on Wappuna waon pohjassa.
Se kypsen maistaa,
joka keitetyn paistaa.
Se kysyy, joka ei tiedä,
se siwelee, joka ei näe.
Se köyttä, mikä kaulaaki.
Se liiket liikunnossa
ei warahin nousennossa.
Se lintu, joka kowin warain aamulla visertää, 5170
on usein ennen ehtoota hukassa.
Se matkaan pannaan, joka aikaan tulee.
Se mies, joka kalunsa katsoo.
Se mies, joka paikkansa pitää.
Se neuonsa pitää, joka maansa myöpi.
Se nimen sanoo, kenen lapsi on.
Se nyt seisoo, joka ennen juoksi.
Se on huono lintu, joka ei woi
höyheniänsä kantaa.
Se on härkä hännätön,
sarwiraawas sarwiton.
Se on sileä, joka ei ole saanut.
Se on tapa Tammelassa: 5180
paras piika pappilassa.
Se on tehty, ku on tehty:
lapsi tyttären mahaan
tyrät tekiän nahkaan.
Se on tietämätön pojasta,
saako partaa, eli jääpi ilman.
Se on työllä katkaistu,
ruparuoalla rewäisty.
Se pahalla sanalla muistetaan,
joka hywällä saadaan.
Se pilkka, joka korwan leikkaa.
Se saa walitun waimon,
joka nai hyljätyn piian.
Se siinä on wäkeä, kun näköäki.
Se suussa, ku sydämessä,
se kielessä, ku mielessä.
Se suussa, mikä nenässä.
Se tarkka talon emäntä 5190
itse rihmat kehrääpi,
itse kankahat kutopi;
kysy ei kynsiä kylästä,
tointa toisesta talosta,
pirran piitä naapurista.
Se tarkka talon emäntä
wie ei willoja kylään,
kuljettele kuontaloita,
tappuroita tarjottele.
Se toista uunista etsii,
joka itse uunissa asuu.
Se tulee weitseksi wetää,
mikä wyölle aikahupi.
Se tuskan tunsi, joka tupen käänsi.
Se työn työksi tietää,
joka tupen nurin kääntää.
Se unissa, kun mielissäki.
Se werkaa pitää, joka ei sarkaa saa.
Se ystäwä on, joka hädässä auttaa.
Se älähti, kuhun kolahti.