Itsekussaki työssä ja toimessa tulee ennen kaikkia kysyä, mikä arwo
ja hyödytys niillä on; sillä työ, millä ei hyödytystä ole, on parempi
tekemätönnä, kun tehtynä. Näitä sanalaskuja sillä kysymyksellä
arwatessamme olemma luulleet niiden kyllä kolmessaki kohden Suomen
yhteisyyttä hyödyttäwän. Ensiksi on niissä monta meillenki hyödyllistä
esiwanhempaimme tietoa, oppia ja neuoa säilytetty. Toiseksi sopiwat
osaawasti käytettynä kaunistamaan ja usein wahwistamaan kaikenlaista
puhetta yhteisessä elämässä. Kolmanneksi antawat tiedottelewille joita
kuita johdatuksia Suomen kieltä ja kansan elämätä tutkiessansa.
Yhteisinä neuoina ja muistutuksina elämässä sopii hywästi pitää melkein
kaikki, mikä ei sodi Kristillisyyttä wastaan; waan jos semmoisia
löytyisi, jotka ei hywäsesti yhteen sowi kristillisten oppien kanssa,
niin pidettäköön niitä ei muuna, kun esimerkkinä luonnollisen järjen
erehdymisestä, ja niiden kohtien osottajina, missä sama erehdys
kewiämmästi tapahtuu. Myös tulee muistaa, että useammilla sanalaskuilla
on _toinen mieli, toinen kieli_, eli että niillä ajatellaan peräti
toista, kuin mitä niillä sanotaan. Niin taitaisi joku luulla
sanalaskussa: _kaksi kowaa kokee; meidän poika ja Jumala_, ihmistä
kyllä sopimattomasti Jumalaan werrattawaksi, waikka sitä kuitenki
nyky aikoina ei käytetä paljo muulla mielellä, kun raamatun lausetta:
_työläs on potkia tutkainta wastaan_. Samalla tawalla sanotaan:
_leikki se on leiwän loppu, se tuska tupakan loppu_, pilkalla toisin,
kun ajatellaan. Niin monta muutaki. -- Tästä lienee ymmärrettäwä syy
siihenki, että muutamat sanalaskut owat peräti wastahakasia keskenään,
waikka, ei kaikki wastahakasuus sanalaskuissa kuitenkaan ole siitä
syystä, waan muuten ihmisten mielten erilaadusta.
Ajatteiimma ensittäin karsia pois kaikki wähäpätösemmät sanalaskut
tästä kokouksesta, mutta sepä karsinta ei ollut niin huokiasti tehty,
kun ajateltu. _Kuka tiesi kunki mielen, kenpä kenenki sydämen_ -- moni
meistä wähäpätönen taittaisi toisilta kylläki kalliiksi ja kauniiksi
arwata. Niin luulimma paremmaksi antaa yhdessä koossa ilmitulla
kaikkien, mitä suomalainen kansa _sanalaskuiksi_ nimittää, paitsi mitkä
oliwat itsestänsä mielettömiä wertauksia, eli muuten riettasanasia,
riwoja, joillen ei ole taittu siaa antaa.
Muutamia sanalaskuja löytyy, jotka ehkä lienewät ruotsista kotoperää,
toisia, jotka owat hywinki raamatun sukua; mutta olkoot waikka mistä,
kun kerran owat suomalaisiksi sanalaskuiksi kääntyneet, niin niitä ei
enää sowi toisten joukosta eroittaa. _Sitä koiraki kodiksi, kuss' on
ollut yötä kolme_. Usiampia myös tawataan wanhoissa runoissa, wirsissä
ja liiatenki lauluissa; mutta niitäki emme ole tainneet pois jättää,
koska enemmin näyttäwät olewansa alkuperäsiä sanalaskuja, kun runoista,
wirsistä eli lauluista saatuja.
Kaiken sanalaskuin rajottamisen _sananparsihin, sananpolwihin,
sananmutkihin, wertauksihin_, j.n.e. luulemma soweliaaksi työksi
sillen, jolla muuta työtä ei ole. Se ainoasti olisi tainnut olla
sopiwa ja myös helposti täytetty, eroittaa _runolliset_ sanalaskut
_lauseellisista_, waikka seki on tekemättä jäänyt tässä kokouksessa.
Paljo hyödyllisempi, kun kaikki semmoinen rajotus, olisi ollut
saada itsekunki sanalaskun alla merkityksi kaikki muut sen kanssa
yksimieliset sanalaskut, ja jollain erimerkillä wasta hakaset,
jos semmoisia löytyisi, jonka ohessa myös olisi tarwinnut laittaa
jonkunlainen reisteri eli niiden ainetten nimitys, joita sanalaskuissa
tawataan, ja paikalla merkitä, missä miki löytyy. Hywä, jos joku
suomalaisten sanalaskuin hywäiliä ottaisi nämät toimitukset
tehdäksensä. Toisintojen kanssa, joita löytyy paljon, sopisiwat
jälkeenpäinki painettaa, jossa tilassa myös käyttäisi uusia lisäyksiä
ilmi antaa, kun waan sitä ennen tulisiwat Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuralle Helsingissä lähetetyksi. Juuri näitä toiwottawasti saatawia
yhtäpitäwäisyyden ja wastahakasuuden merkitsemisiä, kun myöski
aine-reisteriä ja toisintoja warten, olemma läpeensä nämät sanalaskut
kymmenittein numeroinneet.
Sanalaskuin järjestämisestä olemma muussa tilassa (Suomi 1841, IV
Häftet) sanottawamme sanoneet, kuin myöski, minkä tähden wiimein
puutuimma järjestämisen perusteeksi tässä kokouksessa alkusanan
panemaan. Jolla ei ole semmoinen järjestys mielenmukanen, elköön tätä
sanalaskutoimitusta pitäkökään muuna, kun onki -- _korjaamattomana
kokouksena_, jonka itse mielensä mukaan paremmin korjatkoon ja
suoritelkoon. Siitä, että alkusana on perusteeksi pantu, tuli muutamia
sanalaskuja kahteen paikkaan otetuksi, kun alkoiwat erilailla.
Ensimäisen kokouksen suomalaisista sanalaskuista ilmi antoi Paimion
kirkkoherra, maisteri Henr. Florinus kirjassansa: _Wanhain Suomalaisten
tawaliset ja suloiset Sananlascut, mahdollisuden jälken monilda
cootut ja nyt wastudest ahkerudella enätyt_, präntätty Turussa w.
1702. Muita warsinaisia kokouksia ei sitte ole tullut, paitsi _Jak.
Juteinin Walittuja Suomalaisten Sananlaskuja_, Wiipurissa w. 1818
ja _C.A. Gottlundin_ ensimäinen laitos kirjassansa: _Dissert. de
Proverbiis Fennicis_, Upsalassa w. 1818, ja toinen suurempi kokous
kirjassa: _Otawa eli Suomalaisia Huwituksia_, 1 Osa. Tukhulmissa
w. 1831, joka jälkimäinen kirja käsittää paljo muitaki suomalaisia
aineita. Kaikki nämät, kun myös mitä wähin muissaki nyt nimittämättä
jääwissä kirjoissa löytyy, olemma tähän kokoukseen ottaneet, taikka
tulewat ne wasta toisinnoissa otettawiksi, missä mielestämme oliwat
kehnompia, kun mitä itse kansan suusta kuulleet olemma eli saaneet
muilta kirjotettuna. Näistä kaotettuna saaduista kokouksista owat
edellä muiden nimitettäwä se, jonka entinen Kansliaraati, professori
_Henr. Gabr. Porthaani_ moniwuotisella uutteruudella toimitti, ja
toinen nykyisen howioikeusraadin _Carl Henr. Aspin_ samanlaisella
uutteruudella laittama. Jälkeen nimitettyä tulee wielä erittäin
kiittää siitä, että antoi tähän kokoukseen niin omat kootut
sanalaskunsa, kun Porthaaninki, joista sitä ennen ei tietty, jos enää
missään löytyisiwätkään säilytettynä. Suomalaisen Kirjallisuuden
seuralta olemma myös saaneet ne sanalaskukokoukset, joka Kuninkaan
kirjaston hoitaja, maisteri _A.J. Arwidssoni_, Tuusilan kappalainen
_Carl Aspegreini_, Lappajärwen kirkkoherra _J. Fellmanni_ wainaja
lehtori _C.R. Keckmanni_ owat toimittaneet, ja Akatemian kirjastosta
Helsingissä erään nimittämättömältä tehdyn kokouksen. Myös owat Inarin
kappalainen _J. Durkmanni_, Muonioniskan kirkoherran sianen _J.Fr.
Liljebladi_ ja studenti _J.Fr. Kajaani_ tähän sanalaskuja lähettäneet.
Ensin päätimmä merkitä kunki kokoomat sanalaskut erittäin; mutta kun
yksiä on usiammilta koottu, niin katsoimma sopiwammaksi sitä ei tehdä.
Wähäpä tuosta, ken heidät kokosi; se paras, että owat kootut. Ne owat
Suomen kansan yhteinen, ei kokoiliain erityinen tawara.
Kajaanista 23 päiwä Lokakuussa 1841.
_Elias Lönnrot_.
Suomen Kansan Sanalaskuja.
Aamu on iltaa wiisaampi.
Aamun Jesus anna tulla,
aamulla somat sanomat.
Aamusta päiwä pisin on.
Aamusta päiwää jatkauu,
ei illasta.
Aasta aidan tynkenäki,
wuosi wuotakenkänäki.
Aatoksessa arwon neuo,
puutoksessa köyhän kauppa.
Aatto juhlaa korkiampi.
Aatto juhloa jalompi,
iltapuoli laskiaista.
Ah entinen aikani, nykyinen mieleni.
Ah kultaista kotia, 10
armasta asunsioa.
Ah kulta kodon elanto:
jos on waikia watsalle,
niin on helppo hartioille.
Ah sitä kultaista kotoa:
jos on ruokaa niukemmalta,
niin on unta wiljemmältä.
Ahdashenkinen rykiä,
pahasilmäinen sokia.
Ahkeruus kowan onnen woittaa,
ahkeruus unenki estää.
Ahneus kunnian pettää.
Ahneus wiisaanki willitsee.
Ahtaimpaan paikkaan tautiki tungeksen.
Ahwen armas tuorehelta,
särki säästöstä parempi.
Ahwen itki aikojansa,
hauki onnensa kowuutta:
talonpoika tarkkasilmä
werkon silmän solmeapi.
Ahwen itki aikojansa, 20
kalat kaikki päiwiänsä:
"kunne kudulle menemmä,
kunnes muolle, kun rantaselle."
Ahwen kudun alottaa,
ahwen kudun lopettaa.
Aika alkaissa menepi,
sonnustellessa sulapi.
Aika ansoja punoa,
tehdä teiren kielekkeitä,
kun on hanhet soitimella.
Aika hiiren haukotella,
kun on kissan kiirahissa.
Aika kultainen kulupi,
päiwä kaunis karkelepi,
ilman lintujen ilossa,
warwuisten wisertämissä.
Aika menee arwellessa,
päiwä päätä käännellessä.
Aika muuttupi moneksi,
ihminen ajan keralla.
Aika muuttuu ja mies
muuttuu ajassa.
Aika on paras arkiona
kiwenpuusta kihlaella,
riihiwartasta walita.
Aika on sillon joutawassa, 30
kun on pappi soutamassa.
Aika on tulla, toinen mennä,
kolmas warsin ilman olla.
Aika sataa, koska heinät
ladossa.
Aika se on hywä aika:
heinät saattapi latohon.
Aika tawarat saapi,
aika tawarat kaappii.
Aika tulla, toinen mennä,
kolmas orwon ajatella.
Aika tuopi tyynen meren,
aika wuotawan wenehen.
Aika wanhin, awaruus suurin.
Aika wanhin wanhimmista,
ilma suurin suurimmista.
Aikaisin kirkkoon, myöhän
keräjään.
Aikanansa kirkkoon, hiljan 40
kapakkaan.
Aikanansa mies aikoo, mutta
lopussa kiitos seisoo.
Aikawat herrain kiireet.
Aikoihin Ahdin elätti,
päiwisin Pätösen pojan.
Aikuinen orjan aita,
pojan polwipäiwyinen.
Aina antapi Jumala,
lupaapi armo luoja,
arkena anelialle,
pyhänäki pyytäjälle.
Aina auttapi Jumala,
ajan kunki katkasepi;
ei ole wielä welkonunna,
eikä tahtonna takasin.
Aina kala wedessä, ehk'ei
aina apajalla.
Aina kuluu kulkewalta,
pitäjältä pirskahtapi;
se kuluu, jos kukkoinaki,
menee mämmiruokinaki.
Aina lähtewätä -- Lähtewätä.
Aina muita halataan, 50
ei minua milloinkaan;
tahi jos jolloin joudutaan,
ei siiwolla silloinkaan.
Aina on aika wiriällä,
kiiret laiskalla kotona.
Aina on hywä pahoa pakossa,
häjyä hätäwarana.
Aina onni saanehella,
ei aina ansainnehella.
Aina siihen korsi jää,
kuhun kuorma kaatuu.
Aina tauti tiinehessä,
yskä heikkohenkisessä,
waiwa wanhassa akassa.
Aina syötäwä kulupi,
pidettäwä pehmiäpi.
Aina uusi hempiämpi,
ehkä entinen parempi.
Aina uutta, harwoin hywää.
Aina waiwainen walittaa.
Ainaki kala wedessä, 60
apajoilla aioin yksin.
Ainoallansa köyhä koreilee.
Aitasta sika sukusin,
hywä tyttö kellarista.
Aiwotellessa -- Ajatellessa.
Aja hiljalleen hewoista:
hiljalleen perille pääset.
Aja hiljan ahtehessa:
paremmin reki pitäpi.
Aja mennyttä hepoa,
säästä nuorta hääwaralla.
Aja päälle, lyö hepoa;
ruokoa Jumalan huoli,
miehen huoli waattehia.
Ajakseen orja aidan panee,
poika polwipäiwäksehen.
Ajaksen orja aitoapi,
oljilla witsastelepi.
Ajallansa aidan pano, 70
hetkellänsä heinän teko.
Ajallansa työn teentö,
hetkellänsä heinän lyöntö.
Ajallansa työn teko,
hetkellänsä ilon pito.
Ajan wientö marjan syöntö.
Ajanwietto marjan syöttö.
Ajastaika aitanaki,
wuosi aidan witsanaki.
Ajatellen toimella tehdään.
Ajatellessa aika menee,
sonnustellessa hetki sulaa.
Ajatukset ajan wiewät,
pidätykset pitkät päiwät.
Ajatuksissa -- Aatoksessa.
Ajatus on orwon neuo, 80
puutos kauppa köyhän miehen.
Akat koissa arwelewat:
miehet wiinoa wetäwät;
usein urot lumessa,
miesparat pahassa säässä.
Akka autuas kotona,
ukko kurja kulkemassa.
Akka ei luotu lukkariksi,
eikä ukko kuppariksi.
Akka koissa pahatapanen:
rengillensä reiloapi,
miehelle mitä sanopi.
Akka kulkee aseettaan,
mies ei kirweskuokattaan.
Akka mies asehetonna.
Akka mies asetta paitsi.
Akka tieltä pyörteleksen,
ei uros pahanenkana.
Akka tuopi tyynyn, taljan,
akka wuotawan wenehen.
Akka wanha oluen juopi 90
puu laho weden wetäpi.
Akoilla on aina juttu,
paimenilla paha nuttu.
Alahalla allin mieli
uidessa wilua wettä,
alempana armottoman
käydessä kylän wäliä.
Alahana on allin mieli
uidessa wilua wettä,
sukkeloidessa suloa,
jään alaista järkyttäissä.
Alahana on allin mieli,
uidessa wilujokea,
alempana miehen mieli
kainun naisen naituansa.
Alaisin raudan, juoma
miehen koettelee.
Alaisin raudan kokee,
juoma miehen näkee.
Alas katsoo maattu piika,
ylös punaposkinen.
Alas outo katselepi,
ylemmä ajattelepi.
Alas wieras katsoo, ylemmä
näkee.