Kristuksen kasvojen hengellinen ihanuus Kirkastusvuorella osoitti Hänen
oppilailleen, että Hän oli hengellinen Kuningas, jonka suuruus on
voiman, viisauden, kauneuden ja rakkauden Hengessä, jonka Jumala oli
Hänelle antanut rajattomasti; se osoitti myös että oli jotain semmoista
kuin hengellinen ruumis — jommoisen me kaikki kerran saamme, jos
meidät löydetään Kristuksessa, silloin kun vanhurskasten ylösnousemus
tapahtuu — semmoinen ruumis, joka ei salaa ihmisen henkeä, niin
kuin täällä tapahtuu, kun ruumis on elämän vaivojen ja sairauden ja
turmeluksen alaisena; mutta on olemassa hengellinen ruumis — ruumis,
joka on täyttyvä meidän hengellämme, joka on tuleva meidän hengellemme
täysin kuuliaiseksi — ruumis, jonka läpi meidän henkemme ihanuus on
loistava, samoin kuin Kristuksen Hengen ihanuus loisti Hänen ruumiinsa
läpi kirkastuksessa. »Veljet, me emme tiedä, miksi me tulemme; mutta
me tiedämme, että koska Hän ilmestyy, tulemme me Hänen kaltaisikseen;
sillä me saamme nähdä Hänen semmoisena kuin Hän on.» 1 Joh. 3:2.
Village Sermons.
Minä uskon, sanoo uskontunnustus, ruumiin ylösnousemisen. Raamattu
opettaa meitä uskomaan, että jokainen meistä, ihmisolentoina, miehinä
ja naisina, pääsemme mukaan tuona ihanana päivänä; ei ainoasti
henkinä, jotka ovat tulleet erilleen ruumiista (semmoisista puhuu
Raamattu, Jumalan kiitos, vähän eli ei ollenkaan), vaan todellisina
elävinä ihmisolentoina, omine uusine ruumiineen, uuden maan päällä ja
uuden taivaan alla. Sentähden, sanoo David, on minun lihanikin asuva
turvassa (Ps. 16:9) eikä ainoasti minun henkeni ja sieluni, vaan minun
ruumiinikin. Sillä Herra, joka ei ainoasti kuollut, vaan nousi jälleen
ylös ruumiillaan, Hän on herättävä meidänkin ruumiimme, sopusoinnussa
sen mahtavan työn kanssa, jonka kautta Hän tekee itselleen alamaiseksi
kaikki; ja silloin on jokaisen olento, ruumis, sielu ja henki, saapa
täyden kehityksensä ja loistava Hänen ijankaikkisessa, loppumattomassa
ihanuudessaan. Tätä me toivomme.
National Sermons.
Ne jotka kuolevat Jumalan pelossa ja Kristuksen uskossa, eivät todella
maista kuolemaa; heillä ei ole mitään kuolemaa, vaan he ainoasti
muuttavat toiseen paikkaan ja toiseen olomuotoon; he siirtyvät samassa
uuteen elämään kaikkine lahjoineen ja tunteineen; yhä edelleen ovat he
samoja eläviä, ajattelevia, toimivia olennoita, kuin he olivat täällä
maan päällä. ‒ ‒Lepoa he saavat — ja lepoa he tahtovat, jos he lepoa
tarvitsevat. Mutta mikä on heidän leponsa? Ei työn puutetta, vaan
mielen lepoa. Tosi lepoa on saada levätä synnistä, surusta, pelosta,
epäilyksestä, murheesta — ennen kaikkea saada levätä pahimmasta
uupumuksesta, nim. siitä että tietää velvollisuutensa eikä kykene sitä
täyttämään. Se on totinen lepo — Jumalan lepo, joka aina tekee työtä ja
aina lepää; samoin kuin tähdet päämme päällä aina liikkuvat, tuhansia
peninkulmia päivässä, ja kuitenkin aina täydellisesti lepäävät;
sillä ne liikkuvat määrätyssä järjestyksessä, sopusointuisesti ja
täyttävät sitä lakia, jonka Jumala on niille antanut. Täydellinen lepo
täydellisessä työssä, se on varmaankin autuaitten henkien lepo, kunnes
kaikkien kappalten täydellinen suoritus tapahtuu, kun Kristus saapi
valittuinsa luvun täyteen. Ja jos näin on, mikä lohdutus meille, jotka
olemme kuolevat, ja mikä lohdutus meille, jotka olemme nähneet toisten
kuolevan, jos kuolema vain on uusi syntyminen korkeampaan elämään ja
jos kaikki, mikä meissä muuttuu, on ruumista — joka on meidän kotelo
eli kuori — se on samallainen muutos kuin simpukalla, joka heittää
pois vanhan nahkansa ja tulee ulos terveenä ja iloisena, taikka kuin
matelevalla toukalla, joka murtautuu vankeudestaan eli kotelostaan ja
levittää siipensä päiväpaisteessa kuin sievä kesälintu. Missä on siis
kuoleman oka, jos ei kuolema voi vahingoittaa, myrkyttää tai turmella
mitään siitä, jonka tähden ystävämme rakastavat meitä; ei mitään siitä,
jolla me voisimme palvella Jumalaa tai ihmisiä? Missä on haudan voitto,
kun se ei voi painaa meitä alas, vaan päinvastoin vapauttaa meidät
juuri siitä, mikä painaa meitä — nim. kuolevaisesta ruumiista?
Water of Life — Sermons.
Katsokaa kukkasia kedolla. Meidän on otettava Herramme sanat tarkasti.
Hän puhuu liljoista, niistä lyökkikasveista, jotka joka kevät kukkivat
tuhatlukuisin itämaitten heinikoissa. Koko talven ovat ne kuolleina,
maan sisälle kätkettyine juurineen. Mutta niin pian kuin kevätaurinko
paistaa niitten haudoille, heräävät ne äkkiä elämään ja kaunistuvat
semmoisiksi kuin Jumala ne haluaa, ja jokainen siemen saapi erityisen
muotonsa. Ne kylvetään katoovaisina, ne nousevat ylös katoomattomina;
ne kylvetään heikkoina ja nousevat ylös voimakkaina; ne kylvetään
häpeällisinä ja nousevat ylös kunniassa (1 Kor. 15:42, 43); heikkoina,
väririkkaina, täyttäen ilman tuoksuilla ovat ne kuolemattomuuden
kuvina, jotka soveltuvat enkelien kruunuiksi.
Katsokaa liljoja kedolla, kuinka ne kasvavat. Sillä samoin on myöskin
kuolleitten ylösnousemus. Niin, ei ilman Jumalan sallimusta tai
oikeastaan jumalallisen neuvon kautta on tuo siunattu Pääsiäisen
aika määrätty kirkon keskuudessa kaikiksi ajoiksi vietettäväksi sinä
vuoden aikana, jolloin maa puistaa talviunen päältään, jolloin linnut
palajavat takasin ja kukkaset alkavat puhjeta, jolloin jokainen
siemen, joka putoaa maahan ja kuolee ja nousee maasta jälleen uuden
muotoisena, on meille todistuksena Kristuksen ylösnousemisesta; ja
samalla on se todistuksena siitä, että me nousemme kuolleista, että
samoin kuin siemenen on käynyt, samoin on meissäkin elämä voittanut
kuoleman. Samoin on jokainen lintu, joka palajaa takasin laulamaan ja
rakentamaan pesänsä meidän läheisyyteen, jokainen kasvi, joka puhkeaa
kukalle, todistuksena meille meidän Herramme ylösnousemisesta ja meidän
ylösnousemisesta. ‒ ‒ Ne kuulevat Herran kutsumista, Hänen, joka antaa
elämän, ja palaavat takasin elämään ikäänkuin edustajina ja merkkinä
meille Kristuksesta, niitten Luojasta, joka oli kuollut, mutta on
tullut eläväksi jälleen, joka hävisi tuonelaan Pääsiäis-iltana, ja joka
löydettiin jälleen taivaassa ijankaikkisiksi ajoiksi. Sillä tavoin
joka kerta kuin tuo siunattu Pääsiäis-aika palajaa, muistutetaan meitä
maan heräämisellä talviunestaan meidän Herran Jesuksen Kristuksen
ylösnousemisesta ja se on meille todistuksena, että kerran on elämä
voittava kuoleman, valo voittava pimeyden, vanhurskaus voittava synnin,
ilo voittava surun, sitte kun koko luomakunta, joka huokaa ja kärsii
tuskaa aina tähän asti, on toimittava sen, mitä varten se työtä tekee —
kun syntyy uusi taivas ja uusi maa, jossa ei ole huokausta eikä surua,
vaan jossa Jumala on kuivaava kyyneleet kaikkien silmistä.
Discipline and other Sermons.
Kuolema ei ole kuolema, jos se ei tapa meissä muuta kuin sen, joka
estää meitä täydellisestä elämästä. Kuolema ei ole kuolema, jos
se silmänräpäyksessä kohottaa meidät pimeydestä ylös valkeuteen,
heikkoudesta voimaan, synnistä pyhyyteen. Kuolema ei ole kuolema,
jos se viepi meidät lähemmäksi Kristusta, joka on elämän lähde.
Kuolema ei ole kuolema, jos se täydelliseksi tekee uskomme ja antaa
sen toteutua näkemisessä ja antaa meidän nähdä Hänet, johon olemme
uskoneet. Kuolema ei ole kuolema, jos se viepi meidät niitten luo,
joita olemme rakastaneet ja kadottaneet, joitten edestä olemme eläneet
ja joitten edestä edelleen halajamme elää. Kuolema ei ole kuolema,
jos se yhdistää lapsen sen äidin kanssa, joka oli mennyt tuonelaan
edeltä. Kuolema ei ole kuolema, jos se ainiaaksi poistaa edeltä päin
menneeltä äidiltä hänen tuskansa ja pelkonsa ja antaa hänen nähdä,
Vapahtajansa armollisten kasvoin edessä, tietyn ja varman lupauksen
siitä, että kaikki hänen jälkeensä jättämät ovat turvassa, turvassa
Kristuksen luona ja Kristuksessa, tämän kuolevaisen elämän tapauksissa
ja vaaroissa. Kuolema ei ole kuolema, jos se vapauttaa meidät
epäilyksestä ja pelosta, vaiheista ja muutoksista, ajasta ja paikasta
ja kaikesta, mitä aika ja paikka synnyttää ja sitte hävittää. Kuolema
ei ole kuolema; sillä Kristus on voittanut kuoleman omasta puolestaan
ja niitten puolesta, jotka uskovat Häneen.
Water of Life — Sermons.
Jumalan äärettömästä helmasta, kaiken elämän lähteestä, olemme me
tulleet; itsekkään, myrskyisen nuoruuden kuluttua vuodattaen katumuksen
kyyneleitä — ei juuri liika myöhään; ei aivan täydellisesti hyödyttömän
miehuuden ijän elettyämme; hitaan ja kylmän vanhuuden vietettyämme
käännymme takasin Hänen luokseen, josta olemme tulleet; Jumalan
helmaan vielä kerran — voidaksemme tulla perille jälleen toivottavasti
varustettuina uusilla tiedoilla ja uudella voimalla jalompiin töihin.
Amen.
Essaya.