Ottamalla huomioon että me lopuksi tulemme totiseen, ylevään ja
jumalalliseen elämään, joka on toimeliasta ja voimallista elämää, ei se
niin paljoa merkitse, mitä merkillisiä ja väsyttäviä teitä eli minkä
tuskallisen ja nöyryyttävän kehityksen kautta olemme saavuttaneet sen.
Jos Jumala on rakastanut meitä, jos Jumala tahtoo ottaa vastaan meitä,
niin alistukaamme rehellisesti ja nöyrästi Hänen lakinsa alaiseksi:
»ketä Herra rakastaa, sitä Hän kurittaa, ja jokaista poikaa Hän
pieksää, ketä Hän omakseen ottaa».
All Saints' Day Sermons.
Minä luulen että viisain tapa kantaa surua ei ole se, että koettaa
kantaa sitä — niinkauvan kuin ihmistä ei sen kautta estetä
jokapäivästen velvollisuuksien täyttämisestä — vaan että antautuu
surun valtaan kokonaan ja vapaasti. Kenties on suru lähetetty ottamaan
haltuunsa meidät ja jos me tyhjennämme maljan pohjaan asti, löydämme
sieltä kenties jonkin parannusaineen, jota emme löytäsi, jos rupeisimme
parantelemaan itseämme tai antasimme toisten sitä tehdä. Jos me aivan
yksinkertaisesti sanomme: »minä olen viheliäinen, minun tulee olla
viheliäinen», silloin saamme ehkä kuulla äänen sanovan: »kuka muu
teki sinut viheliäiseksi kuin Jumala? mitä muuta Hän sillä tarkoittaa
kuin sinun parastasi?» Ja jos sinun sydämesi vastaa kärsimättömästi:
»minunko parastani? en minä sitä halua, vaan minä haluan sitä, jota
rakastan», niin vastaa ehkä ääni sisältä: »sinä saat molempia aikanaan».
Letters and Memories.
Kun kaikki ympäri käydään, ei elämän ongelma olekaan niin vaikea, sillä
se selviää itsestään — paraimmassa tapauksessa piankin — kuolemassa.
Tee mikä oikein on mahdollisimman parhaalla tavalla, ja odota loppua. —
Jos tämä maailma voipi olla viheriä ja kaunis huolimatta sodista,
rutosta, onnettomuuksista ja luomakunnan kirouksesta, kuinka ihana
silloin tuleva maailma lienee? Lohduttakaamme itseämme, niinkuin
Paavali teki (paljoa vaikeampina aikoina) sillä, että nykyisen ajan
vaivat eivät ole verrattavat siihen ihanuuteen, joka meille ilmestyy.
Rom. 8:18,22. Ei ole oikein mainita sitä Raamatun paikkaa, missä
puhutaan luomakunnan huokaamisesta ja tuskasta, mainitsematta toista,
nim. ettei se kaukaa huokaa eikä tuskaile. Tahtoisiko äiti, joka on
huokaillut ja tuskaa kärsinyt synnyttäessään lapsia maailmaan, hylätä
nämä lapset, ettei hänellä olisi ollut näitä tuskia? Meidän tulee uskoa
sen päivän tulevan, jolloin maailma ja jokainen ihmisolento siinä,
joka todella on huokaillut ja tuskassa ollut, ei tahtoisi kärsittyjä
tuskia olemattomiksi silloin vallitsevan täydellisyyden tähden; mutta
silloin me katsomme takasin tähän elämään, samoin kuin äiti muistelee
kärsittyjä tuskiaan suurella ilolla ja riemulla.
Letters and Memories.
Minä kirjoitan Teille, siksi että jokainen ihmisten osanoton ilmaus
voipi tuottaa hiukan lohdutusta, joskaan se ei muuta olisi kuin
muistuttaa semmoisia kuin Te, ett'ette ole yksin maailmassa. Minä
tiedän ettei mikään voi korvata semmoista tappiota kuin Teidän on,
puolison kuolemaa. Mutta vieläkin on rakkautta maailmassa Teidän
ympärillänne; eikä hänen rakkautensa ole kuollut, se elää vielä
tulevassa maailmassa Teidän tähtenne ja kenties Teidän kanssanne.
Sillä miksi eivät he, jotka ovat pois menneet, jos he ovat menneet
Herransa tykö, olisi todella lähempänä meitä eikä kauvempana meistä
taivaallisessa maailmassa, jossa he rukoilevat edestämme, ja onhan
mahdollista että heillä on vaikutusta meihin ja että he johtavat meitä
moninaisella tavalla, josta emme täällä kuolevaisten vankilassa voi
edes uneksiakaan?
Niin, elkää pelätkö uskoa että hän, jota Te olette rakastaneet, vielä
on Teitä lähellä ja Te häntä lähellä, ja te molemmat Jumalaa lähellä,
joka kuoli ristillä teidän tähtenne. Tämän enempää en minä voi sanoa.
Mutta siinä on lohdutus, jos todella voipi saada sydämensä uskomaan
sitä.
Letters and Memories.
‒ ‒ ‒ Kaikki mitä minä voin sanoa tästä lauseesta, Matt. 22:30
(avioliitosta tulevassa elämässä), on se ettei sillä ole mitään
tekemistä minun ja minun vaimoni kanssa. Minä tiedän että kun
kuolemattomuus minun suhteeni merkitsee samaa kuin personallisuus,
tulevat minun tunteeni häntä kohtaan olemaan samat kuin nyt. Tämä tunne
on kehittyvä aivan odottamattomalla tavalla; se voipi mahdollisesti
ilmestyä semmoisissa muodoissa, jotka ovat hyvin eroovia tähän elämään
kuuluvista pyhimmistä sakramenteista, pyhistä toimista, jotka Jumala on
asettanut. Se ei minua ollenkaan huoleta. Minä luulen tämän yhdistyksen
olevan kuolemattoman kuin minun oman sieluni, ja minä jätän kaikki
hyvän Jumalan huostaan.
Eikö avioliitto ole jokseenkin kuin kuva taivaassa täydelliseksi
tulevasta yhdistyksestä? Ja emmekö tule taivaassa jälleen yhdistetyiksi
vielä syvemmillä siteillä? Varmaankin, sillä jos Herramme Kristus maan
päällä rakasti muutamia enempi kuin toisia, miksi me emme rakastaisi
samoin taivaassa, ja kuitenkin rakastaisimme samalla kaikkia?
Näyttääkö siltä kuin minä ala-arvoisena pitäisin maallista onnea? Ei!
minä kohotan sitä, kun teen sen korkeamman yhdistyksen sakramentiksi!
Eikö se ajatus anna vielä erikoisempaa nautintoa; eikö se revi pois
piikkiä jokaisesta ruususta, ja tee jokaista mesimaljaa täysin
siunatuksi varmuudeksi tässä elämässä, kun saapi tuntea että meillä on
enempi odotettavaa, että kaikki rakkauden ilmaukset täällä ovat vain
tulevan täydellisen yhdistyksen heikkoja varjoja, jos me vain täällä
työtä teemme, ja teemme niin kuin omaksi autuudeksemme.
Letters and Memories.
Kauhea tunne on saada edelliseen sukupolveen sidotut juuret
näennäisesti ylös revityiksi ja sanoa: »Nyt olen irti, minä seison
omilla jaloillani ilman mitään vanhempaa perustetta, mihin voisin
nojautua». Mutta semmoinen ihminen uskokoon, että Jumala on Abrahamin
Jumala, ja että kaikki elävät Hänestä, ja että me emme seiso yksin tai
omin apuinemme yhtä vähän kuin lapsena ollessamme äitimme rinnoilla.
Letters and Memories.
»Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat; sillä he lepäävät
töistään, mutta heidän työnsä seuraavat heitä.» Ilm. 14:13.
He lepäävät töistään. Ohitse ja ijankaikkisesti loppuneet ovat kaikki
heidän taistelunsa, pettymyksensä, erhetyksensä, taantumisensa, jotka
tekivät heidät onnettomiksi täällä, koska eivät täydellisesti voineet
tehdä Jumalan tahtoa. Mutta heidän työnsä seuraavat heitä. Se hyvä,
mitä he tekivät maan päällä — se ei ole ohitse eikä ole loppunut. Se
ei voi kuolla. Se elää ja kasvaa ijankaikkisesti, se seuraa heidän
jälessään, kauvan sen jälkeen kuin he ovat kuolleet, ja kantaa hedelmää
ijankaikkista elämää varten ei ainoasti heissä, vaan ihmisissä, joita
he eivät ole koskaan nähneet ja vielä syntymättömissä sukupolvissa.
Good News of God — Sermons.
»Vähän ajan perästä ette näe minua, ja taas vähän ajan perästä te
näette minut; sillä minä menen Isän tykö», sanoi Herramme puhuessaan
omasta kuolemastaan murheellisille oppilailleen. Joh. 16:16. Ja jos
näin on Kristuksen kanssa, silloin on samoin myös niitten kanssa,
jotka ovat Kristuksen omat ja joita me rakastamme. He ovat osalliset
Hänen kuolemaansa ja sentähden myös osalliset Hänen ylösnousemiseensa.
Uskokaamme tämä siunattu sanoma kokonaan ja olkaamme rauhassa. Vähän
aikaa näemme heitä, ja vähän ajan kuluttua emme näe heitä. Mutta
miksi emme? Siksi että he ovat menneet Isän tykö — kaiken elämän ja
voiman, kaiken valon ja rakkauden lähteeseen ja alkuperään, että he
saisivat elämää Hänen elämästään, voimaa Hänen voimastaan, valoa Hänen
valostaan, rakkaudestaan — eikä varmaankaan turhan takia. Totisesti
ei turhan takia. Sillä jos he seurasivat Kristusta täällä maan päällä
eivätkä käyttäneet lahjojaan ainoasti itseään varten, jos he tulevat
Kristuksen kaltaisiksi nähdessään Hänet semmoisena kuin Hän on, niin
totisesti eivät he käytä lahjojaan itseään varten, mutta Kristuksen
tavalla käyttävät niitä rakkaittensa hyväksi. He voivat varmaankin
samoin kuin Kristus tulla ja mennä näkymättöminä. Samoin kuin Kristus
voivat he kenties hengähtää rauhattomiin sydämiimme ja sanoa: »Rauha
olkoon teille!» Eikä se ole turhaan — sillä mitä he tekivät meidän
edestämme ollessaan vielä maan päällä, sen he voivat tehdä paljoa
kokonaisemmin ollessaan taivaassa. He näyttävät jättäneen meidät ja me
kenties itkemme ja murehdimme. Mutta se päivä on tuleva, jolloin harso
otetaan pois silmiltämme ja me näemme heidät semmoisina kuin he ovat —
Kristuksen kanssa ja Kristuksessa ijankaikkisesti — emmekä enää muista
suruamme ilon tähden, että vielä yksi ihmisolento on tullut ainoaan
totiseen, todelliseen ja ijankaikkiseen maailmaan, jossa ei ole tautia,
ei epäjärjestystä, muutosta, katoovaisuutta eikä kuolemaa, sillä sehän,
ei ole muu kuin Isän helma.
All Saints' Day Sermons.
Vaikka maallinen rakkaus näyttäsi meistä niin ihanalta, että kaikki
muutos siitä tuntuisi muutokselta huonompaan päin, tulemme kerran
toiseen kokemukseen. Mitä vaatii järki (ja usko, joka on näkymättömän
maailman järki) meiltä muuta kuin että teemme sen johtopäätöksen, että
jos on jotain muutosta rakkaudessamme, on se totisesti paljoa parempaan
päin?
Letters and Memories.
Mitä muuta on totinen ijankaikkinen elämä — Jumalan ja Kristuksen
elämä — muuta kuin elämää rakkaudessa, elämää täysin toimellisessa,
uhraavassa hyvyydessä, joka on kaikkien kokonaisten olentojen ainoa
totinen elämä, joko maan päällä tai taivaassa — taivaassa yhtä hyvin
kuin maan päällä. Kuvitelkaa mielessänne enkeleitä ja pyhiä taivaassa
(sillä jokaisella lienee jonkinlainen käsitys heistä), ja koetelkaa
kuvailla, mitä teidän rakkaimpienne sielut siellä haudan tuolla puolen
nyt toimivat; mutta muistakaa että jos hurskaat taivaassa elävät
ijankaikkista elämää, elävät he varmaan hyödyllistä elämää, joka on
täynnä rakkautta ja hyviä töitä.
On niitä, jotka uskovat semmoista, mitä me olemme kovin taipuvaiset
unohtamaan, nimittäin että ijankaikkinen elämä ei voi olla itsekästä
eikä tyhjää elämää, jota vietetään ainoasti itse olemalla onnellisia.
He uskovat etteivät hurskaat taivaassa ole toimettomia, vaan että
he ijankaikkisesti ihmiskuntaa auttavat, ja tekevät tarvitseville
sieluille kaikellaisia hyviä palveluksia. Minä en ymmärrä, miksi he
eivät olisi oikeassa. Sillä jos hurskasten halu oli tehdä hyvää maan
päällä, kuinka paljoa, enemmän heillä on se hyvä halu taivaassa.
Jos he auttoivat kärsiviä ihmisraukkoja ja lohduttivat murheellisia
täällä maailmassa, kuinka paljoa halukkaampia he ovatkaan auttamaan
ja lohduttamaan heitä nyt, kun heillä on ijankaikkisen elämän täysi
voima, täysi vapaus, täysi rakkaus ja into. Jos Jumalan rakkauden tuli
lämmitti ja pehmensi heidän sydämiään täällä, kuinka paljoa enempi
siellä! Jos he elivät Jumalan rakkauselämää täällä, kuinka paljoa
enempi siellä, Jumalan istuimen ja Kristuksen kasvoin edessä!
Ja jos joku tahtoo sanoa, että hyväin ihmisten sielut taivaassa eivät
voi auttaa meitä, jotka olemme täällä maan päällä, vastaan minä:
Milloin olette nousseet ylös taivaaseen saamaan selkoa siitä? Jos
te joskus olisitte olleet siellä, olkaamme varmat että teillä olisi
parempia tietoja tuotavana meille kuin tämä, että ne, joita olemme
kunnioittaneet ja rakastaneet maan päällä, ovat menettäneet voimansa,
joka heillä täällä oli lohduttaakseen meitä, jotka taistelemme täällä
alhaalla.
Ei, me tahdomme uskoa — mitä jokainen, joka kadottaa rakkaan
ystävän, on ennemmin tai myöhemmin uskova, — että ne, joita olemme
kunnioittaneet ja rakastaneet, ovat kuitenkin hengessä meitä läsnä,
vaikkakin ovat pois otetut silmäimme edestä; että he vielä taistelevat
puolestamme heidän Herransa Kristuksen lipun ympärillä ja vielä tekevät
työtä meidän edestämme Hänen rakkauselämänsä voimassa, samoin kuin he
elävät Hänessä ja Hänestä ijankaikkisesti.
Tosin emme tarvitse rukoilla heitä, ikäänkuin he tahtoisivat auttaa
meitä heidän oman tahtonsa perustuksella. He tekevät Jumalan tahdon
eikä omansa, kulkevat Jumalan asioilla eikä omillaan. Meille on
kylliksi, jos rukoilemme Jumalaamme ja Isäämme itseään. Ja mitä on
meidän rukoiltava? »Isä, Sinun tahtosi tapahtukoon niin maassa kuin
taivaissa!»
Good News of God — Sermons.
Eikö ole riittävä se ainoa ajatus, että meidän rakkaamme nukkuvat
Kristuksessa? He nukkuvat Kristuksessa ja sentähden rajattoman
hellyyden, osanoton, huolenpidon ja rakkauden ympäröiminä. He nukkuvat
Jesuksessa; ja Hän on elämä, siksi nukkuvat he elämässä. He nukkuvat
Jesuksessa; ja Hän on valkeus, sentähden nukkuvat he valkeudessa.
He nukkuvat Jesuksessa; ja Hän on rakkaus, sentähden nukkuvat he
rakkaudessa. Ja mikä voipi olla parempi? Se on parempi — että he, jotka
nukkuvat Jesuksessa, varmaan heräävät. Sillä niinkuin on kirjoitettu,
on Hän virvoittava, herättävä, elämää antava Henki; sentähden on
Hänessä nukkuminen samaa kuin nukkuisi itsessään elämän ja voiman
lähteessä ja alkuperässä. Koska kaikki meidän kyvyt ja lahjat täällä
maan päällä tulevat Jesukselta, on Hän varmaan antava meille enempi
ja jalompia antimia, kun me nukumme Hänessä ja heräämme Hänessä
ijankaikkiseen ylösnousemuselämään. Ja mikä enempi, sillä kirjoitettu
on, että Hän on ottava luokseen ne, jotka Jesuksessa nukkuvat.
Viimeisenä päivänä me näemme heidät, joita rakastimme, kasvoista
kasvoihin — ja ennenkin sitä päivää, elkää epäilkö sitä. Usein kun
Kristus lähestyy meitä hengessä, ei Hän tule yksin, vaan rakastavat
sielut, sielut, joita tunsimme heidän vaeltaessaan lihassa täällä maan
päällä, tulevat Hänen seurassaan ja viivähtävät sydämemme läheisyydessä
ja sekoittavat kuiskeensa Hänen ääneensä ja kehoituksiinsa, joka
rakastaa meitä ja tahtoo johtaa meitä neuvoillaan täällä ja sitte
vastaan ottaa meidät ihanuuteen, jossa saamme tavata nämä meidän
rakkaamme — ei semmoisina laihoina varjoina, jotka liitelevät autioilla
ja muodottomilla aukeilla, niinkuin esi-isämme heitä kuvailivat — vaan
semmoisina kuin kerran tunsimme heidät, sillä eroituksella ainoasti
että liha on poissa, mutta todellinen hengellinen ruumis on jälellä,
jonka peitteenä ja kuorena liha ja veri vain on ollut, ja joka on
täydellisemmin ja kokonaisemmin elävä ja rakastava kuin aikaisempi
ruumis, koska se on Kristuksessa, joka on elämän lähde, ja koska se on
ijankaikkisesti Hänessä vapautettu helvetistä ja kuolemasta.
Ja jos te toivotte merkkiä siitä, että asianlaita on niin, tulkaa
pyhälle ehtoolliselle ja ottakaa leipä ja viini merkiksi siitä, että
teidän ruumiinne ja heidän, teidän sielunne ja heidän ravitaan samasta
ijankaikkisen elämän lähteestä — tuosta kuolleesta, ylösnousneesta ja
ijankaikkisesti elävästä Jesuksen Kristuksen ruumiista, jonka Hän on
antanut alttiiksi maailman elämän edestä.
M.S.S. Sermons.
Me tiedämme että tuskat tulevat — kauheat tappiot, surettavat ja
merkilliset murheet. Ne tulevat meille, Jumala meitä kaikkia auttakoon!
Mutta keneltä ne tulevat? Kuka on elämän ja kuoleman Herra? Kuka on
ilon ja surun Herra? Eikö se ole tärkein kaikista kysymyksistä? Ja
eikö vastaus siihen ole tärkein kaikista vastauksista? Se on Jumalan
Pyhä Henki, se Henki, joka käy ulos Isästä ja Pojasta; sen Isän Henki,
joka rakasti maailmaa niin, ett'ei säästänyt ainoaa Poikaansa; sen
Pojan Henki, joka rakasti maailmaa niin, että alensi itsensä sen edestä
ristinkuolemaan asti; se Henki, joka on Lohduttaja ja joka sanoo: »Minä
olen nähnyt sinun tiesi ja tahdon parantaa sinut, Minä tahdon myös
johtaa sinua ja antaa sinulle ja sinun surevaisillesi lohdutuksen. Minä
puhun rauhaa sille, joka on lähellä ja sille, joka kaukana on, sanoo
Herra; ja Minä tahdon parantaa hänet.» Es. 57:18,19. Eikö se ole mitä
siunatuin sanoma, että Hän, joka ottaa, on se sama, joka antaa? Että
Hän, joka murheelliseksi tekee, on se sama, joka lohduttaa?
All Saints' Day Sermons.
Se on siunattu sanoma, että Jumala itse on Lohduttaja. Se on siunattu
sanoma, että Hän, joka lyöpi, tahtoo myös parantaa; että Hän, joka
ojentaa surun maljan, tahtoo myös antaa voimia tyhjentämään sen. Se
on siunattu sanoma, että koetus ei ole rangaistus, vaan Isän kuritus.
Se on siunattu sanoma, että koko meidän tehtävämme on lapsen tehtävä
— Pojan, joka kuolon tuskassaan sanoi: Isä, tapahtukoon Sinun tahtosi
eikä Minun. Se on siunattu sanoma, että meidän Lohduttajamme on
Henki, joka lohdutti Kristusta, itseään Poikaa, ja käypi ulos sekä
Isästä että Pojasta ja tahtoo sanoa meille, että Kristuksessa olemme
me todellisesti ja varsinaisesti Jumalan lapsia, jotka suurimmassa
puutteessamme voimme huutaa Hänelle: »Isä!» täysin ymmärtäen, mitä tämä
kuninkaallinen sana sisältää.
All Saints’ Day Sermons.