ROUVA. Ei, sano vain -- minä vaadin sitä!
KAMREERI. Hän sanoi, että minä muka olen kovasti tohvelin alla, ja että
sinä oikeastaan olet herra talossamme.
ROUVA. Mutta mistä tuo mies sen tietää?
KAMREERI (erikseen): Mistäkö hän sen tietää? Sepä kysymys! (Ääneen:)
Niin, en minäkään sitä ymmärrä, ja vastasinhan minäkin hänelle, että
kyllä tuo on suuri erehdys ja että kyllä minä tässä --
ROUVA. No, olkoon nyt tuon asian laita kuinka tahansa, niin se on
kummallista, että oudot ihmiset --. No, niistä sanoistako sinä sitten
häntä tyrkkäsit, onneton?
KAMREERI. Niin tein kun teinkin.
ROUVA. Etkä yhtään ajatellut seurauksia, niitä hirveitä seurauksia?
KAMREERI. Kuka sitä nyt tuossa silmänräpäyksessä semmoista ehtii
ajatella? Eikä ne seuraukset niin vaarallisia taida ollakaan.
ROUVA. Eikö vaarallisia? Mutta jos hän kuolee, niin joudut
elinkautiseksi vangiksi.
KAMREERI. Jos hän kuolee?
ROUVA. Niin, pää kuuluu olevan vioitettu.
KAMREERI. No, jos hänellä on jotakin kipua päässään, niin kyllä se on
kohmelo niinkuin minullakin; sillä en suinkaan minä --
ROUVA. Kalle, Kalle, älä puhu noin kevytmielisesti! Koeta ottaa tämä
asia vakavammalta kannalta, ja ajattele, minkä rangaistuksen laki
tuommoisesta määrää, sillä --