Kamreeri. Rouva. Edelliset.
KAMREERI (yönutussa kärsivän näköisenä): Niin, niin, kyllähän sinä olet
oikeassa, Emmaseni, vallan oikeassa. Mutta älä nyt enää siitä viitsi
puhua -- olenhan minä sen jo kuullut niin monta kertaa että --
ROUVA. Niin, mutta sinun pitää se kuuleman vielä sata, vielä tuhat
kertaa, sillä eikö ole suuri skandaali, että vanha mies, perheen isä,
rahatoimiston kamreeri ja valtuusmiesten sihteeri esiintyy semmoisessa
tilassa kuin sinä eilen ja säikäytät kuoliaaksi vaimosi, lapsesi ja
koko talosi, ja jos tuo olisi ensimmäinen kerta, mutta kun --
KAMREERI. Niin, niin, minä myönnän, minä myönnän; mutta katsohan, Onni
on täällä -- älä nyt vieraitten läsnäollessa rupea --
ROUVA. Ei se mitään tee -- päivää! -- (Nyökkää sivumennen Onnille, joka
kumartaa vähän hämillään). Hyvä on, että hänkin saa sen kuulla. Ja
pitäisihän sinun, ymmärtäväisen miehen, nyt sen verran tietää, mitä
kestät, mitä et. Mutta ei, aina vain sama juttu. Ja mitä varten sinä
sitten pidät velvollisuutenasi juoda yhtä paljon kuin muut ratit. Juo
vähemmän, kastele vain huuliasi! Kun muut tilaavat totia, niin ota sinä
lasi viiniä, limonaadia tai yksi leivos, mutta --
KAMREERI. Kyllä, kyllä, vastedes -- mutta mene, hyvä Emma, paistamaan
minulle tuo silli, niinkuin lupasit! Päätäni kolottaa niin kauheasti.
ROUVA. Ähäh, se on oikein! Jos kolottaisi vieläkin kovemmin, että
viimein tulisit vahingosta viisaammaksi; sillä onhan se nyt oikein ihme
ja kumma, että vaikka hyvin tiedät, mitkä seuraukset siitä on sinulle,
niin et kumminkaan malta olla tuota elämää pitkittämättä. Niin se on
ollut jok'ikinen kerta ja niin se oli viimeinkin kun sinä -- --
KAMREERI. Mutta, Herra Jumala, onhan siitä jo kokonainen vuosi! Mitä
sinä nyt enää noista vanhoista jutuista viitsit --
ROUVA. Onko siitä vuosi? Sitäpä en luulisi. Kyllä sinä sen muistat,
Hilma. Sinulla oli vielä silloin hammastauti, ja me olimme juuri
lähettäneet Reetan apteekkiin, kun kuulimme naputusta ikkunalta ja --
HILMA. En minä muista.
ROUVA. Jassoo, vai et muista! No, no, kyllä se aika sinullekin vielä
koittaa, jolloin tuommoista panet mieleesi -- muuta en sano. Mutta
minäpä sen muistan vallan hyvin. Allakassani seisoo huhtikuun viidennen
päivän päällä: »Maitotinki maksettu» ja sitten vähän alempana: »Pappa
tuli kotiin hutikassa». Ja saa nähdä, vielä sinua kerran --