Erääseen _Auberge du Solei'n_ majatalon ensimmäisen kerroksen
huoneeseen tuli talon isäntä kysymään, oliko Crispin mylord Galliard.
Kysymyksen kuullessaan vetäisi Crispin syvään henkeään epätietoisuuden
vallassa ja tunsi kalpenevansa. Mitä se merkitsi? Hän mietti, ja
toivo, jota hän saapumisestaan asti oli ylläpitänyt, alkoi kadota,
sillä hän ei ollut tavannut poikaansa satamassa eikä majatalossa. Hän
ei uskaltanut tehdä mitään kysymyksiä peläten, että vastaus saattoi
hävittää hänen toivonsa, joka vasten hänen tahtoaankin yhä nosti
päätään.
Hän huokasi ennen kuin vastasi ja pyyhkäistessään hermostuneella
kädellään otsaansa huomasi sen märäksi.
»Nimeni on Crispin Galliard. Mitä uutisia teillä on?»
»Eräs herrasmies — maalaisenne — on odottanut teitä täällä kolme
päivää.»
Hetken istui Crispin aivan hiljaa viimeisenkin toivonkipinän
menettäneenä. Äkkiä hän sitten karkaisi itsensä ja huolimatta
heikkoudestaan nousi seisomaan. »Tuokaa hänet luokseni. Tahdon tavata
hänet heti.»
»Tout à l'heure, monsieur», vastasi isäntä. Tällä hetkellä hän ei ole
kotona. Hän meni ulos hengittämään raitista ilmaa pari tuntia sitten
eikä ole vielä palannut.»
»Taivas suokoon, että hän olisi kävellyt mereen», tokaisi Crispin
intohimoisesti. Sitten hän taas hillitsi itsensä. »Ei, ei, hyvä Jumala
— eihän toki! Sitä en tarkoittanut.»
»Tahtooko monsieur syödä?»
»Heti, ja tuokaa tänne valoa.»
Isäntä meni palatakseen hetken perästä tuoden kaksi palavaa kynttilää,
jotka hän asetti pöydälle.
Hänen mennessään kuului portaista raskaita askeleita ja miekan
kolahtelua kaidetta vasten.
»Täällä tulee mylordin maanmies», ilmoitti isäntä.
Katsoessaan ylös Crispin näki Harry Hoganin kookkaan ruhon ovessa.
Crispin kohottautui suoraksi istuessaan ja tuijotti tulijaan kuin
aaveeseen. Hogan lähestyi surullisesti hymyillen ja pani kätensä
hellästi Crispinin olkapäille.
»Tervetuloa Ranskaan, Crispin», sanoi hän. »Vaikkei se, jota odotat,
olekaan täällä, niin on sinulla kuitenkin uskollinen ystävä vastassasi.»
»Hogan!» huudahti ritari. »Mikä sinut tänne on tuonut? Mitä sinä täällä
teet? Ja missä Jocelyn on?»
Irlantilainen katsoi häntä hetken vakavana, sitten hän huokasi ja
vaipui tuolille.
»Oletko tuonut ladyn?» hän kysyi.
»Hän on täällä. Hän tulee kohta luoksemme.»
Hogan huokaili ja pudisti surullisena harmaata päätään.
»Mutta missä on Jocelyn?» tiedusti Crispin uudelleen ja hänen riutuneet
kasvonsa näyttivät kovin kalpeilta hänen kääntäessään ne Hoganiin.
»Miksi hän ei ole täällä?»
»Minulla on ikäviä uutisia.»
»Ikäviä uutisia?» mutisi Crispin, ikään kuin ei olisi käsittänyt
sanojen merkitystä. »Ikäviä uutisia», toisteli hän yhä. Sitten hän
kysyi äkkiä: — »Mitä ne ovat?»
»Ja sinä olet lisäksi tuonut ladyn tänne!» valitti Hogan. »Tottavie,
minä toivoin, että ainakin siinä olisit epäonnistunut.»
»Jumaliste, Hogan», huudahti Crispin, »kerro heti uutisesi!»
Hogan mietti hetkisen ja sanoi sitten:
»Kerron sinulle tarinan alusta alkaen. Noin neljä tuntia lähtösi
jälkeen Walthamista toivat mieheni sen pahantekijän, jota olivat
etsineet. Lähetin kersanttini ja sotamiehet heti Lontooseen vangin
kanssa ja jäin sinne vain kahden ratsumiehen kera. Noin tunti sen
jälkeen tulla rämistivät ajopelit pihaan ja niistä astui lyhyt, hoikka,
mustiin puettu mies, jolla oli häijyn näköiset kasvot ja kierot silmät
ja joka karjui olevansa Josef Ashburn Marleigh'n linnasta ja vaati
pääkenraalin ystävänä itselleen heti hevosia jatkaakseen matkaansa
Lontooseen. Satuin olemaan silloin pihassa ja kuullessani hänen komean
ilmoituksensa arvasin heti, millä asioilla hän liikkui. Hän meni
majataloon ja minä seurasin häntä sinne. Ensimmäinen ihminen, johon
hänen katseensa osui, oli sinun poikasi. Hän hätkähti nähdessään
pojan siellä ja toinnuttuaan hämmästyksestään lasketti huuliltaan
hävyttömimmän kiroustulvan, minkä ikänäni olen puritaanin suusta
kuullut. Kun se oli loppunut, huusi hän: 'Mitä sinä hullu täällä
teet?' Nuorukainen sammalsi jotakin ja meni hämilleen. Vihdoin hän sai
sanotuksi, että hänet oli pidätetty. 'Pidätetty', jylisi Ashburn, 'ja
kenen toimesta?' 'Isäni, sinä murhanhimoinen roisto!' vastasi poika
tulisesti.
Silloin master Ashburn kalpeni ja tuli hyvin häijyn näköiseksi. 'Vai
niin', sanoi hän leikkisällä äänellä.' 'Vai olet sinä saanut tietää
sen jo! Mutta jumaliste, siitä tiedosta ei tule sinulle enempää hyötyä
kuin roistomaiselle isällesikään. Minun täytyy alkaa sinusta, senkin
vietävä.'
Ja niin sanoen hän sieppasi suuren oluttuopin pöydältä ja kaatoi
sen sisällön pojan kasvoille. Sieluni kautta! Poika osoitti silloin
sellaista sisua, etten ikänäni olisi hänestä sitä odottanut. 'Ulos',
huusi hän tarttuen toisella kädellään miekkaansa ja osoittaen toisella
ovea. 'Ulos, sinä koira, jotta siellä voin tappaa sinut!' Ashburn
nauroi ja kirosi häntä, ja yhdessä he painuivat ohitseni pihalle.
Siellä ei sattumalta ollut näkijöitä, ja siinä, ennen kuin he edes
olivat mitanneet välimatkan, oli teko tehty — Ashburn oli pistänyt
miekallaan Jocelynin sydämen läpi.»
Hogan pysähtyi, ja Crispin istui kalpeana ja hiljaa, sielu tuskan
täyttämänä.
»Entä Ashburn?» kysyi hän sitten äänellä, joka oli omituisen matala ja
käheä. »Miten hänen kävi? Eikö häntä vangittu?»
»Ei», vastasi Hogan synkästi. »Häntä ei vangittu. Hänet haudattiin.
Ennen kuin hän ennätti pistää miekkaansa tuppeen, astuin minä hänen
eteensä ja syytin häntä siitä, että hän oli murhannut parrattoman
pojan. Muistin, mitä hän oli velkaa sinulle, muistin, että hän oli
lähettänyt sinut kuoleman kitaan, näin pojan ruumiin viruvan maassa
vielä lämpimänä ja verta vuotavana ja löin miestä nyrkillä vasten
suuta. Kurja raukka kun oli, hän koetti pistää minua heti, ennen kuin
edes olin ehtinyt vetää miekkani tupesta. Vältin piston hädin tuskin,
ja sitten kävimme työhön.
Ihmisiä syöksyi paikalle ja he koettivat estää meitä, mutta minä
kirosin heille taistellessani ja vannoin tappavani jokaisen, joka
yritti meidän välillemme, ja he pysyivät poissa ja odottivat. Kauan en
antanut heidän odottaa. Minä en ollut mikään vastamunittu keltanokka
Skotlannin vuorilta. Pistin miekkani kärjen Josef Ashburnin kaulaan
pari minuuttia temmellettyämme.
Seisoessani teurastuspaikalla katsellen kätteni työtä muistui mieleeni
se suosio, jota master Ashburn nautti parlamenttilaisten keskuudessa,
ja minä aloin tulla levottomaksi seurauksien vuoksi. Välttääkseni niitä
hyppäsin heti satulaan ja ratsastin suoraa päätä Greenwichiin toivoen
tapaavani _Lady Janen_ vielä siellä. Mutta lähettini oli jo lähettänyt
sen Harwichiin sinua varten. Minulla oli hyvä etumatka takaa-ajon
varalta, ja niin jatkoin matkaa Doveriin, tulin sieltä meren poikki ja
saavuin tänne kolme päivää sitten.»
Crispin nousi ja meni Hoganin luo.
»Viimeksi kun tulit minun luokseni tapettuasi miehen, Hogan, saatoin
olla sinulle vähäiseksi avuksi. Tällä kertaa toivon voivani olla
sinulle ainakin yhtä suureksi hyödyksi. Sinähän lähdet Pariisiin minun
kanssani?»
»Mutta lady?» huomautti Hogan hämmästyneenä Crispinin
muistamattomuudesta.
»Kuulen hänen askelensa portaissa. Jätä minut, Harry, mutta pyydä
mennessäsi, että isäntä lähettäisi hakemaan tänne papin.»
Äärimmäisen hämmästyneenä Hogan tuijotti sir Crispiniin ja ensi kerran
ei hänen liukas irlantilainen kielensä saanut ulos muuta kuin:
»Sieluni kautta, Cris!»
Hän puristi Crispinin kättä ja kiiruhti sanomattoman hämmästyneenä
huoneesta toimittamaan Crispinin pyyntöä.
Crispin seisoi hetken aikaa ikkunassa ja katsoessaan ulos pimeyteen
kiitti Jumalaa kaikesta sydämestään siitä ratkaisusta, jonka hänen
elämänsä hirvittävä arvoitus oli saanut.
Vaatteiden kahina veti hänen huomionsa puoleensa, ja käännyttyään hän
näki Cynthian hymyilevänä seisovan kynnyksellä.
Crispin meni häntä vastaan ja pannen kätensä hänen olkapäilleen piti
tyttöä käsivarsiensa etäisyydellä ja katsoi häntä silmiin.
»Cynthia, oma Cynthiani!» hän sanoi. Ja murtaen Crispinin käsivarsien
muodostaman esteen Cynthia painautui hänen rintaansa vasten huoahtaen
suloisesti tyytyväisyytensä yltäkylläisyydessä.