Seitsemäskolmatta luku

Erääseen _Auberge du Solei'n_ majatalon ensimmäisen kerroksen

huoneeseen tuli talon isäntä kysymään, oliko Crispin mylord Galliard.

Kysymyksen kuullessaan vetäisi Crispin syvään henkeään epätietoisuuden

vallassa ja tunsi kalpenevansa. Mitä se merkitsi? Hän mietti, ja

toivo, jota hän saapumisestaan asti oli ylläpitänyt, alkoi kadota,

sillä hän ei ollut tavannut poikaansa satamassa eikä majatalossa. Hän

ei uskaltanut tehdä mitään kysymyksiä peläten, että vastaus saattoi

hävittää hänen toivonsa, joka vasten hänen tahtoaankin yhä nosti

päätään.

Hän huokasi ennen kuin vastasi ja pyyhkäistessään hermostuneella

kädellään otsaansa huomasi sen märäksi.

»Nimeni on Crispin Galliard. Mitä uutisia teillä on?»

»Eräs herrasmies — maalaisenne — on odottanut teitä täällä kolme

päivää.»

Hetken istui Crispin aivan hiljaa viimeisenkin toivonkipinän

menettäneenä. Äkkiä hän sitten karkaisi itsensä ja huolimatta

heikkoudestaan nousi seisomaan. »Tuokaa hänet luokseni. Tahdon tavata

hänet heti.»

»Tout à l'heure, monsieur», vastasi isäntä. Tällä hetkellä hän ei ole

kotona. Hän meni ulos hengittämään raitista ilmaa pari tuntia sitten

eikä ole vielä palannut.»

»Taivas suokoon, että hän olisi kävellyt mereen», tokaisi Crispin

intohimoisesti. Sitten hän taas hillitsi itsensä. »Ei, ei, hyvä Jumala

— eihän toki! Sitä en tarkoittanut.»

»Tahtooko monsieur syödä?»

»Heti, ja tuokaa tänne valoa.»

Isäntä meni palatakseen hetken perästä tuoden kaksi palavaa kynttilää,

jotka hän asetti pöydälle.

Hänen mennessään kuului portaista raskaita askeleita ja miekan

kolahtelua kaidetta vasten.

»Täällä tulee mylordin maanmies», ilmoitti isäntä.

Katsoessaan ylös Crispin näki Harry Hoganin kookkaan ruhon ovessa.

Crispin kohottautui suoraksi istuessaan ja tuijotti tulijaan kuin

aaveeseen. Hogan lähestyi surullisesti hymyillen ja pani kätensä

hellästi Crispinin olkapäille.

»Tervetuloa Ranskaan, Crispin», sanoi hän. »Vaikkei se, jota odotat,

olekaan täällä, niin on sinulla kuitenkin uskollinen ystävä vastassasi.»

»Hogan!» huudahti ritari. »Mikä sinut tänne on tuonut? Mitä sinä täällä

teet? Ja missä Jocelyn on?»

Irlantilainen katsoi häntä hetken vakavana, sitten hän huokasi ja

vaipui tuolille.

»Oletko tuonut ladyn?» hän kysyi.

»Hän on täällä. Hän tulee kohta luoksemme.»

Hogan huokaili ja pudisti surullisena harmaata päätään.

»Mutta missä on Jocelyn?» tiedusti Crispin uudelleen ja hänen riutuneet

kasvonsa näyttivät kovin kalpeilta hänen kääntäessään ne Hoganiin.

»Miksi hän ei ole täällä?»

»Minulla on ikäviä uutisia.»

»Ikäviä uutisia?» mutisi Crispin, ikään kuin ei olisi käsittänyt

sanojen merkitystä. »Ikäviä uutisia», toisteli hän yhä. Sitten hän

kysyi äkkiä: — »Mitä ne ovat?»

»Ja sinä olet lisäksi tuonut ladyn tänne!» valitti Hogan. »Tottavie,

minä toivoin, että ainakin siinä olisit epäonnistunut.»

»Jumaliste, Hogan», huudahti Crispin, »kerro heti uutisesi!»

Hogan mietti hetkisen ja sanoi sitten:

»Kerron sinulle tarinan alusta alkaen. Noin neljä tuntia lähtösi

jälkeen Walthamista toivat mieheni sen pahantekijän, jota olivat

etsineet. Lähetin kersanttini ja sotamiehet heti Lontooseen vangin

kanssa ja jäin sinne vain kahden ratsumiehen kera. Noin tunti sen

jälkeen tulla rämistivät ajopelit pihaan ja niistä astui lyhyt, hoikka,

mustiin puettu mies, jolla oli häijyn näköiset kasvot ja kierot silmät

ja joka karjui olevansa Josef Ashburn Marleigh'n linnasta ja vaati

pääkenraalin ystävänä itselleen heti hevosia jatkaakseen matkaansa

Lontooseen. Satuin olemaan silloin pihassa ja kuullessani hänen komean

ilmoituksensa arvasin heti, millä asioilla hän liikkui. Hän meni

majataloon ja minä seurasin häntä sinne. Ensimmäinen ihminen, johon

hänen katseensa osui, oli sinun poikasi. Hän hätkähti nähdessään

pojan siellä ja toinnuttuaan hämmästyksestään lasketti huuliltaan

hävyttömimmän kiroustulvan, minkä ikänäni olen puritaanin suusta

kuullut. Kun se oli loppunut, huusi hän: 'Mitä sinä hullu täällä

teet?' Nuorukainen sammalsi jotakin ja meni hämilleen. Vihdoin hän sai

sanotuksi, että hänet oli pidätetty. 'Pidätetty', jylisi Ashburn, 'ja

kenen toimesta?' 'Isäni, sinä murhanhimoinen roisto!' vastasi poika

tulisesti.

Silloin master Ashburn kalpeni ja tuli hyvin häijyn näköiseksi. 'Vai

niin', sanoi hän leikkisällä äänellä.' 'Vai olet sinä saanut tietää

sen jo! Mutta jumaliste, siitä tiedosta ei tule sinulle enempää hyötyä

kuin roistomaiselle isällesikään. Minun täytyy alkaa sinusta, senkin

vietävä.'

Ja niin sanoen hän sieppasi suuren oluttuopin pöydältä ja kaatoi

sen sisällön pojan kasvoille. Sieluni kautta! Poika osoitti silloin

sellaista sisua, etten ikänäni olisi hänestä sitä odottanut. 'Ulos',

huusi hän tarttuen toisella kädellään miekkaansa ja osoittaen toisella

ovea. 'Ulos, sinä koira, jotta siellä voin tappaa sinut!' Ashburn

nauroi ja kirosi häntä, ja yhdessä he painuivat ohitseni pihalle.

Siellä ei sattumalta ollut näkijöitä, ja siinä, ennen kuin he edes

olivat mitanneet välimatkan, oli teko tehty — Ashburn oli pistänyt

miekallaan Jocelynin sydämen läpi.»

Hogan pysähtyi, ja Crispin istui kalpeana ja hiljaa, sielu tuskan

täyttämänä.

»Entä Ashburn?» kysyi hän sitten äänellä, joka oli omituisen matala ja

käheä. »Miten hänen kävi? Eikö häntä vangittu?»

»Ei», vastasi Hogan synkästi. »Häntä ei vangittu. Hänet haudattiin.

Ennen kuin hän ennätti pistää miekkaansa tuppeen, astuin minä hänen

eteensä ja syytin häntä siitä, että hän oli murhannut parrattoman

pojan. Muistin, mitä hän oli velkaa sinulle, muistin, että hän oli

lähettänyt sinut kuoleman kitaan, näin pojan ruumiin viruvan maassa

vielä lämpimänä ja verta vuotavana ja löin miestä nyrkillä vasten

suuta. Kurja raukka kun oli, hän koetti pistää minua heti, ennen kuin

edes olin ehtinyt vetää miekkani tupesta. Vältin piston hädin tuskin,

ja sitten kävimme työhön.

Ihmisiä syöksyi paikalle ja he koettivat estää meitä, mutta minä

kirosin heille taistellessani ja vannoin tappavani jokaisen, joka

yritti meidän välillemme, ja he pysyivät poissa ja odottivat. Kauan en

antanut heidän odottaa. Minä en ollut mikään vastamunittu keltanokka

Skotlannin vuorilta. Pistin miekkani kärjen Josef Ashburnin kaulaan

pari minuuttia temmellettyämme.

Seisoessani teurastuspaikalla katsellen kätteni työtä muistui mieleeni

se suosio, jota master Ashburn nautti parlamenttilaisten keskuudessa,

ja minä aloin tulla levottomaksi seurauksien vuoksi. Välttääkseni niitä

hyppäsin heti satulaan ja ratsastin suoraa päätä Greenwichiin toivoen

tapaavani _Lady Janen_ vielä siellä. Mutta lähettini oli jo lähettänyt

sen Harwichiin sinua varten. Minulla oli hyvä etumatka takaa-ajon

varalta, ja niin jatkoin matkaa Doveriin, tulin sieltä meren poikki ja

saavuin tänne kolme päivää sitten.»

Crispin nousi ja meni Hoganin luo.

»Viimeksi kun tulit minun luokseni tapettuasi miehen, Hogan, saatoin

olla sinulle vähäiseksi avuksi. Tällä kertaa toivon voivani olla

sinulle ainakin yhtä suureksi hyödyksi. Sinähän lähdet Pariisiin minun

kanssani?»

»Mutta lady?» huomautti Hogan hämmästyneenä Crispinin

muistamattomuudesta.

»Kuulen hänen askelensa portaissa. Jätä minut, Harry, mutta pyydä

mennessäsi, että isäntä lähettäisi hakemaan tänne papin.»

Äärimmäisen hämmästyneenä Hogan tuijotti sir Crispiniin ja ensi kerran

ei hänen liukas irlantilainen kielensä saanut ulos muuta kuin:

»Sieluni kautta, Cris!»

Hän puristi Crispinin kättä ja kiiruhti sanomattoman hämmästyneenä

huoneesta toimittamaan Crispinin pyyntöä.

Crispin seisoi hetken aikaa ikkunassa ja katsoessaan ulos pimeyteen

kiitti Jumalaa kaikesta sydämestään siitä ratkaisusta, jonka hänen

elämänsä hirvittävä arvoitus oli saanut.

Vaatteiden kahina veti hänen huomionsa puoleensa, ja käännyttyään hän

näki Cynthian hymyilevänä seisovan kynnyksellä.

Crispin meni häntä vastaan ja pannen kätensä hänen olkapäilleen piti

tyttöä käsivarsiensa etäisyydellä ja katsoi häntä silmiin.

»Cynthia, oma Cynthiani!» hän sanoi. Ja murtaen Crispinin käsivarsien

muodostaman esteen Cynthia painautui hänen rintaansa vasten huoahtaen

suloisesti tyytyväisyytensä yltäkylläisyydessä.

Kuninkaan miekkamies · 第 32 / 32 题