Daniel Nilsenin ja Dinan hautauksen piti tapahtua kaikessa
hiljaisuudessa. Sanomalehdissä ei ollut mitään ilmoitusta niiden
ajasta, mutta tieto siitä levisi kuitenkin. Hämmästyksekseen näki
Arne pitkän rivin komeita vaunuja liittyvän saattueeseen. Yksistä
näki hän mrs Valterin harmaiden kiharain ympäröimät, hyväntahtoiset
kasvot. Hänhän se oli saanut toisetkin liikkeelle.
Yksi hänen suojateistaan oli joutunut miljoonahaukkojen
raadeltavaksi. Hän tahtoi saada toimeen mielenosoituksen
Plummerilaisia ja heidän hengenheimolaisiaan vastaan, ja hän saikin.
Siitä puhuttiin julkisesti -- sanomalehdissäkin.
Vaunujen perässä tulivat eri työväen yhdistykset suruharsoihin
käärittyine lippuineen, marssien loppumattomassa jonossa. Ne olivat
niitä tovereita, joiden puolesta Daniel Nilsen oli taistellut oman
menestyksensä kustannuksella. Eräs kaupungin arvossa pidetyimmistä
vapaamielisistä papeista piti hautapuheen. Työväen puolesta puhui
eräs tunnettu agitaattori. Yleensä oltiin sitä mieltä, että
Frank Plummer oli viimeisen voittonsa saanut väärien valojen ja
paksun kukkaron avulla. Yleinen mielipide tahtoi haudalla panna
vastalauseensa tuomioistuimen päätöstä vastaan, ja ilmoittaa uskonsa
vainajien syyttömyyteen. Suurempaa hyvitystä ei olisi Daniel Nilsen
eikä hänen viaton tyttärensä koskaan voineet saada.
Frank Plummer pysytteli huoneessaan. Hän ei tahtonut tavata ketään
ihmistä. Bridge Squaren näky -- kuollut nainen lyhtypylvään nojalla
-- ahdisteli häntä yötä päivää. Hän pyysi Charlesta makaamaan
hänen huoneessaan, sillä hän oli ruvennut pelkäämään pimeätä. Isä
pelkäsi hänen menettävän järkensä. Sanomalehdissä ollut selonteko
hautajaisista ei suinkaan parantanut asiaa. Sekä isä että poika
huomasivat yleisen mielipiteen olevan heitä vastaan. Frankin olo
Minneapoliksessa kävi aivan sietämättömäksi. Vanha Plummer selitti
Charlekselle liikkeen salaisuudet, jotta hän voi ottaa hoitaakseen
Frankin toimen.
Eräänä iltana uskalsi Frank mennä ulos. Hän tapasi Agneksen. Tämä
ei vastannut hänen tervehdykseensä, vaan riensi, katsomattakaan
häneen, eteenpäin. Kaikki halveksivat häntä, hän oli sysätty pois
seuraelämästä. Ja tämän kaiken hän olisi voinut kestää elleivät Dinan
kiillottomat silmät olisi häntä seuranneet kaikkialle.
Vanha Plummer oli neuvotellut perheensä kanssa, ja Frank oli
päätetty lähettää virkistysmatkalle Europaan. Se lieventäisi hänen
suruansa, ja kun hän sitten vuoden päästä palaisi kotiin, olisi jo
kaikki unohdettu. Lähtöpäivä määrättiin, ja matkatavaroita alettiin
järjestellä vähitellen.
* * * * *
Oli sunnuntai-aamu. Aurinko paistoi lämpimästi. Kevät oli tulossa,
vaikka korkeat kinokset vielä peittivät maan. Agnes ja hänen äitinsä
päättivät käydä ennen kirkkoon menoa katsomassa Dinan hautaa. Kun
he astuivat sisään hautausmaan portista ja suuntasivat kulkunsa
kapeata käytävää myöten noille vastapeitetyille haudoille, näkivät
he Dinan haudalla makaavan miehen, kasvot maata kohden. Hattu oli
pudonnut päästä ja vierinyt syrjään. Hän ei liikauttanut jäsentäkään.
Agnes huomasi hänet ensiksi ja tarttui äitinsä käsivarteen. Molemmat
seisahtuivat ja odottivat levottomina, että hän liikkuisi. Mutta kun
hän ei sitä tehnyt, hiipivät he hiljaa lähemmäksi.
-- Äiti, se on Frank; tunnen hänet vaatteista, sanoi Agnes.
He pysähtyivät taas odotellen, että hän havahtuisi, mutta turhaan.
Kauhea aavistus valtasi heidät.
He koettivat katsella, eikö haudankaivaja tai joku muu henkilö olisi
sattumalta lähistöllä, mutta ketään ei näkynyt. Lopultakin uskalsivat
he astua lähemmäksi. He olivat oikein aavistaneet. Siinä makasi
Frank, ammottava haava ohimossa; muutamia veripisaroita oli pudonnut
valkoiselle lumelle, ja hän puristi vielä suonenvedontapaisesti
revolveria, jota kerran oli Agnekselle näytellyt. Toisesta kädestä
oli haudalle pudonnut kokoonkäännetty paperi.
Kauhun valtaamina katselivat he tuota näkyä. Tuuli lähti kulettamaan
paperilappua, ja vaistomaisesti tarttui Agnes siihen, avasi sen ja
luki:
"Olen Frank Plummer. Minä olen murhannut sen tytön, joka lepää tässä,
ja minä olen kadottanut sieluni rauhan. En voi elää kauempaa. Minun
täytyy mennä hänen luoksensa pyytämään häneltä anteeksi. Antakaa
kaikki anteeksi minulle!"
Agnes kääri kokoon paperin ja pisti sen hänen taskuunsa. Pari
kyyneltä vierähti hangelle ja hän kuiskasi:
-- Frank -- raukka!
Hän tarttui äitinsä käsivarteen.
-- Rientäkäämme, äiti, sanoi hän. -- Meidän täytyy lähettää sana
hänen vanhemmilleen.
* * * * *
Vanha Plummer seisoi Charleksen kanssa poikansa ruumiin vieressä,
joka oli tuotu kotiin hautausmaalta.
-- Surullinen oli Frankin kohtalo, sanoi hän ja pyyhkäsi kyyneleen
silmästänsä. -- Hän oli hyvä poika, mutta hän ei sopinut
_businessiin_. Hänellä oli liiaksi sitä, mitä sanotaan sydämeksi...
ja omaksitunnoksi... se ei kelpaa... ei kelpaa...